Mustaterrieri

Rik oli mahtava rotunsa edustaja. Ehkä hieman erikoinen. Hän syntyi Neuvostoliitossa Moskovassa täkäläiseen kenneliin. Siihen aikaan isoja ja ”pelottavan” näköisiä mustaterriereitä käytettiin lähinnä Siperian vankiloiden ja pihojen vahtikoirina. Ei todellakaan suositeltu lapsiperheisiin.

Meillä taas Rik tuli kolmen lapsen perheeseen, johon sopeutui täydellisesti. Pentuna hän sairastui todella pahasti. Sairautta ei koskaan saatu tietää. Siihen aikaan eläinlääkäreillä ei ollut paljon tietotaitoa. Hänet saatiin kuitenkin parannettua ihmislääkkeillä, kun äitini meni neuvostoaikaiseen apteekkiin kysyen lääkettä oireisiin, jotka hänen ”lapsellaan” oli. Niillä saatiin Rik kuoleman porteilta ja takaisin elämään.

Parantumisestaan asti Rik on ollut neljäs lapsi perheessämme. Kuuliainen, viisas, uskollinen ystävä. Niin lapsille kuin aikuisille. Muistan sen kuin eilisen, kun Rik lohdutti minua silloin kun muut lapset kiusasivat minua. Puolusti, kun känniläiset haukkuivat ystäväporukkaani ja uhkasivat käydä käsiksi. Olin vasta viisi silloin. Ulkoilutin häntä, vaikka olin pieni ja heiveröinen. Hän toimi kuin ajatuksella. Sitten muutimme Suomeen ja Rik tietysti muutti mukana kolmen vanhana. Enää ei tarvinnut puolustaa kotia tai ihmisiä, koska Suomessa olikin paljon turvallisempaa. Rik sai nauttia loppuelämästään, kun vasta 12- vuotiaana joutui jättämään tämän maailman rikkaan elämänsä jälkeen luusyövän vuoksi.

Rik ei siis ollut sellainen kuin useammat neuvostoliitonaikaiset mustaterrierit. Hän ei ollut aggressiivinen tai äkkipikainen, vaan lapsirakas, viisas, hellyydenkipeä, uskollinen kumppani, joka olisi suojellut perhettään henkensä kaupalla! Koskaan en unohda tätä ensimmäistä koiraani joka oli enemmän kuin vain koira: hän oli täysipainoinen perheenjäsen, joka oli minulle kuin pikkuveli!