Kultainennoutaja Hertta

Meillä kultainennoutaja Hertta. Hertalla oli korvissa tahmaa. Vaihdoin kokonaan raakaruokintaan takaisin tuon kokemuksen jälkeen. Vaikka noutajilla luppakorvaisina korvat on kuulemma herkkäpaikka , ei korvia ole tarvinut edes putsata juurikaan – pysyvät puhtaina. Koira on rauhallinen ja hyvin tottelevainen , jonka ajattelen myös raakaruokinnan piikkiin sekä hyvät , puhtaat hampaat , ei matoja eikä muitakaan loisia…

Welsh corgi cardigan Leo

Se mikä on varmaa raakaruokinnan yhteydessä, on koiran ruokahalun lisääntyminen. Nirsoimmatkin tapaukset saa syömään, kun tarjolla on vähän mielekkäämpää. Meillä etenkin nuoret urokset ovat tahtoneet temppuilla syömisen kanssa ja raakaruokinta on ainut tapa saada ne kunnolla syömään. Tätä kikkaa käyttävät myös kasvatinomistajani. Kaikki menee hienosti mitä lautaselle laitetaan. Etenkin broilerin siivet ovat kovaa valuuttaa ja…

Pitkäkarvainen bernhardinkoira Mimmi

Pitkäkarvainen bernhardinkoira Mimmi

Noin vuosi sitten Mimmi alkoi oksentelemaan. Alkuun oksentelua oli noin kerran viikossa. Oksentelu lisääntyi, pahimmillaan Mimmi oksensi joka päivä, aina aamuyöllä. Mimmin turkki oli huonossa kunnossa ja karvaa irtosi jatkuvasti. Eläinlääkäri ei löytänyt syytä oksenteluun. Mimmillä oli ollut ihan pikkuisesta pennusta asti sama nappula käytössä ja koska nappulan vaihtaminen eri laatuun tai kokonaan eri merkkiin…

Labradorinnoutaja Aida

Aida syö MUSHin raakapullia enemmän kuin mielellään, kuolan määrä on kasvanut ja kuppi nuollaan niin puhtaaksi että se aina löytyy jostain ihan muualta kuin mihin sen laittoi. Miksi päätit kokeilla raakaa ruokaa lemmikillesi? Mistä sait tietoa? Vähän vahingossa, Aida on ollut vähän vaikea ruokkia sen ihon reagoidessa heti huonolaatuiseen nappulaan. Olemme pidempään syöttäneet Acanan lammas/omena-nappuloita,…

Jackrussellinterrieri Jade, rhoda, tgor

Jackrussellinterrieri Jade, rhoda, tgor

Iho-oireet, oksentelu ja vatsan löysyys katosi Miksi päätit kokeilla raakaa ruokaa lemmikillesi? Mistä sait tietoa? Nappuloista alkoi tulla kutinaa, oksentelua, iho-oireita ym.. Etsin tietoa netistö ja kysyin kavereilta Huomasitko lemmikissäsi muutoksia uuden ruokavalion myötä? Myös ennen ja jälkeen kuvia olisi mukava nähdä jos sellaisia löytyy. Kaikki oireet katosi! Kuinka itse koit raakaruokinnan? Oliko se helppoa…

Sekarotuinen koira Koda

Todella hyvä kokemus on ollut raakaan siirtyminen Miksi päätit kokeilla raakaa ruokaa lemmikillesi? Mistä sait tietoa? Kuivaruoka aiheutti paljon ongelmia terveyteen ja halusin alkaa ruokkimaan luonnonmukaisesti koiraani. Tietoa löysin somesta ja internetistä. Huomasitko lemmikissäsi muutoksia uuden ruokavalion myötä? Myös ennen ja jälkeen kuvia olisi mukava nähdä jos sellaisia löytyy. Kyllä, turkki parani, hilseily loppui, karvanlähtö…

Sekarotuinen koira Riia

Sekarotuinen koira Riia

Miksi aloititte barffauksen? Koirat-ryhmässä Facebookissa oli paljon ollut puhetta raakaruuasta. Junnukoira 2 veelle ei tuntunut sopivan mikään, ja 6 eri nappulaa kokeiltuani päätin lähteä kokeilemaan. Lueskelin katiskaa ja aloiteltiin varovasti ja kokeiltiin mikä sopii. 🙂 Kuinka itse koit BARF-ruokinnan? Oliko se helppoa, työlästä, mukavaa vaihtelua? Helppoa, kunhan muistaa ottaa ajoissa ruuan sulamaan. Huomasitko lemmikissäsi muutoksia…

Suomenajokoira Ninjuskan emäntä

Suomenajokoira Ninjuskan emäntä

Miksi aloititte barffauksen? Tyttäreni Merjan koiralleen saamista huimista tuloksista koiran terveyden paranemiseksi. Kuinka itse koit BARF-ruokinnan? Oliko se helppoa, työlästä, mukavaa vaihtelua? Minusta raakaruokinta on äärettömän helppoa. Tuotteista riippuen voi olla haisevaa ja sotkuistakin. Käytössä meillä on uusiokäytössä kauppojen poistamat karkkirasiat, johon tehdään sekoitusta valmiiksi parin päivän annosta vastaava määrä. Huomasitko lemmikissäsi muutoksia uuden ruokavalion…

Sekarotuinen koira Katriina

Sekarotuinen koira Katriina

Miksi aloititte barffauksen? Koska nuoremmalla koiralla kuiva iho, halkeilevat anturat ja korvatulehduskierre. Vanhemmalla taas nirsoilu ongelmia. Sain tietoa netistä ja ystävältä Kuinka itse koit BARF-ruokinnan? Oliko se helppoa, työlästä, mukavaa vaihtelua? Helppoa. Huomasitko lemmikissäsi muutoksia uuden ruokavalion myötä? Myös ennen ja jälkeen kuvia olisi mukava nähdä jos sellaisia löytyy. Kyllä huomasin. Sera ei enää nirsoile,…

Barbet Eeva

Barbet Eeva

Miksi aloititte barffauksen? Koiran suolistovaivat pakottivat miettimään erilaisia ruokintavaihtoehtoja. Netistä ja muilta koiraharrastajilta. Kuinka itse koit BARF-ruokinnan? Oliko se helppoa, työlästä, mukavaa vaihtelua? Tuntui aluksi vaikealta mutta kun se alkoi hahmottua niin muuttunut helpoksi. Huomasitko lemmikissäsi muutoksia uuden ruokavalion myötä? Myös ennen ja jälkeen kuvia olisi mukava nähdä jos sellaisia löytyy. Koira lähti toipumaan ja…

Mopsi Hanna

Mopsi Hanna

Miksi aloititte barffauksen? Koirieni hieroja kertoi raakaruokinnan hyvistä puolista. Kuinka itse koit BARF-ruokinnan? Oliko se helppoa, työlästä, mukavaa vaihtelua? Erittäin helppoa! Huomasitko lemmikissäsi muutoksia uuden ruokavalion myötä? Myös ennen ja jälkeen kuvia olisi mukava nähdä jos sellaisia löytyy. Koirani aktivoitui, piristyi ja tuli leikkisämmäksi raakaruokinnan myötä. Miten paljon vaihtelet eri ainesosia/tuotteita? Esimerkki lemmikkisi BARF-ruokavaliosta? Raakaruokinnan…

Karkeakarvainen saksanseisoja TuulaR

Karkeakarvainen saksanseisoja TuulaR

Miksi aloititte barffauksen? Trimmaaja suositteli, koiralla hiivaongelmaa korvissa. Kuinka itse koit BARF-ruokinnan? Oliko se helppoa, työlästä, mukavaa vaihtelua? Alkuun olin hieman epäilevä, mutta yllättävän näppärää kun vaan muistaa ottaa ajallaan sulamaan. Huomasitko lemmikissäsi muutoksia uuden ruokavalion myötä? Myös ennen ja jälkeen kuvia olisi mukava nähdä jos sellaisia löytyy. Hiivan määrä korvissa vähentynyt ja timmimmässä kunnossa…

Kääpiöpinseri Tytti

Kääpiöpinseri Tytti

Miksi aloititte barffauksen? Koirani sairastui jo toistamiseen suolistotulehdukseen, eikä näiden välissäkään oikein ollut kunnossa.. Pahimmillaan jatkuvaa verensekaista oksentelua, laihtumista ja kipua, välillä vain närästystä ja turvotusta. Tietoa sain netistä mushin sivuilta, facebookista ja parilta asiaan perehtyneeltä. Kuinka itse koit BARF-ruokinnan? Oliko se helppoa, työlästä, mukavaa vaihtelua? Kaikki tuntui kovin vaikeelta alkuun etenkin miettiessä lisäravinneasioita.. Mutta…

Sekarotuinen koira Liisa

Sekarotuinen koira Liisa

Miksi aloititte barffauksen? Eläinkaupasta Kuinka itse koit BARF-ruokinnan? Oliko se helppoa, työlästä, mukavaa vaihtelua? Tosi helppoa. Huomasitko lemmikissäsi muutoksia uuden ruokavalion myötä? Myös ennen ja jälkeen kuvia olisi mukava nähdä jos sellaisia löytyy. Ei piereskellyt Annatko jotain lihojen, sisäelimien ja luiden lisäksi. Mitä ja miksi? Herkkuna kuivattuja kivipiiroja. Hampaidenhoito puruluita. Miten paljon vaihtelet eri ainesosia/tuotteita?…

Labradorinnoutaja Saija

Labradorinnoutaja Saija

Miksi aloititte barffauksen? Sopivaa nappulaa oli vaikea löytää, epämääräiset merkinnät säkeissä johtivat harhaan (eläinperäiset rasvat yms.). Sain tietoa netistä ja kavereilta. Kuinka itse koit BARF-ruokinnan? Oliko se helppoa, työlästä, mukavaa vaihtelua? Ruokinta Mush-valmisteilla on vaivatonta! Eikä kahden noutajan ruokintaa varten tarvi edes isoa pakastinta kun ruokaa on saatavilla useammassa lähellä olevassa eläinkaupassa. Huomasitko lemmikissäsi muutoksia…

Sekarotuinen koira Virva

Sekarotuinen koira Virva

Miksi aloititte barffauksen? Kaverilta kuulin raaka ruokinnasta. Jos eläimelle syöttää laadukasta ruokaa, esim eläinlääkäri kulut pienenee. Kuinka itse koit BARF-ruokinnan? Oliko se helppoa, työlästä, mukavaa vaihtelua? Helppoa on, kun syöttää valmis pullia joissa on kaikki tarpeellinen Huomasitko lemmikissäsi muutoksia uuden ruokavalion myötä? Myös ennen ja jälkeen kuvia olisi mukava nähdä jos sellaisia löytyy. Jätösten määrä…

Abessinialainen Senni

Abessinialainen Senni

Miksi aloititte barffauksen? Kissani on pennusta lähtien saanut osan ravinnosta raakana. Nyt leikkaamattomalle kollille ei oikeen muu maistu kun raakaruoka. Toinen kissa siirtyi mukana ja sekin pitää raakaruuasta. Kuinka itse koit BARF-ruokinnan? Oliko se helppoa, työlästä, mukavaa vaihtelua? Toki työläämpää kuin teollisen ruuan syöttäminen. Kunnon pakastin tulee äkkiä tarpeeseen. Huomasitko lemmikissäsi muutoksia uuden ruokavalion myötä?…

Bordercollie Tuikki

Bordercollie Tuikki

Miksi aloititte barffauksen? Koirani ovat aina olleet raakaruokinnalla kuivamuonan lisäksi. Olemme siirtyneet 80% raakaruokintaan. Tieto on jo ammoisilta ajoilta jolloin ei ollut kuivamuonia ja koirat olivat terveitä. Kuinka itse koit BARF-ruokinnan? Oliko se helppoa, työlästä, mukavaa vaihtelua? Helppoa, koska voi ostaa valmistuotteita joissa on kasviksia ja lihaa. Suosittelen kaikille raakaruokintaa, koirani ovat terveitä ja virkeitä…

Amerikancockerspanieli barffaaja vuosien ajan

Amerikancockerspanieli barffaaja vuosien ajan

Miksi aloititte barffauksen? Vanhalla koiralla oli jatkuvaa hiiivaongelmaa. Nykyisellä koiralla nuorena virtsakivet leikattiin eikä normaali kuivamuona enää tullut kyseeseen, myös hänellä jatkuvaa hiivaongelmaa. Tietoa hankin netistä sekä eläintarvikeliikkeestä. Kuinka itse koit BARF-ruokinnan? Oliko se helppoa, työlästä, mukavaa vaihtelua? raakaruokinta ei ole nykyisin työlästä valmiiden annospullien vuoksi. Huomasitko lemmikissäsi muutoksia uuden ruokavalion myötä? Myös ennen ja…

Cairn Terrier Suski

Cairn Terrier Suski

Miksi aloititte barffauksen? Koirani sairasteli pienenä mm. virtsatietulehduksia ja alkoi myös raapia itseään ja jyrsiä tassuja ja häntää, josta tuli melkein karvaton. Barffista kuulin toisten koirien omistajilta ja netistä etsin lisää tietoa. Kuinka itse koit BARF-ruokinnan? Oliko se helppoa, työlästä, mukavaa vaihtelua? Olin alusta asti motivoitunut ja minusta se oli helppoa. Ei nyt toki yhtä…

Havannankoira Pia

Havannankoira Pia

Miksi aloititte barffauksen? Koiramme on syönyt pienestä pitäen aina välillä raakaruokaa. Netistä olen lukenut. Kuinka itse koit BARF-ruokinnan? Oliko se helppoa, työlästä, mukavaa vaihtelua? Raakaruokintaa on helppo toteuttaa. En koe sitä työlääksi. Huomasitko lemmikissäsi muutoksia uuden ruokavalion myötä? Myös ennen ja jälkeen kuvia olisi mukava nähdä jos sellaisia löytyy. Meillä oli käytössä muun merkin raakaruoka…

Siamese Minna

Siamese Minna

Miksi aloititte barffauksen? Kissani syövät aina välillä lihaa, keitettynä ja raakana. Teollisen ruoan lisäksi. Pääasiassa kanaa. Ihmisten kana vaan on huomattavasti kalliimpaa ja neljä kissaa syö kiitettävästi. Nyt kokeilin Mush luuttomia kanapullia (ei vissiin ole vaisto-ruoka mutta halusin silti kertoa kokemuksia/) Kuinka itse koit BARF-ruokinnan? Oliko se helppoa, työlästä, mukavaa vaihtelua? Laitan jäiset pullat tarjolle…

Afgaaninvinttikoira Sanna V.

