Whippet Karem
Karem on kokenut elämänsä aikana paljon, myös ihmisen julman puolen. Hieman yli kaksivuotiaana Karem söi pihaan heitettyä myrkkyä ja vaikka se selvisikin kahden viikon taistelulla kokemuksestaan, suolisto koki kovia. Alkoi pitkä tie kohti normaalia ruoansulatusta.
Alusta asti nappula sai vatsan sekaisin raakaruokaa helpommin. Noihin aikoihin en itse uskaltanut aloittaa töysipainoista raakaruokkimista, mutta lisäsin raakaa ruokaan säännöllisesti ja huomasin sen paitsi auttavan ruoansulatusta, myös edistävän muuta hyvinvointia. Turkki oli kiiltävämpi, ruoka maittoi paremmin ja koira oli pirteä.
Siirryimme kokonaisvaltaiseen raakaruokintaan pari vuotta sitten, ja käytämme melko laajalti erilaisia jauhettuja tuotteita. Suurimman osan ajasta sekoittelen ruoan itse, mutta silloin tällöin ostan mielelläni Vaisto-sarjan täysiravintoja. Vihreä ja vaaleanlila ovat suosikkimme, sillä ne sopivat myös perheen muille koirille. Yhdellä koiralla on pentuna koetun suolitukoksen takia herkkä suolisto ja tästä syystä vähän jännitin Vaiston luurouhetta, mutta luuaines on niin pieneksi jauhettua, ettei se ole aiheuttanut mitään ongelmia.
Karem on pysynyt raakaruokinnalla ikäisekseen hyvässä kunnossa eikä painoakaan ole kertynyt liikaa pitkistä loukkaantumisien aiheuttamista toipumisjaksoista huolimatta. Turkki ja iho ovat myös hyvässä kunnossa ja varpaanvälejä vaivannut halkeilu kevättalvisin on jäänyt pois.