Sekarotuinen kissa Reetta

Sekarotuinen kissa Reetta

Puolitoista vuotta sitten elämääni pääsi valaisemaan 13-vuotias Reetta. Monia muutoksia koki pieni kun saapui kotiin, uudet hiekat ja ruoka muuttui viljattomaan ja sokerittomaan. Mutta 2023 kesällä alkoi stressaavat kuukaudet kun Reetta alkoi oksentelemaan tyhjästä. Oksentelu oli randomia eikä oltu varmoja mistä johtuu. Eläinlääkäri käynnillä kaikki oli viitearvoissa eikä hänestä löydetty mitään. Syksyn alkupuolella olin lukenut…

Exotic Sisu

Exotic Sisu

Me kasvattajina pyrimme totuttamaan kissojen lajityypillistä ruokinta mallia jo aivan pienistä pennuista alkaen. Meillä kissat ovat voineet erinomaisesti ja ovat saaneet myös näyttely piireissä erittäin hyviä arvosteluita. Kissojen turkit kiiltää, kakkaa tulee todella vähän ja kaiken lisäksi kakka ei edes haise millekkään! Pissaa tulee todella paljon, mikä kertoo meille kissojen saavan tarpeeksi nestettä ruoasta. Meillä…

Shetlanninlammaskoira Sissi, Nemo, Edi, Roni ja Siiri

Shetlanninlammaskoira Sissi, Nemo, Edi, Roni ja Siiri

Meiltä löytyy viiden koiran lauma, kolme shetlanninlammaskoiraa ja kaksi pitkäkarvaista collieta. Koirien ikähaarukka 9 kk ikäisestä 8 vuotiaaseen. Miksi päätit kokeilla raakaa ruokaa lemmikillesi? Mistä sait tietoa? Useamman koiran laumassa koirilla on hyvin erilaisia tarpeita ruokinnan suhteen. Raakaruoka on ollut helppo ratkaisu, ruoka joka sopii jokaiselle koiralle. Oli sitten aktiivisempi nuori koira tai jo rauhallisempi…

Kultainennoutaja Hertta

Meillä kultainennoutaja Hertta. Hertalla oli korvissa tahmaa. Vaihdoin kokonaan raakaruokintaan takaisin tuon kokemuksen jälkeen. Vaikka noutajilla luppakorvaisina korvat on kuulemma herkkäpaikka , ei korvia ole tarvinut edes putsata juurikaan – pysyvät puhtaina. Koira on rauhallinen ja hyvin tottelevainen , jonka ajattelen myös raakaruokinnan piikkiin sekä hyvät , puhtaat hampaat , ei matoja eikä muitakaan loisia…

Welsh corgi cardigan Leo

Se mikä on varmaa raakaruokinnan yhteydessä, on koiran ruokahalun lisääntyminen. Nirsoimmatkin tapaukset saa syömään, kun tarjolla on vähän mielekkäämpää. Meillä etenkin nuoret urokset ovat tahtoneet temppuilla syömisen kanssa ja raakaruokinta on ainut tapa saada ne kunnolla syömään. Tätä kikkaa käyttävät myös kasvatinomistajani. Kaikki menee hienosti mitä lautaselle laitetaan. Etenkin broilerin siivet ovat kovaa valuuttaa ja…

Rottweiler Rudy

Uskoisin koirani olevan tyytyväinen, katsoen ruokahalua. Ruoka alkoi maistumaan ihan toisella tavalla kun sai mushia. Tulehdukaen ja mahavaivat jäi kokonaan pois. Turkki ja ihonkunto muuttuu kuin olisi uuden karvapeitteen koira saanut. Myös ruoan helppokäyttöisyys ja säilytys on helppoa tuotteen kanssa. Jos miinuksia pitää antaa niin hinta on yksi miinuspuoli. Saisi olla edukkaampaa näin opiskelijalle.

