Labradorinnoutaja

Alfie tuli minulle puolivahingossa vanhalta omistajaltaan jolle hänen päätähuimaava energian määränsä oli liikaa. Yhdentoista kuukauden iässä tämä ikuisesti irvistävä poika oli jo kolmannella omistajallaan, hetken löytöeläintalollakin vietettyään. En kuitenkaan voinut vastustaa hänen Pepsodent hymyään.
Alfie oli ylipainoinen ja ainoa asia joka osoitti että hänestä oltiin välitetty oli hänen kirkkaat hampaat joita hänen vanha omistajansa oli tunnollisesti harjannut. Alfiella on paha alapurenta ja hampaat muutenkin melko vinkkurassa, mutta hänen puhtaita hampaitaan kehutaan usein. Kuitenkin lapset usein kysyvät, miksi Alfie on niin surullinen. Mielestäni Alfie on enemmän koominen, kuin surullinen, varsinkin kun hänen huulet jäävät hampaiden päälle ja lorppakorvat ovat päälaella, mutta toisanaan hän näyttää alakuloiselta.
Alfie lensi mukanani Briteistä Suomeen ja innositui heti metsistä ja uusista hajuista. Heti muuton jälkeen ystäväni toi meille pakasteita Mushilta jotka olivat jääneet yli hänen hoitokoiralta. Alfie rakastui raakaruokaan ja siskoni nirso border colliekin innostui ahmimaan samaa ruokaa.

Alfien hampaat ovat pysyneet kunnossa ja paino on saatu kuriin. Muutenkin hän on kuin koiramaailman väkäleukainen Usain Bolt. Turkki kiiltää ja voin olla ylpeä koirastani. Hänen hakuviettinsä on kasvanut entisestään jonka uskon olevan raakaruoan ansiota ja lumen tulon myötä Alfie viettää valtaosan ajasta nenä maassa kiinni.
Tämä duracellkoira on hyvä esimerkki siitä miten se miten pitää huolta koirasta vaikuttaa koiran luonteeseen, terveyteen ja siihen kuinka hyvin koira pärjää perheessä.