Yorkshirenterrieri Laura
Miksi aloititte barffauksen?
Koirani (yksi niistä) on todella altis hammaskivelle ja kuulin että raakaruoka auttaa, etenkin jos ruokkii myös luita.
Kuinka itse koit BARF-ruokinnan? Oliko se helppoa, työlästä, mukavaa vaihtelua?
Aloitin antamalla vain MUSH valmisruokia ja hitaasti siirryin kokonaisiin lihoihin ja luihin. Lisään myös lohiöljyä ja kookosöljyä heidän ruokiinsa ja turkit kiiltävät ja ovat huippukunnossa!
Huomasitko lemmikissäsi muutoksia uuden ruokavalion myötä? Myös ennen ja jälkeen kuvia olisi mukava nähdä jos sellaisia löytyy.
Turkin laatu muuttui huomattavasti. Hengitys ei enää haissut yhtä pahalle ja luitten ansiosta hammaskiveä ei ole näkynyt puoleen vuoteen.
Annatko jotain lihojen, sisäelimien ja luiden lisäksi. Mitä ja miksi?
Teen kasvissoseen johon tulee lehtikaalia, pinaattia, parsakaalia, parsaa, porkkanaa ja hieman persiljaa. Teen myös marja/hedelmäsoseen johon tulee mustikkaa, vadelmaa, omenaa ja banaania. Lisään kumpaakin pari lusikallista viikossa pienille ja noin desilitran isolle koiralle. Käytän näitä, sillä olen huomannut että heille jää välillä nälkä. Sen lisäksi niissä on paljon vitamiineja ja antioksidantteja.
Miten paljon vaihtelet eri ainesosia/tuotteita? Esimerkki lemmikkisi BARF-ruokavaliosta?
Yhden viikon aikana yhdistelen eri lihoja (nauta, sika, silakka, kana, hevonen, poro) ja annan kerran viikossa heidän viikottaisen luumäärän ja jokatoinen päivä saavat esim putkiluun, joka auttaa putsaamaan hampaat.