Exotic Sisu

Exotic Sisu

Me kasvattajina pyrimme totuttamaan kissojen lajityypillistä ruokinta mallia jo aivan pienistä pennuista alkaen. Meillä kissat ovat voineet erinomaisesti ja ovat saaneet myös näyttely piireissä erittäin hyviä arvosteluita. Kissojen turkit kiiltää, kakkaa tulee todella vähän ja kaiken lisäksi kakka ei edes haise millekkään! Pissaa tulee todella paljon, mikä kertoo meille kissojen saavan tarpeeksi nestettä ruoasta. Meillä…

Valkoinenpaimenkoira Isla

Isla aloitti raakaruuan ollessaan puolivuotias Miksi päätit kokeilla raakaa ruokaa lemmikillesi? Mistä sait tietoa? Koiralle luonnollinen ruokavalio kiinnosti. Sain paljon apuja ja vinkkejä tutuilta, jotka syöttävät koirilleen raakaa. Huomasitko lemmikissäsi muutoksia uuden ruokavalion myötä? Myös ennen ja jälkeen kuvia olisi mukava nähdä jos sellaisia löytyy. Islan kohdalla nappularuoka tuli ns läpi, uloste ei näyttänyt siltä…

Welsh corgi cardigan Leo

Se mikä on varmaa raakaruokinnan yhteydessä, on koiran ruokahalun lisääntyminen. Nirsoimmatkin tapaukset saa syömään, kun tarjolla on vähän mielekkäämpää. Meillä etenkin nuoret urokset ovat tahtoneet temppuilla syömisen kanssa ja raakaruokinta on ainut tapa saada ne kunnolla syömään. Tätä kikkaa käyttävät myös kasvatinomistajani. Kaikki menee hienosti mitä lautaselle laitetaan. Etenkin broilerin siivet ovat kovaa valuuttaa ja…

Rottweiler Rudy

Uskoisin koirani olevan tyytyväinen, katsoen ruokahalua. Ruoka alkoi maistumaan ihan toisella tavalla kun sai mushia. Tulehdukaen ja mahavaivat jäi kokonaan pois. Turkki ja ihonkunto muuttuu kuin olisi uuden karvapeitteen koira saanut. Myös ruoan helppokäyttöisyys ja säilytys on helppoa tuotteen kanssa. Jos miinuksia pitää antaa niin hinta on yksi miinuspuoli. Saisi olla edukkaampaa näin opiskelijalle.

Dogo canario Mörkö

Harrastamme taakanvetoa ja olen käyttänyt treenaamisessa koiralleni niitä Mush palleroita ja niistä erimakuja.. kätevä ottaa pakkasesta koiralle mukaan tarpeellinen määrä ja kesähelteillä ovat jäisinäkin koiralle herkkua.

Saksanpaimenkoira Häsä ja Hudi

Saksanpaimenkoira Häsä ja Hudi

Miksi päätit kokeilla raakaa ruokaa lemmikillesi? Mistä sait tietoa? Päätin kokeilla 50/50 ruokintaa sen takia kun nappuloita on tullut kokeiltua nyt kahta eri ja kummassakin oli sama ongelma: vatta vähän väliä kuralla ja kakkaa tuli päivän aikana tajuton määrä, tuntui ettei ruoka imeydy ollenkaan vaan tulee saman tien ulos…. Sitten aina kun antoi ruuan tuli…

Kultainennoutaja Jekku

Kultaiselle noutajalle vaihdettiin ruoka nappulasta raakaan lihaan useammasta syystä, oli ylipainoa, anallirauhasvaivoja, pahanhajuista hengitystä. Karvaa lähti tuppoina ja korvat keräsivät hiivaa. Lihaisaan ruokaan siirtyminen on kauttaaltaan ollut positiivinen kokemus ja lopulta helppokin. Lihaksi valikoitui broileri, kevyt ja hyvin sulava eikä ruoki hiivan kasvua. Miksi päätit kokeilla raakaa ruokaa lemmikillesi? Mistä sait tietoa? Tietoa löytyi netistä…

Welsh corgi cardigan Eino

Eino on nyt 11kk ikäinen nuoriherra, joka on saanut ihan alusta alkaen silloin tällöin vaiston jäänsinistä nakkuroiden sekaan. Einolla oli todella kutisevat korvat pienenä ja siihen eläinlääkäri suositteli kuuria vaistolla, siitä se sitten jäi osaksi meidän arkea. Varsinkin treenipäivinä/uintipäivinä vaisto on toiminut erittäin hyvänä energialisänä. Ja nyt kun pojasta on kasvamassa mies se on totaallisesti…

Norwichinterrieri Vappu

Miksi päätit kokeilla raakaa ruokaa lemmikillesi? Mistä sait tietoa? Koska se vaikutti parhaalta vaihtoehdolta meille ja halusin antaa luonnollista ja monipuolista ruokaa. Huomasitko lemmikissäsi muutoksia uuden ruokavalion myötä? Myös ennen ja jälkeen kuvia olisi mukava nähdä jos sellaisia löytyy. Kyllä. Energiaa tuli lisää, yleinen hyvinvointi on parempi. Paino-ongelmia ei ole enää, iho on parempi, ei…

Jackrussellinterrieri Jade, rhoda, tgor

Jackrussellinterrieri Jade, rhoda, tgor

Iho-oireet, oksentelu ja vatsan löysyys katosi Miksi päätit kokeilla raakaa ruokaa lemmikillesi? Mistä sait tietoa? Nappuloista alkoi tulla kutinaa, oksentelua, iho-oireita ym.. Etsin tietoa netistö ja kysyin kavereilta Huomasitko lemmikissäsi muutoksia uuden ruokavalion myötä? Myös ennen ja jälkeen kuvia olisi mukava nähdä jos sellaisia löytyy. Kaikki oireet katosi! Kuinka itse koit raakaruokinnan? Oliko se helppoa…

Sekarotuinen koira Koda

Todella hyvä kokemus on ollut raakaan siirtyminen Miksi päätit kokeilla raakaa ruokaa lemmikillesi? Mistä sait tietoa? Kuivaruoka aiheutti paljon ongelmia terveyteen ja halusin alkaa ruokkimaan luonnonmukaisesti koiraani. Tietoa löysin somesta ja internetistä. Huomasitko lemmikissäsi muutoksia uuden ruokavalion myötä? Myös ennen ja jälkeen kuvia olisi mukava nähdä jos sellaisia löytyy. Kyllä, turkki parani, hilseily loppui, karvanlähtö…

Chihuahua Malla & Tiitu

Chihuahua Malla & Tiitu

”Pakastinta kun avaa, niin kaksi hihua keittiöön ravaa!” Miksi päätit kokeilla raakaa ruokaa lemmikillesi? Mistä sait tietoa? Useimpia (melkeinpä kaikkia) nappularuokia kokeilleena meillä perheessä on ollut kaksi ongelmaa – joko ruoka ei maistu tai se ei sovellu vatsalle (löysä uloste). Kahden koiran kanssa yhteisen ja sopivan ruuan löytäminen molemmille on ollut siis vähintäänkin haastavaa. Sanomattakin…

Sekarotuinen kissa Rosa ja Roope

Sekarotuinen kissa Rosa ja Roope

Kissani ovat aina syöneet lajinsamukaista raakaruokaa: jyrsijöitä, siivekkäitä, kalaa. Pääosin itse pyydystettynä, mutta varsinkin talvella kaupan liha- ja kalatiskin tuotteilla täydennettynä. Lihaa, muikkuja, silakoita ja katkarapuja. Miksi päätit kokeilla raakaa ruokaa lemmikillesi? Mistä sait tietoa? Olen lapsesta asti tiennyt, mitä kissat syövät. Huomasitko lemmikissäsi muutoksia uuden ruokavalion myötä? Myös ennen ja jälkeen kuvia olisi mukava…

Eurooppalainen Kissa

Nam. Parasta ikinä. Miksi päätit kokeilla raakaa ruokaa lemmikillesi? Mistä sait tietoa? Facebookin kissa ryhmistä. Huomasitko lemmikissäsi muutoksia uuden ruokavalion myötä? Myös ennen ja jälkeen kuvia olisi mukava nähdä jos sellaisia löytyy. Kissat syövät siis vain osittain raakaa, saavat myös laadukasta lihapitoista kuivaruokaa ja märkäruokaa. Kissat ei ole niin nälkäisiä kuin silloin kun söivät vielä…

nan Nanu

nan Nanu

Miksi aloititte barffauksen? Päätin lähteä kokeilemaan raaka ruokaa, koska niissä ei ole mitään lisäaineita ja olin muutenkin kuullut niistä pelkkää hyvää. Molemmat koirani rakastuivat ruokiin! Kuinka itse koit BARF-ruokinnan? Oliko se helppoa, työlästä, mukavaa vaihtelua? Itselleni se oli ainakin helppoa. Tutustuin tietenkin huolella mushbarfin sivuihin, joista löytyi kyllä todella hyvin tietoa / apuja! Huomasitko lemmikissäsi…

Sekarotuinen koira Riia

Sekarotuinen koira Riia

Miksi aloititte barffauksen? Koirat-ryhmässä Facebookissa oli paljon ollut puhetta raakaruuasta. Junnukoira 2 veelle ei tuntunut sopivan mikään, ja 6 eri nappulaa kokeiltuani päätin lähteä kokeilemaan. Lueskelin katiskaa ja aloiteltiin varovasti ja kokeiltiin mikä sopii. 🙂 Kuinka itse koit BARF-ruokinnan? Oliko se helppoa, työlästä, mukavaa vaihtelua? Helppoa, kunhan muistaa ottaa ajoissa ruuan sulamaan. Huomasitko lemmikissäsi muutoksia…

Sekarotuinen kissa Pia Hildén

Sekarotuinen kissa Pia Hildén

Miksi aloititte barffauksen? Tuotteet olivat tuttuja vuosien takaa, kun olin käyttänyt niitä koirillani. Nyt päätin alkaa ruokkimaan niillä kissanpentu sisaruksia, jotka hankimme 2015. Alussa kelpasi kaikki kissojen maut, sitten vain harmaa pussi. Valitettavasti se lopetettin ja sitten tuli täys stoppi, mikään ei mennyt. Noin 1/2-1vuosi oltiin syömättä ja nyt aivan yht´äkkiä ruoka kelpaa taas. Syömättömän…

Scottish fold Iida

Scottish fold Iida

Miksi aloititte barffauksen? Kissanpentuni ei syönnyt kissanruokaa eikä kasvattajan mukaan laittamia raksuja ollenkaan joten hän oli ensimmäiset päivät syömättä. Päätin siis antaa lopulta epätoivoisena hieman jauhelihaa kissalleni, joka maistui yllättäen hänelle erittäin hyvin. Siispä aloin googlettamaan raakaruokinnasta ja mitä asioita tulisi ottaa huomioon. Luin ihmisten kokemuksia ja lukuisia eri artikkeleja asiasta. Kuinka itse koit BARF-ruokinnan?…

Labradorinnoutaja Maija

Labradorinnoutaja Maija

Miksi aloititte barffauksen? Syksyllä 2016 Pörrillä todettiin korvatulehdus joka ei hyvästä hoidosta huolimatta parantunut. Tämän lisäksi vanha koira (12v) alkoi laihtua vaikka ruokamäärää nappulalla lisättiin. Jo aiemmin koirani söivät 50/50 joten oli luonnollista lähteä kokeilemaan kokonaan raakaruokintaa. Kuinka itse koit BARF-ruokinnan? Oliko se helppoa, työlästä, mukavaa vaihtelua? Muutos 50/50 mallista oli helppo. Sain jälleenmyyjältä hyvät…

Sekarotuinen koira Tanja

Sekarotuinen koira Tanja

Miksi aloititte barffauksen? Näin muistaakseni Mushin mainoksen jossain ja päätin kokeilla. Lisätietoja barffauksesta sain sähköpostitse Mushilta. Kuinka itse koit BARF-ruokinnan? Oliko se helppoa, työlästä, mukavaa vaihtelua? Olen kokenut raaka-ruokinnan erittäin helpoksi; ainut minkä koin hankalaksi oli ruokien sisältämien vitaaminien yms laskeminen, mutta Vaisto-ruoissa nekin on laskettu ja ilmoitettu valmiiksi niin helpotti taas ruokien ostamista. Huomasitko…

Sekarotuinen koira Katriina

Sekarotuinen koira Katriina

Miksi aloititte barffauksen? Koska nuoremmalla koiralla kuiva iho, halkeilevat anturat ja korvatulehduskierre. Vanhemmalla taas nirsoilu ongelmia. Sain tietoa netistä ja ystävältä Kuinka itse koit BARF-ruokinnan? Oliko se helppoa, työlästä, mukavaa vaihtelua? Helppoa. Huomasitko lemmikissäsi muutoksia uuden ruokavalion myötä? Myös ennen ja jälkeen kuvia olisi mukava nähdä jos sellaisia löytyy. Kyllä huomasin. Sera ei enää nirsoile,…

Kiinanharjakoira Tuire

Kiinanharjakoira Tuire

Miksi aloititte barffauksen? Minulle tuli puoli vuotta sitten rescue-järjestön kautta kaksi kaltoinkohdeltua kiinanharjakoiraa. Koirat oli laihoja, takkuisia ja ruokahaluttomia. Normaaliin syömiseen ei ollut rutiinia ja syöminen jopa välillä pelotti. Syötin nappuloita kädestä ja silti ruokaa ei mennyt. Nappulat saivat aikaan jatkuvaa ripulia ja iho-oireita. Sisälle kakkaaminen oli herkkämahaiselle lähes jokapäiväistä.Kokeilin monia eri vaihtoehtoja ennenkuin rupesin…

Sekarotuinen koira Camilla

Sekarotuinen koira Camilla

Miksi aloititte barffauksen? Näin netflixistä eläintenruokaa koskevan dokumentin joka avasi silmäni, sitten etsin netistä parempia vaihtoehtoja ja löysin MUSH ruoat Kuinka itse koit BARF-ruokinnan? Oliko se helppoa, työlästä, mukavaa vaihtelua? MUSH BARF ruoilla raakaruokinta on helppoa, eikä hintakaan ole paha Huomasitko lemmikissäsi muutoksia uuden ruokavalion myötä? Myös ennen ja jälkeen kuvia olisi mukava nähdä jos…

Barbet Eeva

Barbet Eeva

Miksi aloititte barffauksen? Koiran suolistovaivat pakottivat miettimään erilaisia ruokintavaihtoehtoja. Netistä ja muilta koiraharrastajilta. Kuinka itse koit BARF-ruokinnan? Oliko se helppoa, työlästä, mukavaa vaihtelua? Tuntui aluksi vaikealta mutta kun se alkoi hahmottua niin muuttunut helpoksi. Huomasitko lemmikissäsi muutoksia uuden ruokavalion myötä? Myös ennen ja jälkeen kuvia olisi mukava nähdä jos sellaisia löytyy. Koira lähti toipumaan ja…

Isovillakoira Sara's Standard's

Isovillakoira Sara's Standard's

Ennen raakaruokintaa Miksi aloititte barffauksen? Olin Viikissä eläinlääkiksen luennolla eräs ilta ja siellä todettiin raakaruuan positiiviset vaikutuset. Lisäksi suuri ulostemäärä mikä nappularuuasta syntyy on mietityttänyt. Koirani hyvin vointi on minulle tietenkin kaiken A ja O. Kasvattajana haluan tietää lisää ja kokeilla eri ruokintatapoja. Vain siten voi kokemuksen kautta löytää "sen oman juttunsa." Kuinka itse koit…

Sekarotuinen koira ’-T.a.B.-

Sekarotuinen koira ’-T.a.B.-

Miksi aloititte barffauksen? Kissat ovat lihansyöjiä, joten luonnollisinnta ruokaa niille on liha ja raakaruoka on juuri sitä mitä minun kissani tarvitsevat ja mikä tärkeintä.. Tykkäävät myös Mush vaisto cat raakaruokien mausta 🙂 <3 <3 Kuinka itse koit BARF-ruokinnan? Oliko se helppoa, työlästä, mukavaa vaihtelua? Erittäin helppoa. Pakastimesta jääkaappiin sopivina annoksina sulamaan ja aina on valmiina…

Polski owczarek nizinny Carina

Polski owczarek nizinny Carina

Miksi aloititte barffauksen? Koiramme sai diabetesdiagnoosin tammikuussa tänä vuonna. En tiennyt mihin kääntyä joten etsin Facebookissa diabetesryhmää koirille. Siellä puhuttiin Mush-ruoasta koko ajan. Ja päätimme kokeilla. Kuinka itse koit BARF-ruokinnan? Oliko se helppoa, työlästä, mukavaa vaihtelua? Ostan isot pakkaukset ja ennen kuin laitan pakastimeen, teen kertaannokset jääpussiin. Huomasitko lemmikissäsi muutoksia uuden ruokavalion myötä? Myös ennen…

Bordercollie Ilona

Bordercollie Ilona

Miksi aloititte barffauksen? Koirien turkit oli kuivat ja kiillottomat, anturat kuivat ja halkeilevat. Lisäksi 6-V koira oli kuin pöhössä. Raakaruokaa olin pohtinut jo pidempään mutta epäilin osaamistani. Kun kuulin treenitutulta Mushin raakaruuasta, luin siitä netistä lisää ja päätös aloituksesta syntyi. Kuinka itse koit BARF-ruokinnan? Oliko se helppoa, työlästä, mukavaa vaihtelua? Mushin vaistolla niin helppoa, etten…

Cairn Terrier Suski

Cairn Terrier Suski

Miksi aloititte barffauksen? Koirani sairasteli pienenä mm. virtsatietulehduksia ja alkoi myös raapia itseään ja jyrsiä tassuja ja häntää, josta tuli melkein karvaton. Barffista kuulin toisten koirien omistajilta ja netistä etsin lisää tietoa. Kuinka itse koit BARF-ruokinnan? Oliko se helppoa, työlästä, mukavaa vaihtelua? Olin alusta asti motivoitunut ja minusta se oli helppoa. Ei nyt toki yhtä…

Sekarotuinen koira Koirallinen

Sekarotuinen koira Koirallinen

Miksi aloititte barffauksen? Minulle tuli 9,5vuotias kodinvaihtaja koira. Hän oli silloin 3viikkoa sitten todella laiha ja turkki huonossa kunnossa. Kaupassa oltuani päätin kokeilla raakaruokaa ja pojalla paino noussut ja karvanlaatu parantunut huimasti. Kuinka itse koit BARF-ruokinnan? Oliko se helppoa, työlästä, mukavaa vaihtelua? Oikeastaan aika helppoa. Rahaahan siinä menee hieman enemmän mutta koira on paremmassa kunnossa…

