Sekarotuinen koira
Chico Koponen
Chico, alias Siksu, Kopsu, Slobodan, Koira Koponen, on kotoisin espanjan aurinkorannikolta, Fuengirolasta, ja hänen tiensä meille johti Keravalaisperheen tuotua se lomamatkaltaan pelastamalla hänet koiratarhalta ja luovuttuaan siitä sitten pitovaikeuksien vuoksi muutama kuukausi sen jälkeen pennun tuhottua heidän kotinsa kauniin huonekalut ja tehtyään lukuisia koiruuksia.
Toinen koiramme, pitkäkarvainen Collie CaMilla Parker-Lehtinen oli seuraa vailla, ja minä kokeneena koiranomistajan ajattelin, ettei koiraa voi olla vaikeaa pitää, kyse olisi vain siitä, miten sitä pidetään. Totuus paljastui pian. Chico oli koira, jonka olisi voinut hyvin antaa pois pitovaikeuksien vuoksi, ellei olisi ehtinyt rakastua siihen elukkaan, kuten sitä voi hänen ulkoillessaan luonnehtia.
Chico rakastaa laadukasta koiranruokaa. Mitä tahansa hän ei syö. Ihmisten ruoat olisivat kovin hänen mieleensä, mutta hänellä on taipuvaisuutta ylipainoon (käpylehmäksi häntä on tituleerattu sukulaistemme keskuudessa), joten häntä pidetään melko tarkalla ruokavaliolla. Hän on ollut terve ja koira, eikä ruoka-aineallergiatkaan häntä vaivaa.
Ulkona tuo elukka syö kaikkea mahdollista ja mahdotonta mitä vaan löytää. Asfalttiin tallattu purukumi on aivan mainio aarre, sen voi siitä kaluta irti ja pureskella vähän ennen nielaisua. Jokin oravaa suurempi puolimätä eläin on häntineen mennyt myös hänen kurkustaan alas, silloin, kun elukkaa vielä juoksutettiin vapaana. Sittemmin siitä on luovuttu… Häntä pystyyn, kuono maahan ja korvat kiinni, ja mahdollisimman kauas. Siinä Chico Koposen taktiikka, jos pääsee irti hihnastaan.
Kerran soittaessani eläinlääkäriin, lääkäri kysyi ennen kuin ehdin esittää asiaani, ”Mitäs se Koponen on taas syönyt.” Minä nolona ja hädissänikin kertomaan, että tällä kertaa hehkulampun. Tai että pahvipakkaus on kokonaan litimärkä, kanta lytyssä ja paljon lasinsiruja. Missään ei kuitenkaan verta. Eläinlääkäri kehotti seuraamaan ja me mieheni kanssa odotettiin, tulisiko yöllä kuolema vai ehkä aamukakan sijaan loisteputkea. Ei tapahtunut kumpaakaan. Hehkulampun lisäksi on mennyt pari laturia, mieheni kuudet Eccot (minun kenkäni ei kaiketi ole olleet niin hyviä), yksi kamera ja jotain pientä, esim. korvakoruni. Niitä ei muuten koskaan edes yritetty etsiä.
Sisällä ”Siksu on fiksu”, kuten 3-vuotias tyttömme sen ilmaisi. Hän on vallannut parhaan tv:n katselupaikan omakseen, leikkii sujuvasti pukeutumisleikkejä ja kuuntelee mielellään satuja uskoen, että niitä luetaan hänelle. Sukunimensä Koponen hän on saanut koputtelemalla hännällään etupäässä unissaan makoillessaan tv-tuolissaan ja nähdessään unia, ehkäpä sieltä syntymäseudultaan etelän lämmöstä. Sylin lämpöön Chico kiipeää aina tilaisuuden tullen ja rakastaa rapsuttamista.
Chico Koponen on rakkipiski turjake, rodultaan Montteri (mont eri rottuu), ulkoillessaan elukka, mutta nyt aikuistuttuaan (pian 6-vuotias) rauhoittunut ja saanut pysyvän paikan sydämissämme ja siitä riittäisi kerrottavaa vaikkapa romaanin verran. Vaikka säännöllisesti uhkailen sitä paluulipulla espanjaan, jonka lämpöä se varmasti kaipaa, ei sitä sinne tai muuallekaan lähetetä. Sitä paitsi, jonkun olisi sitä varmasti tosi vaikea pitää, vaikka kaikki siitä tuntuu pitävän. Koponen on verraton koira!