Afgaaninvinttikoira Sanna V.

Miksi aloititte barffauksen? Muistan BARF-lyhenteen koiraharrastuksen alkuajoilta melkoisena hirviönä – siihen aikaan kun puhuttiin laajalti pelkkien lihaisten luiden syöttämisestä. Pikkuhiljaa vuosien varrella tietämys kuitenkin lisääntyi. Minulla on kotona varsin kirjava sakki eläimiä – neljä täysin eri elämänvaiheissa olevaa koiraa ja kaksi frettiä. Whippet joutui nuorena myrkyttäjän kohteeksi ja sen koko ruoansulatuselimistö koki paljon vahinkoa, keskikokoinen…

Sekarotuinen koira Saara

Sekarotuinen koira Saara

Miksi aloititte barffauksen? Tietoa sain facebookin raakaruokinta- ja eläinryhmistä. Tällä hetkellä kaksi koiraa ja yksi kissa syövät raakkaa noin 50/50 mallilla. Tutkin asioita ja halusin lisätä raakaruuan osaksi päivittäistä ruokaa, koska se on sekä koirille, että kissoille luonnonmukaisin ruokinta tapa. Kuinka itse koit BARF-ruokinnan? Oliko se helppoa, työlästä, mukavaa vaihtelua? Päädyin 50/50 malliin, koska koin…

Parsonrussellinterrieri Hanne

Parsonrussellinterrieri Hanne

Miksi aloititte barffauksen? Se on luonnollisempaa. Hain tietoa netistä Kuinka itse koit BARF-ruokinnan? Oliko se helppoa, työlästä, mukavaa vaihtelua? Helppoa kun siitä ei tee liian vaikeaa. Kaupoista löytyy hyviä valmissekoituksia Huomasitko lemmikissäsi muutoksia uuden ruokavalion myötä? Myös ennen ja jälkeen kuvia olisi mukava nähdä jos sellaisia löytyy. Ruokahalu parani Annatko jotain lihojen, sisäelimien ja luiden…

Yorkshirenterrieri Laura

Yorkshirenterrieri Laura

Miksi aloititte barffauksen? Koirani (yksi niistä) on todella altis hammaskivelle ja kuulin että raakaruoka auttaa, etenkin jos ruokkii myös luita. Kuinka itse koit BARF-ruokinnan? Oliko se helppoa, työlästä, mukavaa vaihtelua? Aloitin antamalla vain MUSH valmisruokia ja hitaasti siirryin kokonaisiin lihoihin ja luihin. Lisään myös lohiöljyä ja kookosöljyä heidän ruokiinsa ja turkit kiiltävät ja ovat huippukunnossa!…

Havannankoira Nita

Havannankoira Nita

Miksi aloititte barffauksen? Koska nuorin sain juoksun aikaan aina haimatulehduksen ja erikoisnappulat ei maistuneet.Siirryimme raakaruokintaan ja siihen jäi kivut ja haimatulehdukset. Kuinka itse koit BARF-ruokinnan? Oliko se helppoa, työlästä, mukavaa vaihtelua? Helppoa ja mukavaa tehdä valmiita annoksia pakastimeen. Huomasitko lemmikissäsi muutoksia uuden ruokavalion myötä? Myös ennen ja jälkeen kuvia olisi mukava nähdä jos sellaisia löytyy….

Lhasa apso Maija

Lhasa apso Maija

Miksi aloititte barffauksen? Päätimme kokeilla raakaruokintaa, kun jatkuvat iho- ja korvaongelmat eivät tuntuneet helpottavan millään kuivaruokavaihtoehdolla. Ines kärsi myös ruoansulatusongelmista, joihin tavallinen kuivamuona vain pahensi tilannetta. Hankin paljon tietoa raakaruokinnasta netistä ja kyselin asiasta tietäviltä kasvattajilta. Kuinka itse koit BARF-ruokinnan? Oliko se helppoa, työlästä, mukavaa vaihtelua? Odotuksiini verrattuna todella helppoa. Varsinkin valmiit annospullat ovat helpoin…

Kiinanharjakoira ssabu

Kiinanharjakoira ssabu

Miksi aloititte barffauksen? Koiralla alkoi olemaan useammin iho-ongelmia ja hammas ongelmia kun söi teollisia ruokia. Kuinka itse koit BARF-ruokinnan? Oliko se helppoa, työlästä, mukavaa vaihtelua? Yllättävän helpoksi. Ei se minusta ollut mitään rakettitiedettä. Aika hyvin löysin tietoa asiasta ja helppoja vinkkejä sen aloittamiseen. Sellaisen vinkin annan että jos lemmikki ei ole kovin allerginen eri ruokalajeille…

Ranskanbulldoggi Sanna

Ranskanbulldoggi Sanna

Miksi aloititte barffauksen? Koska koirallamme oli epämääräistä kutinaa. Kuinka itse koit BARF-ruokinnan? Oliko se helppoa, työlästä, mukavaa vaihtelua? Helppoa valmiilla annospullilla. Huomasitko lemmikissäsi muutoksia uuden ruokavalion myötä? Myös ennen ja jälkeen kuvia olisi mukava nähdä jos sellaisia löytyy. Kutinat vähentyi ja koirasta tuli paljon lihaksikkaampi sekä karvanlaatu parani selvästi, koira on myös energisempi. Miten paljon…

Labradorinnoutaja

Labradorinnoutaja

Miksi aloititte barffauksen? Ystävät suositteli Kuinka itse koit BARF-ruokinnan? Oliko se helppoa, työlästä, mukavaa vaihtelua? Suolisto-ongelmaisen kanssa vaikeaa. Soveltuu parhaiten vatsastaan ja suolistoltaan terveille koirille. Huomasitko lemmikissäsi muutoksia uuden ruokavalion myötä? Myös ennen ja jälkeen kuvia olisi mukava nähdä jos sellaisia löytyy. Turkinlaatu parani ja lihakset pysyy yllä paremmin Annatko jotain lihojen, sisäelimien ja luiden…

Staffordshire Bull Terrier Janita

Staffordshire Bull Terrier Janita

Miksi aloititte barffauksen? Näin Facebookissa mainoksen ja ennen edes koiran hankintaa kiinnostuin raakaruokinnasta. Haluan koiralle vain parasta ruokaa. Kuinka itse koit BARF-ruokinnan? Oliko se helppoa, työlästä, mukavaa vaihtelua? Raakaruokinta on helppoa! Vaisto pusseissa annospullat helpottaa oikean annoksen laskemista. Kuvittelin raakaruokinnan olevan paljon vaikeampaa. Huomasitko lemmikissäsi muutoksia uuden ruokavalion myötä? Myös ennen ja jälkeen kuvia olisi…

Saksanpaimenkoira Piia Murto

Saksanpaimenkoira Piia Murto

Miksi aloititte barffauksen? Koirallani on atopia ja ruoka yliherkkyyksiä.Tietoa olen saanut atoopisten/allergisten koirien ryhmästä Facebookista. Kuinka itse koit BARF-ruokinnan? Oliko se helppoa, työlästä, mukavaa vaihtelua? Ihan helppoa,kun alkuun pääsi 🙂 Huomasitko lemmikissäsi muutoksia uuden ruokavalion myötä? Myös ennen ja jälkeen kuvia olisi mukava nähdä jos sellaisia löytyy. Todellakin.Muutamassa viikossa tilanne parani ja muutaman kuukauden päästä,…

Kultainennoutaja bubble

Kultainennoutaja bubble

Miksi aloititte barffauksen? Selittämättömien iho-oireiden takia. Tietoa sain eläinlääkäriltä ja harrastuskavereilta sekä netistä. Kuinka itse koit BARF-ruokinnan? Oliko se helppoa, työlästä, mukavaa vaihtelua? Alkuun oli opettelemista, mutta lopulta koin sen helpoksi. Itse koin helpoimmaksi koota seuraavan päivän ateriat valmiiksi edellisenä iltana. Huomasitko lemmikissäsi muutoksia uuden ruokavalion myötä? Myös ennen ja jälkeen kuvia olisi mukava nähdä…

Burma Titiuu

Burma Titiuu

Miksi aloititte barffauksen? Kissallani alkoi ilmestymään karvattomia laikkuja kroppaan, kun teolliset ruuat kutittivat ihoa. Etsin tietoa netistä ja tutuilta kasvattajilta ja aloin kokeilemaan eri ruokia. Kuinka itse koit BARF-ruokinnan? Oliko se helppoa, työlästä, mukavaa vaihtelua? Raakaruokinta on helppoa, jos siitä tekee helppoa. On hyvä ottaa selvää kissalle tarpeellisista vitamiineista, kivennäis- ja hivenaineista, jottei puutostiloja pääse…

Sekarotuinen koira Hulda

Sekarotuinen koira Hulda

Miksi aloititte barffauksen? Allergian takia, koira oireili kaikista ruuista paitsi raa'asta. Eläinkaupasta ja eläinlääkäristä. Kuinka itse koit BARF-ruokinnan? Oliko se helppoa, työlästä, mukavaa vaihtelua? Alkuun se oli hankalaa kun ei tiennyt kuinka paljon syöttää kasvavalle koiralle ja mitä vitamiineja tarjota. Tietoa ei tuntunut olevan silloin (vuonna 2009) niin paljon tarjolla asiasta kuin nykypäivänä. Koiran olotilaa…

Cockerspanieli Pusa

Cockerspanieli Pusa

Miksi aloititte barffauksen? Koirani on ollut pennusta lähtien nirppanokka syöjä niin päätin testata mushin ruokia hänelle. Nyt hänellä on koko ajan huulipoimuissa tulehdusta joten olen hakenut tähän myös apua barffauksesta. Kuinka itse koit BARF-ruokinnan? Oliko se helppoa, työlästä, mukavaa vaihtelua? Suhteellisen helppoa, nettisivuilta löytää hyvät ja tarkat ohjeet millä on helppo aloittaa Huomasitko lemmikissäsi muutoksia…

Karkeakarvainen kettuterrieri Emmi

Karkeakarvainen kettuterrieri Emmi

Miksi aloititte barffauksen? Koirallani oli paha korvatulehduskierre, iho-ongelmia ja epileptisiä kohtauksia. Entinen eläinlääkärimme vain määräsi lääkekuuria lääkekuurin perään ja suositteli jotain RC:n allergiaruokaa.. Korvat alkoivat kasvaa "kukkakaalimaisesti" umpeen ja tässä vaiheessa eläinlääkäri ehdotti vain korvien leikkaushoitoa. Menetelmä kuulosti rajulta jonka vuoksi vaihdoimme eläinlääkäriä, halusimme kuulla muidenkin mielipiteitä. Uusi eläinlääkäri ehdottk heti raakaruokintaa. Se ei ollut…

Novascotiannoutaja Tanja

Novascotiannoutaja Tanja

Miksi aloititte barffauksen? Kuivamuona ei sopinut, joka ikinen aiheutti pahaa kutinaa. Näin jonkun mainoksen jossain Kuinka itse koit BARF-ruokinnan? Oliko se helppoa, työlästä, mukavaa vaihtelua? Pötköt koin työläiksi. Pullat on helppoja tarjoilla. En vaihtaisi enää muuhun Huomasitko lemmikissäsi muutoksia uuden ruokavalion myötä? Myös ennen ja jälkeen kuvia olisi mukava nähdä jos sellaisia löytyy. Näin pian,…

Venäjänsininen Minna

Venäjänsininen Minna

Miksi aloititte barffauksen? 3 kissan ruokaongelmien kanssa oli miettimistä, yksi ei siedä vehnää, toinen ei kalaa. Yksi söisi koko ajan eikä ole ikinä kylläinen. Olen netistä hakenut tietoa. Kuinka itse koit BARF-ruokinnan? Oliko se helppoa, työlästä, mukavaa vaihtelua? Helppoa on valmiilla barf palleroilla ja makupaloja tai aterioita lihoista joista valmistan perheelle ruokaa. Huomasitko lemmikissäsi muutoksia…

Islanninlammaskoira

Islanninlammaskoira

Miksi aloititte barffauksen? Koiralla alkoi tulla erinäisiä allergia-oireita (kutinaa, ripulia yms.). Internetistä ja keskustelupalstoilta. Kuinka itse koit BARF-ruokinnan? Oliko se helppoa, työlästä, mukavaa vaihtelua? Pyörylät helppoja käyttää ja annostella. Kasvispullia saisi myös löytyä. Kuten myös luita pienemmille koirille leikattuina (en tiedä löytyykö jo valmiina isommilta paikkakunnilta, meillä valikoima vielä suppea) Huomasitko lemmikissäsi muutoksia uuden ruokavalion…

Siperianhusky Katikki

Siperianhusky Katikki

Miksi aloititte barffauksen? Neljän koiran laumassa kaksi oireili eri tavoin kuivaruuasta eikä millään löytynyt kaikille passelie evästä. Kun sopiva kuivamuona löytyi, oli se niin kallista ja pienessä pussissa että ajattelin satsata saman rahan lihoihin. Tietoa sain ostamistani raakaruokintakirjoista, kävin luonnonmukaisen ravinnon luennolla, yökausia vietin netissä ja tein paperille muistiinpanoja. Kuinka itse koit BARF-ruokinnan? Oliko se…

