Lagotto romagnolo
Miksi aloititte barffauksen?
Lotta on 3v lagotto romagnolo-neiti. Kiharainen neitimme on perheen silmäterä ja on omilla persoonallisilla tavoillaan kietonut kaikki tassujensa ympärille. Luonteeltaan Lotta on ulkopuolisia kohtaan varautunut, mutta oman laajennetun laumansa keskellä siitä ei näy häivääkään. Omien ihmisten ja koiriensa keskellä neiti on oikea touhutuuna.
Jokaikinen aamu alkaa Lotan hännänheilutuksella ja hyväntuulisella tervehdyksellä vain koska on Uusi Aamu, kello herättää ja saa aamuruuan!
Oliko sinulla ennakkoluuloja liittyen BARF-ruokintaan?
Olemme käyttäneet Mush-ruokia noin vuoden verran. Lotta todettiin allergiseksi useille asioille, mm. varastopunkille, joka sulki pois kuivamuonan. Mush-ruuat ovat helppokäyttöisiä ja sisältävät valmiiksi kaikki tarvittavan ja monipuolisesti eri raaka-aineita.
Raakaruoka myös maistuu Lotalle paremmin, ruoka-ajat ovat juhlahetkiä ja ruoka suurherkkua! Olemme käyttäneet sekä raakapullia että isompia pötkylöitä, joista pienemmälle koiralle on sahattu sopivia kiekkopaloja valmiiksi pakkaseen.
Muihin vastaaviin raakapulliin verrattuna Mush on monipuolisin – jos kaupan pakastehylly sattuu olemaan tyhjä, keitetään riisi-lihapohjaista ruokaa niin kauan, että ruokaa taas kaupasta löytyy!
Oliko ruokinnassa joitakin haasteita ja kuinka niistä selvittiin?
Meidän Prismastamme on löytynyt tähän saakka vain Duo+ lohi-sikaa. Edelleen ruoka on Lotasta aivan parasta, lohen hajukin on ihastuttaa innokasta ruokailijaa. Aktiivisen rasvaisemman ruuan tarvetta meillä ei juuri nyt ole ja innolla odotammekin Vitalin ja Sensitiven saapumista oman kaupan pakastekaappiimme.
Jokainen koiraystävämme on kuullut loistavista Mush-ruuista – suosittelen niitä kokemusten perusteella kaikille – sopii myös allergikoille!