Sekarotuinen kissa Olga

Kun meille saapui lokakuun loppupuolella uusi kissanpentu, osoittautui hänen ruokkimisensa hankalaksi. Nappuloita Olga ei suostunut syömään ollenkaan, ja märkäruokaakin vain sen verran että nipinnapin pärjäsi. Pentu oli meille tullessaan hieman alipainoinen, ja syömättömyys stressasi minua ja aiheutti pienen kissan painon entisestään putoamista. Pyörin hieman epätoivoisena lemmikkiliikkeessä ja päätin villinä korttina kokeilla Mushin broilerinsydämiä, josko penska…

Punainen irlanninsetteri Manu

Punainen irlanninsetteri Manu

Manu on nirso ja siro nuori (1v2kk) punainen irlanninsetteri. Pienestä pitäen Manu on ollut hirvittävän huono syömään nappulaa, keskustelin monen kanssa siitä, mitä kannattaisi tehdä ja nappulan vaihdon sijaan päädyttiin lisäämään ruokaan raakaa lihaa, koska nappula muutoin sopi hyvin. Nyt Manu saa joka ruualla lihaa ja välillä pelkkää lihaa ja ruoka uppoaa koiraan joka aterialla….

Kultainennoutaja Jekku

Kultaiselle noutajalle vaihdettiin ruoka nappulasta raakaan lihaan useammasta syystä, oli ylipainoa, anallirauhasvaivoja, pahanhajuista hengitystä. Karvaa lähti tuppoina ja korvat keräsivät hiivaa. Lihaisaan ruokaan siirtyminen on kauttaaltaan ollut positiivinen kokemus ja lopulta helppokin. Lihaksi valikoitui broileri, kevyt ja hyvin sulava eikä ruoki hiivan kasvua. Miksi päätit kokeilla raakaa ruokaa lemmikillesi? Mistä sait tietoa? Tietoa löytyi netistä…

Whippet Karem

Karem on kokenut elämänsä aikana paljon, myös ihmisen julman puolen. Hieman yli kaksivuotiaana Karem söi pihaan heitettyä myrkkyä ja vaikka se selvisikin kahden viikon taistelulla kokemuksestaan, suolisto koki kovia. Alkoi pitkä tie kohti normaalia ruoansulatusta. Alusta asti nappula sai vatsan sekaisin raakaruokaa helpommin. Noihin aikoihin en itse uskaltanut aloittaa töysipainoista raakaruokkimista, mutta lisäsin raakaa ruokaan…

Norwichinterrieri Vappu

Miksi päätit kokeilla raakaa ruokaa lemmikillesi? Mistä sait tietoa? Koska se vaikutti parhaalta vaihtoehdolta meille ja halusin antaa luonnollista ja monipuolista ruokaa. Huomasitko lemmikissäsi muutoksia uuden ruokavalion myötä? Myös ennen ja jälkeen kuvia olisi mukava nähdä jos sellaisia löytyy. Kyllä. Energiaa tuli lisää, yleinen hyvinvointi on parempi. Paino-ongelmia ei ole enää, iho on parempi, ei…

Sekarotuinen koira Koda

Todella hyvä kokemus on ollut raakaan siirtyminen Miksi päätit kokeilla raakaa ruokaa lemmikillesi? Mistä sait tietoa? Kuivaruoka aiheutti paljon ongelmia terveyteen ja halusin alkaa ruokkimaan luonnonmukaisesti koiraani. Tietoa löysin somesta ja internetistä. Huomasitko lemmikissäsi muutoksia uuden ruokavalion myötä? Myös ennen ja jälkeen kuvia olisi mukava nähdä jos sellaisia löytyy. Kyllä, turkki parani, hilseily loppui, karvanlähtö…

Chihuahua Malla & Tiitu

Chihuahua Malla & Tiitu

”Pakastinta kun avaa, niin kaksi hihua keittiöön ravaa!” Miksi päätit kokeilla raakaa ruokaa lemmikillesi? Mistä sait tietoa? Useimpia (melkeinpä kaikkia) nappularuokia kokeilleena meillä perheessä on ollut kaksi ongelmaa – joko ruoka ei maistu tai se ei sovellu vatsalle (löysä uloste). Kahden koiran kanssa yhteisen ja sopivan ruuan löytäminen molemmille on ollut siis vähintäänkin haastavaa. Sanomattakin…