Sekarotuinen koira Mirakra

Sekarotuinen koira Mirakra

Miksi aloititte barffauksen? Aloitettiin raaka ruokinta koiralle ja samalla huomasin, että myös kissoille tarjolla valmiita pullia. Luin koiran raaka ruokinnasta teidän sivuilta ja samoilta sivuilta löytyi tietoa myös kissojen raaka ruokinnasta. Kuinka itse koit BARF-ruokinnan? Oliko se helppoa, työlästä, mukavaa vaihtelua? Ruokinta on helppoa. Meillä menee kissoille kaksi pullaa päivässä, saavat lisäksi raksuja. Otan iltaisin…

Sekarotuinen koira Tuikka_

Sekarotuinen koira Tuikka_

Miksi aloititte barffauksen? Ystäväni suositteli nirsolle pennullemme raakaruokaa. Tietoa sain myös netistä sivuiltanne ja muiden kokemuksia lukemalla. Kuinka itse koit BARF-ruokinnan? Oliko se helppoa, työlästä, mukavaa vaihtelua? Helppoa. Valmiit pullat on sekä helppo annostella ja ainakin maistuvat! Huomasitko lemmikissäsi muutoksia uuden ruokavalion myötä? Myös ennen ja jälkeen kuvia olisi mukava nähdä jos sellaisia löytyy. Pentu…

Sekarotuinen koira Tanja

Sekarotuinen koira Tanja

Miksi aloititte barffauksen? Painon hallintaan leikatulle uroskoiralle. Mushin nappuloita ja koiramakkaraa käytin aiemmin, mutta kun tuotanto loppui, ajattelin kokeilla tätä raakaruokintaa. Kuinka itse koit BARF-ruokinnan? Oliko se helppoa, työlästä, mukavaa vaihtelua? Raakaruokinta on helppoa. Joskus naurankin, että koira syö mulla paremmin, kuin emäntä. Huomasitko lemmikissäsi muutoksia uuden ruokavalion myötä? Myös ennen ja jälkeen kuvia olisi…

Bordercollie Jussi Kujanpää

Bordercollie Jussi Kujanpää

Miksi aloititte barffauksen? Kaverilta. Ja halusin kokeilla syökö paremmin raakaa lihaa kuin nappuloita ja kyllä niin kävi. Nuolee kipon aika tarkkaan vielä. Kuinka itse koit BARF-ruokinnan? Oliko se helppoa, työlästä, mukavaa vaihtelua? Helppoa kuin mikä. Ja faunattaren myyjiltä saa neuvoja aina. Huomasitko lemmikissäsi muutoksia uuden ruokavalion myötä? Myös ennen ja jälkeen kuvia olisi mukava nähdä…

Alaskanmalamuutti Katti

Alaskanmalamuutti Katti

Miksi aloititte barffauksen? Koiramme on työkoira mutta lumen vähyyden takia emme ole päässeet kunnolla tänä talvena harrastamaan mutta haluan silti että hän syö monipuolisesti ja pysyy turkki sekä nivelet kunnossa. Koiramme maha on viimeaikoina ollut aika useesti löysänä ja raakaruokinnan aloitettua olemme saaneet mahan pikkuhiljaa kuntoon. Ennen raakaruokinnan aloittamista luin paljon muitten tarinoita mush:in sivuilta…

Sekarotuinen koira Susanna

Sekarotuinen koira Susanna

Miksi aloititte barffauksen? Netistä googlettamalla. Kuinka itse koit BARF-ruokinnan? Oliko se helppoa, työlästä, mukavaa vaihtelua? Helppoa. Ruokaa on pakkasessa, josta sitä on kätevää sulatella haluamia määriä. Se on aina tuoretta. Vatsa toimii hyvin ja lemmikki on selvästi TERVE! Huomasitko lemmikissäsi muutoksia uuden ruokavalion myötä? Myös ennen ja jälkeen kuvia olisi mukava nähdä jos sellaisia löytyy….

Dobermanni Mkuivis

Dobermanni Mkuivis

Miksi aloititte barffauksen? Pentupakkauksen mukana, ja postissa kirjeenä (kiitos!) saatujen lahjakorttien myötä. Kuinka itse koit BARF-ruokinnan? Oliko se helppoa, työlästä, mukavaa vaihtelua? Annospalojen ansiosta helppoa, sulatuksen ajoittaminen oli alkuun oma opettelunsa. Huomasitko lemmikissäsi muutoksia uuden ruokavalion myötä? Myös ennen ja jälkeen kuvia olisi mukava nähdä jos sellaisia löytyy. Turkki on pehmentynyt ja kiiltää enemmän, joka…

Hollanninpaimenkoira Riitta

Hollanninpaimenkoira Riitta

Miksi aloititte barffauksen? Alun perin saimme kasvattajalta Mushin tuotteita hakiessamme pennun kotiin. Hän myös suositteli raakaruokintaa. Lisätietoja saimme niin esitteistä kuin netistäkin. Lisäksi lemmikkikaupan myyjät ovat aina osanneet neuvoa tarvittaessa. Kuinka itse koit BARF-ruokinnan? Oliko se helppoa, työlästä, mukavaa vaihtelua? Raakaruokinta on helppa varsinkin kun käytän annospullia. Niitä on helppo ottaa aina tarvittava määrä. Otan…

Afgaaninvinttikoira Sanna V.

Afgaaninvinttikoira Sanna V.

Miksi aloititte barffauksen? Muistan BARF-lyhenteen koiraharrastuksen alkuajoilta melkoisena hirviönä – siihen aikaan kun puhuttiin laajalti pelkkien lihaisten luiden syöttämisestä. Pikkuhiljaa vuosien varrella tietämys kuitenkin lisääntyi. Minulla on kotona varsin kirjava sakki eläimiä – neljä täysin eri elämänvaiheissa olevaa koiraa ja kaksi frettiä. Whippet joutui nuorena myrkyttäjän kohteeksi ja sen koko ruoansulatuselimistö koki paljon vahinkoa, keskikokoinen…

Sekarotuinen koira Tessa

Sekarotuinen koira Tessa

Miksi aloititte barffauksen? Alunperin internetistä mutta myöhemmin ostoaikeissa eläinkaupassa asioidessani suositeltiin ja kerrottiin lisää raakaruokinnasta. Kuinka itse koit BARF-ruokinnan? Oliko se helppoa, työlästä, mukavaa vaihtelua? Raakaruokintaa voi tehdä ns. vaikeammalla tavalla tai helpommalla. Joko siten, että ostat lihaa (montaa erilaista tietenkin!) ja lisäät itse vitamiinit, merilevät yms. Tai sitten ostamalla valmispalleroita, joista nämä jo löytyvät!…

Australian Shepherd Kennel Pikipaimenen

Australian Shepherd Kennel Pikipaimenen

Miksi aloititte barffauksen? Olen syöttänyt raakaruokaa koirilleni ja kasvateilleni jo lähes kymmenen vuotta. Olen itse etsinyt tietoa asiasta jo pitkään. Minua kiinnostaa suomalaisen lihan syöttäminen koirille ja on hienoa että teurasjätteet hyödynnetään koirille. En halua että lihakarjaa kasvatetaan pelkästään koiria varten. Ekologisuuden lisäksi minua kiinnostaa myös koirien terveys ja hyvinvointi. Kuinka itse koit BARF-ruokinnan? Oliko…

Sekarotuinen koira Saara

Sekarotuinen koira Saara

Miksi aloititte barffauksen? Tietoa sain facebookin raakaruokinta- ja eläinryhmistä. Tällä hetkellä kaksi koiraa ja yksi kissa syövät raakkaa noin 50/50 mallilla. Tutkin asioita ja halusin lisätä raakaruuan osaksi päivittäistä ruokaa, koska se on sekä koirille, että kissoille luonnonmukaisin ruokinta tapa. Kuinka itse koit BARF-ruokinnan? Oliko se helppoa, työlästä, mukavaa vaihtelua? Päädyin 50/50 malliin, koska koin…

Bordercollie Riia

Bordercollie Riia

Miksi aloititte barffauksen? Halusin koirilleni ja kissoilleni suomessa tuotettua laadukasta ruokaa jossa ei ole mitään ylimääräistä. Pelkän ulkomailla valmistetun laadukkaan kuivaruuan lisäksi. Kuinka itse koit BARF-ruokinnan? Oliko se helppoa, työlästä, mukavaa vaihtelua? 50/50 malli on naurettavan helppo toteuttaa varsinkin pullilla ruokittaessa 🙂 Huomasitko lemmikissäsi muutoksia uuden ruokavalion myötä? Myös ennen ja jälkeen kuvia olisi mukava…

Sekarotuinen koira Enni

Sekarotuinen koira Enni

Miksi aloititte barffauksen? Raakaruokinta kantautui aikoinaan korviini ystäviltäni ja tutusta lemmikkitarvikeliikkeestä. Lisää tietoa löytyi netistä ja eläinkaupan myyjältä. Päätin kokeilla raakaruokaa nyt edesmenneelle seniori-rescuekoiralle iho-ongelmien ja usein toistuvan ripulin vuoksi. Kuinka itse koit BARF-ruokinnan? Oliko se helppoa, työlästä, mukavaa vaihtelua? Koen raakaruokinnan helpoksi ja luonnolliseksi valinnaksi koirayksilöstä riippumatta. Itse tykkäsin annospullista, joita oli helppo napata…

Mittelspitz Team KaNe

Mittelspitz Team KaNe

Miksi aloititte barffauksen? Koska kuivaruuat ja muut teolliset ruuat eivät joko sopineet tai maistuneet koirilleni. Kuinka itse koit BARF-ruokinnan? Oliko se helppoa, työlästä, mukavaa vaihtelua? Aluksi raakaruokinta tuntui hankalalta, mutta otin selvää asioista ja nyt ei ole enää mitään ongelmia. Mushin Duo+ pullilla mennään tällä hetkellä, koska niillä ruokinta on helppoa ja niissä on kaikki…

Yorkshirenterrieri Laura

Yorkshirenterrieri Laura

Miksi aloititte barffauksen? Koirani (yksi niistä) on todella altis hammaskivelle ja kuulin että raakaruoka auttaa, etenkin jos ruokkii myös luita. Kuinka itse koit BARF-ruokinnan? Oliko se helppoa, työlästä, mukavaa vaihtelua? Aloitin antamalla vain MUSH valmisruokia ja hitaasti siirryin kokonaisiin lihoihin ja luihin. Lisään myös lohiöljyä ja kookosöljyä heidän ruokiinsa ja turkit kiiltävät ja ovat huippukunnossa!…

Kääpiöbullterrieri

Kääpiöbullterrieri

Miksi aloititte barffauksen? raakaruoka sopii koirilleni paremmin, jätökset pieniä, koirien kunto ja turkki on hyviä. Tiedän tarkkaan mitä syövät. Olen käynyt aikoinaan raakaruokintakursseja ja lukenut netistä lisää, sekä kuulun useampaan raakaruoka fb-ryhmään. Kuinka itse koit BARF-ruokinnan? Oliko se helppoa, työlästä, mukavaa vaihtelua? Mielestäni se on helppoa. Tietoa kyllä saa ja löytää helposti nykyisin netistä. Huomasitko…

Saksanpaimenkoira NH

Saksanpaimenkoira NH

Miksi aloititte barffauksen? Koira ei syö nappulaa ja on nirso. Kuinka itse koit BARF-ruokinnan? Oliko se helppoa, työlästä, mukavaa vaihtelua? Ei ole vaikeaa. Ruokakaupoista hyödynnän tarjoukset ja alet. Lemmikkiliikkeistä öljyt ja lisät, välillä myös lihoja. Pakastimeen lihaa ja kesällä hieman kohmeinen liha maistuu oikein hyvin. Määristä ja lisistä löytyy hyviä vinkkejä esim katiskasta. Huomasitko lemmikissäsi…

Lhasa apso Maija

Lhasa apso Maija

Miksi aloititte barffauksen? Päätimme kokeilla raakaruokintaa, kun jatkuvat iho- ja korvaongelmat eivät tuntuneet helpottavan millään kuivaruokavaihtoehdolla. Ines kärsi myös ruoansulatusongelmista, joihin tavallinen kuivamuona vain pahensi tilannetta. Hankin paljon tietoa raakaruokinnasta netistä ja kyselin asiasta tietäviltä kasvattajilta. Kuinka itse koit BARF-ruokinnan? Oliko se helppoa, työlästä, mukavaa vaihtelua? Odotuksiini verrattuna todella helppoa. Varsinkin valmiit annospullat ovat helpoin…

Kleinspitz Elina

Kleinspitz Elina

Miksi aloititte barffauksen? Toinen koira ranttuilee pahasti kuovamuonan kanssa, onneksi raakaruoka maistuu ja sitä on hyvin tarjolla 🙂 ja lemmikkieläinliikkeissä on asiantunteva hlökunta joka osaa hyvin vastata kysymyksiin. Kuinka itse koit BARF-ruokinnan? Oliko se helppoa, työlästä, mukavaa vaihtelua? Helppoa! Ostaa vaan valmiiksi pakastettuja pullia joiden lisäksi ei tatvitse muuta 🙂 pitkät automatkat ja kesän reissut…

Kiinanharjakoira ssabu

Kiinanharjakoira ssabu

Miksi aloititte barffauksen? Koiralla alkoi olemaan useammin iho-ongelmia ja hammas ongelmia kun söi teollisia ruokia. Kuinka itse koit BARF-ruokinnan? Oliko se helppoa, työlästä, mukavaa vaihtelua? Yllättävän helpoksi. Ei se minusta ollut mitään rakettitiedettä. Aika hyvin löysin tietoa asiasta ja helppoja vinkkejä sen aloittamiseen. Sellaisen vinkin annan että jos lemmikki ei ole kovin allerginen eri ruokalajeille…

Ranskanbulldoggi Sanna

Ranskanbulldoggi Sanna

Miksi aloititte barffauksen? Koska koirallamme oli epämääräistä kutinaa. Kuinka itse koit BARF-ruokinnan? Oliko se helppoa, työlästä, mukavaa vaihtelua? Helppoa valmiilla annospullilla. Huomasitko lemmikissäsi muutoksia uuden ruokavalion myötä? Myös ennen ja jälkeen kuvia olisi mukava nähdä jos sellaisia löytyy. Kutinat vähentyi ja koirasta tuli paljon lihaksikkaampi sekä karvanlaatu parani selvästi, koira on myös energisempi. Miten paljon…

Berninpaimenkoira Perttu

Berninpaimenkoira Perttu

Miksi aloititte barffauksen? koska koirani lakkasi syömästä nappularuokaa. Tietoa hain rotuihmisiltä (jotka olivat jo perehtyneet barffiin) + tutkin erilähteistä – netti, luennot Kuinka itse koit BARF-ruokinnan? Oliko se helppoa, työlästä, mukavaa vaihtelua? raakaruokinta maalaisjärjellä tehtävää (saahan siitä tiedettäkin, jos haluaa) sitä ei tarvitse pelätä. Huomasitko lemmikissäsi muutoksia uuden ruokavalion myötä? Myös ennen ja jälkeen…

Sekarotuinen koira Mira

Sekarotuinen koira Mira

Miksi aloititte barffauksen? Päätin vaihtaa laadukkaampaan ruokaan. Koirani syö nyt 50/50, neuvoja internetin, ystävien ja ammattilaisten kautta Kuinka itse koit BARF-ruokinnan? Oliko se helppoa, työlästä, mukavaa vaihtelua? Alkuun vaikutti kovin hankalan kuuloiselta, mutta kunhan ymmärsi perusasiat kunnolla, homma olikin helppoa. Keittiövaaka kannattaa hankkia, säästyy paljolta päänvaivalta kun ei tarvitse miettiä mikä määrä on oikea. Kuppi…

nan Kikka

nan Kikka

Miksi aloititte barffauksen? Koirilla vatsa ongelmia,turkin kunto huono. Ystävät suosittelivat tätä merkkiä Kuinka itse koit BARF-ruokinnan? Oliko se helppoa, työlästä, mukavaa vaihtelua? Helppoa,kun ostaa näitä valmiita Mushin tuotteita Huomasitko lemmikissäsi muutoksia uuden ruokavalion myötä? Myös ennen ja jälkeen kuvia olisi mukava nähdä jos sellaisia löytyy. Turkin kunto kummallakin parani huomattavasti. Lihaksien kimmoisuus lisääntyi(käymme el.jäsenkorjaajalla joka…

Chihuahua Päivi Hyvönen

Chihuahua Päivi Hyvönen

Miksi aloititte barffauksen? Uroskoira, todella nirso ja hoikassa kunnossa. Kuinka itse koit BARF-ruokinnan? Oliko se helppoa, työlästä, mukavaa vaihtelua? Helppoa muuten mutta kun kauppaan on matkaa niin hakeminen on työlästä ja kesällä tuotteet tuppaa sulamaan matkalla. Huomasitko lemmikissäsi muutoksia uuden ruokavalion myötä? Myös ennen ja jälkeen kuvia olisi mukava nähdä jos sellaisia löytyy. Kyllä huomasin….