Koira Milja

Koira Milja

Miksi aloititte barffauksen? Luin netistä raaka ravinnosta ja koska haluan tarjota lemmikilleni mmahdollisimman luonnollista ravintoa kuulosti tämä hyvältä.. Tietoa sain netistä sekä somesta Kuinka itse koit BARF-ruokinnan? Oliko se helppoa, työlästä, mukavaa vaihtelua? Todella yksinkertaista minun mielestä.. Sama kuin syöttäisi nappuloita, mutta säilytys vain pakkasessa Huomasitko lemmikissäsi muutoksia uuden ruokavalion myötä? Myös ennen ja jälkeen…

Siamese Ei enää ripulointia

Siamese Ei enää ripulointia

Miksi aloititte barffauksen? Siamilainen uroskissamme alkoi saada vakavia vatsavaivoja eli toistuvaa ripulia, lopulta ripulia kesti lähes vuoden. Silloin kypsyi lopullinen päätös vaihtaa pääasiallisesti raakaruokintaan. Kuinka itse koit BARF-ruokinnan? Oliko se helppoa, työlästä, mukavaa vaihtelua? Etsin usein tietoa netistä ja kyselin myös eri eläinkaupoista. Alkuun toteutus oli hiukan vaivalloista – ei ollut oikein hallussa se, millaisiin…

Chihuahua Jasmina

Chihuahua Jasmina

Miksi aloititte barffauksen? Olin jo aiemmin katsellut erään lemmikkiliikkeen ohjelehtisiä raakaruokinnasta ja se kuulosti hyvältä. Sillon en kuitenkaan aloittanut sitä, koska nappuloista ei ollut tullut mitään ongelmaa vielä. Hipsulla puhkesi yllättäen allergiaa kasvoihin aiheuttaen karvanlähtöä, turvotusta, vetiset silmät ja punoittavan ihon. Aloin ottamaan selvää raakaruoasta paremmin ja luin paljon hyviä arvosteluja MUSHin nettisivuilta. Päätimme heti…

Portugalinvesikoira Asta

Portugalinvesikoira Asta

Miksi aloititte barffauksen? Päätin aloittaa oman koirani kanssa barffauksen heti kun saan koiran kotiin, koska perheeni koira on barffannut aina ja olemme huomanneet siitä kuinka terve ja hyvävointinen koira on ikänsä ollut. Halusin myös barffata koirani kanssa koska uloste määrät ovat reilusti pienempiä ja tiedän siten koirani käyttävän ravinnosta suurimman osan energiakseen. Kuinka itse koit…

Sekarotuinen koira Paula

Sekarotuinen koira Paula

Miksi aloititte barffauksen? erilaisten allergisten oireiden vuoksi (silmät rähmivät, ruoka ei sulanut kunnolla, ihoa kutitti) Kuinka itse koit BARF-ruokinnan? Oliko se helppoa, työlästä, mukavaa vaihtelua? Helppoa, täytyy vaan muistaa ottaa pullat sulamaan pakkasesta ajoissa. Huomasitko lemmikissäsi muutoksia uuden ruokavalion myötä? Myös ennen ja jälkeen kuvia olisi mukava nähdä jos sellaisia löytyy. Silmien rähmiminen on helpottunut…

Saksanpaimenkoira Nona

Saksanpaimenkoira Nona

Miksi aloititte barffauksen? Raimo alkoi raapia usein naamaansa noin viiden kuukauden ikäisenä. Meillä on ennestään jo yksi allerginen koira raakaruualla, joten ajattelin, että raakaruokinnalla saisi parhaiten pois ylimääräiset potentiaaliset allergeenit ja mahdollista hiivaa ruokkivat hiilihydraatit. Koira oli aiemmin sekaruokinnalla mutta nyt jätin nappulat kokonaan pois. Tietoa raakaruokinnasta olen hakenut netistä, esim. mushin sivuilta sekä kysellyt…

Valkoinenpaimenkoira Johanna

Valkoinenpaimenkoira Johanna

Miksi aloititte barffauksen? Toisen valkoisen paimenkoiran ajoittaisen ripulin ja toisen hiivaongelmien vuoksi. Tietoa sain myyjiltä ja kaverilta. Kuinka itse koit BARF-ruokinnan? Oliko se helppoa, työlästä, mukavaa vaihtelua? Helpompaa mitä aluksi luulin. Ainoa ongelma on muistaa ottaa ruokaa sulamaan 🙂 Huomasitko lemmikissäsi muutoksia uuden ruokavalion myötä? Myös ennen ja jälkeen kuvia olisi mukava nähdä jos sellaisia…

Papillon Sanski

Papillon Sanski

Miksi aloititte barffauksen? Olin kuullut hyviä kokemuksia ystäviltä ja asia kiinnosti minua. Kuinka itse koit BARF-ruokinnan? Oliko se helppoa, työlästä, mukavaa vaihtelua? Aloittaminen oli helppoa kun oli löytänyt koiralle maistuvat lihat ja luut. Alussa kannattaa antaa koiralle aikaa tottua raakaan, kyllä se siitä lähtee. Huomasitko lemmikissäsi muutoksia uuden ruokavalion myötä? Myös ennen ja jälkeen kuvia…

Ranskanbulldoggi Helmi.fi

Ranskanbulldoggi Helmi.fi

Miksi aloititte barffauksen? Koiralla oli allergiaoireita (mm.korvissa hiivaa), jotka eivät tuntuneet parantuvan kunnolla. Kuinka itse koit BARF-ruokinnan? Oliko se helppoa, työlästä, mukavaa vaihtelua? Aluksi oli vaikea löytää oikeanlaista tietoa, koska monella tuntui olevan barffauksen suhteen täysin oma näkemys. Löydettyämme Mushin Vaisto -sarjan, huomasimme kuitenkin miten helppoa raakaruokinnan aloittaminen voi aloittelijallekin olla. Ei turhia sekoitteluja ja…

Cavalierkingcharlesinspanieli Elvis

Cavalierkingcharlesinspanieli Elvis

Miksi aloititte barffauksen? Sain kuulla Elviksen kanssa lenkkeilessä paljon koiranomistajilta kehuja raakaruokinnasta, mutta aluksi epäröin Elviksen iän takia. Etsin kuitenkin netistä raakaruokinnasta ja miten se on auttanut esim. hammaskiveen mikä on aina ollut iso ongelma meillä. Elviksellä oli myös vilja-allergia mikä vaikeutti nappuloissa. Luin että turkin kunto ja koiran halu syödä on parantunui monilla joten…

Koira Sanni

Koira Sanni

Miksi aloititte barffauksen? Sain kuulla Elviksen kanssa lenkkeilessä paljon koiranomistajilta kehuja raakaruokinnasta, mutta aluksi epäröin Elviksen iän takia. Etsin kuitenkin netistä raakaruokinnasta ja miten se on auttanut esim. hammaskiveen mikä on aina ollut iso ongelma meillä. Elviksellä oli myös vilja-allergia mikä vaikeutti nappuloissa. Luin että turkin kunto ja koiran halu syödä on parantunui monilla joten…

Karkeakarvainen saksanseisoja Inka

Karkeakarvainen saksanseisoja Inka

Kuinka itse koit BARF-ruokinnan? Oliko se helppoa, työlästä, mukavaa vaihtelua? 7 vuotta sitten barffaus ei ollut helppoa, mutta sitäkin halvempaa. Nyt se ei sitä ole. Silloin käytin teurastomoiden ja metsästäjien palveluja. Edelleen saan metsästäjiltä paljon lihaa ja luita, mutta teurastamot myyvät vissiin teille 🙂 Huomasitko lemmikissäsi muutoksia uuden ruokavalion myötä? Myös ennen ja jälkeen kuvia…

Norjalainen metsäkissa evelynie

Norjalainen metsäkissa evelynie

Miksi aloititte barffauksen? Aloitimme barffauksen, koska toinen kissoistani sairastaa kroonista parodontiittia, jonka vuoksi ikenet punoittivat jatkuvasti ja eläinlääkärin tekemissä hampaiden puhdistuksissa jouduttiin käymään päivittäisestä hammaspesusta huolimatta kahden-kolmen kuukauden välein. Tämä ei luonnollisestikaan ollut halpaa hommaa, koska kissalta jouduttiin väliin poistamaan myös hampaita. Eläinlääkärimme suositteli barffin kokeilemista. Epäröin asiaa pitkään kissojen nirsoilun vuoksi, mutta koska…

Saksanpaimenkoira Sirja

Saksanpaimenkoira Sirja

Miksi aloititte barffauksen? Kokeilimme monia nappuloita, mutta mikään ei sopinut. Bane kutisi ja korviin kerääntyi hiivaa. Kuinka itse koit BARF-ruokinnan? Oliko se helppoa, työlästä, mukavaa vaihtelua? Barf ruokinta on helppoa ja mukavaa vaihtelua. Huomasitko lemmikissäsi muutoksia uuden ruokavalion myötä? Myös ennen ja jälkeen kuvia olisi mukava nähdä jos sellaisia löytyy. Muutoksen huomasi viikossa. Hiiva lähti…

Kääpiöpinseri SS

Kääpiöpinseri SS

Miksi aloititte barffauksen? Koiralla oli jatkuvasti ongelmia mahan ja kurkun kanssa. Koiraa luultavasti närästi, sillä oireiden perusteella ja tutkimusten myötä ei muutakaan selitystä ollut. Koira on myös nirso, eikä mitkään kuivaruoat sille viikkoa pidempään maistuneet. Kuinka itse koit BARF-ruokinnan? Oliko se helppoa, työlästä, mukavaa vaihtelua? Mielestäni ruokinta on melko vaivatonta, varsinkin, kun osittain käyttää tuotteita,…

Sekarotuinen koira tiipe

Sekarotuinen koira tiipe

Miksi aloititte barffauksen? Havahduin kissoilleni ruokaa ostaessa. Pakkauksessa luki kana, mutta tarkemmassa tutkinnassa paljastui tuotteen sisältävän muistaakseni noin 4% kanaa. Mitä olinkaan tähän mennessä kissoilleni syöttänyt? Nyt tiedän 100% varmuudella mitä syötän. Kuinka itse koit BARF-ruokinnan? Oliko se helppoa, työlästä, mukavaa vaihtelua? Aluksi se tuntui hankalalta, mutta kun tietoa jaksoi etsiä niin se ei ollutkaan…

Saksanpaimenkoira Katja

Saksanpaimenkoira Katja

Miksi aloititte barffauksen? Rontila kutisi iho, tulehtui tassut ja korvat,turkki hilseili ja yleiskunto oli huono. Mahaongelmia ilmeni tasaisin väliajoin. Kuinka itse koit BARF-ruokinnan? Oliko se helppoa, työlästä, mukavaa vaihtelua? Alkuun ruokinta vaati paljon perehtymistä (valmiita vaihtoehtoja ei tuolloin vielä ollut) ja tein gramman tarkkuisen kiertävän ruokalistan. Äkkiä kuitenkin opittiin ruokimaan tasapainoisesti ilman ruokalistaa. Nykyään olisi…

Lyhytkarvainen collie Frosty

Lyhytkarvainen collie Frosty

Miksi aloititte barffauksen? Barffasin parin "lainakoiran" kanssa, molemmilla huono ruokahalu, nuoremmalla huono turkki ja henki haisi, sekä jatkuva hiivaongelma korvissa, vanhemmalla järkyttävästi turvotusta. Olen saamassa oman pennun ja se tulee syömään raakaa koko ikänsä. Kuinka itse koit BARF-ruokinnan? Oliko se helppoa, työlästä, mukavaa vaihtelua? Olen ehkä lukenut aiheesta vähän liikaa, joten stressaan turhia, yritän…

Tiibetinspanieli Ninnis

Tiibetinspanieli Ninnis

Miksi aloititte barffauksen? Meille muutti vuosi sitten tiibetinspanielipoika Kamu. Aika pian huolestuimme koirasta ja veimme sen eläinlääkärin tarkistettavaksi. Koiralla oli korvatulehdus, silmätulehdus ja hiivaa ihossa. Todennäköisin syy näihin oli ruokavaliossa. Päätimme siis muuttaa koiran ruokavalion luonnollisemmaksi ja siirryimme sen takia raakaravinnon käyttäjäksi. Myös toinen koiramme, karkkarimäyräkoira Puppe alkoi syödä raakaruokaa, koska koimme, että on…

Tanskalais-ruotsalainen pihakoira Kirsi

Tanskalais-ruotsalainen pihakoira Kirsi

Miksi aloititte barffauksen? Koska haluan ruokkia koirani mahdollisimman luonnonmukaisesti. Kasvatan myös pienimuotoisesti ks rotua ja haluan että tulevat pennut saavat myös hyvän lähtökohdan tulevaan elämäänsä. Kuinka itse koit BARF-ruokinnan? Oliko se helppoa, työlästä, mukavaa vaihtelua? Helppoa, varsinkin nykyään. Huomasitko lemmikissäsi muutoksia uuden ruokavalion myötä? Myös ennen ja jälkeen kuvia olisi mukava nähdä jos sellaisia löytyy….

