Alaskanmalamuutti

Nemi oli alunalkaen uskomaton kohtalon oikku. Ei minulle ollut tarkoitus tulla alaskanmalamuuttia, ei vielä, ei vuosiin.

Sattumalta näin kuvan peruutuksen vuoksi kotia etsivästä 5vk pennusta. Pennulla oli naamallaan semmoinen ”mitä SINÄ siinä tuijotat”-ilme,
ja sillä hetkellä tiesin että tuo on minun koirani.

Pennusta tuli Nemi, sarjakuvan rasavilli goottityttö. Pentu oli villi itsenäinen pakkaus jota ei olisi voinut vähempää kiinnostaa mitä
ihminen yritti käskeä. Alusta alkaen se oli kaikin puolin kuitenkin minun – mammantyttö joka oli aina mukana, aina vierellä.

Yhdessä aloitettiin upouusi harrastus, koiranäyttelyt. Ensin eivät tuomarit oikein tykänneet, mikä oli tuo rimpula karvaton otus
joka pyöri kehässä itsensä ympäri hyppien? Mutta sitten tuosta rimpulasta kasvoi kaunis nuori nainen. Omistajakin vähän oppi mistä näissä
missikisoissa on kysymys…Nyt viisivuotiaana neitonen on kansainvälinen ja viiden maan valio ja useampi voittajatittelikin on tullut.

Mutta vaikka Nemi on päältä kaunis sen suurin rikkaus on se, että se on kaunis myös sisältä. Ennen Nemiä en uskonut että suhde koiraan voi olla
näin syvä, että koira voi olla ihmisen mielen jatke. Nemi ei ehkä ole tottelevaisin tai helpoin, siinä on vieläkin sitä tulta ja
tappuraa johon aikanaan rakastuin. Mutta se on minun. Yhdessä olemme selvinneet elämän suurista memetyksistä. Lauman kiistattoman kuninkaan,
Manu-bernin poismenon jälkeen Nemi pieni mammantyttö on täyttänyt suuret saappaat. Se ei ehkä puolusta, vahdi tai johda, mutta se pitää omalla
hiljaisella tavallaan meistä kaikista huolta.

Malamuutti on alkukantainen rekikoirarotu. Vaikka Nemi tällä hetkellä toimittaa ainoan oman koiran virkaa ja työskentelee lähinnä potkukelkkaveturin
tehtävissä on minulle rodun suurin hienous sen liikunnallisuus ja alkukantainen voima. Vaikka malamuutti nauttii sohvan nurkkaan käpertymisestä siinä missä muutkin
se tarvitsee paljon liikuntaa eikä suurempaa nautintoa olekaan kuin nähdä upean malamuutin liikkuvan.