Sekarotuinen kissa Rosa ja Roope

Sekarotuinen kissa Rosa ja Roope

Kissani ovat aina syöneet lajinsamukaista raakaruokaa: jyrsijöitä, siivekkäitä, kalaa. Pääosin itse pyydystettynä, mutta varsinkin talvella kaupan liha- ja kalatiskin tuotteilla täydennettynä. Lihaa, muikkuja, silakoita ja katkarapuja. Miksi päätit kokeilla raakaa ruokaa lemmikillesi? Mistä sait tietoa? Olen lapsesta asti tiennyt, mitä kissat syövät. Huomasitko lemmikissäsi muutoksia uuden ruokavalion myötä? Myös ennen ja jälkeen kuvia olisi mukava…

Eurooppalainen Kissa

Nam. Parasta ikinä. Miksi päätit kokeilla raakaa ruokaa lemmikillesi? Mistä sait tietoa? Facebookin kissa ryhmistä. Huomasitko lemmikissäsi muutoksia uuden ruokavalion myötä? Myös ennen ja jälkeen kuvia olisi mukava nähdä jos sellaisia löytyy. Kissat syövät siis vain osittain raakaa, saavat myös laadukasta lihapitoista kuivaruokaa ja märkäruokaa. Kissat ei ole niin nälkäisiä kuin silloin kun söivät vielä…

Sekarotuinen koira Riia

Sekarotuinen koira Riia

Miksi aloititte barffauksen? Koirat-ryhmässä Facebookissa oli paljon ollut puhetta raakaruuasta. Junnukoira 2 veelle ei tuntunut sopivan mikään, ja 6 eri nappulaa kokeiltuani päätin lähteä kokeilemaan. Lueskelin katiskaa ja aloiteltiin varovasti ja kokeiltiin mikä sopii. 🙂 Kuinka itse koit BARF-ruokinnan? Oliko se helppoa, työlästä, mukavaa vaihtelua? Helppoa, kunhan muistaa ottaa ajoissa ruuan sulamaan. Huomasitko lemmikissäsi muutoksia…

Sekarotuinen kissa Pia Hildén

Sekarotuinen kissa Pia Hildén

Miksi aloititte barffauksen? Tuotteet olivat tuttuja vuosien takaa, kun olin käyttänyt niitä koirillani. Nyt päätin alkaa ruokkimaan niillä kissanpentu sisaruksia, jotka hankimme 2015. Alussa kelpasi kaikki kissojen maut, sitten vain harmaa pussi. Valitettavasti se lopetettin ja sitten tuli täys stoppi, mikään ei mennyt. Noin 1/2-1vuosi oltiin syömättä ja nyt aivan yht´äkkiä ruoka kelpaa taas. Syömättömän…

Labradorinnoutaja Maija

Labradorinnoutaja Maija

Miksi aloititte barffauksen? Syksyllä 2016 Pörrillä todettiin korvatulehdus joka ei hyvästä hoidosta huolimatta parantunut. Tämän lisäksi vanha koira (12v) alkoi laihtua vaikka ruokamäärää nappulalla lisättiin. Jo aiemmin koirani söivät 50/50 joten oli luonnollista lähteä kokeilemaan kokonaan raakaruokintaa. Kuinka itse koit BARF-ruokinnan? Oliko se helppoa, työlästä, mukavaa vaihtelua? Muutos 50/50 mallista oli helppo. Sain jälleenmyyjältä hyvät…

Lapinporokoira Kerttu

Lapinporokoira Kerttu

Miksi aloititte barffauksen? Jo kasvattajalla söi 50-50 mallilla, siitä oli helppo jatkaa. Kuinka itse koit BARF-ruokinnan? Oliko se helppoa, työlästä, mukavaa vaihtelua? Nykyään todella helppoa, on niin paljon valinnanvaraa. Huomasitko lemmikissäsi muutoksia uuden ruokavalion myötä? Myös ennen ja jälkeen kuvia olisi mukava nähdä jos sellaisia löytyy. Aina on ollut terve ja hyvinvoiva. Miten paljon vaihtelet…

Valkoinenpaimenkoira

Valkoinenpaimenkoira

Miksi aloititte barffauksen? Ongelma hiivan kanssa, moni suositellut raka ruoka, että ajateltin kokeilla ja katso jos hiiva lähe pois Kuinka itse koit BARF-ruokinnan? Oliko se helppoa, työlästä, mukavaa vaihtelua? Helpo ja sopiva kokoset levyt joka sulla helposti Huomasitko lemmikissäsi muutoksia uuden ruokavalion myötä? Myös ennen ja jälkeen kuvia olisi mukava nähdä jos sellaisia löytyy. Olen…

