Jackrussellinterrieri Jenni
Kahdeksat vikkelät tassut, kahdet tarkat ja kahdet kuurot korvat, kaksi hyvin herkkää nenää ja iloisesti heiluvaa häntää! Vaisto-tuotteilla aloitetun ruokinnan jälkeen on kahden terrierin olossa huomattavissa positiivisia muutoksia.
Alkuun -tietenkin-, se kakkajuttu. Ensimmäisen annoksen jälkeen oli olohuoneen matolla mahtavat läjät, mutta sen jälkeen ei ongelmia ole ilmennyt. Vaikka tyttöjen jätökset eivät ennenkään olleet suuren suuria, niin nyt ne ovat vain kiinteitä ja entisestään pienempiä. Suoli myös tuntuu toimivan säännöllisemmässä tahdissa. Korvia ei rapsutella enää juuri ollenkaan ja tassujen nuoleminen on lakannut kokonaan, jos sitä joskus ennen hieman olikin. Talviturkit ovat molemmilla nyt parin viikon jälkeen tiheät ja säänkestävät, eli kaikin puolin kunnossa.
Näkyvät muutokset tulivat ilmi siis hyvinkin nopeasti barf-ruokinnan aloituksesta, mutta vielä iloisempi ja hämmästyneempi olen ruokinnan vaikutuksesta koirien koko yleistilaan! Täyskuuro Sirpa-Liisa on aktiivisempi kontaktinottaja kuin koskaan ja kulkee lenkkejä täysin vapaana. Joskus rauhaton Miisa jaksaa keskittyä paremmin ja lepää kun on levon aika. Molemmat koirat ulkoilevat mielellään, mutta nyt tuntuu että ne ovat todella aktiivisia vapaina ollessaan, mikä tietenkin on hyvä asia!
Tämä on meidän juttu, selkeästi ja tytöt oikein innolla odottavat aina lihaisia ruoka-annoksiaan 🙂