Mudi
Miksi aloititte barffauksen?
Vekku (2,5-vuotta mudi/hyeena) ja Isla (4kk papillon/ketunpoikanen). Energiakaksikko, jolta ei vauhtia ja vaarallisia tilanteita puutu.
Pentuajat ovat molempien kohdalla aiheuttaneet siinä määrin harmaita hiuksia, että omistajan hiukset eivät hirveästi enää muuta väriä kohta sisällä.
Vekulla riittää älyä ja huumorintajua vaikka muille jakaa. Viimeksi kun olimme treenaamassa agilityä, Vekku päätti opettaa myös Islan menemään putkea. Se juoksi tennispallo suussa ja juoksutti Islan monta kertaa putken läpi.
Islan alterego on vähintään rottweilerin kokoinen. Itsevarmuus ja rohkeus on jotain uskomatonta tuollaisella 1,5kg hamsterilla. Isla on nopea oppimaan ja äärimmäisen helppo pentu kaikessa energisyydessäänkin.
Oliko sinulla ennakkoluuloja liittyen BARF-ruokintaan?
Aloitin 50/50 raakaruokinnan puoli vuotta takaperin. Olin aikaisemminkin kiinnostunut siitä, mutta oma tietotaito ei riittänyt sen aloittamiseen. Nykyään raakaruoat on tehty omistajille niin helpoksi, että miettiminen on käytännössä hoidettu meidän puolesta.
Ruoka maistuu eikä aiheuta vatsaongelmia, ulosteen määrä on pienempi ja koirat näyttävät&vaikuttavat terveiltä.
Oliko ruokinnassa joitakin haasteita ja kuinka niistä selvittiin?
Tutustuin tuotteeseen eläinkaupan kautta. Hintalaatusuhde on erinomainen ja vitamiinilisät on superjuttu!