Koira

Ares tuli minulle 8-vuotta sitten pelastetaankoirien kautta. Hän oli arviolta silloin 2-3 vuotias. Hänen tarinastaan tiedettiin sen verran, että sen omistaja oli tapettu ja kukaan ei halunnut Aresta itselleen ottaa. Tullessaan minulle se oli kovin laiha, sen usko ihmisiin ei ollut kuitenkaan hiipunut. Kooltaan hän on saksanpaimenkoiran kokoinen ja näöltään siinä luultavimmin on saksanpaimenkoiraa, amerikan pittiä sekä ehkä jotain laumanvartijaa? Ares pelkäsi rappusia yli kaiken ja jouduimme pari ensimmäistä kuukautta asua isäni luona, koska asuin tuolloin kolmannessa kerroksessa ja en saanut suostuteltua Aresta tulemaan rappusia. Se pelkäsi kokonaisuudessaan koko rappukäytävää.

Harjoittelimme aina ulkona rappusia menemään ja hakeuduimme paikkaan missä niitä on. Suhtautuminen lapsiin oli myös hieman sellaista, ettei Ares ymmärtänyt mitä ne on ja kovin piipitti sakemanni tyylisesti, kun meillä kävi lapsivieraita. Loppu hyvin, kaikki hyvin.. raput mentiin, lapsiin totuttiin..Sain kasvatettua villistä nuoresta uroksesta täysivaltaisen ja todella mahtavan perheenjäsenen. Jäppinen on ollut aina täysin terve.. mutta nyt on alkanut mennä vointi huonompaan. Areksella todettiin alkusyksystä kasvain eturauhasessa, eikä sille voi tehdä mitään. Kävimme nyt uudelleen lääkärissä, koska huomasimme Areksella olevan varsinkin öisin kipuja. Koko koira kuvattiin ja kaikki mahdollinen katsottiin. Eturauhasen kasvain on tällä hetkellä mandariinin kokoinen, pesäkkeitä muualla ei näkynyt. Eläinlääkärin mielestä vielä ikäisekseen ja voinnin perusteella jäppinen on vielä pirteä ja ei nähnyt syytä päästää vielä sateenkaarisilloille. Me mennään päivä kerrallaan ja nautitaan siitä yhteisestä ajasta, mikä meillä on vielä jäljellä. Se, että satuin olemaan se ihminen joka Areksen hengen pelasti.. mutta Ares on se koira, josta todella moni ihminen on saanut iloa elämään. Ystäväni tuumasi; Kun näin Areksen ensi kertaa, minulle tuli siitä mieleen cesarin koira, Daddy.