Koira
Elikkä minulla ja avopuolisollani on tosiaan kolme koiraa ja kun kuulin barffauksesta niin olin tietenkin heti sitä mieltä että ”höpö höpö, mihinkään tuommoiseen aleta” ennen tätä koiramme söivät siis pelkästään kuivamuonaa, nooh sitten piti antaa periksi ja sovimme että ainakin kokeilemme tätä minun mielestäni humpuuki hommaa, kolmelle koiralle luiden,lihan,kasvisten ja sisäelinten oikean suhteen laskeminen osoittautui kyllä hieman työlääksi varsinkin kun jokainen koira on eri painoinen, mutta kannattavaksi, ruuansulatus toimii nyt loistavasti, ihon terveys on paljon parantunut aiemmasta ja yleensäkkin meillä koirat ainakin jaksavat paljon paremmin leikkiä ja touhuta. Olen minä joutunut sanani syömään ja myöntämään että oikeassa oli minun avovaimoni enkä minä ja ei ollut höpö höpöä tämä barffaus. Suosittelen kyllä, meillä meni kuiva muonasta vaihto barffaukseen todella hyvin ei ollut mahat sekaisin vaan samantien ruuansulatus toimi. Koirien nimet tosiaan on Ilo joka on koko ajan iloisella tuulella ja hieman sellainen höpöttävä energia pakkaus, Uni on kaikista nuorin meidän koirista mutta taas vastaavasti kaikista rauhallisin ja alkuaikoina kun uni meille tuli niin nukkui melkein koko ajan, Valo on taas sellainen elämän valo joka jaksaa hymyilyttää päivästä toiseen :).