Sekarotuinen koira
Jimmi löytökoirana on tietenkin ollut haastava syöjä. Jimmille mikään ei maistu, eikä mitään syödä kuin vain tosi vähän, vaikka onkin erittäinen energinen ja iso ruuan syönnin määrään verrattuna. Olen kokeillut vaikka mitä ruokia hänelle syöttää, mutta mikään ei maistu oikein. Joitakin ruokia Jimmi syö, mutta silloinkin syö tosi vähän. Kaiken lisäksi Jimmi oksenteli ja ripuloi usein, joten näköjään mikään ei hänen vatsalle oikein sopinut. Luin, että barffaus vahvistaa koiran vatsan toimintaa ja ajattelin, että tuskin luonnollisen ruuan syönnistä olisi mitään haittaa. Aloitin antamalla hänelle aina välillä raakoja luita. Ja huomasin, että vatsa rupesikin toimimaan paljon paremmin. Ei enää oksennuksia ja ripulit vähentyneet. Kaiken lisäksi hampaat olivat puhtaita ja koira onnellinen, eikä todellakaan enää nirso. Kun palasin luineen kotiin nii Jimmi ei malttanut odottaa, kunnes saa luun taas. Näin sitten päätin kokeilla siirtyä pikkuhiljaa myös noihin raakaliha sekoituksiin. Nyt Jimmin vatsa toimii tosi hyvin ja koira on onnellinen energiapakkaus. Ei enää oksennella ollenkaan eikä ripulia näy missään. Mutta parasta siinä on, että Jimmi voisi syödä kilottain raakaa ruokaa. Tästä Jimmi tykkää hurjan paljon! Nyt ei muuta tehdä, kun kerjätään omaa ruokaa. Omistajan ruuatkaan ei kiinnosta ja oma kuppi on hetkessä tyhjä! Ero on niin suuri, että en voi muuta kuin suositella! Eikä edes tule kalliiksi, vaikka onkin terveellisempi vaihtoehto koiralle!