Labradorinnoutaja Taru

Labradorinnoutaja Taru

Miksi aloititte barffauksen? Minulla on aktiivinen harrastuskoira, joka kuluttaa paljon. Olen aina syöttänyt koirilleni myös raakaruokaa, sillä haluan tarjota koiralle luonnonmukaista ravintoa. Nyt koirani on pentusuunnitelmia ja haluan tarjota myös mahdollisille pennuille hyvän alun elämään. Lisäksi raakaruoka maistuu hyvin ja koira on saanut lisää painoa valmistautuessaan mahdollisten pentujen tuloon. Näin sekä emo että toivottavasti myös…

Kultainennoutaja bubble

Kultainennoutaja bubble

Miksi aloititte barffauksen? Selittämättömien iho-oireiden takia. Tietoa sain eläinlääkäriltä ja harrastuskavereilta sekä netistä. Kuinka itse koit BARF-ruokinnan? Oliko se helppoa, työlästä, mukavaa vaihtelua? Alkuun oli opettelemista, mutta lopulta koin sen helpoksi. Itse koin helpoimmaksi koota seuraavan päivän ateriat valmiiksi edellisenä iltana. Huomasitko lemmikissäsi muutoksia uuden ruokavalion myötä? Myös ennen ja jälkeen kuvia olisi mukava nähdä…

Burma Titiuu

Burma Titiuu

Miksi aloititte barffauksen? Kissallani alkoi ilmestymään karvattomia laikkuja kroppaan, kun teolliset ruuat kutittivat ihoa. Etsin tietoa netistä ja tutuilta kasvattajilta ja aloin kokeilemaan eri ruokia. Kuinka itse koit BARF-ruokinnan? Oliko se helppoa, työlästä, mukavaa vaihtelua? Raakaruokinta on helppoa, jos siitä tekee helppoa. On hyvä ottaa selvää kissalle tarpeellisista vitamiineista, kivennäis- ja hivenaineista, jottei puutostiloja pääse…

Sekarotuinen koira Essi

Sekarotuinen koira Essi

Miksi aloititte barffauksen? Awalla nappula tuli läpi ja anaalirauhaset vaivasivat. Minua mietitytti nappuloiden sisältö suuresti ja halusin ruokkia koiraani oikein. Kuinka itse koit BARF-ruokinnan? Oliko se helppoa, työlästä, mukavaa vaihtelua? Aluksi työlästä, mutta nopeasti siihen tottui. Nykyään vaikein osio on muistaa ottaa liha sulamaan.. Huomasitko lemmikissäsi muutoksia uuden ruokavalion myötä? Myös ennen ja jälkeen kuvia…

Sekarotuinen koira Kuura ja Waltteri

Sekarotuinen koira Kuura ja Waltteri

Miksi aloititte barffauksen? Netistä eri raakaruokablogeista ja täältä MUSHin sivuilta. Kuinka itse koit BARF-ruokinnan? Oliko se helppoa, työlästä, mukavaa vaihtelua? Helppoa! Ja kun valmistelee etukäteen esim. leikkaamalla isot jäiset lihaerät valmiiksi annoskokoisiksi, niin sopivan määrän sulattaminen ja tarjoaminen on helppoa. Kaikista helpointa raakaruokintaa on käyttää MUSH BARF Vaisto Cat -pullia. Huomasitko lemmikissäsi muutoksia uuden ruokavalion…

Ragdoll Tiia

Ragdoll Tiia

Miksi aloititte barffauksen? Kissani sairastui kaksi kertaa lyhyen ajan sisällä virtsatietulehdukseen ja toisella kerralla tuli myös tukos. Arvelin ruokakaupan huonolaatuisia ja halpoja ruokia syyksi ja päätin kokeilla lääkeruoan yhteydessä raakaruokaa. Kuinka itse koit BARF-ruokinnan? Oliko se helppoa, työlästä, mukavaa vaihtelua? Työlästä. Monta annosta joutui heittämään aluksi roskiin, kun seisoivat kupissa koskemattomana koko päivän. Lopulta alkoi…

Tanskandoggi Sanna

Tanskandoggi Sanna

Miksi aloititte barffauksen? Koirieni vatsat ovat todella herkät, kokeilimme monta eri nappulaa ja vihdoin löytyi sopiva. Se ei valitettavasti riittänyt tyttöjen tarpeisiin. Raaka ruuasta kuulin ystävältäni joka myös barffaa. Siitä se ajatus sitten lähti 🙂 Kuinka itse koit BARF-ruokinnan? Oliko se helppoa, työlästä, mukavaa vaihtelua? Koen sen todella helpoksi, tahdon koirillemme vain parasta joten ei…

Karkeakarvainen kettuterrieri Emmi

Karkeakarvainen kettuterrieri Emmi

Miksi aloititte barffauksen? Koirallani oli paha korvatulehduskierre, iho-ongelmia ja epileptisiä kohtauksia. Entinen eläinlääkärimme vain määräsi lääkekuuria lääkekuurin perään ja suositteli jotain RC:n allergiaruokaa.. Korvat alkoivat kasvaa "kukkakaalimaisesti" umpeen ja tässä vaiheessa eläinlääkäri ehdotti vain korvien leikkaushoitoa. Menetelmä kuulosti rajulta jonka vuoksi vaihdoimme eläinlääkäriä, halusimme kuulla muidenkin mielipiteitä. Uusi eläinlääkäri ehdottk heti raakaruokintaa. Se ei ollut…

Sekarotuinen koira Milja

Sekarotuinen koira Milja

Miksi aloititte barffauksen? Perheemme vanhin kissaneiti nimeltään Niisu kävi eläinlääkärillä kaksi kertaa puolen vioden sisään ummetuksen takia. Syynä eivät onneksi olleet munuaiset, niinkuin ne usein voivat olla, vaan ruoka. Sain tietää Mushin kissaeväistä ystävältäni, joka ruokki kissansa niillä. Päätin siksi aloittaa 100% raakaruokinnnan kissapalloilla. Myös perheemme kaksi uusinta tulokasta; Kalle ja Myy syövät keltaista kissapalloa….

Tanskandoggi BEEBIS

Tanskandoggi BEEBIS

Miksi aloititte barffauksen? Koirallani on ollut n. 3 kuukauden iästä asti kutiseva iho, näytteitä otettu ja eläinlääkärillä ravattu mutta vastausta ei löytynyt. Ruoka-aine allergiatesti on niin huono että eläinlääkäri ei edes supsitellut sen teettämistä ja koska koirani on tanskandoggi, ei sille voinut kuvitellakkaan eliminaatiodiettiä, sen jalathan olisivat kasvaneet yhtä kieroon kuin korkkiruuvi. Luin netistä raaka-ruuasta…

Siperianhusky Katikki

Siperianhusky Katikki

Miksi aloititte barffauksen? Neljän koiran laumassa kaksi oireili eri tavoin kuivaruuasta eikä millään löytynyt kaikille passelie evästä. Kun sopiva kuivamuona löytyi, oli se niin kallista ja pienessä pussissa että ajattelin satsata saman rahan lihoihin. Tietoa sain ostamistani raakaruokintakirjoista, kävin luonnonmukaisen ravinnon luennolla, yökausia vietin netissä ja tein paperille muistiinpanoja. Kuinka itse koit BARF-ruokinnan? Oliko se…

Kiinanharjakoira Heli

Kiinanharjakoira Heli

Miksi aloititte barffauksen? Koirani karvan laatu oli huonoa kun syötin nappuloita, hyvältä ystävältäni kuulin barffauksesta Kuinka itse koit BARF-ruokinnan? Oliko se helppoa, työlästä, mukavaa vaihtelua? Aluksi jännitin raakaruokinnan aloittamista mutta Porissa sijaitseva d&c barf auttoi ja teki uuden ruokavalion aloittamisesta helppoa. Vinkkinä muille sanoisin, että älä pelkää kysyä apua, sillä ruokaan liittyvät kysymykset eivät ole…

Koira Milja

Koira Milja

Miksi aloititte barffauksen? Luin netistä raaka ravinnosta ja koska haluan tarjota lemmikilleni mmahdollisimman luonnollista ravintoa kuulosti tämä hyvältä.. Tietoa sain netistä sekä somesta Kuinka itse koit BARF-ruokinnan? Oliko se helppoa, työlästä, mukavaa vaihtelua? Todella yksinkertaista minun mielestä.. Sama kuin syöttäisi nappuloita, mutta säilytys vain pakkasessa Huomasitko lemmikissäsi muutoksia uuden ruokavalion myötä? Myös ennen ja jälkeen…

Venäjänsininen Milja

Venäjänsininen Milja

Miksi aloititte barffauksen? Syötin koiralleni joten halusin myös kokeilla kissallamme Kuinka itse koit BARF-ruokinnan? Oliko se helppoa, työlästä, mukavaa vaihtelua? Helppoahan tämä on en nää mitään ongelmia 🙂 Huomasitko lemmikissäsi muutoksia uuden ruokavalion myötä? Myös ennen ja jälkeen kuvia olisi mukava nähdä jos sellaisia löytyy. Mummosta alkoi löytyä puhtia leikkimiseen ja yleinen hyvinvointi parani Annatko…

Chihuahua Jasmina

Chihuahua Jasmina

Miksi aloititte barffauksen? Olin jo aiemmin katsellut erään lemmikkiliikkeen ohjelehtisiä raakaruokinnasta ja se kuulosti hyvältä. Sillon en kuitenkaan aloittanut sitä, koska nappuloista ei ollut tullut mitään ongelmaa vielä. Hipsulla puhkesi yllättäen allergiaa kasvoihin aiheuttaen karvanlähtöä, turvotusta, vetiset silmät ja punoittavan ihon. Aloin ottamaan selvää raakaruoasta paremmin ja luin paljon hyviä arvosteluja MUSHin nettisivuilta. Päätimme heti…

Sekarotuinen koira Luonnollinen on paras vaihtoehto

Sekarotuinen koira Luonnollinen on paras vaihtoehto

Miksi aloititte barffauksen? Halusin vaihtaa kissani ruuan luonnollisempaan vaihtoehtoon.. Ensimmäisen kerran kuulin tästä lemmikkimessuilla josta sain lahjakortin yhteen pussiin Kuinka itse koit BARF-ruokinnan? Oliko se helppoa, työlästä, mukavaa vaihtelua? Pidän tätä parhaana vaihtoehtona.. Olisihan se helompi heittää nappulat kuppiin, mutta kissani hyvinvointi on kaiken A ja O Huomasitko lemmikissäsi muutoksia uuden ruokavalion myötä? Myös ennen…

Lyhytkarvainen chihuahua Pia

Lyhytkarvainen chihuahua Pia

Miksi aloititte barffauksen? En ole viellä kokeillut, mietityttää säilyvyys kun on pieni koira. Kuinka itse koit BARF-ruokinnan? Oliko se helppoa, työlästä, mukavaa vaihtelua? Kiinnostaisi kyllä, pitäisi olla vaan aika pieniä eriä/pakaste. Huomasitko lemmikissäsi muutoksia uuden ruokavalion myötä? Myös ennen ja jälkeen kuvia olisi mukava nähdä jos sellaisia löytyy. Ei olla kokeitu viellä. Miten paljon vaihtelet…

nan Seija

nan Seija

Miksi aloititte barffauksen? Ystävä käyttää ja koira voi hyvin! Kuinka itse koit BARF-ruokinnan? Oliko se helppoa, työlästä, mukavaa vaihtelua? helppoa käyttää!! Huomasitko lemmikissäsi muutoksia uuden ruokavalion myötä? Myös ennen ja jälkeen kuvia olisi mukava nähdä jos sellaisia löytyy. Vatsa pysyy hyvänä ja maistyy myös paremmin kuin nappula! Annatko jotain lihojen, sisäelimien ja luiden lisäksi. Mitä…

Sekarotuinen koira Catarina

Sekarotuinen koira Catarina

Miksi aloititte barffauksen? Kun koirien ruokavalio muutettiin tuntui luontevalta alkaa syöttämään myös kissalle raakaruokaa. Paljon tietoa sai googlettamalla sekä paikallisesta eläinkaupasta. Kuinka itse koit BARF-ruokinnan? Oliko se helppoa, työlästä, mukavaa vaihtelua? Voisi sanoa, että helppoa kuin heinänteko. Helppo ottaa aina tarvittava määrä palleroita sulamaan, eikä niiden sulamisessa kestä kovinkaan kauan. Huomasitko lemmikissäsi muutoksia uuden ruokavalion…

Sekarotuinen koira Satu

Sekarotuinen koira Satu

Miksi aloititte barffauksen? Koska sitä on kehuttu kissalle parhaimmaksi ravinnoksi. Ja haluan antaa kissalleni mahdollisimman hyvää ja laadukasta ruokaa. Kuinka itse koit BARF-ruokinnan? Oliko se helppoa, työlästä, mukavaa vaihtelua? Helppoa! Kun monta eri lihaa yhdessä pullassa! Annatko jotain lihojen, sisäelimien ja luiden lisäksi. Mitä ja miksi? Märkäruokaa ja raksuja, kun kissa ei ole vielä tottunut…

Venäjäntoy Sessan

Venäjäntoy Sessan

Miksi aloititte barffauksen? Noin 2-3kk sitten Kuinka itse koit BARF-ruokinnan? Oliko se helppoa, työlästä, mukavaa vaihtelua? se on helppoa kun koira rakastaa ruokaansa Huomasitko lemmikissäsi muutoksia uuden ruokavalion myötä? Myös ennen ja jälkeen kuvia olisi mukava nähdä jos sellaisia löytyy. Huomasin, energia muuttui positiivisemmaksi, koiran turkki on parempi, ulkona juokseminen saatiin kuriin ja neiti on…

Cavalierkingcharlesinspanieli Elvis

Cavalierkingcharlesinspanieli Elvis

Miksi aloititte barffauksen? Sain kuulla Elviksen kanssa lenkkeilessä paljon koiranomistajilta kehuja raakaruokinnasta, mutta aluksi epäröin Elviksen iän takia. Etsin kuitenkin netistä raakaruokinnasta ja miten se on auttanut esim. hammaskiveen mikä on aina ollut iso ongelma meillä. Elviksellä oli myös vilja-allergia mikä vaikeutti nappuloissa. Luin että turkin kunto ja koiran halu syödä on parantunui monilla joten…

Koira Sanni

Koira Sanni

Miksi aloititte barffauksen? Sain kuulla Elviksen kanssa lenkkeilessä paljon koiranomistajilta kehuja raakaruokinnasta, mutta aluksi epäröin Elviksen iän takia. Etsin kuitenkin netistä raakaruokinnasta ja miten se on auttanut esim. hammaskiveen mikä on aina ollut iso ongelma meillä. Elviksellä oli myös vilja-allergia mikä vaikeutti nappuloissa. Luin että turkin kunto ja koiran halu syödä on parantunui monilla joten…

Norjalainen metsäkissa evelynie

Norjalainen metsäkissa evelynie

Miksi aloititte barffauksen? Aloitimme barffauksen, koska toinen kissoistani sairastaa kroonista parodontiittia, jonka vuoksi ikenet punoittivat jatkuvasti ja eläinlääkärin tekemissä hampaiden puhdistuksissa jouduttiin käymään päivittäisestä hammaspesusta huolimatta kahden-kolmen kuukauden välein. Tämä ei luonnollisestikaan ollut halpaa hommaa, koska kissalta jouduttiin väliin poistamaan myös hampaita. Eläinlääkärimme suositteli barffin kokeilemista. Epäröin asiaa pitkään kissojen nirsoilun vuoksi, mutta koska…

Pitkäkarvainen collie Elvis

Pitkäkarvainen collie Elvis

Miksi aloititte barffauksen? Koirallamme oli ollut pikkupennusta asti hankaluuksia ruokailun suhteen; nappulat eivät kelvanneet oikein mitenkään. Syötettiin pari kuukautta puuroa, jossa seassa oli lihaa. Kasvava pentu tarvitsi tietysti ruokaa kasvaakseen, joten jotakin oli keksittävä. Barffista olin kuullut, mutta vähän pelkäsin kuinka osaisin koota koiralle oikeanlaisen ruokasisällön. Aloin pikkuhiljaa totuttamaan koiraa raakaruokaan, takaisin kuivamuonaan en vaihtaisi!…

Pitkäkarvainen collie tuija

Miksi aloititte barffauksen? Aatu heitti nappuloiden syömisen kokonaan toukokuun alkupuolella, koska suolisto oli ärsyyntynyt jostain mitä aatu ahneena metsästä syönyt. Vatsakin oli lähes koko ajan ripatilla. Kesäkuun alussa Aatu söi viikon antibioottikuurin ja parani vaivastaan. Olen antanut raakaruokaa koska aatu ei halua syödä nappuloita kuin muutaman makupalana. Hyvin usein jää nekin lattialle pyörimään….

Saksanpaimenkoira Katja

Saksanpaimenkoira Katja

Miksi aloititte barffauksen? Rontila kutisi iho, tulehtui tassut ja korvat,turkki hilseili ja yleiskunto oli huono. Mahaongelmia ilmeni tasaisin väliajoin. Kuinka itse koit BARF-ruokinnan? Oliko se helppoa, työlästä, mukavaa vaihtelua? Alkuun ruokinta vaati paljon perehtymistä (valmiita vaihtoehtoja ei tuolloin vielä ollut) ja tein gramman tarkkuisen kiertävän ruokalistan. Äkkiä kuitenkin opittiin ruokimaan tasapainoisesti ilman ruokalistaa. Nykyään olisi…

Lyhytkarvainen collie Frosty

Lyhytkarvainen collie Frosty

Miksi aloititte barffauksen? Barffasin parin "lainakoiran" kanssa, molemmilla huono ruokahalu, nuoremmalla huono turkki ja henki haisi, sekä jatkuva hiivaongelma korvissa, vanhemmalla järkyttävästi turvotusta. Olen saamassa oman pennun ja se tulee syömään raakaa koko ikänsä. Kuinka itse koit BARF-ruokinnan? Oliko se helppoa, työlästä, mukavaa vaihtelua? Olen ehkä lukenut aiheesta vähän liikaa, joten stressaan turhia, yritän…

Englanninspringerspanieli Satu K.

Englanninspringerspanieli Satu K.

Miksi aloititte barffauksen? Halusin koirieni syövän luonnonmukaisesti sekä tahdoin tietää tarkkaan mitä koirani syövät. Kuinka itse koit BARF-ruokinnan? Oliko se helppoa, työlästä, mukavaa vaihtelua? Helppoa ja mukavaa vaihtelua. 🙂 Huomasitko lemmikissäsi muutoksia uuden ruokavalion myötä? Myös ennen ja jälkeen kuvia olisi mukava nähdä jos sellaisia löytyy. Molempien koirien turkkien laatu parantui huomattavasti. Lihasmassa lisääntyi ilman…

Rottweiler Maisu

Rottweiler Maisu

Miksi aloititte barffauksen? Koirallani oli usein löysä vatsa (usein ihan vesiripuli), josta toipuakseen joutui melkein joka kerta "paastolle" ennen kuin maha saatiin normaaliksi. Sitten löysin netistä tarinaa miten, jonkun koiran maha ja muutkin ongelmat oltiin saatu kuriin luonnonmukaisella ruokinnalla ja päätin testata. Ja lopputulos oli kuin lottovoitto – Koiruuden vatsa tervehtyi. Kuinka itse…

Belgian Shepherd Dog (Tervuren) Lilka

Belgian Shepherd Dog (Tervuren) Lilka

Miksi aloititte barffauksen? Koirat syövät paremmin ja massa pysyy helpommin yllä, lihakset alkoivat kehittymään monipuolisemman ruokailun jälkeen ja koirat käyttävät enemmän aikaa ruokailuun, sekä ovat olleet Turkista ja hampaista terveempiä. Kuinka itse koit BARF-ruokinnan? Oliko se helppoa, työlästä, mukavaa vaihtelua? Barf ruokailu on välillä ollut hankalaa lomaillessa, mutta onneksi nykyään melkein joka kaupasta löytyy liha-allas!…

Sekarotuinen koira Elina

Sekarotuinen koira Elina

Miksi aloititte barffauksen? Piksillä oli ongelmana toistuvat anaalirauhasvaivat. Sain ihmisiltä suositteluja, että heillä vastaavat vaivat loppuivat, kun aloittivat raakaruuan syömisen. Ei muutakuin kokeilemaan siis! Kuinka itse koit BARF-ruokinnan? Oliko se helppoa, työlästä, mukavaa vaihtelua? Alkuun oli totuttelua, mutta pari viikkoa ja siitä tuli rutiini; milloin ottaa pullat sulamaan, Piksi odotti keittössä aina tiettyyn aikaan jne….

