Koira

<3Alma<3
Meidän naapuriimme syntyi 28.3.2010 kahdeksan sekarotuista pientä koiranpentua. Niissä oli Berninpaimenkoiraa, Karjalankarhukoiraa ja Bordercollieta.
Minä kävin katsomassa melkein joka viikonloppu niitä, mutta kaikkein eniten minua kiehtoi yksi pennuista joka oli enemmän isänsä, Aatun, näköinen. Kun kahdeksan viikkoa oli kulunut ja pennut olivat siinä iässä, jotta ne voitiin luovuttaa omistajalleen, äiti ja Jari kävivät hakemassa pennun, joka oli saanut tässä vaiheessa nimen Alma, autolla.
Ensin äiti jäi Alman kanssa kahdestaan, tutustuttamaan Almaa ulos uuteen ympäristöönsä. Sitten Alma ja äiti tulivat sisälle taloomme. Sisällä Alma nostettiin sohvalle nukkumaan ja minä sain jäädä vahtimaan sitä.
Kun Alma heräsi, se sai pikkuisen ruokaa ja vettä. Sen jälkeen se piti viedä ulos tarpeille. Jälleen sisälle palattuaan sen kanssa leikittiin vähän aikaa, mutta Almaa rupesi taas pian nukuttamaan. Pienen pennun tulikin nukkua usein.
Meitä jännitti hieman, kuinka Alma nukkuisi ensimmäisen yönsä uudessa kodissa. Jossain vaiheessa aamuyöllä olohuoneesta kuului vinkumista – Almahan se siellä, olisikohan se halunnut leikkikaveria? Vai oliko sillä vain emoa ikävä?
Alma heräsi aamulla kuitenkin pirteänä ja iloisen näköisenä heilautellen häntäänsä minua vasten, ja se alkoi haukkumaan. Kysyin siltä, halusiko se leikkiä ennen aamupalaa? Kävin hakemassa vetolelun ja houkuttelin Almaa vetämään sitä. Leikkituokion jälkeen rupesimme syömään, jonka jälkeen menimme kaikki ulos tekemään ulkohommia.
Illalla alkaessani pakkaamaan, tuli Alma ihmettelemään, mitä oikein puuhailin.. Päätin kertoa Almalle, että minulla alkaisi huomenna koulu ja minun olisi mentävä sinne.
Iltapalan jälkeen menin nukkumaan. Aamulla Alma heräsi taas aikaisin ja tuli antamaan aamusuukkoja minulle. Sen jälkeen menin pesulle, laitoin ruokani ja join kahvit. Yhtäkkiä kuulin kuinka Alma rupesi haukkumaan jotakin.. Taksini oli tullut hakemaan minua Pieksämäelle kouluun.
Koulussa puhelimeni soi illalla. Äiti soitti ja minun oli ihan pakko kysyä, miten Alma jakselee. Äiti kertoi, että se kanniskelee tavaroitani ja etsii minua lakkaamatta.
Välillä minun meinasi tulla niin kova ikävä sitä, että kyyneleet tulivat silmiin mutta näinä hetkinä ajattelin, että kohta alkaisi kesäloma ja saisin olla Alman kanssa koko loman ja harjoitella sen totuttamista pantaan, talutushihnaan sekä taluttamiseen.
Pentuna Alma haukkui melko paljon, mutta onneksi isoksi kasvaessaan se rauhoittunut. Almalla on leikkikavereinaan Kaapo, Iines ja Kassu.
Kaapo on rodultaan Kääpiöpinseri, joka on siskoni koira. Iines on kissa, joka on jo aika vanha ja viime heinäkuussa meille syntyi varsa jonka nimeksi annettiin Kassu.
Alma tykkää tosi paljon Kassusta. Niitä on joskus hauska katsella, kun ne leikkii tavallaan hippasta keskenään. Toinen vähän aikaa kiusoittelee toista ja sitten ne ajavat toisiaan takaa, joka näyttää perin hauskalta. Joskus Alma ottaa kiinni Kassun hännästä, alkaa retuuttamaan ja kiskomaan sitä.
Alma tykkäsi myös leikkiä Kaaponkin kanssa. Yhtenä kertana, kun Kaapo oli taas meillä käymässä niin Alma oli keksinyt Kaapon kanssa rueta tekemään töllön töitä.
Minä olin juuri laittamassa omaa ruokaani, kun katsoin ulos keittiön ikkuna niin näin Alman ja Kaapon jahtaamassa meidän kanojamme kiinni.