Sekarotuinen koira Jenna

Sekarotuinen koira Jenna

Miksi aloititte barffauksen? Roopella menee monesta nappulasta vatsa sekaisin, tai ruoka ei vain yksinkertaisesti pysy sisällä. Lisäksi monena aamuna Roope oksensi ns. tyhjää vatsaa, eli sappea. Kuinka itse koit BARF-ruokinnan? Oliko se helppoa, työlästä, mukavaa vaihtelua? Raakaruokinta on helppoa, kunhan muistaa ottaa annokset sulamaan. Meillä barffaavat molemmat koirat, joten yksi 500g:n pötkö menee koirille puoliksi,…

Dalmatiankoira Laulukiven

Dalmatiankoira Laulukiven

Miksi aloititte barffauksen? Aloitimme raakaruokinnan, koska koen, että se on koirillenimparhaiten sopiva ruokavalio. Puhdas ruoka on aina hyvä vaihtoehto. Tulevat pentueenikin aion opettaa heti raa'alle ja kehoittaa pennun ostajia tutustumaan aiheeseen ja lukemaan ravitsemuksesta. Kuinka itse koit BARF-ruokinnan? Oliko se helppoa, työlästä, mukavaa vaihtelua? Raakaruokinta vaatii omistajalta paneutumista ruokintaan. Ravitsemuksen opetteleminen on ollut mielekästä ja…

Valkoinen länsiylämaanterrieri jessicah

Valkoinen länsiylämaanterrieri jessicah

Miksi aloititte barffauksen? Koirillamme on ollut ihovaivoja säännöllisen epäsäännöllisesti. Toiselta otetiin allergiatestit, joissa varastopunkki oli yhtenä allergeeninä. Barffausta olemme kokeilleet aikaisemminkin mutta jotenkin se aina tuntui hankalalta. Nappuloiden jälkeen koirien läjät oli isoja ja löysiä mutta nyt barffauksen myös pieniä papanoita joita on mukava kerätä kakkapussiinkin. 😉 Kuinka itse koit BARF-ruokinnan? Oliko se helppoa, työlästä,…

Belgian Shepherd Dog (Tervuren) Saura

Belgian Shepherd Dog (Tervuren) Saura

Miksi aloititte barffauksen? Tuli toinen koira ja eka söi allergioidensa takia Neu:ta…toisella koiralla todettiin likipitäen samat allergiat, joten aloitettiin raakaruokinta samoin tein Neu:ta syönyt laitettiin sitten samaan raakaruokajengiin. Kakaralla pysyy kaikki allergiat kurissa ruoalla ja toisellekin maistuu (maistuisi enemmänkin). Kuinka itse koit BARF-ruokinnan? Oliko se helppoa, työlästä, mukavaa vaihtelua? Alun alkaen, kun asiasta kuulin joskus…

Cockerspanieli Alexia

Cockerspanieli Alexia

Miksi aloititte barffauksen? Meillä aloitettiin raakaruokinta n. vuosi sitten,allergioiden puhjettua. Kuinka itse koit BARF-ruokinnan? Oliko se helppoa, työlästä, mukavaa vaihtelua? Raakaruokinta (vaihdellaan barf ja maukas ruokaa sen suhteen missä kaupungissa satumme olemaan, eli mikä kauppa on tarjolla, koska täältä maalta ei saa raakaruokaa koirallemme 🙁 )ei ole tuottanut minkäänlasia ongelmia muuten, kun on pysynyt sallittavissa…

Tosa Katja

Tosa Katja

Miksi aloititte barffauksen? Koska se on koiralle luonnollinen ravinto ja koira pysyy terveempänä raakaruualla. Haluan minimoida koiran tervsyriskejä ja antaa kaiken mahdollisuuden hyvään elämään. Näin säästän myös eläinlääkärikuluissa. Kiinnitänhän itsekin huomioni siihen mitä suuhuni laitan. Kuinka itse koit BARF-ruokinnan? Oliko se helppoa, työlästä, mukavaa vaihtelua? Se on helppoa eikä eroa muidenkaan ruokien syöttämisessä. En koskaan…

Englanninvinttikoira Ansq

Englanninvinttikoira Ansq

Miksi aloititte barffauksen? Minulle Tuli aikuinen Greyhoundi Gassu, jonka maha ei kestänyt kuivamuonaa jota syötin toiselle koiralleni. Vaihdoin ruokaa muttei auttanut: kakka oli löysää, ja sitä tuli kauhakuormaajan kauhan verran per päivä ja koira pieri tolkuttomasti. Toinen koiristani oli hyvin nirso eikä käytännössä syönyt nappuloita niin paljon kuin sen olisi pitänyt Kuinka itse koit BARF-ruokinnan?…

Sekarotuinen koira Heke Pihlaja

Sekarotuinen koira Heke Pihlaja

Miksi aloititte barffauksen? Pienin koirista (Ewok) oli jo vauvasta saakka ollut barffaaja, sitä oli siis helppo jatkaa, kun koira oli jo tottunut siihen. Se on myös helppoa, hajutonta ja melko yksinkertaista. Isomman koiran kanssa kokeilin useita pentunappuloita, mutta mahalle ei tuntunut sopivan mikään. Ei ole olemassa kuivaruokaa, jossa ei olisi mitään lisäaineita, joten ruokavalion muutos…

Siperianhusky Roosa

Siperianhusky Roosa

Miksi aloititte barffauksen? Aloitimme barffauksen, kun koiramme ei suostunut enää syömään mitään ja koska sen vatsa on herkkä viljalle. Kaikki mikä oli ennen maistunut, ei enää maistunutkaan, turkki alkoi mennä huonoon kuntoon, paino pudota ja vireystila laskea. Päätimme kokeilla barffausta, koska olimme siitä kuulleet vain hyviä kokemuksia. Kuinka itse koit BARF-ruokinnan? Oliko se helppoa, työlästä,…

Cockerspanieli Niina

Cockerspanieli Niina

Miksi aloititte barffauksen? Pinjalla todettiin mm. ruoka-aineallergioita, joten teolliset kuivamuonat eivät tulleet kysymykseen. Barffaus oli ainut vaihtoehto. Paras vaihtoehto. Kuinka itse koit BARF-ruokinnan? Oliko se helppoa, työlästä, mukavaa vaihtelua? Aluksi kauhistelin kuinka "työlästä" se on, mutta loppujenlopuksi pötkö tai pullat on helppo annostella ja ne säilyy jääkaapissa hyvin pari-kolme päivää. Jopa hoitopaikassa on pärjätty uuden…

Saksanpaimenkoira Ilona

Saksanpaimenkoira Ilona

Miksi aloititte barffauksen? Päätin varsin pitkän harkintajakson jälkeen hankkia koiran, sillä olin ollut koirattomana ihan liian pitkään omalle sietokyvylleni, joten päätös karvakamun hankinnasta syntyi melko nopeasti. Päätin hankkia saksanpaimenkoiran kaikista mahdollisista rotuun liittyvistä ongelmista huolimatta. En lannistunut yleisestä vastaanotosta päätöstäni kohtaan, vaan tein sitkeästi taustatyötä noin vuoden verran. Vihdoin löysin lupaavan oloisen pentueen fiksulta vaikuttavalta…

Saksanpaimenkoira Refens92

Saksanpaimenkoira Refens92

Miksi aloititte barffauksen? Alunperin koska toinen koiristamme on lähestulkoon kaikelle allerginen, mutta myöhemmin tuli toinenkin koira siisrettyä barffaukseen koska huomasin kuinka paljon paremmin koira voi kun saa sille luontaista ruokaa. Kuinka itse koit BARF-ruokinnan? Oliko se helppoa, työlästä, mukavaa vaihtelua? Sinäänsä vaikeaa, sillä ravinto arvojen laskeminen on aika haasteelista (joskus eläintenhoitaja koulutukseni aikana tullut niitä…

Jackrussellinterrieri Maria

Jackrussellinterrieri Maria

Miksi aloititte barffauksen? Aluksi meidän koirat söi pelkkää nappulaa koska se oli helppoa ottaa mukaan reissuun.Joskus satunnaisesti sekoitin jauhelihaa ruuan sekaan ja luita koiratsavat kyllä. Sitten meijän koirille alkoi ilmetä ongelmia korvien ja ihon kanssa. Toiselle tuli kutinaa ja toiselle tuli ihan korvatulehdusta ja hiivaa. Neuvottelin eläinlääkirmme kanssa ja tulimme siihen lopputulokseen että eliminointidieetti olisi…

Cavalierkingcharlesinspanieli eija

Cavalierkingcharlesinspanieli eija

Miksi aloititte barffauksen? Koirani olivat herkkä vatsaisia koirien kuivaruuista ei löytynyt sopivaa mistä vatsat ei olis menny sekaisin ja siksi päätin kokeilla Barf ruokintaa. Kuinka itse koit BARF-ruokinnan? Oliko se helppoa, työlästä, mukavaa vaihtelua? Barf ruokinta on helppoa oikean määrän annostelu painon mukaan onnistuu sujuvasti. Huomasitko lemmikissäsi muutoksia uuden ruokavalion myötä? Myös ennen ja jälkeen…

Sekarotuinen koira MissRescy

Sekarotuinen koira MissRescy

Miksi aloititte barffauksen? Aktiivi käytössä olevat rescue taustaiset koirat (2kpl). Molemmat leikattuja luonnollisesti joten painonhallinta tuottaa oman haasteensa sekä välipäivät joina nappulat tahtoi aiheuttaa energian patoutumista koirassa varsinkin nuoremmassa (2v.). Vanhemmalla (6v.) ongelmana on väsyminen ja painon kertyminen helposti. Kikkailin kuivamuonien kanssa ja hetken tuntui ettei lihakaan tuota ratkaisua ongelmaan kunnes osaavan myyjän avulla löydetiin…

Saksanpaimenkoira Jenni

Saksanpaimenkoira Jenni

Miksi aloititte barffauksen? Alotimme barffauksen koska saksanpaimenkoirani Hugo oireili prosessoituihin ruoka-aineisiin miltei kaikkiin proteiinilähteestä riippumatta. Kuinka itse koit BARF-ruokinnan? Oliko se helppoa, työlästä, mukavaa vaihtelua? Olin jo aikaisemmin tutustunut työssäni pieneläinhoitajana koirien raakaruokintaan, joten askartelun määrä tai tasapainoisen ruokavalion koostaminen ei yllättänyt. Ja vaikka barffaus toki vaatii omistajalta enemmän vaivannäköä kuin nappuloiden kaataminen pussista kuppiin,…

Kääpiösnautseri Ninnu

Kääpiösnautseri Ninnu

Miksi aloititte barffauksen? Aloitettiin barffaus kääpiösnautseri nartun kanssa kun tuntui että oli vaikea löytää hyvää viljatonta nappulaa. Hiukan on ollut haasteita tässäkin kun en syötä kalaa, nautaa, sikaa, lammasta, tms. Vain siis kalkkunaa ja kanaa ja aina kun saa niin hanhi-kalkkunaa. Kuinka itse koit BARF-ruokinnan? Oliko se helppoa, työlästä, mukavaa vaihtelua? Itse koen ruokinnan olevan…

Mopsi hirsikukka

Mopsi hirsikukka

Miksi aloititte barffauksen? noin Kaksi vuotta sitten aloitin kahdella Norwichin terrierilläni Kuinka itse koit BARF-ruokinnan? Oliko se helppoa, työlästä, mukavaa vaihtelua? Minusta se on helppoa, tällä hetkellä meillä on 3 koiraa ja kaikki syö, myös puolenvuoden ikäinen BARF-ruokaa, Huomasitko lemmikissäsi muutoksia uuden ruokavalion myötä? Myös ennen ja jälkeen kuvia olisi mukava nähdä jos sellaisia löytyy….

Valkoinenpaimenkoira Tea

Valkoinenpaimenkoira Tea

Miksi aloititte barffauksen? Aloitimme ensimmäisellä koiralla barfauksen koska koiralle ei ollut oikein mitään muutakaan syötäväksi kelpaavaa 18:sta allergian takia. Ja kun toinen koira saapui perheeseemme niin katsoimme luonnolliseksi aloittaa myös hänellä barffauksen jotta on sitten helpompi ruokien kanssa eläminen kun ei tarvitse miettiä että mitä kukin saa syödä. ja nuorempihan sitten loppujen lopuksi olikin sitä…

Sekarotuinen koira Pikkuhemuli

Sekarotuinen koira Pikkuhemuli

Miksi aloititte barffauksen? Koiralla erittäin paha varastopunkki allergia. Kuinka itse koit BARF-ruokinnan? Oliko se helppoa, työlästä, mukavaa vaihtelua? Yhtä helppoa kuin muunkin ruoan kanssa. Huomasitko lemmikissäsi muutoksia uuden ruokavalion myötä? Myös ennen ja jälkeen kuvia olisi mukava nähdä jos sellaisia löytyy. Muutos oli huima, allergia oireet katosivat parissa päivässä. Iho voi hyvin, ja koiralla enemmän…

Sekarotuinen koira Rose

Sekarotuinen koira Rose

Miksi aloititte barffauksen? Koirallani, heinäkuussa -14 Espanjasta adoptoidulla Petunialla ilmeni jo syyskuussa ihottumaa ja tutkimuksissa ilmenii alllergisuutta kaikelle mahdolliselle. Eläinlääkäri suositteli barffausta. Kuinka itse koit BARF-ruokinnan? Oliko se helppoa, työlästä, mukavaa vaihtelua? Alkutotuttelun jälkeen, ei ongelmia ole ollut. Kun opetteli sen, että pakastimesta ottaa ruuan sulamaan edellisenä iltana, ei uudesta ruokavaliosta ole sen enempää vaivaa. …

Affenpinseri Johanna

Affenpinseri Johanna

Miksi aloititte barffauksen? Westie-uros, seitsemän vuotta vanha. Paljon iho-ongelmia, ja sen kautta päädyimme barffaukseen. Aluksi käytimme porilaista carb-barffia, nyt pelkkää Mushia, ja puolen vuoden käytön jälkeen koiralle suurta herkkua ja iho voi todella hyvin. Kuinka itse koit BARF-ruokinnan? Oliko se helppoa, työlästä, mukavaa vaihtelua? Tosi helppoa. Huomasitko lemmikissäsi muutoksia uuden ruokavalion myötä? Myös ennen ja…

Basset fauve de bretagne Heidi

Basset fauve de bretagne Heidi

Miksi aloititte barffauksen? Tiedän tasan tarkkaan mitä koirani syövät. Kuinka itse koit BARF-ruokinnan? Oliko se helppoa, työlästä, mukavaa vaihtelua? Nappuloita on helppo kaataa kuppiin mutta ei raakaruokintakaan mitään rakettitiedettä ole. Ja mikä parasta, nirsotkin koirat nykyään syövät kaikkea. Huomasitko lemmikissäsi muutoksia uuden ruokavalion myötä? Myös ennen ja jälkeen kuvia olisi mukava nähdä jos sellaisia löytyy….

