Jackrussellinterrieri

Koirani Victor:
Paras ystäväni, psykologini ja ihan mahdoton superkoirani.
Victor on russeli ja ennenkaikkea Terrieri ja nimenomaan Isolla Teellä. Se on periksiantamaton dynamiittipötkö. Hyvässä mielessä tietenkin 🙂 Sille mikään este ei ole ylitsepääsemätön on kyse sitten pehmostrutsin suolestamisesta tai rosvojen jahtaamisesta. Ja kyllä Victor on kuin onkin päässyt rosvojahtiin. Vahtikoiran vikaa siis.

Victor on myös poikkeuksellisen hyvää seuraa. Vuosia sitten emäntänsä työn puolesta reissasimme kuorma-autolla ympäri eurooppaa, Victor apukuskina- tottakai. Olisi monet reissut olleet kovin tylsiä ilman mantelisilmää viereisellä penkillä. Ikinä se ei nukkunut ajon aikana, kuin solidaarisuudesta kuskia kohtaan. Niin ja kyllä tiesivät rosvotkin kiertää kaukaa tämän kuorma-auton bensa-asemilla, kaveri haukkui niin kovasti vieraan lähestyessä autoa että luulivat isommankin koiran olleen kyseessä.
Victor syttyy agilitystä, oravista ja palloista. Ihan sama mikä pallo, kunhan se on pyöreä. Kerran se säntäsi kesken futispelin kentälle pallon perään. Ihan sama vaikka peli (jolla oli katsojiakin!) oli juuri kriittisellä hetkellä ja pelaajat hieman pöllämystyneitä tämän Maradonan harhautuksista. ”Taitavaa pallon käsittelyä” huikkasi yksi kun punaisena koirani noudin keskeltä kenttää yleisön hurratessa. Jep eipä ole aika käynyt meillä tylsäksi.

Jos koiralla on huumortaju niin minun Victorini on koomikko. Sillä on tilannetajua ja jotenkin tuntuu että se ikäänkuin osaisi nauraa omille juruilleen, ainakin se pitää itseään ihan M-A-H-D-O-T-T-O-M-A-N hauskana -minä en aina niinkään…

Miksi siis rakastan koiraani?

Se tuntee minut paremmin kuin kukaan muu. Se tietää kun harmittaa tai kun on aika olla iloinen. Se myötäelää elämän myllerryksissä. Se rakastaa kaikkia omana itsenään, ehdoitta. Sen elämänasenne on ihailtavaa: läpi sen harmaan kiven vaikka väkisin ja matkalla voi vähän pitää hauskaakin!

Sellainen on minun koirani Victor.