Staffordshire Bull Terrier

Noppa on minun ensimmäinen oma koirani. Pieni suloinen koiranpentuni kotiutui kauniina kesäpäivänä 2002 ja heti kävi selväksi, että Noppa on reipas ja itsenäinen pikkumies. Noppa kasvoikin välillä railakkaasti housunpuntissa roikkuen, mutta ihme ja kumma, vaikka energiaa piisasi, tuhoilut kotona jäivät vain yhteen reikään seinässä ja pariin tuhottuun laskuun mitkä postipoika oli tiputtanut postiluukusta.

Noppa aikuistui viimeistään noin 3 vuoden iässä kun kotiin saapui kaveriksi staffineiti. Tänä päivänä Nopalla on kaksi staffineitiä seuranaan ja herra tuleekin tyttöjen kanssa mainiosti toimeen, leikkikaveri löytyy aina omasta takaa.

Staffista sanotaan, että siinä yhdistyy bulldogin voima ja terrierin notkeus. Yhden kuvan perusteella Noppa on ainakin suhteellisen notkea, vielä melkein 11 vuoden iässä. Wikipedia sanoo staffista seuraavaa:
”Staffi on ihanteellinen perhekoira avoimen, ihmisystävällisen ja toiminnanhaluisen luonteensa ansiosta. Lasten kanssa se on omassa elementissään, eikä hätkähdä kovakouraistakaan käsittelyä. Vahtikoiraksi rotu sopii korkeintaan vain uskottavan ulkonäkönsä puolesta.” Tämä ei voisi pitää enemmän paikkaansa. Staffi on kaikkea tätä. Itse halusin staffin sen jälkeen kun minulle selvisi eräässä koiranäyttelyssä niiden rakastava suhde ihmisiin. Tosin hassut vinkumiset ja muut suht koomiset tavat yhdistettynä hieman karskiin ulkonäköön tekivät myös lähtemättömän vaikutuksen.

Rakastan Nopassa sen itsenäistä, reipasta luonnetta. Tietty uppiniskaisuus on myös minusta viehättävä piirre. Vaikka se ilmenee joskus iltaisin niin, että Noppa haluaa ihan omalle lenkille eikä huoli tyttöjä mukaan, niin se tekee vain hyvää, saanhan minäkin viettää laatuaikaa tämän charmantin rakkaan vanhuksen kanssa.