Valkoinen länsiylämaanterrieri

Valkoinen länsiylämaanterrieri

Miksi aloititte barffauksen? Koirani on allerginen kaikille koiranvalmisruuille, ja alkoi kyllästyttää Yrjölänpuuron paistaminen, joten koitin barffausta ja avot, toimii! Enkä vaihda pois 🙂 Kuinka itse koit BARF-ruokinnan? Oliko se helppoa, työlästä, mukavaa vaihtelua? Helppoa! Koirani syö raakalihapullia, ja kun rutiiniksi on tullut iltatoimien yhtenä osana seuraavan päivän pullien sulamaanotto, ei ole mitään hankaluutta! 🙂 Annatko…

Affenpinseri Saitzu

Affenpinseri Saitzu

Miksi aloititte barffauksen? Yksi koiristani on hyvin nirso, eikä tuntunut nappuloista tai muusta teollisesta löytyvän sille kelpaavaa ruokaa joten kokeilu mielessä ostin ensin jauhelihaa. Ruoka maistui hienostoi ja pikku hiljaa totuttelin eri vaihtoehtoihin Kuinka itse koit BARF-ruokinnan? Oliko se helppoa, työlästä, mukavaa vaihtelua? Oli helppoa kun kaikki oli valmiina sulatuksen jälkeen annettavaksi. Autottomana kuitenkin hankala…

Amerikankääpiökettuterrieri senefi

Amerikankääpiökettuterrieri senefi

Miksi aloititte barffauksen? Koiralla oli iho ongelmia tai lähinnä raapi ihoa todella todella paljon. Raakaruoan myötä tämä on poistunut ja iho on hyvässä kunnossa. Kuinka itse koit BARF-ruokinnan? Oliko se helppoa, työlästä, mukavaa vaihtelua? Ei mitenkään vaikeeta. Osa koirista meillä syö sekaruokaa ja pari barffia mutta silti se toimii hyvin Annatko jotain lihojen, sisäelimien ja…

Englanninspringerspanieli

Englanninspringerspanieli

Miksi aloititte barffauksen? Jo ihan pennusta asti Sennillä oli ongelmia kuivaruuan sulamisen kanssa. Tuntui että koirasta tuli enemmän tavaraa pihalle, kuin meni sisälle. Lisäksi allergiat ja siten iho-ongelmat vaivasivat. Olin myös alusta asti kiinnostunut BARF-ruokavaliosta, vaikka koiralla ei olisi mitään ongelmia ollutkaan. Mielestäni se on parasta ruokaa koiralle. Kuinka itse koit BARF-ruokinnan? Oliko se helppoa,…

Sekarotuinen koira Inu-tenshi

Sekarotuinen koira Inu-tenshi

Miksi aloititte barffauksen? Barffaus on paljon luonnollisempaa ruokaa. Tiedän mitä ruokaa annan koiralleni raakaruokinnan aikana. On terveellisempää, kuin kuivanappulat. Halusin kokeilla raakaruonkintaa myös senkin takia, koska koirani oireili monista kuivanappuloista. Kuinka itse koit BARF-ruokinnan? Oliko se helppoa, työlästä, mukavaa vaihtelua? En ota turhia tressiä ruokinnan suhteen. Maalaisjärellä menin ja lueskelen paljon raakaruokinnasta edelleenkin. Huomasitko…

Valkoinen länsiylämaanterrieri Priska Autio

Valkoinen länsiylämaanterrieri Priska Autio

Miksi aloititte barffauksen? Söimme alkuun perinteistä "kuivapapanaa", mikä maistui ihan hyvin, mutta aiheutti ihon kutiamista. Pohdimme ensin kuivamuonamerkin vaihtoa, mutta emme halunneet lähteä kokeilemaan kaikkia markkinoilla olevia merkkejä sopivan toivossa, vaan päätimme vaihtaa kokonaan ruokatyyppiä. Emäntä suuntasi paikalliseen lemmikkieläinliikkeeseen, jossa suositeltiin erään uutuusmerkin raakaruokanugetteja. MUSHiin vaihdoimme lennosta, kun muutimme keväällä 2014 uudelle paikkakunnalle eikä lähieläinkaupasta…

Welsh corgi pembroke Melsku

Welsh corgi pembroke Melsku

Miksi aloititte barffauksen? paremman ruokinnan vuoksi Kuinka itse koit BARF-ruokinnan? Oliko se helppoa, työlästä, mukavaa vaihtelua? – helppoa – toi vaihtelua koirien ruokintaan – toi iloa koirille, että ei aina samoja nappuloita Huomasitko lemmikissäsi muutoksia uuden ruokavalion myötä? Myös ennen ja jälkeen kuvia olisi mukava nähdä jos sellaisia löytyy. kirsun pielessä oleva ihottuma pienentyi :) …

Suomenajokoira sarikirsi

Suomenajokoira sarikirsi

Miksi aloititte barffauksen? viime vuonna 2012 Kuinka itse koit BARF-ruokinnan? Oliko se helppoa, työlästä, mukavaa vaihtelua? helppoa ja mukavaa Huomasitko lemmikissäsi muutoksia uuden ruokavalion myötä? Myös ennen ja jälkeen kuvia olisi mukava nähdä jos sellaisia löytyy. kyllä turkissa ja olemuksessa Annatko jotain lihojen, sisäelimien ja luiden lisäksi. Mitä ja miksi? raejuustoa..kun ne tykkää siitä Miten…

Kultainennoutaja Katri

Kultainennoutaja Katri

Miksi aloititte barffauksen? Aloitimme barffauksen koska koiramme kärsi jatkuvista suolistotulehduksista. Joka viikko oli maha sekaisin ja antibiootit kun loppui, niin meni muutama päivä ja sama alkoi taas. Barffauksen myötä kaikki vatsaongelmat ovat hävinneet. Kuinka itse koit BARF-ruokinnan? Oliko se helppoa, työlästä, mukavaa vaihtelua? Onhan barffauksessa oma hommansa. Laittaa erilaisia ruokia kuppiin sen sijaan että laittaisi…

Basenji

Basenji

Miksi aloititte barffauksen? Koirani todettiin monille ruoille allergiseksi. Tällaisia ovat ruoat jotka sisältävät esim. Erilaisia pöly- tai varastopunkkeja, joita esiintyy siis lähes kaikissa kuivamuonissa ja kauppojen "valmiissa" koiranruokapurkeissa. Barfausta oli myös harkittu ennen allergian esiintymistä, mutta oireiden jälkeen muuta vaihtoehtoa ei enään ollut. Minunkin koiralle siis todella onni, että barf-tuotteet ovat olemassa. Kuinka itse koit…

Sekarotuinen koira Annika ja Justiina

Sekarotuinen koira Annika ja Justiina

Miksi aloititte barffauksen? Koirani tuli minulle kodinvaihtajana vuoden ikäisenä; turkki oli likainen, korvat olivat likaiset ja hiivaiset sekä koko vartalo oli turvoksissa eikä nappulat maistuneet. Kuinka itse koit BARF-ruokinnan? Oliko se helppoa, työlästä, mukavaa vaihtelua? Tykkään ostaa erilaisia lihoja ja haluan hemmotella uutuuksilla sekä hyvillä yhdistelmillä niinkuin itsekin tykkäisi syödä eri makuja eikä aina vain…

Bokseri Sari

Bokseri Sari

Miksi aloititte barffauksen? Noin kolme vuotta sitten koiran ollessa vajaa kaksivuotias. Kuinka itse koit BARF-ruokinnan? Oliko se helppoa, työlästä, mukavaa vaihtelua? Alussa oli barf-ruokinta hankalaa, mutta nyt Helsingissä saa ostaa raakaruokaa monista eläintarvikeliikkeistä. Ei enää tarvitse tukka putkella rynniä ainoaan liikkeeseen, josta ruokaa saa ostaa kaupan aukiolon viimeisinä sekunteina. Muutenkin ruoan käsittelyyn on jo tottunut…

Kleinspitz Miizi

Kleinspitz Miizi

Miksi aloititte barffauksen? Koska kuulin että ne on hyväksi koiran terveydelle Kuinka itse koit BARF-ruokinnan? Oliko se helppoa, työlästä, mukavaa vaihtelua? Todella mukavaa ja helppo annostella, ei tule annettua liikaa. Huomasitko lemmikissäsi muutoksia uuden ruokavalion myötä? Myös ennen ja jälkeen kuvia olisi mukava nähdä jos sellaisia löytyy. Joo huomasin, karva on paremmassa kunnossa, toinen koirista…

Siperianhusky Katikki

Siperianhusky Katikki

Miksi aloititte barffauksen? Koska koko laumalle sopivaa nappulaa ei tahtonut löytyä. Kokeilin PALJON eri vaihtoehtoja, yhden koiran allergia kuitenkin rajoittaa enkä halunnut jatkaa enää sitä jatkuvaa ruokarallia. Hankalaa. Lauma on aina syönyt nappulan ohella lihoja ja luita, mutta pääpaino raakaruualle koputteli takaraivossa aina kun nappulamerkin vaihto oli edessä. Lopussakin pistin haisemaan ja kyllä kannatti! Nyt…

Afgaaninvinttikoira Lilly

Afgaaninvinttikoira Lilly

Miksi aloititte barffauksen? Aloitin barffauksen vuonna 2005, kun perheeni jo edes mennyt Irlanninsetteri kärsi todella pahasta allergiasta. Talvi 2005 oli pahin, kun koiran selästä lähti kaikki karvat, iho hilseili ja oli näppylöillä, korvissa oli aina töhnää tai tulehdusta ja tassut kutisivat. Huomasitko lemmikissäsi muutoksia uuden ruokavalion myötä? Myös ennen ja jälkeen kuvia olisi mukava nähdä…

Polski owczarek nizinny Päivi

Polski owczarek nizinny Päivi

Miksi aloititte barffauksen? Allergioiden takia Kuinka itse koit BARF-ruokinnan? Oliko se helppoa, työlästä, mukavaa vaihtelua? helppoa jopa mieheni on oppinut sen eikä hän enään edes suostu vaihtamaan nappuloihin kun pitää tätä hyvänä tapana. Huomasitko lemmikissäsi muutoksia uuden ruokavalion myötä? Myös ennen ja jälkeen kuvia olisi mukava nähdä jos sellaisia löytyy. Huomasin että tassujen, suun ja…

Lyhytkarvainen mäyräkoira Maajo

Lyhytkarvainen mäyräkoira Maajo

Miksi aloititte barffauksen? Se on lemmikeilleni huippu proteiinin lähde, koira on lihansyöjä ja pysyy parhaiten lihakset kunnossa, ja näyttää maistuvan muutenkin paremmin kuin naput, kun meinaa vesikupit ym lentää kun sesset hyppelee kun ottaa lihan jääkaapista 🙂 Kuinka itse koit BARF-ruokinnan? Oliko se helppoa, työlästä, mukavaa vaihtelua? Se on niin helppoa, ottaa pallerot edellisiltana jääkaappiin…

Sekarotuinen koira Dyddi

Sekarotuinen koira Dyddi

Miksi aloititte barffauksen? Aloitimme raakaruokinnan, koska Veeti ei saanut tarpeeksi rasvaa nappuloista vaan se laihtui. Oli myös vaikea löytää nappulamerkki joka sopi sen vatsalle. Kuinka itse koit BARF-ruokinnan? Oliko se helppoa, työlästä, mukavaa vaihtelua? Raakaruokinta on mielestäni helppoa, siitä saa tehtyä myös rakettitiedettä jos haluaa. Oli hauskempaa oikeasti tehdä koiralle ruoka, kuin vain kaataa nappulat…

Shar pei Ansku

Shar pei Ansku

Miksi aloititte barffauksen? Ensimmäisen koirani kanssa aloitin barffauksen, koska nappularuoka maistui huonosti ja halusin kovalla rasituksella olevan harrastuskoiran saavan parasta mahdollista ravintoa. Barffauksen myötä koira sai hyvin massaa ja vatsa toimi. Toinen koirani barffaa iho-ongelmien takia ja on saanut siitä helpotusta. Kuinka itse koit BARF-ruokinnan? Oliko se helppoa, työlästä, mukavaa vaihtelua? Aluksi jännitin saako koira…

Eurooppalainen tyttinen

Eurooppalainen tyttinen

Miksi aloititte barffauksen? Minulla on kolme kissaa joista jokaisella oli jonkinlaisia terveysongelmia. Kaksi ylipainoista ja jatkuvista tulehdustiloista kärsivää kissaa (korvatulehduksia, kissaflunssaa, hilseilyä jne) ja yksi alipainoinen tapaus. Olin kyllästynyt juoksemaan eläinlääkärissä ja maksamaan valtavia summia lääkkeistä yms. Lisäksi olin juuri itse alkanut syömään raakaruokaa, joten ajattelin että miksei kissanikin ansaitsisi parasta mahdollista, lajilleen tyypillistä ruokaa?…

Cockerspanieli Anna

Cockerspanieli Anna

Miksi aloititte barffauksen? Koiran pitkittyneet korvatulehdukset ja iho ongelmat ja eläinlääkärin suositus. Nuorempi koira on syönyt barf ruokaa melkein koko elämänsä, mitään allergioita yms ei ole ollut. Kuinka itse koit BARF-ruokinnan? Oliko se helppoa, työlästä, mukavaa vaihtelua? Aluksi koin työlääksi. Pienen koiran ruokinta oli haastavaa isoilla pakkaus koilla. Nyt Helpompi kun on kaksi koiraa jotka…

Sekarotuinen koira Katariina_80

Sekarotuinen koira Katariina_80

Miksi aloititte barffauksen? Koska nuorin koirani reagoi vatsallaan jos ruuassa on joko nautaa tai riisiä, näin voin paremmin "katsoa" mitä se koira syö ja raaka ruoka on puhtaampaa kuin nappulat.+ Kuinka itse koit BARF-ruokinnan? Oliko se helppoa, työlästä, mukavaa vaihtelua? Aluksi se oli vain mukavaa vaihtelua, pelotti aloittaa syöttämään pelkästään raaka ruokaa kun olin lukenut…

