Novascotiannoutaja

Olen ollut koiratyttö niin pitkään kuin muistan. Ensimmäinen koira tuli taloon kun olin 10 vuotta.
Toisesta koirasta ja siitä ihan ikiomasta aloin haaveilemaan kauan aikaa sitten. Pohdin monia eri rotuja ja lopulta novascotiannoutaja eli tolleri alkoi tuntua minun rodultani. Pian löysin itseni katselemasta kenneleitä ja haaveilevan ihanasta pannasta ja muista koirajutuista.

Kesällä 2012 luin tollereiden yhdistyksen pentuvälityksestä, että Grezagord’s kennelissä oli vapaana yksi narttu pentu. Otin sinne yhteyttä ja puhuimme kasvattajan kanssa. Mietin vielä yön yli ja ilmoitin, että otan pennun, jos kasvattaja sen minulle antaa. Kesän lopulla meninkin katsomaan pentuja ja haaveilin katselemalla kuvia. Sitten koitti se kauon odotettu päivä. Kävin hakemassa oman pennun. Niin alkoi meidän yhteinen taival. Pentu sai nimen Hilla ja ostin jopa vaaleanpunaisen pentupannan ja hihnan, vaikka olin vannonut, että sille en sitten osta MITÄÄN vaaleanpunaista. Kuinkas kävikään.

Valitsin tollerin, koska halusin oppivaisen, energisen ja touhukkaan koiran. Sellaisen koiran jonka kanssa voi harrastaa mitä vaan. Ja monenlaista aiotaankin kokeilla. Hillasta on vaikka mihin sen energisyyden ja oppimishalun kanssa.
Tolleri on hyvin aktiivinen ja vaatii päivittäin paljon liikuntaa ja aktivointia. Ei riitä, että käy pelkästään lenkillä, vaan olisi parempi jos saisi juosta irti ja vaikka telmiä muiden koirien kanssa.

Hilla on hirmu nopea oppimaan uusia juttuja (myös niitä pahoja) ja seuraa kokoajan tarkkaavaisena. Se tässä rodussa onkin parasta, että on kaveri, joka jaksaa käydä vaikka kuinka pitkällä metsälenkillä ja on aina innolla mukana mitä sitten tehdäänkin. Joka asiaan heittäydytään täysillä. Jokaisessa rodussa on tietenkin myös omat haasteensa, mutta kaikenlaiset vastoinkäymiset unohtaa kun katsoo omaa rakasta koiraa nukkumassa tyytyväisenä pitkän lenkin jälkeen.

Voin vaikka vannoa, että tämä ei jää viimeiseksi tollerikseni.

-Hilla ja Annukka-