Kääpiövillakoira Anna
Miksi aloititte barffauksen?
Kääpiövillakoiramme Peetun maha oli pentuaikana jatkuvasti sekaisin ja kakka oli huonolaatuista. Lisäksi lähes mikään kokeilluista laadukkaista nappulamerkeistä ei meinannut mennä koiralla alas, joten paino pääsi putoamaan huolestuttavan alas. Tutustuin raakaruokaan ystävän suosituksesta ja lisätietoa hain netistä esim. Mushin sivuilta.
Kuinka itse koit BARF-ruokinnan? Oliko se helppoa, työlästä, mukavaa vaihtelua?
Raakaruokinta on itselle ollut helppoa, sillä käytössä on Mushin täysravintotuotteet, pääasiassa DUO+ sekä lisänä erilaisia raakalihatuotteita, kuten kanankaulaa yms.
Huomasitko lemmikissäsi muutoksia uuden ruokavalion myötä? Myös ennen ja jälkeen kuvia olisi mukava nähdä jos sellaisia löytyy.
Peetusta tuli kuin uusi koira. Ruoka-ajoista tuli Peetun lempihetkiä ja positiivisen painonnousun lisäksi kakankeräilystä tuli huomattavasti mukavampaa, kun ulosteet olivat kiinteitä pökäleitä ja määrä oli kohtuullinen.
Annatko jotain lihojen, sisäelimien ja luiden lisäksi. Mitä ja miksi?
Nykyisin Peetu saa iltaisin raakaruuan lisänä laadukasta nappulaa, mikäli herralle maistuu. Yleensä napsii muutamia nappuloita ennen nukkumaanmenoa. Näin siksi, että koira on edelleen ns. lihotuskuurilla ja haluan varmistaa, ettei nälkää ainakaan jää. Syödyn nappulamäärän perusteella nälkää ei kylläkään ole, lähinnä tavan vuoksi koira tykkää raksutella muutaman nappulan.