Englanninbulldoggi jonjarys

Englanninbulldoggi jonjarys

Miksi aloititte barffauksen? Bullikoiriemme ihot reagoivat viljanruokaan joten ajattelin kokeilla barffausta. Kuinka itse koit BARF-ruokinnan? Oliko se helppoa, työlästä, mukavaa vaihtelua? Käytän Mush lihapalloja joita on todella helppo ottaa tarvittava määrä sulamaan ja ne sulavat nopeasti. Huomasitko lemmikissäsi muutoksia uuden ruokavalion myötä? Myös ennen ja jälkeen kuvia olisi mukava nähdä jos sellaisia löytyy. Kun olin…

Havannankoira soile

Havannankoira soile

Miksi aloititte barffauksen? yksi koiristani oli allerginen jokapaikalle, niin se ainakin tuntui.. siirsin nuoren koiran raalle ja siinä samassa talouden 7 muuta.. ja poikani koirat jotka ei asu samassa taloudessa Kuinka itse koit BARF-ruokinnan? Oliko se helppoa, työlästä, mukavaa vaihtelua? ruokinta on helppoa kun siihen hetken paneutu,, valmiit sarjat helpottaa osaksi.. hiukan viitseliäisyyttä ja näillä…

Valkoinen länsiylämaanterrieri AH

Valkoinen länsiylämaanterrieri AH

Miksi aloititte barffauksen? Sissi-westie liittyi viisivuotiaana laumaan ja oli barffannut ikänsä. Oli siis luonnollista ja koiran edun mukaista jatkaa aleergisten taipumustenkin takia hyväksi havaitulla linjalla. terveemp koira, parempi mieli – niin koiralla kuin itselläkin. Kuinka itse koit BARF-ruokinnan? Oliko se helppoa, työlästä, mukavaa vaihtelua? Vaistopollilla barffaaminen on uskomattoman helppoa! Aluksi suhtauduimme siihen epäluuloisesti, mutta kun…

Lagotto romagnolo Pada

Lagotto romagnolo Pada

Miksi aloititte barffauksen? muutama vuosi sitten Kuinka itse koit BARF-ruokinnan? Oliko se helppoa, työlästä, mukavaa vaihtelua? todella helppoa kun käytän valmiita pullia. Huomasitko lemmikissäsi muutoksia uuden ruokavalion myötä? Myös ennen ja jälkeen kuvia olisi mukava nähdä jos sellaisia löytyy. en ole, ainakaan mitään suuria muutoksia. Annatko jotain lihojen, sisäelimien ja luiden lisäksi. Mitä ja miksi?…

Englanninspringerspanieli Oona

Englanninspringerspanieli Oona

Miksi aloititte barffauksen? Jaajolla oli ihottumaa vatsassa ja haavaumia anturoiden väleissä. Kuinka itse koit BARF-ruokinnan? Oliko se helppoa, työlästä, mukavaa vaihtelua? Helppoa. Mush mix pötkö puoliksi kahdelle koiralle aamuin ja illoin. Lisäksi siipiä ja kauloja. Huomasitko lemmikissäsi muutoksia uuden ruokavalion myötä? Myös ennen ja jälkeen kuvia olisi mukava nähdä jos sellaisia löytyy. Kyllä, ei enää…

Saksanpaimenkoira Kaisu

Saksanpaimenkoira Kaisu

Miksi aloititte barffauksen? Aloitin koiralleni barffauksen, koska teollinen kuivamuona aiheutti sille toistuvia ihotulehduksia mm. vatsan ja nivusten alueelle. Tulehdukset vaativat lähes aina lääkehoitoa ja saimme ravata yhtenään eläinlääkäreissä. Koska eri kuivamuonat ja sen lisäksi lääkkeet eivät koiraa auttaneet päätin kokeilla barffausta. Aloitimme barffauksen kertalaakista ja hyvin pian näkyikin jo positiivisia tuloksia oikeanlaisen ruokavalion löydyttyä. Ihotulehdukset…

Lyhytkarvainen chihuahua Matleena

Lyhytkarvainen chihuahua Matleena

Miksi aloititte barffauksen? Koira oli todella allerginen ja lukuisista yrityksistä huolimatta ei sopivaa nappulaa löytynyt. Kuinka itse koit BARF-ruokinnan? Oliko se helppoa, työlästä, mukavaa vaihtelua? Alkuun piti ottaa paljon selvää ruokinnasta, jotta koira saa kaiken tarpeellisen. Nykyisin ruokinta tuntuu todella helpolta ja vaivattomalta. Huomasitko lemmikissäsi muutoksia uuden ruokavalion myötä? Myös ennen ja jälkeen kuvia olisi…

Barbet Virpi

Barbet Virpi

Miksi aloititte barffauksen? Koirani(pentu) jatkuvat korva ja silmätulehdukset.Muutenkin barffaus kiinnosti. Kuinka itse koit BARF-ruokinnan? Oliko se helppoa, työlästä, mukavaa vaihtelua? Mukavaa ja ei niin työlästä.On kiva katsoa kun koira on tyytyväinen ja barf ruoka maistuu aina Huomasitko lemmikissäsi muutoksia uuden ruokavalion myötä? Myös ennen ja jälkeen kuvia olisi mukava nähdä jos sellaisia löytyy. Korvien haju,erittäminen…

Bichon Frise Nenette

Bichon Frise Nenette

Miksi aloititte barffauksen? Yksi koiristani (bichon frisé) oli hyvin allerginen, joten ajattelin kokeilla auttaisiko luonnonmukainen ruoka. Kuinka itse koit BARF-ruokinnan? Oliko se helppoa, työlästä, mukavaa vaihtelua? En kokenut barfausta työläänä, koska olin jo vuosia aiemmin alkanut syöttämään kerran päivässä kotona keitettyä liha-riisi-kasvisseosta. Joten barfauksen myötä asia vain helpottui. Huomasitko lemmikissäsi muutoksia uuden ruokavalion myötä? Myös…

Fieldspanieli Merja

Fieldspanieli Merja

Miksi aloititte barffauksen? Muutama vuosi sitten koirani (nyt8v) kärsi kutiavasta ihosta, töhnivistä korvista. Turkki oli eloton ja niukka. Kuinka itse koit BARF-ruokinnan? Oliko se helppoa, työlästä, mukavaa vaihtelua? Kaikki uusihan on aina ensin työlästä mutta olen siitä ollut itse niin innostunut että olen opiskellut asiaa todella intensiivisesti.Tällä hetkellä ruokailu sujuu helposti. Huomasitko lemmikissäsi muutoksia uuden…

Affenpinseri Anu

Affenpinseri Anu

Miksi aloititte barffauksen? Koiralla usein vatsa kuralla. Huomasitko lemmikissäsi muutoksia uuden ruokavalion myötä? Myös ennen ja jälkeen kuvia olisi mukava nähdä jos sellaisia löytyy. Koira alkoi voida paremmin, ja karvanlähtö väheni. Kuvia ei ole. Annatko jotain lihojen, sisäelimien ja luiden lisäksi. Mitä ja miksi? Kasvissosetta ja merilevää. Miten paljon vaihtelet eri ainesosia/tuotteita? Esimerkki lemmikkisi BARF-ruokavaliosta?…

Suomenlapinkoira Sini

Suomenlapinkoira Sini

Miksi aloititte barffauksen? Aloitimme barffauksen saatuamme selville koiramme kana-allergian eliminaatiodieetin avulla. Olimme kuulleet barffauksesta vain hyviä kokemuksia sekä sen positiivisia vaikutuksia koiran iho-ongelmiin. Halusimme tarjota koirallemme vaihtelevuutta pelkkiin kuivanappula-aterioihin sekä tarjota lemmikille koiralle luontaista ruokaa. Kuinka itse koit BARF-ruokinnan? Oliko se helppoa, työlästä, mukavaa vaihtelua? Barf-ruokinta on helppoa, kun raakaruokien valikoima on nykyään todella laaja….

Shih tzu Sari

Shih tzu Sari

Miksi aloititte barffauksen? 2012 marraskuussa Kuinka itse koit BARF-ruokinnan? Oliko se helppoa, työlästä, mukavaa vaihtelua? Hieman työläämpää, kun pitää paloitetella noita pakastepötköjä ja muistaa aina ottaa sulamaan. Hyöty on kuitenkin suurempi kuin pieni lisävaiva. Huomasitko lemmikissäsi muutoksia uuden ruokavalion myötä? Myös ennen ja jälkeen kuvia olisi mukava nähdä jos sellaisia löytyy. Ainakin tuotokset ovat nyt…

Saksanpaimenkoira Jorma

Saksanpaimenkoira Jorma

Miksi aloititte barffauksen? Allergioiden takia. Kuinka itse koit BARF-ruokinnan? Oliko se helppoa, työlästä, mukavaa vaihtelua? Barf-ruokinta oli onnistui helposti kätevien pakkausten ansiosta. Huomasitko lemmikissäsi muutoksia uuden ruokavalion myötä? Myös ennen ja jälkeen kuvia olisi mukava nähdä jos sellaisia löytyy. Ripulointi loppui. Annatko jotain lihojen, sisäelimien ja luiden lisäksi. Mitä ja miksi? Trovetin peura/peruna nappuloita. Allergoiden…

Koira Anu

Koira Anu

Miksi aloititte barffauksen? Tuntui niin inhottavalta antaa koirille päivästä toiseen ja vuodesta toiseen kuivaruokaa, halusin antaa vähemmän teollista, terveellisempää, vaihtelevampaa ja maistuvampaa ruokaa. Luin jostain mihin kaikkeen barffaus voisi auttaa. Tärkeimpinä seikkoina toisen koirani kohdalla olivat mahdollinen muutos energisempään olemukseen, ja kutinoiden loppumiseen sekä turkin kunnon parantumiseen. Kuinka itse koit BARF-ruokinnan? Oliko se helppoa, työlästä,…

Saksanpaimenkoira Annika

Saksanpaimenkoira Annika

Miksi aloititte barffauksen? Heti kun pentu tuli taloon eli puolitoista vuotta sitten. Kuinka itse koit BARF-ruokinnan? Oliko se helppoa, työlästä, mukavaa vaihtelua? Alussa oli vaikeaa ja etsinkin tietoa raakaruoasta. Nykyisin en takaisin kuivamuonaan vaihtaisi, ihan helppoa tämä on! Huomasitko lemmikissäsi muutoksia uuden ruokavalion myötä? Myös ennen ja jälkeen kuvia olisi mukava nähdä jos sellaisia löytyy….

Saksanpaimenkoira Tusope

Saksanpaimenkoira Tusope

Miksi aloititte barffauksen? Koirani ei imeyttänyt nappularuokaa itseensä ja aloin etsiä vaihtoehtoisia tapoja ruokkia koiraa, joka oli kasvuiässä ja tarvitsi hyvin imeytyvää ruokaa. Alkoi siis olla jo laihakin. Perehdyin raakaruokintaan ja barffiin sekä pikkuhiljaa totuttaa nuorta koiraa raakaan lihaan. Kuinka itse koit BARF-ruokinnan? Oliko se helppoa, työlästä, mukavaa vaihtelua? Alun perusasioiden ymmärtämisen jälkeen ruokinta on…

Saksanpaimenkoira Kimmo

Saksanpaimenkoira Kimmo

Miksi aloititte barffauksen? Eläinlääkäri suositteli siirtymistä pois teollisesta eläintenruoasta allergiaoireiden takia. Ennen tätä koira söi nappulaa 50 % ja 50 % raakaa lihaa tai luita ja rustoja. Siirryimme siis pelkästään raakoihin liha + luutuotteisiin ja kasvismössöihin ja itse tehtyyn puuroon Kuinka itse koit BARF-ruokinnan? Oliko se helppoa, työlästä, mukavaa vaihtelua? Helppoa kun monipuolista ravintoa saa…

Tiibetinspanieli Saila

Tiibetinspanieli Saila

Miksi aloititte barffauksen? Meidän tipsu tyttö aloitti barffauksen kutinoiden ja nirsoilun takia. Sissillä oli aina korvat likaiset ja tassuja rupesi jyrsimään ihan urakalla. Ja nappulat eivät sitten millään maistuneet. Ensin yritimme hypo nappuloilla helpottaa tuota kutinaa mutta kun ei maistu niin ei maistu niin laihtumaan siinä pieni koira pääsi. Lihat onneksi vihdoin oli ruoka joka…

Norfolkinterrieri Serafiina

Norfolkinterrieri Serafiina

Miksi aloititte barffauksen? Meillä on ollut aina ongelmia ruoan suhteen. Jo pienestä pennusta asti Osmo on oksennellut päivällä ja yöllä, on ollut närästystä ja kaikkia mahdollisia vaivoja. Allaergiatesteistä kaikkiin nappuloihin ja puuroihin oli kokeiltu. Vihdoin kuulin, Osmon ollessa vasta 7-vuotias, barffista. Yölliset oksentelut loppuivat melkein kuin seinään. Kuinka itse koit BARF-ruokinnan? Oliko se helppoa, työlästä,…

Pitkäkarvainen chihuahua heidi hyvärinen

Pitkäkarvainen chihuahua heidi hyvärinen

Miksi aloititte barffauksen? Aloitin barfauksen chihuni kanssa sen takia kun nappulat aiheuttivat kovaa kutinaa naamassa, naama oli ihan rupinen, joten päätin kokoilla barf vaisto ateriaa jossa ei ole kanaa ja rapsuttaminen on jo vähentynyt huimasti. Barfin ansiosta sain selville että koirallani ilmeisesti on kana allergia. Lisäksi barfaaminen on todella terveellistä. Oliko sinulla ennakkoluuloja liittyen BARF-ruokintaan?…

Borderterrieri Miia

Borderterrieri Miia

Miksi aloititte barffauksen? Koiramme olivat sairastelleet kuluvan vuoden aikana paljon (useita toistuvia korvatulehduksia, tassujen kutinaa jne.). Barffaus oli kiinnostanut jo aiemminkin ja olimme kuulleet siitä paljon hyvää. Koirat ei saa nautaa ollenkaan (hiivan takia) ja barffauksella saimme koostettua laadukkaan naudattoman mutta monipuolisen ruokavalion. Oliko sinulla ennakkoluuloja liittyen BARF-ruokintaan? Oi, kyllä vain! Siksi siirsimmekin barffauksen aloittamista…

