p4251558 5 scaled

Kääpiösnautseri

Olen aiemmin suhtautunut barffaamiseen skeptisesti, enkä ole ikinä ajatellut syöttäväni koiralleni pelkkää raakaruokaa. Välillä ostin raakaruokia koirilleni makupaloiksi ruuan sekaan, jotta ruoka pysyisi kiinnostavana. Koiravanhukseni suolisto alkoi jo muutama vuosi sitten temppuilemaan ja koira oli kokonaisuudessaan vuoden toistuvasti ripulilla. Välillä vatsa toimi normaalisti kuukaudenkin ja siksi en reagoinut oireiluun heti. Lopulta kuitenkin vein koiran eläinlääkärille jolta saimme antibiootti-kuurin ja erikoisruuan. Tällä saimme koiran suoliston tasapainoon ja toimimaan normaalisti.

Pallomaha ja kuihtunut olemus vaihtuvat terveemmän näköisiksi erikoisruuan aikana. Vaihdoin koiran ruuan takaisin normaaliin hypoellergeiseen koiranruokaan ja lääkekuurilla kerätty massa säilyi, mutta silti koiran selkäranka ja sen nikamat tuntuivat selkeästi koiraa silitettäessä. Ajattelin sen kuuluvan vanhuuteen, sillä onhan kyseessä jo 12 vuotias koira. Vähitellen asia kuitenkin alkoi minua häiritsemään ja vaikka kuinka syötin enemmän nappulaa koiralle, ei se tuntunut kertyvän mihinkään. Ajattelin että suoliston imeyttäminen ei ole vieläkään kunnossa.

Nyt syksyllä silmiini osui Vaisto-aterioiden kampanja. Päätin hakea itselleni näytteen, jotta voisin tarjota koirille taas vaihtelua ruokiin. Ajattelin samalla, että voisin myös syöttää sitä vanhukselleni normaalien nappuloiden lisäksi. 2 palloa Vaisto Starteria päivässä normaalin ruuan lisäksi, 2 viikon ajan ja koirani selkäranka oli hävinnyt!! Päätin kasvattaa pallojen määrää ruuassa ja vähensin kuivamuonan määrää ja vatsa toimi edelleen. Olen myyty!! En tiedä aionko lopettaa kuivamuonan syötämistä kokonaan (ainakaan vielä), sillä minulla on vielä pieniä ennakkoluuloja jäljellä raakaruokaa koskien, mutta en missään nimessä aio myöskään lopettaa Vaisto-aterioiden syöttämistä koiralleni! Se on tehnyt koirani terveydelle hyvää ja niin kauan kun pahasti temppuillut suolisto toimii, olen erittäin tyytyväinen! Helmi, 12,5v, kiittää MUSHia mahtavasta tuotteesta!!