Dalmatiankoira Laulukiven

Dalmatiankoira Laulukiven

Miksi aloititte barffauksen? Aloitimme raakaruokinnan, koska koen, että se on koirillenimparhaiten sopiva ruokavalio. Puhdas ruoka on aina hyvä vaihtoehto. Tulevat pentueenikin aion opettaa heti raa'alle ja kehoittaa pennun ostajia tutustumaan aiheeseen ja lukemaan ravitsemuksesta. Kuinka itse koit BARF-ruokinnan? Oliko se helppoa, työlästä, mukavaa vaihtelua? Raakaruokinta vaatii omistajalta paneutumista ruokintaan. Ravitsemuksen opetteleminen on ollut mielekästä ja…

Papillon Erika

Papillon Erika

Miksi aloititte barffauksen? Dara-papillonrouva saapui perheeseemme ollessaan 7-vuotias. Hän oli silloin jo todella paljon vanhemman oloinen: ei leikkinyt enää ja ulkona ei halunnut lenkkeillä. Ystäväperheemme barffasi heidän koiriensa kanssa ja olin kuullut heiltä barffista pelkkää hyvää. Olin ylpeä ja innokas koiranomistaja ja halusin koiralleni vain hyvää, joten siksi aloitin barffauksen heti myös meidän rouvamme kanssa….

Sekarotuinen koira Mari

Sekarotuinen koira Mari

Miksi aloititte barffauksen? Yksinkertaisesti koirien hyvinvoinnin takia. Lisäksi on mahtavaa tarjota koirilleen ruokaa joka kuuluu niiden luonnolliseen ruokavalioon. Kuinka itse koit BARF-ruokinnan? Oliko se helppoa, työlästä, mukavaa vaihtelua? Aluksi jännitin raakaruokintaan siirtymistä, koska kuvittelin sen olevan haastavempaa kuin onkaan. Huomasitko lemmikissäsi muutoksia uuden ruokavalion myötä? Myös ennen ja jälkeen kuvia olisi mukava nähdä jos sellaisia…

Valkoinen länsiylämaanterrieri jessicah

Valkoinen länsiylämaanterrieri jessicah

Miksi aloititte barffauksen? Koirillamme on ollut ihovaivoja säännöllisen epäsäännöllisesti. Toiselta otetiin allergiatestit, joissa varastopunkki oli yhtenä allergeeninä. Barffausta olemme kokeilleet aikaisemminkin mutta jotenkin se aina tuntui hankalalta. Nappuloiden jälkeen koirien läjät oli isoja ja löysiä mutta nyt barffauksen myös pieniä papanoita joita on mukava kerätä kakkapussiinkin. 😉 Kuinka itse koit BARF-ruokinnan? Oliko se helppoa, työlästä,…

Tiibetinterrieri Jaana

Tiibetinterrieri Jaana

Miksi aloititte barffauksen? Tiibetinterrierimme Nuppu (8 v) sairastui lymfoomaan ja olimme jo luopuneet toivosta kun näytti että syöpähoitoja ei enää pystytä jatkamaan kun veriarvot näyttivät niin huonoilta. Veimme kuitenkin Nuppu koiramme homeopaatille joka antoi homeopaattisen lääkkeen lisäksi ohjeen vaihtaa Nupun ruoka barfiin. Kuinka itse koit BARF-ruokinnan? Oliko se helppoa, työlästä, mukavaa vaihtelua? Barfiin siirtyminen oli…

Cockerspanieli Alexia

Cockerspanieli Alexia

Miksi aloititte barffauksen? Meillä aloitettiin raakaruokinta n. vuosi sitten,allergioiden puhjettua. Kuinka itse koit BARF-ruokinnan? Oliko se helppoa, työlästä, mukavaa vaihtelua? Raakaruokinta (vaihdellaan barf ja maukas ruokaa sen suhteen missä kaupungissa satumme olemaan, eli mikä kauppa on tarjolla, koska täältä maalta ei saa raakaruokaa koirallemme 🙁 )ei ole tuottanut minkäänlasia ongelmia muuten, kun on pysynyt sallittavissa…

Sekarotuinen koira Charlotta

Sekarotuinen koira Charlotta

Miksi aloititte barffauksen? Ennen kun hankimme ensimmäinen kissa tiesimme että haluamme antaa hänelle barf ruokaa koska on kissalle luonnollinen vaihtoehto. Koska se on luonnollinenruokaa kissoille ne eivät saavat diabetes tai muuta sairauksia ruoasta. Onnelliseksi barf ei ole kalliimpi vaihtoehto kuin kuivamuonaa, ja ostamme MUSH barf toutteet kun on helpompi kuin tehdä oma kissan barf-ruokaa! Kuinka…

Kleinspitz Miinu

Kleinspitz Miinu

Miksi aloititte barffauksen? Pepe saapui meille kodinvaihtajana ja on jo entisestä kodista asti syönyt BARF-ruokaa. Olin tosin päättänyt jo ennen Pepen tuloa, että syötän koiralleni raakaa lihaa ja luita. Yritin opettaa edesmenneen kissanikin siihen, mutta katti ei suostunut siihen. Vaikka tiedän, että BARFfailu ei ole halvin ruokinta niin tiedän, että se on Pepelle paras. Poika…

Yorkshirenterrieri Essi

Yorkshirenterrieri Essi

Miksi aloititte barffauksen? Aloitimme piakkoin sen jälkeen kun pentu muutti meille uuteen kotiinsa. Suurin syy barffauksen aloittamiseen oli vaakakupissa painaneet hyvät puolet luonnonmukaisesta ruokinnasta, josta koira saa kaiken tarvitsemansa. Mielestäni mitään ylimääräistä ja ravintoarvoiltaan hyödytöntä on turha syöttää niin ihmisille kuin eläimillekään. Barffaamalla tiedän tasan tarkkaan mitä koirani syö, ja mahdolliset ongelmat on helppo kitkeä…

Tosa Katja

Tosa Katja

Miksi aloititte barffauksen? Koska se on koiralle luonnollinen ravinto ja koira pysyy terveempänä raakaruualla. Haluan minimoida koiran tervsyriskejä ja antaa kaiken mahdollisuuden hyvään elämään. Näin säästän myös eläinlääkärikuluissa. Kiinnitänhän itsekin huomioni siihen mitä suuhuni laitan. Kuinka itse koit BARF-ruokinnan? Oliko se helppoa, työlästä, mukavaa vaihtelua? Se on helppoa eikä eroa muidenkaan ruokien syöttämisessä. En koskaan…

Ranskanbulldoggi CarolinaA

Ranskanbulldoggi CarolinaA

Kuinka itse koit BARF-ruokinnan? Oliko se helppoa, työlästä, mukavaa vaihtelua? Aluksi olin hieman jännittävää. Miten koirieni vatsat kestävät? Syövätkö koirani ylipäätänsä barfruokaa? Olin lukenut pelottavia kauhutarinoita koirista jotka olivat nielleet liian isoja luupaloja ja saaneet suolitukoksen jne jne. Oikeastaan minua pelotti alussa, mitä jos mitä jos? Ihan turhaan pelkäsin, koirani rakastivat barfruokaa. 4-vuotias ranskanbulldogginartttuni…

Siperianhusky Roosa

Siperianhusky Roosa

Miksi aloititte barffauksen? Aloitimme barffauksen, kun koiramme ei suostunut enää syömään mitään ja koska sen vatsa on herkkä viljalle. Kaikki mikä oli ennen maistunut, ei enää maistunutkaan, turkki alkoi mennä huonoon kuntoon, paino pudota ja vireystila laskea. Päätimme kokeilla barffausta, koska olimme siitä kuulleet vain hyviä kokemuksia. Kuinka itse koit BARF-ruokinnan? Oliko se helppoa, työlästä,…

Sekarotuinen koira Nadja89

Sekarotuinen koira Nadja89

Miksi aloititte barffauksen? Haluttiin vaihtelua koiran ruokavalioon ja elämänlaatuun 🙂 Koirani on x-rotuinen, joka on 7 vuotias leikattu narttu. Koirani on jo pennusta asti saannu raakaa lihaa, mutta ajan- ja tilanpuutteen vuoksi, lopetimme lihan syönnin. aloitimme joulukuussa uudestaan raakaruuan syötön ja muutos on ollut valtaisa. Kuinka itse koit BARF-ruokinnan? Oliko se helppoa, työlästä, mukavaa vaihtelua?…

Cockerspanieli Niina

Cockerspanieli Niina

Miksi aloititte barffauksen? Pinjalla todettiin mm. ruoka-aineallergioita, joten teolliset kuivamuonat eivät tulleet kysymykseen. Barffaus oli ainut vaihtoehto. Paras vaihtoehto. Kuinka itse koit BARF-ruokinnan? Oliko se helppoa, työlästä, mukavaa vaihtelua? Aluksi kauhistelin kuinka "työlästä" se on, mutta loppujenlopuksi pötkö tai pullat on helppo annostella ja ne säilyy jääkaapissa hyvin pari-kolme päivää. Jopa hoitopaikassa on pärjätty uuden…

Cavalierkingcharlesinspanieli Miiaminni

Cavalierkingcharlesinspanieli Miiaminni

Miksi aloititte barffauksen? Koirallamme oli erinnäisiä ongelmia terveytensä kanssa (kuten kutinaa, iho-ongelmia, turvotusta, takajalka ongelmia, korvien kutinaa ja silmien rähmimistä) nämä ongelmat siis olivat ihan päivittäisiä ja arvelin että kuivaruuasta siirtyminen barffaukseen auttaisi. Kuinka itse koit BARF-ruokinnan? Oliko se helppoa, työlästä, mukavaa vaihtelua? Onhan se työläämpää kuin kuivaruuan antaminen, muttei kuitenkaan yli voimaista. Itse teen…

Shetlanninlammaskoira http://neajadana.blogspot.fi/

Shetlanninlammaskoira http://neajadana.blogspot.fi/

Miksi aloititte barffauksen? Aloitettiin barffaus sen luonnollisuuden takia. Koirani ansaitsee saada lihaa ja luita. Nappulan vaikutus koiraani ei ollut hyvä. Barffaus on mielenkiintoista ja tiedät mitä koirallesi syötät 🙂 Kuinka itse koit BARF-ruokinnan? Oliko se helppoa, työlästä, mukavaa vaihtelua? Onhan tämä mukavaa, mutta pötköjen pilkkominen pienelle koiralle moneen osaan ja pussittaminen on hiukan työlästä. Varsinkin…

Saksanpaimenkoira inka

Saksanpaimenkoira inka

Kuinka itse koit BARF-ruokinnan? Oliko se helppoa, työlästä, mukavaa vaihtelua? Ensi alkuun pötköjen ja pussukoiden varastointi entuudestaankin täyteen pakastimeen oli inhottavaa. Nykyään meillä on koirille oma pakastinlokero, josta otetaan sulamaan huomattavastu muita nameja maistuvampia herkkuja treenien merkeissä (kivipiirat, sydämet), tai "hammasharjoina" luita noin kerran viikossa. Nyt haaveillaan koirien omasta pakastimesta. Huomasitko lemmikissäsi muutoksia uuden ruokavalion…

Saksanpaimenkoira Ilona

Saksanpaimenkoira Ilona

Miksi aloititte barffauksen? Päätin varsin pitkän harkintajakson jälkeen hankkia koiran, sillä olin ollut koirattomana ihan liian pitkään omalle sietokyvylleni, joten päätös karvakamun hankinnasta syntyi melko nopeasti. Päätin hankkia saksanpaimenkoiran kaikista mahdollisista rotuun liittyvistä ongelmista huolimatta. En lannistunut yleisestä vastaanotosta päätöstäni kohtaan, vaan tein sitkeästi taustatyötä noin vuoden verran. Vihdoin löysin lupaavan oloisen pentueen fiksulta vaikuttavalta…

Labradorinnoutaja Sari

Labradorinnoutaja Sari

Miksi aloititte barffauksen? Otin selvää raakaruokinnan eduista ja hyvä syy löytyy myös koiran historiasta, se on koiralle luontaista ruokaa. Teollinen ruoka ei mahda olla herkullisin vaihtoehto koiralle ja monesti niissä on sellaistakin mukana, mitä niissä ei toivoisi olevan. Laaturuoat toki erikseen. Lähinnä ajatus lähti siitä, että se on koiralle luontaista ruokaa ja ruokinnalla on iso…

Tanskalais-ruotsalainen pihakoira Kirsi

Tanskalais-ruotsalainen pihakoira Kirsi

Miksi aloititte barffauksen? Haluan että koirat pysyvät terveenä. Meillä ei ole ollut koskaan iho/silmä/suolisto tai hammaskivi-ongelmia. Kasvattajana tunnen olevani vastuussa myös pentujen tulevaisuudesta ja terveydestä. Kuinka itse koit BARF-ruokinnan? Oliko se helppoa, työlästä, mukavaa vaihtelua? Helppoa ja helpoksi tekee kun tuotteita saa ostettua lähes mistä vaan! Huomasitko lemmikissäsi muutoksia uuden ruokavalion myötä? Myös ennen ja…

Sekarotuinen koira Jokke

Sekarotuinen koira Jokke

Miksi aloititte barffauksen? Halusin parantaa kissani terveyttä ja ruokkia sitä luonnollisesti ja tervellisesti. Itse harrastan myös ruokailussani luonnollista sen mukaista ravintoa, joten on olennaista, että kissa on mukana nauttimassa luonnollisista ruoista ja ainesosista. Hyvä ruoka ja liikunta takaa pitkän iän meille molemmille! Kuinka itse koit BARF-ruokinnan? Oliko se helppoa, työlästä, mukavaa vaihtelua? Sinänsä haastavaa, sillä…

Siperianhusky Niina

Siperianhusky Niina

Miksi aloititte barffauksen? Koiranpennun tullessa meille, se oli saanut kasvattajalla kuivaruokaa ja raakaruokaa 50/50. Tätä jatkettiin tietenkin ja sama jatkuu edelleen. Koen tämän 50/50 ruokinnan etenkin näin pentuaikana helpoksi, kun kuivaruoasta saa paljon pennun tarvitsemia rakennusaineita, liha vuorostaan on luonnollinen valinta koiralle, joka on lihansyöjä. Yhdessä käytettynä saan molemmista hyödyt ja koiralle maistuu! Kuinka itse…

Siperianhusky Jupiter, Polar & Dachu

Siperianhusky Jupiter, Polar & Dachu

Miksi aloititte barffauksen? Pitkään jo mietitty mutta koettu vaikeaksi. Jokainen koirista söi siihen asti eri nappulamerkkejä ja se alkoi tuntua vaikeammalta kuin raaka. Kun valmissekoitukset tulivat markkinoille lähdettiin heti kokeilemaan. Apua aloittamiseen saatiin täältä Mushin sivustolta. Koettiin myös raakaruoka parhaaksi vaihtoehdoksi huskylle jolle ei tuntunut sopivan mikään ruoka. Kuinka itse koit BARF-ruokinnan? Oliko se helppoa,…

Jackrussellinterrieri Maria

Jackrussellinterrieri Maria

Miksi aloititte barffauksen? Aluksi meidän koirat söi pelkkää nappulaa koska se oli helppoa ottaa mukaan reissuun.Joskus satunnaisesti sekoitin jauhelihaa ruuan sekaan ja luita koiratsavat kyllä. Sitten meijän koirille alkoi ilmetä ongelmia korvien ja ihon kanssa. Toiselle tuli kutinaa ja toiselle tuli ihan korvatulehdusta ja hiivaa. Neuvottelin eläinlääkirmme kanssa ja tulimme siihen lopputulokseen että eliminointidieetti olisi…

Islanninlammaskoira Kirsi Honkala

Islanninlammaskoira Kirsi Honkala

Miksi aloititte barffauksen? Kun sitä kaikki harrastajakaveritkin alkoivat kokeilemaan n. 3 vuotta sitten. Koirillani ei siis ollut mitään erityistä ongelmaa, mutta silloin aiheesta juteltiin treenien yhteydessä ja moni koki että koira voi paremmin ja niiden ruuansulatusongelmat vähenivät. Aloin miettimään myös koiran luonnollista ravintoa ja päätin kokeilla miten omien koirien kanssa käy. Kuinka itse koit…

Cavalierkingcharlesinspanieli eija

Cavalierkingcharlesinspanieli eija

Miksi aloititte barffauksen? Koirani olivat herkkä vatsaisia koirien kuivaruuista ei löytynyt sopivaa mistä vatsat ei olis menny sekaisin ja siksi päätin kokeilla Barf ruokintaa. Kuinka itse koit BARF-ruokinnan? Oliko se helppoa, työlästä, mukavaa vaihtelua? Barf ruokinta on helppoa oikean määrän annostelu painon mukaan onnistuu sujuvasti. Huomasitko lemmikissäsi muutoksia uuden ruokavalion myötä? Myös ennen ja jälkeen…

Sekarotuinen koira MissRescy

Sekarotuinen koira MissRescy

Miksi aloititte barffauksen? Aktiivi käytössä olevat rescue taustaiset koirat (2kpl). Molemmat leikattuja luonnollisesti joten painonhallinta tuottaa oman haasteensa sekä välipäivät joina nappulat tahtoi aiheuttaa energian patoutumista koirassa varsinkin nuoremmassa (2v.). Vanhemmalla (6v.) ongelmana on väsyminen ja painon kertyminen helposti. Kikkailin kuivamuonien kanssa ja hetken tuntui ettei lihakaan tuota ratkaisua ongelmaan kunnes osaavan myyjän avulla löydetiin…

Kiinanharjakoira Liisa

Kiinanharjakoira Liisa

Miksi aloititte barffauksen? Koiran vatsaongelmien vuoksi ja koska teollinen ruoka näytti niin kelvottomalta. Kuinka itse koit BARF-ruokinnan? Oliko se helppoa, työlästä, mukavaa vaihtelua? Oli helppoa. Mahapullat haisee mutta siitäkin selvitään. Huomasitko lemmikissäsi muutoksia uuden ruokavalion myötä? Myös ennen ja jälkeen kuvia olisi mukava nähdä jos sellaisia löytyy. Ruokahalu kasvoi, ruoka maittoi. Ainakin omasta mielestäni vatsavaivat…

Mopsi hirsikukka

Mopsi hirsikukka

Miksi aloititte barffauksen? noin Kaksi vuotta sitten aloitin kahdella Norwichin terrierilläni Kuinka itse koit BARF-ruokinnan? Oliko se helppoa, työlästä, mukavaa vaihtelua? Minusta se on helppoa, tällä hetkellä meillä on 3 koiraa ja kaikki syö, myös puolenvuoden ikäinen BARF-ruokaa, Huomasitko lemmikissäsi muutoksia uuden ruokavalion myötä? Myös ennen ja jälkeen kuvia olisi mukava nähdä jos sellaisia löytyy….

