Suomenlapinkoira Johanna
Miksi aloititte barffauksen?
Lapinkoira Nada kärsi pitkään epämääräisistä vatsaoireista jotka lopulta paljastuivat närästykseksi. Kuivaruoka aiheutti sille usein kohtauksia joiden aikana se vinkui, nuoli hysteerisesti mattoja ja lattiaa ja ulos päästessään ahmi ruohoa. Lopulta päätin kokeilla olisiko raakaruuasta apua tilanteeseen. Olin kuullut raakaruokinnasta tutuiltani vain hyvää.
Kuinka itse koit BARF-ruokinnan? Oliko se helppoa, työlästä, mukavaa vaihtelua?
Barffaus on paljon helpompaa kuin kuvittelin. Eniten mietin etukäteen, että kuinka paljon autottomana tulee ylimääräistä roudattavaa ja miten pakkaseen mahtuu, mutta hyvin on pärjätty. Mökkireissuille otan mukaan sellaista joka säilyy hyvin sulaneena jääkaapissa, ja on täydennetty tarvittaessa ihan vaikka tavallisella jauhelihalla ja kasviksilla joita saa mistä tahansa kyläkaupastakin. Opiskelijana mietin myös barffauksen hintaa, mutta todellisuudessa se ei ole ollut yhtään kalliimpaa kuin jos syöttäisi koiralle laadukasta kuivamuonaa.
Huomasitko lemmikissäsi muutoksia uuden ruokavalion myötä? Myös ennen ja jälkeen kuvia olisi mukava nähdä jos sellaisia löytyy.
Närästyskohtaukset harvenivat ja jöivät pikkuhiljaa lähes kokonaan pois. Vain jos koira ahmii ruokansa nopeasti, saattaa seurata pientä nikottelua. Mutta muutos on ollut valtava. On ihanaa, että ei tarvitse enää murehtia ja katsoa koiran tuskaista oloa närästyskohtauksen iskiessä. Mielestäni myös koiran turkki on eloisamman näköinen kuin ennen.
Miten paljon vaihtelet eri ainesosia/tuotteita? Esimerkki lemmikkisi BARF-ruokavaliosta?
Koirani syö vaihtelevasti kaikkia lihoja, rustoja, luita sekä kasvismössöjä. Heittelen sekaan joskus myös kananmunia, öljyä ja toisinaan myös kivennäisjauhetta.