Sekarotuinen koira Ansku

Sekarotuinen koira Ansku

Miksi aloititte barffauksen? Kissani vaikean allergian takia. Oliko sinulla ennakkoluuloja liittyen BARF-ruokintaan? Lähinnä tuotteiden säilyvyydestä ja siitä suostuuko koko ikänsä teollista ruokaa syönyt kissa syömään raakaruokaa. Oliko ruokinnassa joitakin haasteita ja kuinka niistä selvittiin? Aluksi oli hieman arastelua ja vaikutti siltä ettei kissa oikein tiennyt että mitä tuo on. Tarjosin vain sitkeästi ja ei mennyt…

Vehnäterrieri Kata

Vehnäterrieri Kata

Miksi aloititte barffauksen? Koska meidän oma vehnäpullamme on kaikelle allerginen, jalat ja korvat hiivasakan ja jatkuva tulehduskierre. Kokeilimme kalasta perunaan ja kunnes kysyin omalta eläinkauppiaalta neuvoa. Ja kiitos hänen aloimme syöttämään ensin kanaa ja välillä lisänä hieman kasvista.. Aivan mahtitulokset.. Ruokahalu tosin on ihan valtava kun Doris rakastaa ruokaansa ja lisänä kiusana entisen ruokinnan aikanaoli…

Labradorinnoutaja Jaana

Labradorinnoutaja Jaana

Miksi aloititte barffauksen? Meillä aloitettiin kahden labbiksen barffaus kevättalvella 2014. Kuinka itse koit BARF-ruokinnan? Oliko se helppoa, työlästä, mukavaa vaihtelua? Ainoa haittapuoli on se, että pakastintilaa ei ole riittävästi ja naudan maha haisee pahalta. Nyttemmin noiden pötkylöiden sulatteluun on totuttu. Helppoahan se on purkista nappuloita laitta, mutta ei tämäkään ole ylivoimaisen vaikeaa. Huomasitko lemmikissäsi muutoksia…

Amerikanstaffordshirenterrieri Jenni

Amerikanstaffordshirenterrieri Jenni

Miksi aloititte barffauksen? Entinen koira söi papuja ja tuli kaikelle mahdolliselle allergiseksi. Kun rupesin Barffaamaan niin loppui ongelmat. Nyt uusi pentu Barffaa ja syö hyvin ja kasvaa. Mielestäni koira voi paremmin. Oliko sinulla ennakkoluuloja liittyen BARF-ruokintaan? Ei ole. Oliko ruokinnassa joitakin haasteita ja kuinka niistä selvittiin? Ei ollut. Huomasitko lemmikissäsi muutoksia uuden ruokavalion myötä? Myös…

Kultainennoutaja Katri

Kultainennoutaja Katri

Miksi aloititte barffauksen? Koirallamme oli jatkuvasti maha sekaisin ja suolistotulehduksia toisensa perään. Kuulimme että barffaus saattaisi auttaa, joten ajattelimme sitten kokeilla sitä. Oliko sinulla ennakkoluuloja liittyen BARF-ruokintaan? Ennakkoluuloja ei ole ollut. Oliko ruokinnassa joitakin haasteita ja kuinka niistä selvittiin? En kokenut mitään haasteeksi. Ihan helposti lähti käyntiin. Kuinka itse koit BARF-ruokinnan? Oliko se helppoa, työlästä,…

Saksanpaimenkoira Jonna

Saksanpaimenkoira Jonna

Koirallamme oli jo pentuna paljon korvatulehduksia ja myöhemmin tulivat mukaan myös muut iho-ongelmat. Kävimme eläinlääkärillä vähän väliä. Montaa ruokaa kokeiltiin ja lopulta oli päädyttävä eliminaatiodieetille raaka-ruokien kanssa. Aloittaminen ei todellakaan ollut vaikeaa, vaikka raakaruokinta aluksi kuullosti monimutkaiselta. Nykyään on hyvin saatavilla valmiita seoksia, joilla pääsee todella helposti alkuun, näitä mekin käytimme. Aluksi vaikutti siltä, että…

Koira Minna

Koira Minna

Meidän 1,5-vuotias pieni Lempi on ollut pienen ikänsä sekaruoalla. Syönyt kotiruokaa, markettinappulaa, ruoantähteitä ja raakaa lihaa. Meillä oli tiedossa Lempin emän vilja-allergia ja seurailin merkkejä allergiasta. Kaikki meni hyvin, kunnes testasimme uutta nappulamerkkiä. Viikon nappulakokeilun jälkeen alkoi Lempillä kauhea kutina, karvanlähtö ja ihottumaa jalkataipeissa. Lopetimme heti nappulansyötön ja vaihdoimme raakaruokintaan. Pakastimeen päätyi pussi MUSH B.A.R.F….

nan SunCastle

nan SunCastle

Tähti on ostettu papalta joka oli kantanut häntä sylissä 4 vuotta. Koskaan ei ole itse kävellyt pihalla saati tehnyt sinne tarpeitaan. Tytön takajalat oli murtunut ja ei kuntoutettu. Hampaat ruskeat ja suu haiseva. Turkki yhtä huopaa ja kynnet ympäri kasvaneet. Ruokana oli koiranmakkaraa ja hillomunkit. Ekana päivänä yritin tyttöä kävelemään mutta siihen hän jäi minne…

Koira Jonna

Koira Jonna

Sanotaan, että nimi on enne. Oman koirani kohdalla tämä ainakin pitää paikkansa. Haluan kertoa kaikille Heron selviytymistarinan, jotta mahdollisesti myös muut voivat saada sitä kautta apua ongelmiinsa. Heron mahavaivat – näin lievästi ilmaistuna – alkoivat syksyllä 2009 koiran ollessa 2,5-vuotias. Siihen mennessä se oli aina ollut huono syömään ja sain monesti tehdä kaikki kommervenkit, jotta…

Koira Bridjit

Koira Bridjit

Bridjit on Venäjältä Suomeen keväällä 2013 tullut musta isokokoinen narttu belgianpaimenkoira mix. Bridjit muutti meille kesäkuussa 2013. Koira söi edellisessä kodissa terveellistä kotiruokaa eli keitettynä lihaa, sisäelimiä, riisiä, tattaria, makaroonia jne… Jatkoimme samalla ruokavaliolla, mutta huomasin kuitenkin, että koiran vatsa reagoi johonkin. Myös silmät punoittivat ja rähmivät sekä karvaa lähti ja iho hilseili. Eläinlääkäri määräsi…

Koira tinjuska

Koira tinjuska

Koirani söi ennen nappilaa. Paino ei pysynyt liikunnalla eikä kevyillä ruuillakaan kunnossa. Vaihdoimme vuosi sitten raaka-ruokintaan. Koirani syä nytten mushin parf ruokia. Ennen vaivanneet ihon kutinat, ripuli ja energian puute on mennyttä elämää. koiralla on mahtava turkki, voi hyvin ja kaiken kukkuraksi tulehrukset ja ripulit on poissa. Tinja jaksaa paremmin ja on saanut hurjasti lihasta…

Amerikancockerspanieli Salla Suomela

Amerikancockerspanieli Salla Suomela

Amerikancockerspanieli Mimi muutti meille 8 viikon iässä, ja sai uudeksi parhaaksi ystäväkseen ja suojelijakseen Rottweiler Beatan. Mimin elämä näytti sujuvan onnellisesti pari ensimmäistä vuotta. Kolmevuotisrokotuksen yhteydessä korvatarkastuksessa huomattiin, että Mimin korvat olivat ihan kauheassa kunnossa, todella pahasti tulehtuneet ja hiivaiset. Eläinlääkäri kertoi, että sellaisessa tapauksessa voidaan joutua jopa poistamaan korvakäytävät. Mimi siirtyi heti hypoallergiaruualle, ja…

Jackrussellinterrieri Tuutikki

Jackrussellinterrieri Tuutikki

Kaasari, alias Kassu oli parin vuoden ikäinen kun hänellä todettiin erilaisia allergeeneja. Yksi oireita aiheuttanut allergeeni oli varastopunkki, jota löytyy koirien kuivamuonista. Vaihdoin heti ruuaksi kaupasta saatavia koiran purkkiruokia, mutta kuitenkaan näillä ei lähtenyt vaivat kokonaan pois. Muutaman kerran vuodessa Kassulle ilmestyi varsinkin rintaan punaisia kutiavia alueita, joita herra raapi niin että veret tihkuivat läpi…

nan Tiia

nan Tiia

Mila tuli meille noin 6kk ikäisenä. Syötimme samaa ruokaa mitä oli edellisessä paikassa myös saanut ja jossain kohtaa alkoi ripulointi. Vaihdoimme merkkiä, mutta sama jatkui. Parin yrityksen jälkeen löysimme sopivan ja niillä nappuloilla mentiin vuosi eteenpäin. Sen jälkeen Mila oli hyvinkin paljon peppu pystyssä leikkiasennossa ja en tajunnut mitään outoa vielä siinä kohtaa. Piakkoin lopetti…

Amerikanstaffordshirenterrieri Milah

Amerikanstaffordshirenterrieri Milah

Mila on pienestä ipanasta lähtien ollut haasteellinen tapaus. Neidin temperamenttisuus,äkkipikaisuus,jääräpäisyys ja määrtietoisuus ovat mukavasti viihdyttäneet sekä vihastuttaneet allekirjoittaneen päiviä reilu kahden vuoden ajan. Pentuna Mila mursi oikean etutassun uloimman varpaansa riehuessaan pihalla,joka jouduttiin poistamaan,mutta tämäkään pieni tapaturma ei ole neidin vauhtia haitannut. Jossain kohtaa lapsuutta on myös häntään tullut hiusmurtuma,josta tyttö ei ole osoittanut minkäänlaisia…

Bolognese Jessica

Bolognese Jessica

Ana alkoi 6kk iässä ripuloimaan. Kokeilimme antaa riisiä, canikuria, keitettyä kanaa ja vaikka mitä parin kuukauden ajan eläinlääkärien ohjeiden mukaisesti. Kävimme kolmella eri eläinklinikalla, sillä kaikki aina vain vuoronperään sanoivat, että eivät tiedä mitä tehdä. Otettiin kokeita; verikoe, ulostenäyte jne. Kaikki oli aina ok. Allergioihin eläinlääkärit eivät uskoneet. Lisäksi koiramme joi runsaasti. Siihenkään ei löydetty…

Saksanpaimenkoira kukka_a

Saksanpaimenkoira kukka_a

Meillä 3 vuotias saksanpaimenkoira löysi vihdoin helpotuksen elämäänsä! Monet eri ruokamerkit kokeiltuna testasimme vihdoin ja viimein barffausta ja sille tielle jäätiin. Kutina loppunut ja koira on pelkkää lihasta. Uusi perheenjäsen 12-viikkoinen saksanpaimenkoira kanssa pääsee tuotapikaan kokemaan barffauksen ihmeellisen maailman ja toivottavasti kummatkin elävät pitkään ja terveinä!

Saksanpaimenkoira Heidi

Saksanpaimenkoira Heidi

Saksanpaimenkoiramme Mack, nyt 12-vuotias, alkoi saamaan pahoja refluxi oireita pari vuotta sitten, johon eläinlääkärit vain määräsivät lääkkeitä. Mietimme, että tämä voi olla lopun alku, koska olihan Mack jo 10-vuotias, joka on Saksanpaimenkoiralle jo se ikä jolloin elämänkaari lähenee loppuaan. Hankimme Saksanpaimenkoiran- ja Valkoisen Paimenkoira-mix pennun, Kodien. Halusimme että Mack kouluttaisi meille uuden ”fiksun ja filmaattisen”…

Ranskanbulldoggi Mia

Ranskanbulldoggi Mia

Kiti lähettää kaikille ja erityisesti niille ranskiksille terkkuja että nyt mamman/papan kanssa elukka kauppaan ja raaka ruokaa ostamaan. Ei kutise tassut! Ei kutise naama! Ei kutise pylly! Ei ihottumaa tassuissa ei naamassa! Ja pieruja ei leijaile meidän olkkarissa hajun kera enää! ja tämä kaikki on tullut alle kuukaudessa. Ja meidän vanha kranttu narttu juoksee syömään…

Saksanpaimenkoira Pia

Saksanpaimenkoira Pia

Chico siirtyi raakaruokaa syksyllä muun lauman kanssa ( juniori, tyllerö ja rokkari, josta kaksi sakua ja viimonen kaukkari) Chicolla oli allergiaa viljaalle joka aiheutti kutinaa, hilseilyä. Raakaruoalla kutina ja hilseily hävisivät, turkki kiiltää, koira on paljon onnellisempi ja tasapainoisempi, energiataso on tasainen aamusta iltaa, adhd-koira muuttui helpommin käsiteltäväksi, mukavaksi mussukaksi :),

Bullterrieri Tanja

Bullterrieri Tanja

Sain Italiassa asuessani puhelinsoiton keskellä yötä. Koko läänin alueen löytöeläinkodit haluttiin valmiuteen ottamaan vastaan koiranpentuja, joita oli tietojen mukaan tulossa 400 kappaletta suuresta takavarikosta. Me pystyimme ottamaan noin 30 pentua. Morgana on yksi niistä. Pennut olivat kaikki liian aikaisin emoista vieroitettuja ja melko huonokuntoisia. Eläinlääkärin tarkastuksen jälkeen, jokainen lääkittiin ja rokotettiin. Hoidimme pennut kuntoon ja…

nan Aspa

nan Aspa

Hei, Liisa täytti 6 vuotta 14.11.2013. Liisa on sekarotuinen koira ( saksanpaimenkoira, dobermanni sekoitus ), joka on syönnyt elinikänsä aikana kotiruokaa, raakaruokaa ja tosi vähän kuivaa ruokaa. Liisan ollessa 4 vuotias siirryttiin enemmän raakaruokintaan. Koira tarvitsi tukea lihaksilleen, turkin pitäisi olla pehmeä eikä karhea, hengitys haisi jonkun verran. Raakaruokintaa käytetään joka päivä, raksuja eli kuivaruokaa…

