Englanninvinttikoira

Ennen kuin törmäsin elämäni ensimmäiseen greyhoundiin käsitykseni vinttikoirista olivat jokseenkin karsaita. Pääasiassa minulla oli mielikuva nälkiintyneen näköisistä, pitkin seiniä ihmisiä väistelevistä arkajaloista. Sitten tulikin greyhound, joka on kaikkea muua. Ja nyt puhutaan ratalinjaisista greyhoundeista, vaikka rotuvalikossa olikin vain ”englanninvinttikoira”.

Sain harrastuskoiran, jonka kanssa elämä on helppoa ja treenaaminen äärettömän mielekästä. Rieha on suunnattoman reipas ja oppii nopeasti, vaikka keksiikin hyvin usein kaikkea omaa kivaa. Ennen kaikkea minua viehättää rodussa sen terveys, ratalinjaisia koiria ei luonnollisestikaan ole pilattu ulkomuotojalostuksella. On siis ollut todella virkistävää katsoa pennun kasvua ilman sellaista takaraivossa alati nalkuttavaa kysymystä – mitä jos sillä on lonkat ja kyynärät/jotain muuta paskana.

Vaikka kyseessä on iso koira, joka liikkuu mielellään paljon (etenkin vapaana) ei kaupunki ja kerrostaloelämä ole tuottanut mitään ongelmia. Rieha tykkää kaikesta ja kaikista. Vaikka eritoten se luonnossa liikkuminen on parasta, mistä me pyritään nauttimaan mahdollisimman usein.

Sisällä grey vie koostaan huolimatta yllättävän vähän tilaa. Ulkona rällästetään ja sisällä sitten nukutaan ketarat kohti kattoa. Mieluusti kainalossa, jos vain huolitaan 🙂

Tietysti kun kyse on pennusta Rieha osaa joskus olla saatanasta… Mutta silloinkin sille on vaan pakko nauraa <3