zikujataku1

Valkoinen länsiylämaanterrieri jessicah

Miksi aloititte barffauksen?

Koirillamme on ollut ihovaivoja säännöllisen epäsäännöllisesti. Toiselta otetiin allergiatestit, joissa varastopunkki oli yhtenä allergeeninä. Barffausta olemme kokeilleet aikaisemminkin mutta jotenkin se aina tuntui hankalalta. Nappuloiden jälkeen koirien läjät oli isoja ja löysiä mutta nyt barffauksen myös pieniä papanoita joita on mukava kerätä kakkapussiinkin. 😉

Kuinka itse koit BARF-ruokinnan? Oliko se helppoa, työlästä, mukavaa vaihtelua?

Aluksi koin sen epämukavana kun piti sulatella jos jonkin sortin "ällötystä". Lapsiperheessä myös lihaisten luiden syönti oli talvisin haastavaa kun ei ne syöneet niitä pyyhkeen päällä vaikka kuinka yritti. Kesäisin oli helppo heittää luut ja koirat takapihalle. Nykyään ostetaan valmiita mixejä, jolloin riittää vain sulatus ja annostelu. Siinäpä syy miksi aloitimme jatkuvan barffauksenkin.

Huomasitko lemmikissäsi muutoksia uuden ruokavalion myötä? Myös ennen ja jälkeen kuvia olisi mukava nähdä jos sellaisia löytyy.

Iho, turkki ja koirat voivat selkeästi paremmin. Paino aina barffauksen aluksi tippui mutta koska kummallakin koiralla oli lievää ylipainoa, ei se ollut huono juttu. Eläinlääkärin kanssa kun juttelin, sanoi hän että aluksi yleensä käykin niin kun koiran suolisto tyhjentyy edellisistä ruuista. Meillä herrat on jo sen verran vanhoja että kasvisten määrä pitää olla aika reilu ettei vatsa mene liian kovaksi.

Annatko jotain lihojen, sisäelimien ja luiden lisäksi. Mitä ja miksi?

Kasvissosetta koska muuten vatsa menee liian kovalle. Meillä siis 2 westieherraa 10- ja 12-vuotiaat.

Miten paljon vaihtelet eri ainesosia/tuotteita? Esimerkki lemmikkisi BARF-ruokavaliosta?

Todella niukasti koska koirilla allergiaa vähän sille-tälle-ja-tolle.