Shetlanninlammaskoira Tia

Herään tiiviisti tapittavaan katseeseen jossain tyynyni tasolla. Yöpöydällä kello näyttää puoli neljää aamulla, mutta levoton vinkuminen ei anna valinnan varaa. Taas mennään, ei auta.

Ticon vatsa alkoi oireilla vähitellen. Pennusta asti koira oli saanut ruuaksi nappuloiden ohella jauhelihaa, kananmunaa ja hapanmaitotuotteita. Suunnilleen vuoden ikään asti koira voikin hyvin. En välittänyt nappuloista varmasti paljoa Ticoa enempää, mutta halusin pitää ne osana sen ruokavaliota, koska pelkäsin, etten osaisi raakaruokinnan kautta tarjota sille kaikkia sen tarvitsemia ravinto-aineita. Jossain vaiheessa Ticon vatsa aloitti kuitenkin kausittaisen oireilun, kunnes viime marraskuussa tilanne räjähti kokonaan käsiin. Kolmen viikon ajan yölliset, väsyneet korttelilenkit olivat osa arkea. Jätin laktoosin pois, vaihdoin jauhelihaa, unohdin nappulat, keitin riisiä ja kanaa, annoin keitinlientä – tuloksetta.

Olin epätoivoinen, ja kysyin apua ystävältä, joka ehdotti raakaruokinnan kokeilemista. Tico alkoikin saada Vaisto-pullia riisin ja kanan joukkoon vähitellen, mutta vatsa pysyi sekaisin. Sitten Tico meni samaiselle ystävälle hoitoon jouluksi. Yhtenä aamuna sain yllättävän tekstiviestin:

”Ei ole todellista 🙂 Ticon maha rauhoittui heti kun vaihtoi kokonaan raa’alle. Poitsun energiatasossa on selvä ero!”

Ja toden totta, kakaran vatsa on ollut kunnossa siitä lähtien. Mikä parasta, Tico on saanut lisää kaivattua painoa. Jatkuvat vatsa-ongelmat olivat aiheuttaneet laihtumista, mutta nyt koira voi silmin nähden hyvin. Ticosta parasta taitaa kyllä olla se, ettei enää tarvitse rouskuttaa jotain p*skoja nappuloita. Eikä omistajakaan valita kääntäessään kylkeä peiton alla puoli neljältä aamulla. Tassut kohti kattoa retkottavasta nautiskelijasta päätellen ei pieni suden sukulainenkaan.