”Se juttu ei kyllä päättynyt ihan hyvin”, ajattelin itse siinä mielessäni ja sit yhtä äkkiä kuulinkin äitin ja Jarin huutavan ulkona jotain, no yksi kanoista olikin jo Kaapon Ja Alman touhuissa päässyt hengestään.
Onneksi niitten kanojen ei tarvinnut hirveästi meillä kauhea pitkää joutua kärsimään Alman touhuista, kun ne annettiin naapuriin, joka olikin jo kerennyt tehdä niistä heti miten ruokaakin.
Sitten Almasta on kivaa myttyytää, leikkiä jakiusata Iinestä sen aina minkä ehtii, kun Iines aina sitten päätti itse näyttää, että nyt tämä saa loppua niin se otti kyntensä esille ja sitten Alma jo tiesikin, että oliki jo aika lopetta leikki siltä päivältä Iineksen kanssa.
Nyt kun onneksi, Alma on kasvanut niin isoksi, niin Iineksen ja Alman välit ovat tulleet paremmiksi, Alma aina sillon tällöin voi käydä vähän kokeilemassa, että suostuisiko Iines leikkimään sen kanssa, mutta sitten Alma kuitenkin tyytyy siihen, että Iines aina vain rupeaa sitä putsaamaan ja hoitamaan Almaa.
Alman kanssa on mukava käydä lenkillä ja usein se tulee seurakseni keittiöön, kun olen laittamassa omaa letkuruokaani tippumaan.
Viime kesänä, kun olimme mökillä, Almaa opetettiin uimaan. Kun se tajusi asian, niin kerran se meinasi lähteä Äitin ja Jarin moottoriveneen perässä uimaan. Tilanne näytti niin kauhealta, kun äiti luuli sen hukkuvan, Että se piti nostaa niskasta ylös veneseen. Sen jälkeen Alma on oppinut pysymään rannassa ja uimaan meidän muiden kanssa rannalta käsin.
Aina kun Jari ja Äiti saa pyynniltään kalaa, niin Alma meinaa syödä saaliin. Olemme kuitenkin onnistuneet estämään sen.
Tätä kirjoittaessani, Alma on jo kahdeksan kuukautta vanha ja sille on alkanut tulla ison tytön piirteitä.
Eräänä päivänä äiti oli käymässä kylällä ja kun se tuli kotiin niin se oli huomannut, että Alma oli ottanut sen maton tuolta navetasta ja matto piiskankin viellä kaiken lisäksi, sitten äiti tuli sisälle, laski kauppa kassit keittiöön ja kysyi sitten Almalta ”meinasitko sinä rueta tekemään joulusiivousta äsken ulkona?” Me aluksi kuuntelimme Jarin kanssa ihan ihmeissämme, sitten meitäkin jo alkoi pikkiu hiljaa hymyilyttämään se. Alma katseli meitä kaikkia ihan hölmistyneenä, että eikö hänkin saisi muka osallistua ”joulusiivoukseen”? Sitten me sanottiin, siihen että eiköhän se olisi kuitenkin meidän parasta tehdä se joulusiivous.
Almalla oli ensimmäinen joulu kanssamme ja se sai kaksi pakettia. Ison luun, ja sen lisäksi tähden muotoisen luun jossa oli keksejä. Keksit se söi kaikki kerralla hyvällä ruokahalulla.
Almalla oli myös ensimmäinen Uusi Vuosi, joka meni erittäin hyvin, koska Alma ei pelännyt yhtään ampumiamme raketteja.
Minulla itselläni on ollut todella rankka syksy, jonka vuoksi olen joutunut olemaan paljon sairaalassa.
Yhtenä iltana olin juuri lähdössä Kuopioon, kun Alma huomasi minut lepäämässä sohvalla. Se tuli siihen ja työnsi päänsä minua vasten, kuin lohduttaakseen minua. Olin sairaalassa muutaman päivän. Kotiin päästyäni Alma lähes hyppäsi suuhuni, kun sillä oli ollut niin ikävä minua. Almasta ja minusta on tullut todella hyvät kaverit.
Alma ja ponimme ovat antaneet minulle voimia jaksaa vaikeina hetkinä syksyn, ja siitä eteenkin päin.
En tiedä mitä tekisin ilman Almaa. <3Me kaikki pidämme sinusta, Alma<3

<3: Elisa Kokkonen