Siperianhusky Katikki
Miksi aloititte barffauksen?
Neljän koiran laumassa kaksi oireili eri tavoin kuivaruuasta eikä millään löytynyt kaikille passelie evästä. Kun sopiva kuivamuona löytyi, oli se niin kallista ja pienessä pussissa että ajattelin satsata saman rahan lihoihin. Tietoa sain ostamistani raakaruokintakirjoista, kävin luonnonmukaisen ravinnon luennolla, yökausia vietin netissä ja tein paperille muistiinpanoja.
Kuinka itse koit BARF-ruokinnan? Oliko se helppoa, työlästä, mukavaa vaihtelua?
Aluksi koin vaikeaksi koska olihan se tavallaan hyppy tuntemattomaan. Kuivamuonaruokinnassa kun ei tarvitse paljon ajatella. Aluksi pidin kirjaa kuinka paljon vitskuja kellekkin, punnitsin ja mittailin. Mutta nyt kun silmä on oppinut kunkin koiran tarpeet ja määrät, puntari ja vihko on jääneet taakse. On syntynyt se "mutu"-tuntuma 🙂 helppoa se nyt on kun ei liikaa stressaa alussa. Huolellinen kannattaa olla että oppi menee perille.
Huomasitko lemmikissäsi muutoksia uuden ruokavalion myötä? Myös ennen ja jälkeen kuvia olisi mukava nähdä jos sellaisia löytyy.
Oireet vähenivät pikkuhiljaa ja hävisivät kokonaan. Koirista tuli jotenkin kiinteämpiä ja jänteviä, hampaat loistaa, vatsat toimii ja turkit kimaltelee auringossa. Ei pieruja, rähmäsilmiä tai -korvia. Järkyttävä määrä energiaa tuhlattavaksi reen edessä.
Annatko jotain lihojen, sisäelimien ja luiden lisäksi. Mitä ja miksi?
Huskyt tykkäävät kaikenlaisesta ruuasta, mandariini, appelsiini, banaani ja päärynänkuoret on oikeata herkkua! Porkkanaraaste, piimä ja kananmunat kuuluvat viikottaiseen ruokavalioon. Porkkanaraaste on huskyista hyvää ja piimä myös. Kananmuna kuuluu raakaruokintaan, kuorineen päivineen.
Miten paljon vaihtelet eri ainesosia/tuotteita? Esimerkki lemmikkisi BARF-ruokavaliosta?
Ostan vaihtelevasti erilaisia lihoja, sisäelimiä, kaloja. Ja hyödynnän paljon metsän antimia, metsästysaikana varsinkin ostolihat jäävät vähiin. Kalaa saa ympärivuoden järvistä, ainut ostokala on lohi. Yhden viikon aikana; sika, nauta, lohi ja kalkkuna.