Sekarotuinen koira Terhi

Sekarotuinen koira Terhi

Miksi aloititte barffauksen? Aloitimme barffauksen, sillä meidän 10-vuotias leikattu tyttökissamme kärsi sekä ummetuksesta että ylipainosta sekä hilseilevästä ihosta (selän päältä). Kuinka itse koit BARF-ruokinnan? Oliko se helppoa, työlästä, mukavaa vaihtelua? Alussa oli hieman hankaluuksia, sillä kissamme ei suostunut syömään mitään raakaa. Paitsi sitten kun keksin laittaa hänelle suuhun palan MUSH-pullaa!! Sen jälkeen ei ole ollut…

Sekarotuinen koira hellapoliisi

Sekarotuinen koira hellapoliisi

Miksi aloititte barffauksen? Olen vasta juuri aloittanut sen noin kaksi viikkoa sitten. Kuinka itse koit BARF-ruokinnan? Oliko se helppoa, työlästä, mukavaa vaihtelua? Minusta barf ruokailu oli omalle koiralle hyvä vaihtelu pelkän nappulasyönnin jälkeen vaikka siinä ruuan antamisessa meneekin enemmän aikaa mut on se myös parempaa koirani mielestä. Huomasitko lemmikissäsi muutoksia uuden ruokavalion myötä? Myös ennen…

Valkoinenpaimenkoira Tea

Valkoinenpaimenkoira Tea

Miksi aloititte barffauksen? Aloitimme ensimmäisellä koiralla barfauksen koska koiralle ei ollut oikein mitään muutakaan syötäväksi kelpaavaa 18:sta allergian takia. Ja kun toinen koira saapui perheeseemme niin katsoimme luonnolliseksi aloittaa myös hänellä barffauksen jotta on sitten helpompi ruokien kanssa eläminen kun ei tarvitse miettiä että mitä kukin saa syödä. ja nuorempihan sitten loppujen lopuksi olikin sitä…

Dalmatiankoira limppu

Dalmatiankoira limppu

Miksi aloititte barffauksen? Halusin ruokkia koiriani monipuolisemmin Kuinka itse koit BARF-ruokinnan? Oliko se helppoa, työlästä, mukavaa vaihtelua? Mukavaa vaihtelua nappularuoan lisänä. Annatko jotain lihojen, sisäelimien ja luiden lisäksi. Mitä ja miksi? Syötän myös nappulaa koska barffin ja nappuloiden yhdistelmä sopii hyvin opiskelijabudjetille ja on helppo ratkaisu. Miten paljon vaihtelet eri ainesosia/tuotteita? Esimerkki lemmikkisi BARF-ruokavaliosta?…

Suomenajokoira Lissut

Suomenajokoira Lissut

Miksi aloititte barffauksen? koiran hyvinvoinnin vuoksi, lisäksi yhdellä koiralla oli allergiaan viittaavia oireita Kuinka itse koit BARF-ruokinnan? Oliko se helppoa, työlästä, mukavaa vaihtelua? mukavaa vaihtelua ja helppoa kun on tarpeeksi pakastin tilaa Huomasitko lemmikissäsi muutoksia uuden ruokavalion myötä? Myös ennen ja jälkeen kuvia olisi mukava nähdä jos sellaisia löytyy. koirien karva kiiltää ja ruoka maistuu….

Sekarotuinen koira Pikkuhemuli

Sekarotuinen koira Pikkuhemuli

Miksi aloititte barffauksen? Koiralla erittäin paha varastopunkki allergia. Kuinka itse koit BARF-ruokinnan? Oliko se helppoa, työlästä, mukavaa vaihtelua? Yhtä helppoa kuin muunkin ruoan kanssa. Huomasitko lemmikissäsi muutoksia uuden ruokavalion myötä? Myös ennen ja jälkeen kuvia olisi mukava nähdä jos sellaisia löytyy. Muutos oli huima, allergia oireet katosivat parissa päivässä. Iho voi hyvin, ja koiralla enemmän…

Sekarotuinen koira Jenni

Sekarotuinen koira Jenni

Miksi aloititte barffauksen? Aloitimme barffauksen koska kissojen alkuperäinen ruoka luonnonvaraisenakin on ollut raakaliha eikä kuivamuona, näin parhaimmaksi ratkasuksi raakaruuan sillä siitä kissani saavat kaiken tarvitsemansa sekä se maistuu niille paljon paremmin kuin kuivaruoka. Kuinka itse koit BARF-ruokinnan? Oliko se helppoa, työlästä, mukavaa vaihtelua? Barf-ruokinnalla on helppo tuoda vaihtelua ja pullat ovat todella helppo annostella kissoille….

Yorkshirenterrieri Tuula

Yorkshirenterrieri Tuula

Miksi aloititte barffauksen? En halua syöttää koiralle lisäaineita tai hormooneilla kasvatettua lihaa. Kuinka itse koit BARF-ruokinnan? Oliko se helppoa, työlästä, mukavaa vaihtelua? Helppoahan se on. Annatko jotain lihojen, sisäelimien ja luiden lisäksi. Mitä ja miksi? Mielestäni vaisto-pullissa on liikaa lihaa, joten annan kasviksia lisäksi. Myös piimää, raejuustoa ja viiliä sekä öljyä. Toivoisinkin vaihtoehtona ruokia, joissa…

Affenpinseri Johanna

Affenpinseri Johanna

Miksi aloititte barffauksen? Westie-uros, seitsemän vuotta vanha. Paljon iho-ongelmia, ja sen kautta päädyimme barffaukseen. Aluksi käytimme porilaista carb-barffia, nyt pelkkää Mushia, ja puolen vuoden käytön jälkeen koiralle suurta herkkua ja iho voi todella hyvin. Kuinka itse koit BARF-ruokinnan? Oliko se helppoa, työlästä, mukavaa vaihtelua? Tosi helppoa. Huomasitko lemmikissäsi muutoksia uuden ruokavalion myötä? Myös ennen ja…

Basset fauve de bretagne Heidi

Basset fauve de bretagne Heidi

Miksi aloititte barffauksen? Tiedän tasan tarkkaan mitä koirani syövät. Kuinka itse koit BARF-ruokinnan? Oliko se helppoa, työlästä, mukavaa vaihtelua? Nappuloita on helppo kaataa kuppiin mutta ei raakaruokintakaan mitään rakettitiedettä ole. Ja mikä parasta, nirsotkin koirat nykyään syövät kaikkea. Huomasitko lemmikissäsi muutoksia uuden ruokavalion myötä? Myös ennen ja jälkeen kuvia olisi mukava nähdä jos sellaisia löytyy….

Rottweiler Lattiakaakeli

Rottweiler Lattiakaakeli

Miksi aloititte barffauksen? Ostin kesällä Rottweilerin pennun ja mietin että sille pitää hommata jotain perus nappuloiden lisäksi. pää ajatuksena oli vain että se on sitä luonnollista ruokaa ja mitä ne sudet syö luonnossa niin miksi koira ei voisi syödä sitä. ja aloitimme lihaisilla härän hännillä ja muilla herkulla mm. nakit ja siankorvat tuli ekana….

Suomenlapinkoira P.O

Suomenlapinkoira P.O

Miksi aloititte barffauksen? Koira alkoi kyllästymään ruokaan, jota oli aiemmin saanut ja jätti syömättä, joten päätimme kokeilla raakaruokaa. Kuinka itse koit BARF-ruokinnan? Oliko se helppoa, työlästä, mukavaa vaihtelua? MUSH -tuotteita on helppo ostaa ja annostella koiralle sopiva määrä yhdistettynä kasviksiin, joten ei ollut vaikeaa. Huomasitko lemmikissäsi muutoksia uuden ruokavalion myötä? Myös ennen ja jälkeen kuvia…

Sekarotuinen koira Lauras

Sekarotuinen koira Lauras

Miksi aloititte barffauksen? Haluan että koiramme saavat OIKEAA ruokaa. Kuinka itse koit BARF-ruokinnan? Oliko se helppoa, työlästä, mukavaa vaihtelua? Aluksi työlästä,kunnes sen oppi Huomasitko lemmikissäsi muutoksia uuden ruokavalion myötä? Myös ennen ja jälkeen kuvia olisi mukava nähdä jos sellaisia löytyy. Energia lisääntynyt,yleinen vireys Annatko jotain lihojen, sisäelimien ja luiden lisäksi. Mitä ja miksi? Yrjölän puuroa…

Lyhytkarvainen collie ’-Ronja-

Lyhytkarvainen collie ’-Ronja-

Miksi aloititte barffauksen? Minulla on 7-8kk vanha lk. collieuros, joka on ollut nihkeä syömään koko ajan ja mitä vanhemmaksi Romeo on tullut, on syöminen vaan vähentynyt, nappulan vaihteluista huolimatta. Siksi aloitin kokeilemaan Mushin pakastepötköjä ja nyt totuttelun jälkeen Romeo ei voisi kuvitellakkaan syövänsä muuta. Kuinka itse koit BARF-ruokinnan? Oliko se helppoa, työlästä, mukavaa vaihtelua? Mush-pötköt…

Hovawart Lili

Hovawart Lili

Miksi aloititte barffauksen? Koiralla oli paha valeraskaus ja ajattelin kokeilla josko ruokinnan muutos auttaisi lieventämään oireita. Kuinka itse koit BARF-ruokinnan? Oliko se helppoa, työlästä, mukavaa vaihtelua? Kunhan muistaa ottaa lihoja sulamaan edellisenä iltana niin ei ole työlästä. Huomasitko lemmikissäsi muutoksia uuden ruokavalion myötä? Myös ennen ja jälkeen kuvia olisi mukava nähdä jos sellaisia löytyy. Kyllä,…

Amerikankääpiökettuterrieri senefi

Amerikankääpiökettuterrieri senefi

Miksi aloititte barffauksen? Koiralla oli iho ongelmia tai lähinnä raapi ihoa todella todella paljon. Raakaruoan myötä tämä on poistunut ja iho on hyvässä kunnossa. Kuinka itse koit BARF-ruokinnan? Oliko se helppoa, työlästä, mukavaa vaihtelua? Ei mitenkään vaikeeta. Osa koirista meillä syö sekaruokaa ja pari barffia mutta silti se toimii hyvin Annatko jotain lihojen, sisäelimien ja…

Australian Shepherd Ilo

Australian Shepherd Ilo

Miksi aloititte barffauksen? Mahdollisimman luonnonmukainen ruokinta kuulostaa äärimmäisen järkevältä ja mielenkiintoiselta. Järkeenkäypää, että koira syö raakaa lihaa ja luita mitä hullumman väristen kuivanappuloiden sijasta. Useat tuttavani syöttävät koirilleen raakaruokaa ja nämä koirat ovat todella hyvässä kunnossa, eikä ole ollut ongelmia mm. allergioiden kanssa – toisin kuin useilla koirilla, jotka syövät vain nappulaa. Koirani on…

Sekarotuinen koira kkuosa

Sekarotuinen koira kkuosa

Miksi aloititte barffauksen? Emme ole vielä kokeilleet, kun tätä ei saa Kylmäkoskelta. Kuinka itse koit BARF-ruokinnan? Oliko se helppoa, työlästä, mukavaa vaihtelua? – Huomasitko lemmikissäsi muutoksia uuden ruokavalion myötä? Myös ennen ja jälkeen kuvia olisi mukava nähdä jos sellaisia löytyy. – Annatko jotain lihojen, sisäelimien ja luiden lisäksi. Mitä ja miksi? – Miten paljon vaihtelet…

Englanninspringerspanieli

Englanninspringerspanieli

Miksi aloititte barffauksen? Jo ihan pennusta asti Sennillä oli ongelmia kuivaruuan sulamisen kanssa. Tuntui että koirasta tuli enemmän tavaraa pihalle, kuin meni sisälle. Lisäksi allergiat ja siten iho-ongelmat vaivasivat. Olin myös alusta asti kiinnostunut BARF-ruokavaliosta, vaikka koiralla ei olisi mitään ongelmia ollutkaan. Mielestäni se on parasta ruokaa koiralle. Kuinka itse koit BARF-ruokinnan? Oliko se helppoa,…

Sekarotuinen koira Inu-tenshi

Sekarotuinen koira Inu-tenshi

Miksi aloititte barffauksen? Barffaus on paljon luonnollisempaa ruokaa. Tiedän mitä ruokaa annan koiralleni raakaruokinnan aikana. On terveellisempää, kuin kuivanappulat. Halusin kokeilla raakaruonkintaa myös senkin takia, koska koirani oireili monista kuivanappuloista. Kuinka itse koit BARF-ruokinnan? Oliko se helppoa, työlästä, mukavaa vaihtelua? En ota turhia tressiä ruokinnan suhteen. Maalaisjärellä menin ja lueskelen paljon raakaruokinnasta edelleenkin. Huomasitko…

Valkoinen länsiylämaanterrieri Priska Autio

Valkoinen länsiylämaanterrieri Priska Autio

Miksi aloititte barffauksen? Söimme alkuun perinteistä "kuivapapanaa", mikä maistui ihan hyvin, mutta aiheutti ihon kutiamista. Pohdimme ensin kuivamuonamerkin vaihtoa, mutta emme halunneet lähteä kokeilemaan kaikkia markkinoilla olevia merkkejä sopivan toivossa, vaan päätimme vaihtaa kokonaan ruokatyyppiä. Emäntä suuntasi paikalliseen lemmikkieläinliikkeeseen, jossa suositeltiin erään uutuusmerkin raakaruokanugetteja. MUSHiin vaihdoimme lennosta, kun muutimme keväällä 2014 uudelle paikkakunnalle eikä lähieläinkaupasta…

Lyhytkarvainen chihuahua Riikka K.

Lyhytkarvainen chihuahua Riikka K.

Miksi aloititte barffauksen? Koska koiramme nirsoili kuivaruokien kanssa, ja luin barffauksen hyödyistä. Kuinka itse koit BARF-ruokinnan? Oliko se helppoa, työlästä, mukavaa vaihtelua? Jäisiä palleroita on helppoa ottaa sulamaan pakkasesta tarvittava määrä. Huomasitko lemmikissäsi muutoksia uuden ruokavalion myötä? Myös ennen ja jälkeen kuvia olisi mukava nähdä jos sellaisia löytyy. Koirani on virkeämpi, ja vatsa toimii säännöllisesti….

Suomenajokoira sarikirsi

Suomenajokoira sarikirsi

Miksi aloititte barffauksen? viime vuonna 2012 Kuinka itse koit BARF-ruokinnan? Oliko se helppoa, työlästä, mukavaa vaihtelua? helppoa ja mukavaa Huomasitko lemmikissäsi muutoksia uuden ruokavalion myötä? Myös ennen ja jälkeen kuvia olisi mukava nähdä jos sellaisia löytyy. kyllä turkissa ja olemuksessa Annatko jotain lihojen, sisäelimien ja luiden lisäksi. Mitä ja miksi? raejuustoa..kun ne tykkää siitä Miten…

Sekarotuinen koira Olivia

Sekarotuinen koira Olivia

Miksi aloititte barffauksen? Aloitimme barffauksen, koska tahdon antaa koiralleni mahdollisuuden syödä hyvälaatuista, luonnollista ruokaa, joka kuitenkin sisältää kaikki sen tarvitsemat ravintoaineet. Lihaa lihansyöjälle! Kuinka itse koit BARF-ruokinnan? Oliko se helppoa, työlästä, mukavaa vaihtelua? Ruokintaan piti keskittyä hiukan enemmän kuin raksujen kuppiin lappaamiseen, mutta minusta on mukavaa koota koirille erilaisia aterioita. Ne tuoksuvat hyvältä omaankin nenään!…

Dreeveri Anyy

Dreeveri Anyy

Miksi aloititte barffauksen? Aloitimme barffauksen koska se on mielestäni parempi ruokavalio kuin kuivanappulat. Puhtaampaa ja luonnollisempaa ruokaa. Ja myöskin paljon maittavampaa. Koiralla siirtyminen onnistui, kissoilla ei. Koira on vielä pentu jotenka siirtyminen oli helpompaa, kissat jo kaikki vanhempia ja nirsoja niin totuttaminen hyvin hankalaa. Ehkä kokeilen uudestaan niidenkin kanssa vielä… Kuinka itse koit BARF-ruokinnan? Oliko…

Sekarotuinen koira Annika ja Justiina

Sekarotuinen koira Annika ja Justiina

Miksi aloititte barffauksen? Koirani tuli minulle kodinvaihtajana vuoden ikäisenä; turkki oli likainen, korvat olivat likaiset ja hiivaiset sekä koko vartalo oli turvoksissa eikä nappulat maistuneet. Kuinka itse koit BARF-ruokinnan? Oliko se helppoa, työlästä, mukavaa vaihtelua? Tykkään ostaa erilaisia lihoja ja haluan hemmotella uutuuksilla sekä hyvillä yhdistelmillä niinkuin itsekin tykkäisi syödä eri makuja eikä aina vain…

