paavo axu ja simo

Axu-kissa

Jaana, Axun omistaja kertoo: Axu tuli minulle ensimmäiseksi hoitokissaksi kissojen pelastusyhdistyksen kautta.

Arviolta se oli silloin noin kahdeksan vuotias. Rakastuin siihen ensisilmäyksellä! Sillä oli punainen turkki, pulleat kollimaiset posket ja hieman rispaantuneet korvalehdet.

Pikku hiljaa, jo villiintynyt kissa kesyyntyi ja alkoi luottamaan minuun. Se alkoi leikkimään kanssani ja ottamaan kontaktia minuun.

Axun ollessa 14- vuotias se sai virtsatietulehduksen ja näytteissä näkyi virtsakiteitä. Eläinlääkäri suositteli Urinary-ruokaa virtsakivien ehkäisemiseksi.

Siinä vaiheessa minulla oli jo kolme muutakin kissaa ja koin helpommaksi siiirtää kaikki samalle ruualle. Tämän seurauksena, parin kuukauden päästä, kaikilla oli huomattavissa kiilloton turkki ja Simon pitkäkarvainen turkki muuttui takkuiseksi. Kissat muuttuivat rähjäisen näköisiksi. Lisäksi niiden mahat alkoivat roikkua. Ymmärsin heti sen johtuvan niille sopimattomasta ruuasta.

Koska koirani oli saanut helpotusta silmäoireisiinsa koirlle tarkoitetusta Vaistoista, raa’asta täysravinnosta, koin luontevaksi siirtää kissat Vaisto Cat ruokaan. Siinä ei ole mitään kissan elimistölle täysin turhaa lisättynä, joten koin sen turvallisena.

Muutamana päivän tarjosin Vaisto Cat pullia kissoilleni kunnes pullat alkoivat maistumaan niille.

Kaikilla neljällä kissalla (Axu n 16v, Paavo 8v, Pupu 8v ja Simo 6v) turkit kiiltää, kissat ovat energisempiä ja hammaskiven  sekä virtsakiteiden muodostuminen loppui.

En voisi tyytyväisempi olla tähän ruokaan!

pupu ja paavo