Ranskanbulldoggi

Remu poika tuli minulle reilu vuoden ikäisenä, purtuna, huonosti pidettynä. netistä katselin rodun kuvia ja lueskelin siihen liittyviä tekstejä ja ajattelin että eih ikinä tuollaista ja noin rumaa koiraa, mutta kun näin remun ensimmäisen kerran en voinut enää sanoa ei. vastassa oli pieni, pyöreä, röhkivä pikku ruttunokka joka oli aivan onnessan kun tulin sitä hakemaan uuteen kotiin. ajomatka meni ilman pienintäkään ongelmaa ja ruttunokka valloitti myös työkaverini sydämen matkan aikana.

ihan sama oletko ollut 5 minuuttia vai monta tuntia poissa, vaikka töissä tai käynyt vaan kaupassa, on remu aina yhtä innoissaan, hyppelee ilmaan samalla koittaen saada nuolaistua kättä, pyörähtää ympyrän ja hyppelee taas. aina kun remu haluaa hellyyttä tulee se vierelle, laittaa tassun käden, jalan tai mahan päälle jääden odottamaan rapsutusta. ei tuollaiselle vain voi sanoa ei!

huonoja puolia ihmisten mielestä saattaa olla ainainen tuhina ja pörinä. yöllä kuorsataan niin että rappaukset tippuu seiniltä ja yöt saattaa olla vähän katkonaisia mutta niihin tottu nopeaa. sitten tämä kaasuttelu….. meidän herralla sitä piisaa! välillä leffaillat päättyy siihen että vieraat pitelevät nenistään kiinni ja vaihtavat huonetta. viimonen ”haitta” on kuola……. aina kun joku syö jossain jotain meidän herra kasvattaa kuolakuplia suupieliinsä ja niitä voi olla monta roikkumassa peräkkäin….. lopulta ne muuttuvat ”jääpuikoiksi” ja roikkuvat pahimmissa tapauksissa lattialla asti ja kuten kuvitella saattaa herran pyöräyttäessä päätään löytyvät kuolavanat lopulta seiniltä, ovilta, telkkarin ruudulta jne jne…. silti mistään hinnasta en remusta luopuisi! se saa jokaisen nauramaan, on aina niin iloinen ja kiltti kun olla voi! parasta on ehkä kun tulet kotiin töistä väsyneenä ja pahalla tuulella muuttuu mieliala hyvin nopeaa iloiseksi, kun remu tulee kotona vastaan aina yhtä innokkaana jonka jälkeen yleensä haetaan lelua tai muuten vaan halutaan peleillä!