Dandie dinmontinterrieri Dandie-tyttö Ella

Dandie dinmontinterrieri Dandie-tyttö Ella

Miksi aloititte barffauksen? 11-vuotiaalla vanhuksellamme alkoi kivuliaat vatsongelmat. Jostain syystä sen vatsa ei tuntunut enää kestävän valmisruokaa tai edes sekaruokaa. Päätin jättää kokonaan valmisruuan pois ja katsoa miten koira voi sen jälkeen. Kuinka itse koit BARF-ruokinnan? Oliko se helppoa, työlästä, mukavaa vaihtelua? Se vaatii hieman enemmän ruokintaan perehtymistä kuin kuivamuonan syöttäminen, mutta se ei ole…

Kleinspitz Miizi

Kleinspitz Miizi

Miksi aloititte barffauksen? Koska kuulin että ne on hyväksi koiran terveydelle Kuinka itse koit BARF-ruokinnan? Oliko se helppoa, työlästä, mukavaa vaihtelua? Todella mukavaa ja helppo annostella, ei tule annettua liikaa. Huomasitko lemmikissäsi muutoksia uuden ruokavalion myötä? Myös ennen ja jälkeen kuvia olisi mukava nähdä jos sellaisia löytyy. Joo huomasin, karva on paremmassa kunnossa, toinen koirista…

Afgaaninvinttikoira Lilly

Afgaaninvinttikoira Lilly

Miksi aloititte barffauksen? Aloitin barffauksen vuonna 2005, kun perheeni jo edes mennyt Irlanninsetteri kärsi todella pahasta allergiasta. Talvi 2005 oli pahin, kun koiran selästä lähti kaikki karvat, iho hilseili ja oli näppylöillä, korvissa oli aina töhnää tai tulehdusta ja tassut kutisivat. Huomasitko lemmikissäsi muutoksia uuden ruokavalion myötä? Myös ennen ja jälkeen kuvia olisi mukava nähdä…

Siperianhusky Katikki

Siperianhusky Katikki

Miksi aloititte barffauksen? Koska koko laumalle sopivaa nappulaa ei tahtonut löytyä. Kokeilin PALJON eri vaihtoehtoja, yhden koiran allergia kuitenkin rajoittaa enkä halunnut jatkaa enää sitä jatkuvaa ruokarallia. Hankalaa. Lauma on aina syönyt nappulan ohella lihoja ja luita, mutta pääpaino raakaruualle koputteli takaraivossa aina kun nappulamerkin vaihto oli edessä. Lopussakin pistin haisemaan ja kyllä kannatti! Nyt…

Alaskanmalamuutti Elina

Alaskanmalamuutti Elina

Miksi aloititte barffauksen? Halusin ruokkia koirat mahdollisemman luonnolisella ruualla joka taatusti vastaa luvattua. Kuinka itse koit BARF-ruokinnan? Oliko se helppoa, työlästä, mukavaa vaihtelua? Pienellä lukemisella pärjää mainiosti. Vaikka onkin hiukan työläämpää kuin samasta pussista samojen makujen laittaminen kuppiin, on se todellakin sen arvoista! Huomasitko lemmikissäsi muutoksia uuden ruokavalion myötä? Myös ennen ja jälkeen kuvia olisi…

Kultainennoutaja kati

Kultainennoutaja kati

Miksi aloititte barffauksen? narttuni kanssa oli ongelmia kuiva ruuan suhteen ja ystäväni suositteli kokeilemaan ja nyt ei ole ollut mitään ongelmia nartulla ja neiti on timmissä kunnossa. Kuinka itse koit BARF-ruokinnan? Oliko se helppoa, työlästä, mukavaa vaihtelua? barf-ruokinta on helppoa kun siihen tutustuu Huomasitko lemmikissäsi muutoksia uuden ruokavalion myötä? Myös ennen ja jälkeen kuvia olisi…

Lyhytkarvainen mäyräkoira Maajo

Lyhytkarvainen mäyräkoira Maajo

Miksi aloititte barffauksen? Se on lemmikeilleni huippu proteiinin lähde, koira on lihansyöjä ja pysyy parhaiten lihakset kunnossa, ja näyttää maistuvan muutenkin paremmin kuin naput, kun meinaa vesikupit ym lentää kun sesset hyppelee kun ottaa lihan jääkaapista 🙂 Kuinka itse koit BARF-ruokinnan? Oliko se helppoa, työlästä, mukavaa vaihtelua? Se on niin helppoa, ottaa pallerot edellisiltana jääkaappiin…

Itäsiperianlaika Alina

Itäsiperianlaika Alina

Miksi aloititte barffauksen? Halusin, että koirallani on luonnollinen ruokavalio. En halua käyttää ns. markettiruokaa korkeiden vehnäpitoisuuksien vuoksi. Olin myös lukenut paljon barffauksen hyödyistä, joten tässä sitä ollaan! Kuinka itse koit BARF-ruokinnan? Oliko se helppoa, työlästä, mukavaa vaihtelua? Luin aluksi paljon tietoa ja kommentteja netistä. Mielestäni oli helppo aloittaa raakaruokinta ja MUSH-tuotteet ovat helppo ja edullinen…

Whippet Nurkkaniityn

Whippet Nurkkaniityn

Miksi aloititte barffauksen? Sain usein näyttelyissä tuomareilta arvosteluun kommentin että koira on liian muhkeassa kunnossa. Vanhempi whippettini tahtoi olla aina "pulleahko" vaikka nappulan määrä jota annoin oli tosi pieni. Vielä kun wipukka steriloitiin ajattelin että jotain muuta ruokintaa täytyy kokeilla ettei paino nouse vaan edelleen.Tyttäreni suosituksesta päätin kokeilla luonnollista raakaruokintaa. Enkä ole päätöstäni katunut 🙂…

Cairn Terrier Sonya

Cairn Terrier Sonya

Miksi aloititte barffauksen? Barf on monipuolisempaa ruokaa, kun nappulat. Sillon tiedät mitä oikeasti koirasi syö ja kuinka paljon, kun saat itse tehdä annokset. Niissä ei ole ylimääräisiä väri-ja lisäaineita, eikä varastopunkkeja. Barf ruoka sopii myös allergisille koirille. Kuinka itse koit BARF-ruokinnan? Oliko se helppoa, työlästä, mukavaa vaihtelua? Aluksi se on hiukan hankalaa, kun ei oikein…

Siperianhusky Vicious

Siperianhusky Vicious

Kuinka itse koit BARF-ruokinnan? Oliko se helppoa, työlästä, mukavaa vaihtelua? Barf-sika/nauta jauheliha on helppo leikata kiekoiksi ja pistää takaisin pakastimeen. Tällöin valmiita annoksia saatavilla heti eikä tarvitse aina leikata. Pötkö on helppo leikata sahalaitaisella veitsellä ja kiekot leikkautuvat,kuin unelma ainakin toisiin jauhelihapötköihin verrattuna. Huomasitko lemmikissäsi muutoksia uuden ruokavalion myötä? Myös ennen ja jälkeen kuvia olisi…

Valkoinenpaimenkoira Marjukka

Valkoinenpaimenkoira Marjukka

Miksi aloititte barffauksen? Valkoinenpaimenkoirani oli noin 4kk ikäinen kun tuli minulle, lähes heti alkoi ripuli joka pitkittyi ja sitä tutkittiin monella sadalla eurolla. Mitään ei löytynyt. Vaihdoin kuivamuonan raakaruokintaan, alle viikossa ripuli loppui ja koira oli kuin uudesti syntynyt! Kuinka itse koit BARF-ruokinnan? Oliko se helppoa, työlästä, mukavaa vaihtelua? Raakaruokinta on todella helppoa, etenkin MUSHin…

Sekarotuinen koira Taina

Sekarotuinen koira Taina

Miksi aloititte barffauksen? Udo on sekarotuinen senioripötkylä, joka on kokenut kovan elämän Serbiassa. Muutettuaan luoksemme Udolta on löytynyt mm. kilpirauhasen vajaatoiminta ja sen aiheuttama osittainen kurkunpään halvaus. Muiltakaan pikku vaivoilta ei olla vältytty, ja haluamme varmistaa Udon hyvinvoinnin tarjoamalla mahdollisimman hyvää ja yksinkertaista ravintoa. Kuinka itse koit BARF-ruokinnan? Oliko se helppoa, työlästä, mukavaa vaihtelua? Barf-ruokinta…

Yorkshirenterrieri Wecco

Yorkshirenterrieri Wecco

Miksi aloititte barffauksen? Zoco sairastui SLE:hen joten joten halusin kokeilla raakaravintoa kummalakin koiralla. Olin jo aikaisemminkin ajatellut asiaa. Kuinka itse koit BARF-ruokinnan? Oliko se helppoa, työlästä, mukavaa vaihtelua? Aika helppoa oli kun sai aluksi kolmen viikon ohjeet. Ei se työlästä ole kunhan muistaa ottaa ruoat ajoissa sulamaan. Huomasitko lemmikissäsi muutoksia uuden ruokavalion myötä? Myös ennen…

Sekarotuinen koira Jenna

Sekarotuinen koira Jenna

Miksi aloititte barffauksen? Vanhemmalta koiraltani on löydetty virtsakiviä muutama vuosi takaperin, jonka vuoksi se söi struviitteihin tarkoitettua tukiruokaa. Koira on kuitenkin todella nirso, eivätkä nappulat oikein maistuneet. Karva oli ajoittaan kiillotonta, sekä nykyistä ohuempi. Koira oli myös todella hoikka. Tutustuttuani enemmän barffaukseen ja sen puhtauteen päätin eläinlääkärin kannustuksesta kokeilla raakaruokintaa tukiruokana. Kuinka itse koit BARF-ruokinnan?…

Sekarotuinen koira ’-Hiekkis-

Sekarotuinen koira ’-Hiekkis-

Miksi aloititte barffauksen? Barffauksen idea lähti itämään eläinlääkärireissulla. Lääkäri suositteli raakaa lihaa, jotta paino pysyisi kurissa, joten siitä se pikkuhiljaa lähti. Aluksi lopetettiin märkäruokien syönti ja mentiin laadukkailla raksuilla ja raakaruualla. Siitä rupesi pikkuhiljaa raksujen syönti vähentymään ja siirryttiinkin kokonaan raakaruokaan sitä mukaa kun omistaja sai tietoa lisää. Osasyynä täyspäiväiseen raakaruokintaan oli se, että halusin…

Valkoinenpaimenkoira Marja

Valkoinenpaimenkoira Marja

Miksi aloititte barffauksen? Olivat aloittaneet jo kasvattajalla Kuinka itse koit BARF-ruokinnan? Oliko se helppoa, työlästä, mukavaa vaihtelua? Alkuunsa otti vähän liian tosissaan kaikki ohjeet ja panikoi että saako nyt tarpeeksi kaikkea mutta nopeasti oppi Annatko jotain lihojen, sisäelimien ja luiden lisäksi. Mitä ja miksi? Vihannesmössöä ja kuivaa silloin kun ei ole musitanut ottaa mitään sulamaan….

Eurooppalainen tyttinen

Eurooppalainen tyttinen

Miksi aloititte barffauksen? Minulla on kolme kissaa joista jokaisella oli jonkinlaisia terveysongelmia. Kaksi ylipainoista ja jatkuvista tulehdustiloista kärsivää kissaa (korvatulehduksia, kissaflunssaa, hilseilyä jne) ja yksi alipainoinen tapaus. Olin kyllästynyt juoksemaan eläinlääkärissä ja maksamaan valtavia summia lääkkeistä yms. Lisäksi olin juuri itse alkanut syömään raakaruokaa, joten ajattelin että miksei kissanikin ansaitsisi parasta mahdollista, lajilleen tyypillistä ruokaa?…

Vanhaenglanninlammaskoira Leena

Vanhaenglanninlammaskoira Leena

Miksi aloititte barffauksen? Kuulin, että siitä on ollut apua esim. turkin kasvussa ja näin kyllä koirani kohdalla onkin. Koira on saanut enemmän turkkia barffaamisen aikana kuin mitä sillä oli nappuloita syödessään. Kuinka itse koit BARF-ruokinnan? Oliko se helppoa, työlästä, mukavaa vaihtelua? Barffaaminen on äärimmäisen helppo ruokintamuoto, kun siihen on päässyt ns. sisälle. Eikä koiran hengityskään…

Sekarotuinen koira Katariina_80

Sekarotuinen koira Katariina_80

Miksi aloititte barffauksen? Koska nuorin koirani reagoi vatsallaan jos ruuassa on joko nautaa tai riisiä, näin voin paremmin "katsoa" mitä se koira syö ja raaka ruoka on puhtaampaa kuin nappulat.+ Kuinka itse koit BARF-ruokinnan? Oliko se helppoa, työlästä, mukavaa vaihtelua? Aluksi se oli vain mukavaa vaihtelua, pelotti aloittaa syöttämään pelkästään raaka ruokaa kun olin lukenut…

Kääpiövillakoira Emma

Kääpiövillakoira Emma

Miksi aloititte barffauksen? Kääpiövillakoira Pipsiä ei olisi villakoiraksi ensisilmäyksellä uskonut, enemmän se muistutti villatonta koiraa. Turkki menetti kiiltonsa, se muuttui kuivaksi ja lopulta katosi selänpäältä ja kaulasta kokonaan. Eläinlääkärit olivat neuvottomia, verikokeista eikä ihonäytteistä löytynyt mitään selittävää. Kokeiltiin lääkkeitä, shampoopesuja eikä mikään auttanut. Kuivamuonista käytiin läpi niin monta, että kymmenennen merkin jälkeen…

Australian Shepherd Toni

Australian Shepherd Toni

Miksi aloititte barffauksen? Koska koiran kuuluu saada luonnonmukaista ruokaa! Kuinka itse koit BARF-ruokinnan? Oliko se helppoa, työlästä, mukavaa vaihtelua? Helppoa ja kohtuu simppeliä kun ei tee siitä rakettitiedettä. Huomasitko lemmikissäsi muutoksia uuden ruokavalion myötä? Myös ennen ja jälkeen kuvia olisi mukava nähdä jos sellaisia löytyy. Aloitimme barffauksen pentuna, ja pentumme oli selväsi lihaksikkaampi ja vahvempi…

Havannankoira soile

Havannankoira soile

Miksi aloititte barffauksen? yksi koiristani oli allerginen jokapaikalle, niin se ainakin tuntui.. siirsin nuoren koiran raalle ja siinä samassa talouden 7 muuta.. ja poikani koirat jotka ei asu samassa taloudessa Kuinka itse koit BARF-ruokinnan? Oliko se helppoa, työlästä, mukavaa vaihtelua? ruokinta on helppoa kun siihen hetken paneutu,, valmiit sarjat helpottaa osaksi.. hiukan viitseliäisyyttä ja näillä…

Sekarotuinen koira Minna Kotanen

Sekarotuinen koira Minna Kotanen

Miksi aloititte barffauksen? Halusin koirani ja kissani syövän luonnonmukaista ja terveellistä ruokaa. Enkä mitään viljamössöjä. Barffaus oli edullisin ja helpoin vaihtoehto tarjota lemmikeille sitä, mitä ne todella tarvitsevat. Kuinka itse koit BARF-ruokinnan? Oliko se helppoa, työlästä, mukavaa vaihtelua? Todella helppoa, tuotteistanne löytyy kaikki tarvittava. Ei tarvitse esimerkiksi puntaroida ravintolisien tms kanssa. Ainoana miinuksena voisin…

Lyhytkarvainen chihuahua Matleena

Lyhytkarvainen chihuahua Matleena

Miksi aloititte barffauksen? Koira oli todella allerginen ja lukuisista yrityksistä huolimatta ei sopivaa nappulaa löytynyt. Kuinka itse koit BARF-ruokinnan? Oliko se helppoa, työlästä, mukavaa vaihtelua? Alkuun piti ottaa paljon selvää ruokinnasta, jotta koira saa kaiken tarpeellisen. Nykyisin ruokinta tuntuu todella helpolta ja vaivattomalta. Huomasitko lemmikissäsi muutoksia uuden ruokavalion myötä? Myös ennen ja jälkeen kuvia olisi…

Barbet Virpi

Barbet Virpi

Miksi aloititte barffauksen? Koirani(pentu) jatkuvat korva ja silmätulehdukset.Muutenkin barffaus kiinnosti. Kuinka itse koit BARF-ruokinnan? Oliko se helppoa, työlästä, mukavaa vaihtelua? Mukavaa ja ei niin työlästä.On kiva katsoa kun koira on tyytyväinen ja barf ruoka maistuu aina Huomasitko lemmikissäsi muutoksia uuden ruokavalion myötä? Myös ennen ja jälkeen kuvia olisi mukava nähdä jos sellaisia löytyy. Korvien haju,erittäminen…

Saksanpaimenkoira kaisa

Saksanpaimenkoira kaisa

Miksi aloititte barffauksen? Koska se tuntui hyvältä ja kaikki on kehunut sitä Kuinka itse koit BARF-ruokinnan? Oliko se helppoa, työlästä, mukavaa vaihtelua? Mukavaa vaihtelua Huomasitko lemmikissäsi muutoksia uuden ruokavalion myötä? Myös ennen ja jälkeen kuvia olisi mukava nähdä jos sellaisia löytyy. Koira tykkää todella paljon. Annatko jotain lihojen, sisäelimien ja luiden lisäksi. Mitä ja miksi?…

Bokseri Tanja

Bokseri Tanja

Miksi aloititte barffauksen? Kasvattajalta aikoinaan mukaan saadun kuivaruokamerkin hankinta hankaloitui tällä seudulla ja tämän jälkeen siis kokeilin useita muita eri merkkejä ja mikään ei sopinut. Sitten päätin kokeilla kaverin koiran innoittamana tätä barffausta,joka osoittautuikin loppuelämän valinnaksi. Kuinka itse koit BARF-ruokinnan? Oliko se helppoa, työlästä, mukavaa vaihtelua? Sain tosiaan kaveriltani jonka koira jo barffasi, hyviä neuvoja,…

Fieldspanieli Merja

Fieldspanieli Merja

Miksi aloititte barffauksen? Muutama vuosi sitten koirani (nyt8v) kärsi kutiavasta ihosta, töhnivistä korvista. Turkki oli eloton ja niukka. Kuinka itse koit BARF-ruokinnan? Oliko se helppoa, työlästä, mukavaa vaihtelua? Kaikki uusihan on aina ensin työlästä mutta olen siitä ollut itse niin innostunut että olen opiskellut asiaa todella intensiivisesti.Tällä hetkellä ruokailu sujuu helposti. Huomasitko lemmikissäsi muutoksia uuden…

