Pitkäkarvainen hollanninpaimenkoira
Miksi aloititte barffauksen?
Kerron ensimmäisestä omasta koirastani, joka on rodultaan pitkäkarvainen hollanninpaimenkoira, iältään 4 vuotta ja kantaa nimeä Sony. Kotona Sony on tittelöitynyt päteväksi sohvachampioniksi ja varpaidenlämmittäjäksi, mutta kun astutaan ovesta ulos, ei virta ota loppuakseen! Tämä tietenkin sopii erinomaisesti myös talouden kaksijalkaiselle, joka mielellään käyttäisi kaiken vapaa-aikansa koirien kanssa puuhaten. Sonyn kanssa olemme yhdessä tutustuneet erilaisten koiraharrastusten saloihin etenkin palveluskoirapuolella. Elämäntapa nimeltä koirat ei olisi koskaan toteutunut ilman vauhdikasta raitapaitaa, kuten hollanninpaimenkoirista on tapana sanoa! Dynaamisuutta ei tästä Duosta puutu!
Oliko sinulla ennakkoluuloja liittyen BARF-ruokintaan?
Raakaruoka on ollut osana lemmikkieni ruokavaliota niin kauan kuin nelijalkaisia on taloudessa ollut. Vasta hiljattain olen vähentänyt kuivamuonan osuutta ruokinnassa ja korvannut sen raa'alla. Tulokset todellakin puhuvat puolestaan – tässä tapauksessa "olet mitä syöt" on erittäin käypä sanonta! Koirani oli nimittäin kevyellä dieetillä pari kuukautta, ja vaikka ylimääräinen rasva kyljistä hävisikin ja koira selvästi kiinteytyi, puntarin luku pysyi samana. Hämmästyin tästä, mutta tunnustellessani tarkemmin koirani lihaksia en epäillyt hetkeäkään kyseessä olevan muutos ruokinnassa. Nyt koirani on erinomaisessa lihaskunnossa, vaikka liikunnan määrä on pysynyt samana ja ylimääräinen kuivaruoka-annos on korvattu pelkällä lihalla.
Koirani Sony oli aiemmin myös melko nirso ruokansa suhteen, joten raa'an lihan lisääminen ruokavalioon oli käänteentekevä tässäkin asiassa. Ikinä sen jälkeen ei ole tarvinnut miettiä, maistuuko ruoka. Sonylla suorastaan kuola valuu kun kuppiin kolahtaa herkullista lihaa, eikä holskumaisen jousitetut jalat tahdo millään pysyä maassa ruoka-aikaan. Erityisen vaikea tilanne paikallaoloharjoituksiin, siis!
Kerään jatkuvasti lisää tietoa raakaruokinnasta, sillä koen sen olleen ehdottomasti paras ruokintatapa omille lemmikeilleni. Sekä koirani että kissani syövät sitä erityisen mielellään ja pysyvät erinomaisessa kunnossa.
Oliko ruokinnassa joitakin haasteita ja kuinka niistä selvittiin?
Pullat ovat annostelun kannalta erittäin helppo käyttää – senkun ottaa tarvittavan määrän pakkasesta sulamaan ja tarjoaa koiralle tuoreena. Makuraatinikin oli sitä mieltä, että suupalat ovat erinomaisen sopivan kokoisia myös kokonaisena nieltäväksi. Kovin kattavaa arvostelua ei siis ole saatavilla, sillä ruuan häviäminen kupista vei ennätyksellisen vähän aikaa. Mistä lie johtuu? Siivottuani odotuksen jäljiltä muodostuneen kuolalammikon, karvainen ystäväni oli jo ehtinyt tuoda ruokakupin suussaan tarjolle uutta satsia varten.. Ei epäilystäkään, etteikö kalan ystävä ollut tyytyväinen sekä ruuan tuoksuun että makuun! Pettynyt ilme kasvoillaan tämä joutui kuitenkin tyytymään puruluuhun, kun totesin seuraavan annoksen tipahtavan kuppiin vasta aamulla. Pullat sopivat myös erinomaisesti aktivointilelun, kuten Kongin, täytteeksi. Muotonsa ansiosta Kongin täyttämiseen ei tuhraudu turhaa aikaa ja säästyn myös jatkuvalta käsien pesulta. DUO+ Energyä suosittelen erityisesti aktiivisille koirille!