pyry

Lapinporokoira

Onnenpoika Pyry päätettiin hankkia perheeseemme vanhan sekarotuisen ystävämme Akun seuraksi. Ensin ajattelimme lisätä vahvitukseksi saksanpaimenkoiran samalla katsellen myös sekarotuisia vaihtoehtoja, toisin kävi, meille tuli lapinporokoira-Pyry. Pyry ostettiin pienellä onnenkantamoisella, puoleen hintaan. Rodusta tiesimme, että se on aktiivinen!
Hurraa, lenkkikaveri jatkumoa, se olisi hyvä Aku-koiran seuraaja! Pyry haettiin huhtikuisena lauantaina vuonna 2011, arkeen laskeuduttiin nopealla aikavälillä. Pyry ja Aku jäivät jo parin päivän kuluttua maanantaina kahdestaan kotiin.
Arkeen laskeuduttua, lasketui myös ”aktiivisuuden taakka” harteille.
Pyry riehui, haukkui, veti – iloinen mummon vilperi, kodin oma kauhukakara! En tiennyt oliko Pyry tyhmä, normaalia leikkisämpi vai vaan omapäinen.

Koulutus luonnollisesti sisältää erinäisten taitojen opettelua, niistä Pyry oppi yhden taidon muita kirkkaammin – se osasi antaa tassua! Niin hyvin, että se antoi sitä jopa öisin, kun me muut nukuttiin. Aina kun Pyry tahtoi ruokaa, se antoi tassua. Se antoi sitä useasti vaikkei ruokaa enää tassua antamalla saanutkaan. Uudelleen ja uudelleen, pettymyksistä huolimatta. Pyry viihtyi keittössä, se oli periksiantamaton kerjääjä, se olisi halunnut syödä jopa Akun ruoat!
Sitten ostettiin koiran kasvatuskirjoja; yhdessä kirjassa ohjattiin olemaan koiran kaveri, toisessa puhuttiin omistajan johtajuudesta, kolmannessa vannottiin kovan kurin nimeen…Saatiin neuvoja ja vinkkejä; ”Päästä koira vapaaksi ja heitä sille herkku, hyvä riistavietti pitää mielenkiinnon yllä, hyvää energian purkua” – Herkku löytyi, koira ei.
Pyryä vietiin koirapuistoon, sitä lenkitettiin, annettiin olla kaltaistensa karvakamujen seurassa – Kiitos oli aina yhtä kultainen: Pyry puri, tappeli ja järjesti riehakkaita joukkotappeluita. Ainoa eläinystävä oli Aku.
Pohdimme eri vaihtoehtoja, lopuksi päädyimme kuitenkin ratkaisuun: Mielummin ruotuun kuin kiertoon!

Kultainen keskitie alkoi löytyä: Kolmen kirjaimen sääntö: kuri, ruoka ja säännöllisyys. ’Höttö’-energia koirannappulat vaihtuivat sisäelimiin ja riistaruokaan, proteiinin lähteinä käytetään nyt maitorahkaa, vitamiinia saadaan banaaneista ja omenoista. Oma käsitys useimmista koirannappuloista on seuraava: – helppoa, nopeaa ja höttöistä muttei yhtään ravitsevaa. Koirannappulat ovat helppo ottaa kaapista ja turvottaa tällä hötöllä koiran massu, mietippä jos itse söisit esim. paahtoleipää joka päivä, monta kertaa. Napasi takana oleva musta-aukko olisi mössöä, tyhjää energiaa – ja huonoa oloa täynnä.
Herkkupäivinä Pyry ja Aku saavat lihaisat riistaluut kalutakseen!
KRS(kuri, ruoka, säännöllisyys)-muutoksen myötä Pyry ei jatkuvasti kerjää ruokaa keittiössä, vaan vatsa on luonnontuote-ruokavalion ansiosta täynnä ja taas jatkumoa sille, ettei koko ajan tarvitse syödä.
2 kertaa päivässä 200g x 200g riistalihaa ja lisukkeina maitotuotteita sekä hedelmiä pitävät verensokerin tasaisena ja koiran valppaana! Pyry on nyt energisenä oppimaan uutta – kun koira on hyvin ja oikein ravittu, se motivoi myös koiraa keskittymään ja samalla tottelevaisuus parantuu! Kun koiran ruoka annetaan sille päivittäin säännöllisesti samaan aikaan, energia jakautuu myös säännöllisesti ja koiran käytöstä on helpompi hallita. Pyry purkaa energiansa oikeisiin asioihin, kun sen vireystila ja energiatasot pysyvät tasaisina. Barffauksen myötä Pyryn turkki on myös paremmassa kunnossa – se kiiltää ja on paksumpi, eikä iho enää hilseile!
Myös koiranhoidossa todelliset taikasanat ovat lepo, liikunta ja terveellinen ravitsemus! Kansii kokeilla Barffausta!

Terkuin Pyry ja pesue 🙂