Eurooppalainen Milla heikkilä

Eurooppalainen Milla heikkilä

Miksi aloititte barffauksen? 7kissan kanssa kuluu todella paljon tölkkiruokaa ja kuivaruokaa siihen päälle,tällä ruokavaliolla kissat ovat pitempää tyytyväisiä. Kuinka itse koit BARF-ruokinnan? Oliko se helppoa, työlästä, mukavaa vaihtelua? Ei sen työläämpää kuin ennenkään,hankkiminen on ainut joka on vähän työlästä,mutta mitäpä ei rakkaiden eteen tekisi 🙂 Huomasitko lemmikissäsi muutoksia uuden ruokavalion myötä? Myös ennen ja jälkeen…

Kiinanharjakoira Sara

Kiinanharjakoira Sara

Miksi aloititte barffauksen? Halusin syöttää myös lemmikeilleni, kahdelle koiralleni ja kissoilleni mahdollisimman luonnonmukaista ja puhdasta ruokaa. Lisäksi koirieni kasvattajalta olen saanut alusta asti vinkkejä ja tukea barffaukseen liittyen. Kuinka itse koit BARF-ruokinnan? Oliko se helppoa, työlästä, mukavaa vaihtelua? Helppoa ja mielenkiintoista. Toki helpommallakin pääsee, mutta olen itse ottanut asioista paljon selvää ja haluan tarjota lemmikeilleni…

Welsh corgi cardigan Nanne

Welsh corgi cardigan Nanne

Miksi aloititte barffauksen? Meillä koirat ovat sekaruokinnalla. Silloin, kun itse ei kerta kaikkiaan ehdi tai jaksa panostaa ruokintaan, niin meidän tytöt syövät hyvälaatuista kuivaa nappulaa, mutta muuten syödään BARFia, toki kaikki makupalat eivät ole sitä, kun suosikkeja löytyy muistakin tuotteista ;) Kiinnostus BARFiin lähti siitä, kun tajusi mitä kaikkea p****a joihinkin kuivamuoniin tungetaan. Aluksi…

Koira Anu

Koira Anu

Miksi aloititte barffauksen? Tuntui niin inhottavalta antaa koirille päivästä toiseen ja vuodesta toiseen kuivaruokaa, halusin antaa vähemmän teollista, terveellisempää, vaihtelevampaa ja maistuvampaa ruokaa. Luin jostain mihin kaikkeen barffaus voisi auttaa. Tärkeimpinä seikkoina toisen koirani kohdalla olivat mahdollinen muutos energisempään olemukseen, ja kutinoiden loppumiseen sekä turkin kunnon parantumiseen. Kuinka itse koit BARF-ruokinnan? Oliko se helppoa, työlästä,…

Burma Kati (ZirCat's-kissala)

Burma Kati (ZirCat's-kissala)

Miksi aloititte barffauksen? Meille tuli kissoja heinäkuussa 2003. Kissat olivat tottuneet syömään sekä teollista ruokaa että lihaa, kanaa ja kalaa. Kerätessäni lisää tietoa kissojen hoidosta, tulin nopeasti siihen tulokseen, ettei teollinen ruoka välttämättä olekaan kissoille se paras vaihtoehto. Lihan, kanan ja kalan osuutta ruokinnassa lisättiin ja teollisten ruokien valintaan kiinnitettiin tarkempaa huomiota. Pian tutustuin raakaruokintaan…

Saksanpaimenkoira Annika

Saksanpaimenkoira Annika

Miksi aloititte barffauksen? Heti kun pentu tuli taloon eli puolitoista vuotta sitten. Kuinka itse koit BARF-ruokinnan? Oliko se helppoa, työlästä, mukavaa vaihtelua? Alussa oli vaikeaa ja etsinkin tietoa raakaruoasta. Nykyisin en takaisin kuivamuonaan vaihtaisi, ihan helppoa tämä on! Huomasitko lemmikissäsi muutoksia uuden ruokavalion myötä? Myös ennen ja jälkeen kuvia olisi mukava nähdä jos sellaisia löytyy….

Saksanpaimenkoira Tusope

Saksanpaimenkoira Tusope

Miksi aloititte barffauksen? Koirani ei imeyttänyt nappularuokaa itseensä ja aloin etsiä vaihtoehtoisia tapoja ruokkia koiraa, joka oli kasvuiässä ja tarvitsi hyvin imeytyvää ruokaa. Alkoi siis olla jo laihakin. Perehdyin raakaruokintaan ja barffiin sekä pikkuhiljaa totuttaa nuorta koiraa raakaan lihaan. Kuinka itse koit BARF-ruokinnan? Oliko se helppoa, työlästä, mukavaa vaihtelua? Alun perusasioiden ymmärtämisen jälkeen ruokinta on…

Suomenlapinkoira Saana

Suomenlapinkoira Saana

Miksi aloititte barffauksen? Aloitimmen raakaruokinnan, koska uusi pentumme oli syönyt sitä kasvattajalla. Siirsin vanhemman koirammekin raa'alle samantien enkä ole katunut. Siitä on nyt 11 vuotta. 🙂 Kuinka itse koit BARF-ruokinnan? Oliko se helppoa, työlästä, mukavaa vaihtelua? Alussa raa'alle siirtyminen vaati toki paneutumista ja tarkkaavaisuutta, mutta aika pian siitä tuli rutiini ja nythän se on jo…

Sekarotuinen koira Katja

Sekarotuinen koira Katja

Miksi aloititte barffauksen? Neo, kolmevuotias leikattu poikakissa, siirtyi syömään raakaruokaa, kun kuiva- ja märkäruokapainotteinen ruokavalio oireili pissavaivoina. Pissaa tuli paljon ja määrästä riippumatta pissa oli aina vahvaa. Niinpä päätin katkaista oireilun ennen kuin se varsinaisesti edes ehti alkaa ja siirsin kissan raakaruokintaan. Kivana ekstrana poistui myös ajoittainen ammoniakinkatku hiekkalaatikon laitamilla… Huomasitko lemmikissäsi muutoksia uuden ruokavalion…

Norfolkinterrieri Serafiina

Norfolkinterrieri Serafiina

Miksi aloititte barffauksen? Meillä on ollut aina ongelmia ruoan suhteen. Jo pienestä pennusta asti Osmo on oksennellut päivällä ja yöllä, on ollut närästystä ja kaikkia mahdollisia vaivoja. Allaergiatesteistä kaikkiin nappuloihin ja puuroihin oli kokeiltu. Vihdoin kuulin, Osmon ollessa vasta 7-vuotias, barffista. Yölliset oksentelut loppuivat melkein kuin seinään. Kuinka itse koit BARF-ruokinnan? Oliko se helppoa, työlästä,…

Borderterrieri Miia

Borderterrieri Miia

Miksi aloititte barffauksen? Koiramme olivat sairastelleet kuluvan vuoden aikana paljon (useita toistuvia korvatulehduksia, tassujen kutinaa jne.). Barffaus oli kiinnostanut jo aiemminkin ja olimme kuulleet siitä paljon hyvää. Koirat ei saa nautaa ollenkaan (hiivan takia) ja barffauksella saimme koostettua laadukkaan naudattoman mutta monipuolisen ruokavalion. Oliko sinulla ennakkoluuloja liittyen BARF-ruokintaan? Oi, kyllä vain! Siksi siirsimmekin barffauksen aloittamista…

Sekarotuinen koira Ansku

Sekarotuinen koira Ansku

Miksi aloititte barffauksen? Kissani vaikean allergian takia. Oliko sinulla ennakkoluuloja liittyen BARF-ruokintaan? Lähinnä tuotteiden säilyvyydestä ja siitä suostuuko koko ikänsä teollista ruokaa syönyt kissa syömään raakaruokaa. Oliko ruokinnassa joitakin haasteita ja kuinka niistä selvittiin? Aluksi oli hieman arastelua ja vaikutti siltä ettei kissa oikein tiennyt että mitä tuo on. Tarjosin vain sitkeästi ja ei mennyt…

Pumi Hansku

Pumi Hansku

Miksi aloititte barffauksen? Olen viimeiset viisitoista vuotta pyrkinyt syöttämään koirani luonnonmukaisesti. Barffaukseen olen ikään kuin liukunut pikkuhiljaa tiedon ja taidon lisäännyttä. Oliko sinulla ennakkoluuloja liittyen BARF-ruokintaan? Alkujaan hirvitti syöttää raakoja luita koirilleni, mutta Mushin tuotteiden myötä epäluulo on viimein lähtenyt. Oliko ruokinnassa joitakin haasteita ja kuinka niistä selvittiin? Alkujaan raakaruokinnan haasteena oli tiedon saannin vaikeus,…

Ranskanbulldoggi Minki

Ranskanbulldoggi Minki

Miksi aloititte barffauksen? Meillä koira on barffannut syntymästään asti ja kasvattajan neuvojen mukaan jatkoimme samaa ruokintatapaa kotona. Oliko sinulla ennakkoluuloja liittyen BARF-ruokintaan? Ennakkoluuloja barffausta kohtaan minulla ei ollut ollenkaan, päinvastoin, asiasta enemmän luettuani olin aina enemmän ja enemmän vakuuttunut että tämä on parasta koiralleni. Kuinka itse koit BARF-ruokinnan? Oliko se helppoa, työlästä, mukavaa vaihtelua? Mielestäni…

Pitkäkarvainen chihuahua Essisy

Pitkäkarvainen chihuahua Essisy

Tämä kuvankaunis tyttökoira on syntymästään asti ollut melko rauhallinen ja jopa hieman ujo pentu. Ulkonäöllään ja kiltillä luonteellaan ihmisten sydämet vallannut pentu oli kuitenkin alussa todella huono syömään, ja nirsoilu sai omistajan huolestumaan. Niukahko syöminen vaikutti pennun vähäisen leikkisyyden ja energian lisäksi vähitellen myös turkin ja ihon hilseilyyn. Kiiltävästä turkista ei ollut haavettakaan. Monen muun…

Koira Jonna

Koira Jonna

Sanotaan, että nimi on enne. Oman koirani kohdalla tämä ainakin pitää paikkansa. Haluan kertoa kaikille Heron selviytymistarinan, jotta mahdollisesti myös muut voivat saada sitä kautta apua ongelmiinsa. Heron mahavaivat – näin lievästi ilmaistuna – alkoivat syksyllä 2009 koiran ollessa 2,5-vuotias. Siihen mennessä se oli aina ollut huono syömään ja sain monesti tehdä kaikki kommervenkit, jotta…

Lyhytkarvainen chihuahua Kati

Lyhytkarvainen chihuahua Kati

”Lihavin koira minkä olen koskaan nähnyt…” Näillä sanoilla alkoi Myyn tarina elämässäni. Myy oli 8-vuotias ja elänyt viimeiset vuodet kahdestaan Mummun kanssa. Valitettavasti Mummun muisti oli huonontunut ja todennäköistä onkin että Myy ja Mummu jakoivat kaiken ruokansa tasan. Ainoa vaan että Myy on chihuahua – ja vieläpä pieni sellainen. Lopulta vuosi sitten keväällä Mummu ei…

Kääpiöpinseri Katariina K

Kääpiöpinseri Katariina K

Helmi on ollut puoli barffilla vasta puoli vuotta. Terveys tuolla on aina ollut viiden tähden luokkaa. Luiden ansiosta hampaat ovat pysyneet erittäinkin hyvässä kunnossa, ei ole ollut havaittavissa yhtään hammaskiveä. Turkki kiiltä ja on elinvoimainen. Pelkällä nappula ruualla hilseili niskan alueelta hieman, mutta kun alkoi 50/50 niin hilseilykin loppui. Barffi on myös hyvä sillä näkee…

Koira

Koira

Me päädyttiin barffaamaan useiden eläinlääkärireissujen ja unettomien yöiden jälkeen. Ell:illä sai rampata jos jonkinlaisien tulehduksien ja ruuansulatusvaivojen takia, oltiin jo ihan epätoivoisia kun mitään ei saatu selville. Koira nukutettiin kurkun tähystykseen, nielurisat penslattiin ja mukaan annettiin monenlaisia antibiootteja ilman selvää diagnoosia. Samalla saatiin myös tassun sekä korvien hiivatulehdukseen ohjeet ja muita voiteita joita en edes…

Kissa Melissa

Kissa Melissa

Cleo on hankittu löytöeläintalolta, ja ennen meille tuloa oli syönyt vain markettien ruokia. Meille tultuaan syötimme vielä hetken Cleolle viljattomia ja lihaisia märkäruokia, kunnes siirryimme puolibarffaukseen. Kissan turkki, hampaat ja yleiskunto ovat pysyneet paljon paremmassa kunnossa. Tarkoitus olisi siirtyä vielä tulevaisuudessa kokonaan BARF-ruokintaan, sillä haluamme tarjota kissallemme mahdollisimman luonnonmukaisen ruokavalion. Barffauksesta on ollut kissallemme todella…

Suursnautseri Heidi

Suursnautseri Heidi

Täällä barffaamista Mush-ruuilla on aloitellut 6,5-vuotias Cara-suursnautseri. Syynä nappuloista raakaruokintaan siirtymiseen olivat pahentuneet allergiaoireet. Olimme kokeilleet monia eri nappulamerkkejä (mm. Royal Canin, Brit Care, Jahti Vahti…) vuosien varrella, mutta yhtään täydellisesti sopivaa ei löytynyt. Aina oli jotain ongelmaa: tassujen kutina ja nuoleminen, korvatulehdukset tai nappulan huono maistuvuus. Luonnonmukaisempaan ruokaan siirtyminen oli ollut mielessä pidempään, mutta…

Jackrussellinterrieri Jenni

Jackrussellinterrieri Jenni

Kahdeksat vikkelät tassut, kahdet tarkat ja kahdet kuurot korvat, kaksi hyvin herkkää nenää ja iloisesti heiluvaa häntää! Vaisto-tuotteilla aloitetun ruokinnan jälkeen on kahden terrierin olossa huomattavissa positiivisia muutoksia. Alkuun -tietenkin-, se kakkajuttu. Ensimmäisen annoksen jälkeen oli olohuoneen matolla mahtavat läjät, mutta sen jälkeen ei ongelmia ole ilmennyt. Vaikka tyttöjen jätökset eivät ennenkään olleet suuren suuria,…

Amerikancockerspanieli Salla Suomela

Amerikancockerspanieli Salla Suomela

Amerikancockerspanieli Mimi muutti meille 8 viikon iässä, ja sai uudeksi parhaaksi ystäväkseen ja suojelijakseen Rottweiler Beatan. Mimin elämä näytti sujuvan onnellisesti pari ensimmäistä vuotta. Kolmevuotisrokotuksen yhteydessä korvatarkastuksessa huomattiin, että Mimin korvat olivat ihan kauheassa kunnossa, todella pahasti tulehtuneet ja hiivaiset. Eläinlääkäri kertoi, että sellaisessa tapauksessa voidaan joutua jopa poistamaan korvakäytävät. Mimi siirtyi heti hypoallergiaruualle, ja…

Shetlanninlammaskoira Nea

Shetlanninlammaskoira Nea

Pentuaikoina Dana söi nappulaa kasvattajan aloittamana. Koin nappulan hyväksi ja käteväksi tavaksi ruokkia koiraani. Nappulan vaikutus koiraani ei ollut hyvä. Dana ei tullut innoissaan syömään eikä halunnut syödä koko ateriaa. Paino ei noussut ja Dana oli hieman alipainoisen oloinen. Turkki oli rasvoittunut ja iho hilseilevä ja kuiva. Kävin ostamassa eläinlääkäriltä hilseilevälle iholle tarkoitettua shampoota. Eihän…

Bolognese Jessica

Bolognese Jessica

Ana alkoi 6kk iässä ripuloimaan. Kokeilimme antaa riisiä, canikuria, keitettyä kanaa ja vaikka mitä parin kuukauden ajan eläinlääkärien ohjeiden mukaisesti. Kävimme kolmella eri eläinklinikalla, sillä kaikki aina vain vuoronperään sanoivat, että eivät tiedä mitä tehdä. Otettiin kokeita; verikoe, ulostenäyte jne. Kaikki oli aina ok. Allergioihin eläinlääkärit eivät uskoneet. Lisäksi koiramme joi runsaasti. Siihenkään ei löydetty…

Novascotiannoutaja pipsen

Novascotiannoutaja pipsen

Tara, kavereiden kesken Tapsa vain, on kahdeksan vuotta täyttävä reipas noutajaneiti. Se on nähnyt elämässään jos jonkinlaista käännettä ja tärkeimpänä työtehtävänään kouluttanut omistajaansa lempeällä otteella (= armoa antamatta). Se oli nuorena varsinainen vesseli, uhmakas kuin nykynuori ja energinenkin vielä. Kaikki piti tutkia ja kaikki piti kokeilla, mutta vaikka kyseessä oli aktiivinen kulkija, painon kanssa sai…

nan Jenna

nan Jenna

Ponttu on siitä asti syöny teollisia nappuloita todella huonosti kun se meille marraskuussa tuli, yleensä suostu syömään kunnolla vasta illalla ku olikin jo kauhee nälkä. Pontuksella oli myös todella vuotavat silmät ja aina innostuessaan ei saanut kunnol happea jolloin alko kauhee röhinä ja henge haukkominen. Nappuloitten aikana sen maha piti välillä myös kauheeta mölinää ja…

Karkeakarvainen saksanseisoja Rytioja

Karkeakarvainen saksanseisoja Rytioja

Karkeakarvainen saksanseisoja Tyyne nauttii barf ruuasta, ennen Tyynelle ei vain maistunut tavallinen nappuruoka, koitimme ostaa parempia nappuja hänelle mutta Tyynelle ei vain maistunut, hän laihtui ja turkista lähti silloin tällöin isoja alueita karvaa, joten päätimme aloittaa barffauksen. No Tyyne lihoi tavalliseen painoonsa, turkki tuli terveemmäksi ja muutenkin Tyynestä tuli pirteämpi ja energisempi. Suosittelen kokeilemaan Barffausta…

Mopsi MinnaVee

Mopsi MinnaVee

Meidän kaksi mopsineitiämme ovat barffanneet viime lokakuusta lähtien. Ennen barf-ruokaan vaihtamista koirat olivat nirsoja ja huonoja syömään sekä niillä oli usein toistuvia hiivatulehduksia korvissa. Minulla on pelkästään postitiivista sanottavaa barf-ruokinnasta. Koirat odottavat innoissaan ruokailuhetkeä ja kupit nuollaan antaumuksella typötyhjiksi. Ainut mikä tekee pakasteiden syöttämisestä nappuloita hankalampaa on se, että annokset on muistettava ottaa sulamaan ajoissa…

