Pitkäkarvainen chihuahua Essisy
Tämä kuvankaunis tyttökoira on syntymästään asti ollut melko rauhallinen ja jopa hieman ujo pentu. Ulkonäöllään ja kiltillä luonteellaan ihmisten sydämet vallannut pentu oli kuitenkin alussa todella huono syömään, ja nirsoilu sai omistajan huolestumaan. Niukahko syöminen vaikutti pennun vähäisen leikkisyyden ja energian lisäksi vähitellen myös turkin ja ihon hilseilyyn. Kiiltävästä turkista ei ollut haavettakaan. Monen muun ruokakokeilun jälkeen päätin vielä kerran kokeilla MUSH:ia ja vihdoin tärppäsi. Tällä hetkellä Helmin turkki kiiltää nimensä veroisesti ja pentu on eloisampi kuin koskaan. Muu ruoka ei pennulle enää meinaa maistua, mutta eipä ole kyllä tarvettakaan. Täydellinen täsmäruoka pennulleni on löytynyt!