virrat 2012 060 1

Jackrussellinterrieri Maria

Miksi aloititte barffauksen?

Aluksi meidän koirat söi pelkkää nappulaa koska se oli helppoa ottaa mukaan reissuun.Joskus satunnaisesti sekoitin jauhelihaa ruuan sekaan ja luita koiratsavat kyllä. Sitten meijän koirille alkoi ilmetä ongelmia korvien ja ihon kanssa. Toiselle tuli kutinaa ja toiselle tuli ihan korvatulehdusta ja hiivaa. Neuvottelin eläinlääkirmme kanssa ja tulimme siihen lopputulokseen että eliminointidieetti olisi hyvä vaihtoehto jotta selviäisi nko kyseessäallergiaavai atooppista ihoa. Näin tilasin paikalliselta myyjältä saman eläimen lihaa ja aloitettiin hoito. (sen lisäksi että tietenkin vanhemman koiran korvat hoidettiin kuntoon ja kapi suljettiin kutinan osalta pois)

Kuinka itse koit BARF-ruokinnan? Oliko se helppoa, työlästä, mukavaa vaihtelua?


En uskaltanut heti aloittaa Barfausta koska minua pelotti että osaanko antaa oikeaa määrää ruokaa ja saavatko ne tarpeeksi kaikkia vitamiineja jne. Ennen kuin tein poro tilauksen ostin vaitso lihapullia. Kokeilin erilaisia ja ne olivat erittäin helppoja annostella ja kuljettaa esimerkiksi mökillä mukana. Näin uskalsin sitten tilata poronlihaa eliminoinidieettiä varten. talousvaakaa apuna käyttäen aloitimme barfauksen 🙂 Enkä hetkeäkään sitä kadu! Se on myös mukavaa vaihtelua ja näkee ettäkoirat tykkäävät ja voivat paremmin 🙂

Huomasitko lemmikissäsi muutoksia uuden ruokavalion myötä? Myös ennen ja jälkeen kuvia olisi mukava nähdä jos sellaisia löytyy.

Koirat saivat pelkkää poroa ja saavat edelleen koska eliminointi on edelleen menossa 🙂 Ruokavaljion muutoksen myötä kutina väheni ja erityisesti turkissa huomasimme eron kun siitä tuli elinvoimaisempi. Myöskin ruoka maistui paremmin 🙂 Tuntuu että tämän uuden ruuan myötä myös energiaa on enemmän mitä ei russeleilta muutenkaan puutu ;)
Myöskin äitini vahtoi heidän iäkkäälle mäyräkoiralleen raakaruuan ja myöskin tämä piristyi huomattavasdti ja turkki parani 🙂 (tämä koira onollut niin allerginen että ei juuri mitään voinutsyödä)

Miten paljon vaihtelet eri ainesosia/tuotteita? Esimerkki lemmikkisi BARF-ruokavaliosta?

Eliminointidieetin takia emme tällä hetkellä vaihtele eri lihojen välillä ainoastaan saavat monipuolisesti eri poron osia 🙂 Tarkoitus olisi että voisimme siirtyä jossain vaiheessa mahdollisimman monipuoliseen barf ruokavaljoon. On niin paljon mitä haluisin kokeilla viellä mitäkoirat on mieltä.