Chow chow
Miksi aloititte barffauksen?
Laivuri, chow chow, 6 vuotta
Laivuri on maailman kiltein ja itsepäisin saaristokoira, joka asustaa Suomenlinnassa Helsingissä. Kesäisin Laivuri nauttii olostaan myös Turun saaristossa perheen kesäpaikassa.
Laivuri pitää hyvin tavallisista asioista, kuten nukkumisesta, pitkistä kävelylenkeistä, vedessä kahlaamisesta, muihiin koiriin tutustumisesta, jänisten jahtaamisesta sekä postinkantajan haukkumisesta.
Laivurilla on ollut viime vuosina aika huono tuuri. Ensin reilut kaksi vuotta sitten suurikokoinen koira kävi Laivurin kimppuun koirapuistossa ja Laivurin toinen silmä sokeutui. Puolta vuotta myöhemmin Laivuri sai selkäydininfarktin (FCE), jonka seurauksena koiran takapää halvaantui kokonaan. Vuoden aktiivisen kuntoutuksen, vesiterapian, fysioterapian, akupunktion, polvileikkauksen ja ruokavaliomuutoksen jälkeen Laivuri elää suhteellisen tavallista koiranelämää. Toinen takajaloista on edelleen osittain halvaantunut, mutta Laivuri pystyy lenkkeilemään suojatossun ja kuminauha-apuvälineen kanssa. Voimme vakuuttaa, että myös kolmella ja puolella jalalla pääsee tarvittaessa säntäämään jänisten jälkeen, jos vain sopiva tilaisuus tulee.
Oliko sinulla ennakkoluuloja liittyen BARF-ruokintaan?
Laivuri söi ennen halvaantumistaan kuivanappuloita, paistettua jauhelihaa ja kotiruoan tähteitä. Vatsa meni usein sekaisin varsinkin stressaavien tilanteiden yhteydessä. Suolikontrollin mentyä selkäydininfarktin yhteydessä ei löysä vatsa ollut kovin mukava asia kodin siisteyden kannalta. Eläinlääkärimme kehotti meitä siirtymään ainakin osittaiseen raakaruokaan. Pakasteruoan kuljettaminen autottomalle saarelle oli ajatuksena aika väsyttävä asia, mutta huomattuamme raakaruokinnan edut tekee ruoanhankintareissun nykyisin ihan mielellään. Ensin kaupasta useampi laatikko Mush-palleroita, pallerot kylmälaukkuun, laukku autolla lauttarantaan ja sieltä kylmälaukut laatikkopyörään, pyörä lauttaan ja kotia kohti. Laivuri on nyt kesälomaa (mökkisaarella ei ole sähköjä) lukuunottamatta ollut 100-prosenttisella raakaruoalla reilun vuoden, emmekä aio palata entiseen. Kuppi on aina tyhjä toisin kuin kuivaruokaa syödessä. Koira voi selvästi paremmin ja meillä kotona voi taas pitää mattoja lattialla. Laivuri tykkää lisäksi järsiä naudan rustoluita.
Oliko ruokinnassa joitakin haasteita ja kuinka niistä selvittiin?
Olemme syöttäneet Laivurille kaikkia uusia Duo-makuja. Kaikki menee alas vähintään yhtä suurella nopeudella kuin aiemmat Vaisto- ja Vauhti-pallerotkin. Pisteitä suuremmasta pussista – yhdestä riittää vähän pidempään kuin aiemmin, eikä tule niin paljon pakkausjätettä. Mushin valmispallerot sopivat meille parhaiten, koska ruoka sisältää jo valmiiksi kaiken tarvittavan oikeassa suhteessa. En usko, että isäntäväestä olisi kokkailemaan itse raakaruokia erilaisista aineksista. Kotimaiset raaka-aineet ovat myös tärkeä asia. Ainoa ikävä puoli oikeastaan lienee se, että jälleenmyyjiä on edelleen yllättävän vähän. Meidän tapauksessamme pitää myös varmistaa etukäteen, että jälleenmyyjältä löytyy kerralla suuri määrä – kovin montaa kertaa viikossa ei tänne saareen jaksa pakasteruokaa kantaa.