Koira "Hyvän Elämän Kärpäslätkä"

Koira "Hyvän Elämän Kärpäslätkä"

Koirani sai kasvuaikanaan lähinnä vain kotiruokaa; muun muassa maksalaatikkoa, teollista lihahyytelöä, kuivamuonaa… ei siis sisällöltään kovin terveellistä ja luonnonmukaista. Meillä asustaa myös 14-vuotias kotikissa, joka vuonna 2011 sairastui haimatulehdukseen ja olimme jo päättäneet viedä lopetuspiikille tulehduksesta aiheutuvien vakavien ongelmien vuoksi. Kunnes eräänä kauniina päivänä tapasin tuttavan, joka ehdotti, että yrittäisimme vielä homeopatiaa. Yritimme ja onnistuimmekin:…

Ranskanbulldoggi Mia

Ranskanbulldoggi Mia

Kiti lähettää kaikille ja erityisesti niille ranskiksille terkkuja että nyt mamman/papan kanssa elukka kauppaan ja raaka ruokaa ostamaan. Ei kutise tassut! Ei kutise naama! Ei kutise pylly! Ei ihottumaa tassuissa ei naamassa! Ja pieruja ei leijaile meidän olkkarissa hajun kera enää! ja tämä kaikki on tullut alle kuukaudessa. Ja meidän vanha kranttu narttu juoksee syömään…

nan Sonja

nan Sonja

Vielä vuosi sitten taistelimme Epelin kanssa lihan syömisestä. Koira ei sitä halunnut, ei millään. Saattoi haistaa nyrpistellen nenäänsä ja hipsiä kiireen vilkkaa pois. Epeli oli aiemmin nirso ihan kaikelle muullekin. Nappula ei kelvannut, oli seassa mitä tahansa herkkua. Se saattoi istua apaattinen ilme kasvoillaan kupin edessä ja tuijottaa ruokaa, muttei tehnyt elettäkään syödäkseen sitä. Kuitenkin,…

Havannankoira Tyytyväinen koiranomistaja

Havannankoira Tyytyväinen koiranomistaja

Meidän Simba söi nappuloita 6 kk ikään asti, mutta sitten tuli stoppi. Ruoka maistui todella huonosti ja koira laihtui. Vaikka nappulan sekaan lisäsi mitä hyvää, ei ruokahalu palannut. Meillä oli syötetty aina eläinkaupan laadukkaimpia nappuloita, mutta ne eivät olleet koirasta mieluisia. Vaihdoin nappulamerkin toiseen erittäin kehuttuun tuotteeseen, jossa makua ylistettiin ylivertaiseksi ja nirsollekin maistuvaksi. Sisällysluettelon…

Shetlanninlammaskoira Saara

Shetlanninlammaskoira Saara

Niilo on iloinen ja reipas nuori shelttipoika. Valitettavasti tämän pojan kanssa ollaan jouduttu ravaamaan lääkärissä ihan omiksi tarpeiksi asti. Osasyynä lääkärissä ravaamiseen on ollut se, että Niilolla virtaa riittää ja osa siitä tulee purettua säheltämällä ihan omia 😉 Lääkärissä ravaaminen alkoi viime syksynä jalkavaivoilla. Kävimme mm. poistamassa yhden lohjenneen kynnen. Mukaan saimme kipeän jalan tuppoineen…

Shetlanninlammaskoira Tia

Shetlanninlammaskoira Tia

Herään tiiviisti tapittavaan katseeseen jossain tyynyni tasolla. Yöpöydällä kello näyttää puoli neljää aamulla, mutta levoton vinkuminen ei anna valinnan varaa. Taas mennään, ei auta. Ticon vatsa alkoi oireilla vähitellen. Pennusta asti koira oli saanut ruuaksi nappuloiden ohella jauhelihaa, kananmunaa ja hapanmaitotuotteita. Suunnilleen vuoden ikään asti koira voikin hyvin. En välittänyt nappuloista varmasti paljoa Ticoa enempää,…

nan Laura

nan Laura

Usein eläinkauppoja kierrellessäni, huomasin muchin tuotteita joita en uskaltanut kokeilla. Ne kummalliset raa at lihat vaikuttivat vaikeilta ja bakteerien lomapaikolta. Tyydyin nappuloiden ostoon koska en ymmärtänyt miten homma toimii. No toisen koirani asettuessa taloon alkoi ruokinta puoli kiiinnostamaan ja rupesin aina aikani kuluksi tekemään koirilleni ruokaa jota sanoin herkkuaterioiksi. Ostin muschin lihoja ja pötköjä joita…

Estrelanvuoristokoira kennel Iipanaapan

Estrelanvuoristokoira kennel Iipanaapan

Olen kohta 3-vuotias pitkäkarvainen estrelanvuoristokoira. Nykyään minulla jopa on rodulle ominainen pitkä kaksikerroksinen turkki. Aina se ei ole ollut itsestäänselvyys. Laumaani kuuluu reilu 2-vuotias Nora joka on kanssani samaa rotua sekä pentuni Aada. Ikää tuolla pennullani on 7kk. Hän on saanut onnekseen nauttia pitkästä tuuheasta turkistaan koko tähän asti eläneen aikansa. Kunpa minäkin olisin saanut….

Toyvillakoira Venla

Toyvillakoira Venla

Hyvä ruokavalio on tärkeää varsinkin sellaiselle koiralle, joka harrastaa usein erinlaisia lajeja, kuten vaikka agilityä, jossa tarvitaan hyvää kuntoa ja vahvat lihakset. Koiran on jaksettava monenlaista estettä, putken läpi juokseminen, esteiden ylittäminen, keppien pujottelua. Kaikki tämä vaatii hyvän kunnon ja terveyden, jonka Tildakin ansaitsi. Ensimmäisillä esteillä tuntui, ettei koiralla riitä puhtia hypätä, vaikka estettä yritettiinkin…

Kissa

Kissa

Tämä tarina ei kerro lastenelokuvan mustasta lohikäärmeestä, eikä myöskään kirjaimellisesti hampaattomasta kissasta. Otsikko kuitenkin kertoo paljon, kun sen osaa oikein tulkita. Selventääksemme asiaa palataan hiukan ajassa taaksepäin. Minttu on kissoistamme se vanhempi ja karvaisempi. Ikää on nyt hiukan yli kolme vuotta, ja Minttu saapuikin kotiimme vasta tänä syksynä, eli oli jo aikuinen meille tullessaan. Edelliseltä…

Kissa

Kissa

Kissamme Penni tuli meille ensimmäiseksi kissaksi loppuvuodesta 2012, tätä kirjoittaessa Penni on noin vuoden ja neljä kuukautta. Ensimmäisen lemmikin kanssa on helppo joutua hakoteille, kun tietoa lemmikin hoidosta ja ravitsemuksesta on saatavilla niin monenlaista, niin monesta lähteestä. Itseni kohdalla sattui myös, ainakin alkuun, harmittavaisesti niin, että työskentelen tavaratalon lemmikkiosastolla. Siellä eri ruokavalmistajien esittelijöiden myyntipuheita kuunnellessani aloin…

Shetlanninlammaskoira

Shetlanninlammaskoira

Ruffe on minulle kaikki kaikessa. Ja koiran silmin kaikki kaikessa taitaa olla ruoka. Kirjoittaessani tätä, sain raksittaa jokaisen, (paitsi allergia) kohdan ”Meillä barffauksesta on ollut hyötyä”-laatikoista. Energisyys – koira jaksaa ja jaksaa. Sen fyysinen kuntokin on noussut älyttömästi, kun pojalla riittää energiaa tulla mukaani 20km lenkeille ja pyöräreissuille. Tietenkin uni maittaa jälkikäteen, mutta energia ei…

Sekarotuinen koira

Sekarotuinen koira

Feodor, tarhalla John Waynena tunnettu takkuinen, huonohampainen ja pahanhajuinen arka uros-koira. Huostaanotettu omistajan laiminlyötyä koiran hoitoa. Feodorilla oli häntä murtunut kahdesta kohtaa ja korvastakin puuttui palanen. Feodor on sekarotuinen partacollie, joten voi vain kuvitella minkälaisessa kunnossa sen iho ja turkki oli ollut huostaanotettaessa. Lempeä olemus ja renttumainen ulkomuoto saivat minut rakastumaan ja varasin hänet rescue-toiminnan…

Valkoinen länsiylämaanterrieri

Valkoinen länsiylämaanterrieri

Cujon, valkoisen länsiylämaan terrierin muutto meille oli minulle kaikkien toiveiden täyttymys. Ehdin toivoa omaa koiraa kaikkiaan 26 vuotta ennen kuin tähdet asettuivat oikein ja pieni pallero voitiin kantaa kynnyksen yli lelu-, peitto-, hoitotarvike- ja herkkuvuorten keskelle uuteen kotiinsa. Kasvattajalta oli tullut suositus ruokkia pentua mm. vehnää sisältävillä nappuloilla ja me uskoimme. (Voi luoja, miten naiivilta…

Siperianhusky

Siperianhusky

Ricky, pian 2 vuotta, on ollut erittäin nirso ruoalle. Aina oli vatsa sekaisin ja koira onneton, ja joka aamu sai herätä aina yhtä ”ihanaan” hajuun… Ja siivoamaan. Vaihdoimme barffaukseen kolme kuukautta sitten, eikä päivääkään ole kaduttanut. Nyt meillä on kaksi iloista koiraa aamulla vastassa kun heräämme, eikä hajuhaittoja ole tullut! Eikä tämä sen kalliimmaksi ole…

Picardienpaimenkoira

Picardienpaimenkoira

Petteri on ollut pienestä asti huono syömään ja oireillut aina milloin mitenkin, maha on tullut kipeäksi erilaisista asioista mutta mitään varsinaisesti yhdistävää tekijää ei ikinä löydetty. Petteri jäi kasvussa muista pennuista jälkeen ja oli aina vähän surkea. Ei mennyt paria viikkoa etteikö jotain ruokaongelmia olisi ollut. Söimme sitten erään mahaepisodin jälkeen useita kuukausia Royal Caninin…

Espanjanvesikoira

Espanjanvesikoira

Meille saapui espanjanvesikoira Hilla marraskuun lopussa 2012. Hilla sai kasvattajaltaan laadukkaita nappuloita mukaansa. Hilla päätti heti toisena päivänä lopettaa syömisen. Se piti pidempiäkin paastoja. Soitimme kasvattajalle voiko noin pienelle antaa jo kuivia nappuloita? Noh..kuivat nappulat kelpasivat sitten n.3 päivää ja sitten sekin loppui. Rupesimme olemaan jo huolissamme. Sitten aloimme etsimään tietoa netistä barffauksesta. Lueskelimme muiden…

Espanjanvinttikoira

Espanjanvinttikoira

Koiralleni tarjoutui kerrankin hyvä tilaisuus päästä mukaan Barf ostoksille paikalliseen Faunatar liikkeeseen. Tyytyväisinä ostoksiimme lähdimme vierailulle ja tapaamaan ystäväämme sakasanpaimenkoiraa. Mikä iloinen yllätys kun tuliaisina tuotiin Barf lihapullapussi, joka sitten jaettiin kaverusten kesken sulassa sovussa!

Suomenlapinkoira

Suomenlapinkoira

Luna on energinen nuori koira, jolla riittää intoa ja tarmoa vaikka muille jakaa. Koska perheessämme kissat ovat barffaajia, emme nähneet Lunan kohdalla mitään järkeä ruokkia muulla tavalla! Yleensä en höyryä minkään ”villityksen mukaan”, en ylistä Luomua, en vaahtoa kasvisruoasta, en ole karppaaja – mutta höyryän lemmikkieni barffauksesta! Luna söi meille tullessa vielä papuja, syö vielä…

Suomenlapinkoira

Suomenlapinkoira

Meidän barffitarina alkaa jo viimevuodesta, kun ruokavalio oli tarkoitus pistää remonttiin allergisen borderterrierimme kanssa. Oman epävarmuuteni takia en sitten kuitenkaan koskaan uskaltanut raakaruokintaa oikein aloittaa, kaikki oikeasta ruokintasuhteesta lisäravinteisiin ja muuhun vaikutti niin vaikealta. Bortsumme kuoltua tämän kesän lopusta ja uuden pennun saavuttua hieman sen jälkeen, aloin miettimään raakaruokintaa uudestaan. Saatuani myös paljon neuvoja ruokinnan…

Koira

Koira

Meillä täyttyy kuppi pääsääntöisesti nappulasta, mutta nyt viime kevään jälkeen on kuppiin eksynyt kaikenlaista barfsysteemiäkin. Lihaisia raakaluita tulee ostettua paljon ja annettua päivittäin koirille, myös kalaa ja lihoja annan viikossa muutaman kerran. Kaikki teolliset makupaloit vaihdoin raakaruokaan, ostan itse pakastejauhelihaa tai naudanmahaa ja paistan ne makupaloiksi treeneihin. Olen myös huomannut tämän olevan edullisempaa, kuin että…

Kääpiösnautseri

Kääpiösnautseri

Olen aiemmin suhtautunut barffaamiseen skeptisesti, enkä ole ikinä ajatellut syöttäväni koiralleni pelkkää raakaruokaa. Välillä ostin raakaruokia koirilleni makupaloiksi ruuan sekaan, jotta ruoka pysyisi kiinnostavana. Koiravanhukseni suolisto alkoi jo muutama vuosi sitten temppuilemaan ja koira oli kokonaisuudessaan vuoden toistuvasti ripulilla. Välillä vatsa toimi normaalisti kuukaudenkin ja siksi en reagoinut oireiluun heti. Lopulta kuitenkin vein koiran eläinlääkärille…

Labradorinnoutaja

Labradorinnoutaja

Marley on nirso, mutta kyllä namit, nakit ja muut herkut kelpaa. BARF ruoka on Marleyn mielestä jumalten ruokaa, se on niin hyvää että kulhokin pitää nuolla puhtaaksi! Energisyys lisääntyi. Emme barffaa vielä kunnolla ku ollaan vasta vaihtamassa sitä BARF ruokaan. RC on tämän herran mielestä jotakin roskaa.. Ensimmäisen BARF aterian Marley söi kun oli vajaa…

Koira

Koira

Pomo alkoi pentuiän jälkeen oireilemaan mahan, ihon, tulehdusten ja raivostuttavan käytöksen kanssa. Viimeisestä omistajana koin kovaa syyllisyyttä, sillä ajattelin kaiken johtuvan huonosta kouluttamisesta. Eläinlääkärin suosituksesta vaihdoin ensin nappulat allergiaversioihin ja sen jälkeen nekin vielä kypsennettyyn kotiruokaan. Mikään ei oikein tuntunut maistuvan, kaikki veti mahan aivan sekaisin ja koira oli yhtä aikaa voimaton ja täysituho (varsinkin…

Pitkäkarvainen chihuahua

Pitkäkarvainen chihuahua

Hei! Olen leikattu pitkäkarvainen Chihuahua uros Pepe ja sairastan epilepsiaa. Emäntäni syötti minulle ennen vain kaupasta ostettuja koiranmakkarapötköjä – niitä syötyäni minulla alkoi vuotamaan silmät, iho oli kuivaa ja paino vain nousi eikä pysynyt hallinnassa. Mush:lta emäntäni sai koodin sähköpostiin, jolla hän pystyi lunastamaan ilmaisen mush barf vaisto aterian, joten hän päätti kokeilla sitä ruokaa…

Valkoinen länsiylämaanterrieri

Valkoinen länsiylämaanterrieri

En koskaan unohda sitä hetkeä yhdeksän vuotta sitten, kun Faro tuli perheeseemme keskelle lohdutonta joulun odotusta. Edellinen koirani oli juuri luovuttanut taistelun vakavaa sairautta vastaan. Faro tuli pelastamaan joulumme ja on nimensä mukaisesti tuonut valoa elämäämme siitä lähtien. Faron elämään on kuitenkin aina kuulunut myös allergioita. Noin puoli vuotta sitten Farolla todettiin Cushingin tauti. Juominen…

Picardienpaimenkoira

Picardienpaimenkoira

Hain Boun Itävallasta 18 kk vanhana, pitovaikeuskoirana, joka ei vanhassa kodissaan syönyt kunnolla, turkki oli huono, helposti väsähtänyt nuori koira. Painoakin oli vaivaiset 25 kg; vain luut ja nahka. Meillä ruoka alkoi maittamaan vallan mainiosti; turkki kasvoi, lihakset kehittyi ja ei mitään ongelmia ruoansulatuksen kanssa. Bousta kehittyi äkkiä reipas, riehakas flikka, jonka energisyys kestää aamusta…

Kääpiöpinseri

Kääpiöpinseri

Eeka vaihtoi nappulasta raakaruokaan ollessaan puolitoistavuotias. Luut ja lihat maistuvat mainiosti, mitään ei jää kuppiin eikä ruuan kanssa nirsoilla. Energiaa riittää vaikka muille jakaa. Eeka sai myös nopeasti lihasmassaa ruokinnan muutoksen jälkeen. Luut pitävät myös hampaat puhtoisina eikä niitä ole tarvinnut hoitaa ollenkaan. Maha on myös toiminut koko ajan todella hyvin, tuotos on sopivan kiinteää…

Rottweiler

Rottweiler

Taas toi isäntä toi raksuja ja tiedän että tossa valkoisessa laatikossa jota kutsuvat pakastimeksi,on niitä herkullisia pötkylöitä. Taidampa olla kranttu ja jätän noi murot syömättä ja menen pakastimen viereen loikoilemaan kysyvällä ilmeellä…. Vuh vuh …. anna jo LIHAA ! Toimishan toi juttu taas 😀 Kohta herkuttelen jauhelihalla ja olen isännälle kiltti taas huomiseen 🙂 Tosta…

Basenji

Basenji

Olen Ani, kohta 5 vuotias basenji neitokainen. Omistajani on tahkonut suloisen vartaloni kanssa jo vuosia jotta pysyisin kunnossa, nappuloilla tunnun koko ajan turvonneelta vaikka määrät olivat minimaalisia. Mielestäni olen kunnossa ollut aina, ruokahalu minulla on ollut ja on yhä pohjaton. Koskaan en ole nirsoillut ruoan suhteen. No se sitten näkyy ja tuntuu varsinkin syksyisin juoksujen…