Sekarotuinen koira Terhi
Miksi aloititte barffauksen?
Aloitimme barffauksen, sillä meidän 10-vuotias leikattu tyttökissamme kärsi sekä ummetuksesta että ylipainosta sekä hilseilevästä ihosta (selän päältä).
Kuinka itse koit BARF-ruokinnan? Oliko se helppoa, työlästä, mukavaa vaihtelua?
Alussa oli hieman hankaluuksia, sillä kissamme ei suostunut syömään mitään raakaa. Paitsi sitten kun keksin laittaa hänelle suuhun palan MUSH-pullaa!! Sen jälkeen ei ole ollut ongelmia. Ainoastaan se on hieman haasteellista, että kissa ei pidä sian- eikä naudanlihan mausta, joten toiset kissoille tarkoitetuista pullista ei kelpaa hänelle. Mutta koska kana-kalkkunapullat kelpaavat, niin hätäkös tässä! Ei ole ollut työlästä, ainoastaan se, että muistaa ottaa pullat sulamaan ajoissa. 😀
Huomasitko lemmikissäsi muutoksia uuden ruokavalion myötä? Myös ennen ja jälkeen kuvia olisi mukava nähdä jos sellaisia löytyy.
Muutoksia on jo huomattu! Kissa on paljon vireämpi kuin tavanomaisella kuivaraksuruoalla! MUSH- kana-kalkkunapullat maistuvat (kissa ei suostunut syömään mitään raakaa moniin vuosiin ennen MUSH-ruokia!) Ja kakkakin on alkanut luistaa paremmin. Painossa ei ole vielä havaittu juurikaan muutoksia, mutta kyllä se tästä! Kuvia on vasta ennen, sillä emme ole vielä kauaa barffanneet 🙂 Hampaat pysyvät myös puhtaampina kuin kuivaruoalla.
Miten paljon vaihtelet eri ainesosia/tuotteita? Esimerkki lemmikkisi BARF-ruokavaliosta?
Vaikeaa vaihdella, koska kissa ei pidä mistään muusta mausta kuin kissojen kana-kalkkuna-pullista. Tosin syötämme myös raakoja broilerin siipiä yms muita raakoja lihoja/sisäelimiä.