Ranskanbulldoggi Tyytyväinen asiakas

Ranskanbulldoggi Tyytyväinen asiakas

Inez on kohta vuoden ikäinen ranskanbulldoggi narttu. Pennusta asti on jatkuvasti ilmestynyt joitakin oireita yliherkkyydestä. Emä on allerginen naudanlihalle, joten jätin ensimmäisenä pois naudanlihaa ineksen ruokavaliosta. Oireet jatkuivat eri muodoissa, esimerkiksi silmät rähmi, pahannäköistä ihottumaa kainaloissa, varpaanvälit ärtyneet, kylkien raapiminen ym. Annoin lemmikkikaupasta ostettua laatunappulaa, ja kokeilin monta eri merkkistä mutta kokonaan oireet ei lakkanut…

Siamese

Siamese

Aku saapui minulle loppukesästä 2012. Pian sain huomata, että kaikki ei ollutkaan kunnossa. Aku ripuloi, eikä tälle näyttänyt tulevan loppua. Eläinlääkärissä poika kävi välillä nesteytyksessä ja kehoitettiin madottamaan, tästä ei ollut apua. Tuli taas eläinlääkärireissuja, kokeiltiin uusia kuureja, ei mitään. Kokeilin useita eri ruokia, myös kalliita eläinlääkärin ruokia, niistä ei ollut apua. Oli raskaita aikoja,…

Valkoinen länsiylämaanterrieri

Valkoinen länsiylämaanterrieri

Cujon, valkoisen länsiylämaan terrierin muutto meille oli minulle kaikkien toiveiden täyttymys. Ehdin toivoa omaa koiraa kaikkiaan 26 vuotta ennen kuin tähdet asettuivat oikein ja pieni pallero voitiin kantaa kynnyksen yli lelu-, peitto-, hoitotarvike- ja herkkuvuorten keskelle uuteen kotiinsa. Kasvattajalta oli tullut suositus ruokkia pentua mm. vehnää sisältävillä nappuloilla ja me uskoimme. (Voi luoja, miten naiivilta…

Siperianhusky

Siperianhusky

Ricky, pian 2 vuotta, on ollut erittäin nirso ruoalle. Aina oli vatsa sekaisin ja koira onneton, ja joka aamu sai herätä aina yhtä ”ihanaan” hajuun… Ja siivoamaan. Vaihdoimme barffaukseen kolme kuukautta sitten, eikä päivääkään ole kaduttanut. Nyt meillä on kaksi iloista koiraa aamulla vastassa kun heräämme, eikä hajuhaittoja ole tullut! Eikä tämä sen kalliimmaksi ole…

Picardienpaimenkoira

Picardienpaimenkoira

Petteri on ollut pienestä asti huono syömään ja oireillut aina milloin mitenkin, maha on tullut kipeäksi erilaisista asioista mutta mitään varsinaisesti yhdistävää tekijää ei ikinä löydetty. Petteri jäi kasvussa muista pennuista jälkeen ja oli aina vähän surkea. Ei mennyt paria viikkoa etteikö jotain ruokaongelmia olisi ollut. Söimme sitten erään mahaepisodin jälkeen useita kuukausia Royal Caninin…

Kultainennoutaja

Kultainennoutaja

Koirallani, Sidulla, on ollut pennusta asti korvatulehduksia. Eläinlääkäri totesi sen johtuvan jostakin ruoka-aine yliherkkyydestä, joten ensin vähennettiin nappuloista pois vehnä ja sitten vielä hiiva ja kumpikaan ei auttanut. Eläinlääkärimme ehdotti barffausta ja kokeilimme hetken mutta totesimme sen tuolloin vielä liian ”hankalaksi” ja kokeilimme uutta nappula-vaihtoehtoa ruokintaan. Alkuun näytti hyvältä mutta sitten korvatulehdus iski jälleen… Tällä…

Sekarotuinen koira

Sekarotuinen koira

Meidän tarina on alkanut noin neljä vuotta sitten, kun Elli oli vielä pentu (noin 4kk), hän tuli minun elämään kun oli 2kk vanha. Ennen hän on syönyt nappuloita ja kun Elli on minun ensimmäinen koira,en huomannut että hänellä vuotanut aika paljon silmät, ei ollut silloin tietoa, vaan yksi ohikulkija joka silloin moikkasi meitä lenkillä on…

Koira

Koira

Pomo alkoi pentuiän jälkeen oireilemaan mahan, ihon, tulehdusten ja raivostuttavan käytöksen kanssa. Viimeisestä omistajana koin kovaa syyllisyyttä, sillä ajattelin kaiken johtuvan huonosta kouluttamisesta. Eläinlääkärin suosituksesta vaihdoin ensin nappulat allergiaversioihin ja sen jälkeen nekin vielä kypsennettyyn kotiruokaan. Mikään ei oikein tuntunut maistuvan, kaikki veti mahan aivan sekaisin ja koira oli yhtä aikaa voimaton ja täysituho (varsinkin…

Koira

Koira

Rontti kotiutui meille viime vuoden marraskuussa. Siitä alkoi yhteinen elo ja yhteinen taistelu, joka ollaan nyt pari kuukautta sitten voitettu, vihdoin! Rontin maha oireili pienestä pennusta asti ja koko pentuajan se oli enemmän tai vähemmän sekaisin. Kokeiltiin kaikenlaista nappulaa ja osa sopi paremmin, osa huonommin. Huonommin sopivien kanssa pihalla juostiin yötä päivää ja kaikki tuli…

Valkoinen länsiylämaanterrieri

Valkoinen länsiylämaanterrieri

En koskaan unohda sitä hetkeä yhdeksän vuotta sitten, kun Faro tuli perheeseemme keskelle lohdutonta joulun odotusta. Edellinen koirani oli juuri luovuttanut taistelun vakavaa sairautta vastaan. Faro tuli pelastamaan joulumme ja on nimensä mukaisesti tuonut valoa elämäämme siitä lähtien. Faron elämään on kuitenkin aina kuulunut myös allergioita. Noin puoli vuotta sitten Farolla todettiin Cushingin tauti. Juominen…

Koira

Koira

Olen Rocky 9 vuotta tullu nuuskittua maailmaa, kaikkee on tullu nähtyä, perheeseeni kuuluu isäntäni, emäntäni, niiden kaksi lasta, kaksi kissaakin meillä on ja paras kaverini Nuffe menehtyi ihan äsken vanhuuteen ikävä on kova .Isäntäni vierella on tullut uskollisesti oltua ja nähnyt kun sille on perhettä kertynyt, se on huolehtinut minusta todella hyvin että ei ikinä…

Saksanpaimenkoira

Saksanpaimenkoira

aloitettiin noin 2 kk:tta sitten barfaus ja muutos on näkyvä. turkki muuttui heti ja paino alkoi pysysä.myös vaikutti energisyyteen. satulla onneksi tila tasani. tälä jatketaan. much tuotteet käytössä,suosittelen<3

Kissa

Kissa

Perheeseemme kuuluu kaksi 8-vuotiasta sisäkissaa, veljekset Kassu ja Wallu. Pentu- ja nuoruusajan pojat söivät vielä teollista ruokaa, lähinnä eläinkaupan raksuja ja marketin märkäruokaa, sillointällöin herkuteltiin esimerkisi porsaan sydämellä. Wallulla todettiin vehnäallergia heti alussa, kun muuttojännityksellä selitetty ripuli vain jatkui ja jatkui. Vehnätön ruokavalio kuitenkin tuntui sopivan ja sillä jatkettiin hyvillä mielin. Noin puolentoistavuoden iässä Wallu…

Itämainen lyhytkarva

Itämainen lyhytkarva

Ernobyl, tutuille rehdisti Erno, tuli siskonsa kanssa elämääni syksyllä 2007. Tuolloin nämä n. 16 viikkoiset kipeät rääpäleet oireilivat koko kehollaan ja näyttivät siltä että ikuinen uni olisi ainoa helpotuskeino. Ernolta mätivät takareidet, etutassujen polkuanturoihin tuli haavoja joista roikkui tulehtunutta lihaa. Kuoliota leikattiin huulista ja ruonsulatuselimistö oli hälyytystilassa; jatkuvaa ripulointia ja loputonta oksentelua. Entinen omistaja oli…

Sekarotuinen koira

Sekarotuinen koira

Tara on 2-vuotias bordercolliemix jolle todettiin n. vuoden ikäisenä vilja-allergia. Allergian lisäksi Tara kärsi ilmavaivoista. Oikeanlaista ruokavaliota ei meinannut löytyä millään. Allergia oireet näkyivät selkeästi kutiavilla ja punoittavilla suupielillä. Lisäksi Tara oli kova rapsuttelemaan itseään ja hilseili kovasti. Aloitettuamme barffaamisen Taran suupielet eivät punoita enää laisinkaan eikä rapsuttelua ilmene. Hilseilyä ei esiinny ja koira on…

Suomenlapinkoira

Suomenlapinkoira

Kuura on 3,5- vuotias elämäniloinen koiraneiti, joka tassutteli luokseni kesken sateisen syksyn. Nimensä veroisesti se kuorrutti synkkyyden lumoavan, hohtavan kuuran peittoon. Kuura toi elämään sellaista riemua, jota en olisi osannut kuvitellakaan. Pian kuitenkin koiranpentu alkoi oksennella ja ripuloimaan tiuhaan tahtiin. Eläinlääkärillä käytiin kerta jos toinenkin, valvottiin huolestuneena pitkiä ja tummia öitä, vaihdettiin kuivamuonaa ja koetettiin…

Kissa

Kissa

Pentukodissa Siru oli vieroitettu maidosta suoraan barffiruokaan. Meille tulon jälkeen sen ruokavalio vaihtui välillä kuivaruokaan, mutta jonkin ajan kuluttua alkoivat allergiaoireet, kuten silmätulehdukset. Nyt kun olemme päässeet taas rytmiin, koko kissi tuntuu voivan paremmin, ja se kiukutteleekin vähemmän. Ensimmäiset viikot olivat hankalia, ainakin tämän nirsoilian kanssa, mutta kannatti. Nyt ruoka maistuu paremmin kuin pentuaikana.

Ranskanbulldoggi

Ranskanbulldoggi

Hei vaan kaikille minä olen teini-iässä oleva energinen bulla-poika! Pidän hirmuisesti ulkoilemisesta, kaikkein parasta siinä on että saan telmiä muiden koira kavereideni kanssa. Ennen energiani ei olisi riittänyt moiseen, nimittäin söin 3-4 kk nappuloita. Vatsani ei pitänyt yhtään siitä, tuntui että se olisi ollut koko ajan sekaisin ja emäntäni sekä isäntäni joutui osana *kärsimään* moisesta….

Rottweiler

Rottweiler

Olen Barffannut Reinoa n. 1kk ajan eli aika uusi asia,mutta olen ollut erittäin tyytyväinen jo nyt näkyviin tuloksiin. Barffaukseen päädyin jo pitkään jatkuneen vatsan löysyyden ja ihon kutinan,jossa oli myös näppyjä,sekä turkin huonon kunnon vuoksi. Olimme käyneet läpi koko kirjon kuivanappuloita ja lopuksi päädyimmme el.lääkäriltä ostamaan allergia ruokaa. Reinolle ei ole tehty allergia testejä,nehän eivät…

Tiibetinspanieli

Tiibetinspanieli

Meillä on kaksi tipsutyttöä, ikää ”neideillä” on kahdeksan vuotta. Barffausta on takana vasta muutana viikko. Toisella koirista on ollut muutaman vuoden allergiaoireita, korva kutisee ym. Nyt keväällä korva oli tosi artyisä, ulkona koiruus työnsi kuumottavan korvan hankeen, sehän tulehtui. Toisella on jatkuvasti anaalirauhasvaivoja.. puhumattakaan molempien hammaskiestä. Luin netissä barffauksesta, josta löytyi kertomuksia ja kokemuksia kyseisiin…

Tiibetinspanieli

Tiibetinspanieli

Dharmalla on selkeästi herkkä vatsa ja hän on yrittänyt säädellä omaa vatsan toimintaa heti pennusta asti ja syönyt valikoidusti muiden koirien kakkaa…se on ollut tosi ikävä tapa. Kokeilimme kaikkea mahdollista, ennenkuin huomasimme että barffaus on se Dharman juttu. Ensin ajattelimme että se kakan jauhaminen on pentu juttuja ja menee ohi itsestään, ei mennyt. Sitten aloimme…

Suomenajokoira

Suomenajokoira

Meillä on barffattu vasta muutama viikko, mutta tuloksia on jo saatu. Tuulilla selvisi 4kk ikäisenä vilja-allergia, joka ilmeni pieremisenä ja rapsutuksena. Tällöin tytölle vaihdettiin ruokavalio ensin 50/50, jolloin koira sai puolet viljatonta nappulaa ja puolet lihaa. Pikkuhiljaa koiran ilmavaivat rupesivat vähenemään, mutta rapsutus jatkui vielä pitkälti. Lopulta vaihdoimme Tuulin ruuan niin, että sen ruokavalioon kuului…

Whippet

Whippet

Meillä asustelee tällä hetkellä 4 koiraa, joista Narkos on ainoa täysin raakaruualla elävä. Syynä vilja-aine yliherkkyys. Narkos- kavereiden kesken Nakke on meidän perheen harrastusWhippetti! Vinttarista on moneksi! Uskokaa pois. Narkoksen kanssa treenataan seuraavia lajeja: HAKU Pelastuskoiratoiminta Toko Uinti Ratajuoksu Maastojuoksu Jälki Veto Paineet on kovat saada whippetti mukaan harrastuskoiraksi, mutta tavoitteena meillä on läpäistä BH-koe…