Sekarotuinen koira Tanja

Sekarotuinen koira Tanja

Miksi aloititte barffauksen? Näin muistaakseni Mushin mainoksen jossain ja päätin kokeilla. Lisätietoja barffauksesta sain sähköpostitse Mushilta. Kuinka itse koit BARF-ruokinnan? Oliko se helppoa, työlästä, mukavaa vaihtelua? Olen kokenut raaka-ruokinnan erittäin helpoksi; ainut minkä koin hankalaksi oli ruokien sisältämien vitaaminien yms laskeminen, mutta Vaisto-ruoissa nekin on laskettu ja ilmoitettu valmiiksi niin helpotti taas ruokien ostamista. Huomasitko…

Kiinanharjakoira Tuire

Kiinanharjakoira Tuire

Miksi aloititte barffauksen? Minulle tuli puoli vuotta sitten rescue-järjestön kautta kaksi kaltoinkohdeltua kiinanharjakoiraa. Koirat oli laihoja, takkuisia ja ruokahaluttomia. Normaaliin syömiseen ei ollut rutiinia ja syöminen jopa välillä pelotti. Syötin nappuloita kädestä ja silti ruokaa ei mennyt. Nappulat saivat aikaan jatkuvaa ripulia ja iho-oireita. Sisälle kakkaaminen oli herkkämahaiselle lähes jokapäiväistä.Kokeilin monia eri vaihtoehtoja ennenkuin rupesin…

Sekarotuinen koira Camilla

Sekarotuinen koira Camilla

Miksi aloititte barffauksen? Näin netflixistä eläintenruokaa koskevan dokumentin joka avasi silmäni, sitten etsin netistä parempia vaihtoehtoja ja löysin MUSH ruoat Kuinka itse koit BARF-ruokinnan? Oliko se helppoa, työlästä, mukavaa vaihtelua? MUSH BARF ruoilla raakaruokinta on helppoa, eikä hintakaan ole paha Huomasitko lemmikissäsi muutoksia uuden ruokavalion myötä? Myös ennen ja jälkeen kuvia olisi mukava nähdä jos…

Karkeakarvainen saksanseisoja TuulaR

Karkeakarvainen saksanseisoja TuulaR

Miksi aloititte barffauksen? Trimmaaja suositteli, koiralla hiivaongelmaa korvissa. Kuinka itse koit BARF-ruokinnan? Oliko se helppoa, työlästä, mukavaa vaihtelua? Alkuun olin hieman epäilevä, mutta yllättävän näppärää kun vaan muistaa ottaa ajallaan sulamaan. Huomasitko lemmikissäsi muutoksia uuden ruokavalion myötä? Myös ennen ja jälkeen kuvia olisi mukava nähdä jos sellaisia löytyy. Hiivan määrä korvissa vähentynyt ja timmimmässä kunnossa…

Kääpiöpinseri Tytti

Kääpiöpinseri Tytti

Miksi aloititte barffauksen? Koirani sairastui jo toistamiseen suolistotulehdukseen, eikä näiden välissäkään oikein ollut kunnossa.. Pahimmillaan jatkuvaa verensekaista oksentelua, laihtumista ja kipua, välillä vain närästystä ja turvotusta. Tietoa sain netistä mushin sivuilta, facebookista ja parilta asiaan perehtyneeltä. Kuinka itse koit BARF-ruokinnan? Oliko se helppoa, työlästä, mukavaa vaihtelua? Kaikki tuntui kovin vaikeelta alkuun etenkin miettiessä lisäravinneasioita.. Mutta…

Labradorinnoutaja Saija

Labradorinnoutaja Saija

Miksi aloititte barffauksen? Sopivaa nappulaa oli vaikea löytää, epämääräiset merkinnät säkeissä johtivat harhaan (eläinperäiset rasvat yms.). Sain tietoa netistä ja kavereilta. Kuinka itse koit BARF-ruokinnan? Oliko se helppoa, työlästä, mukavaa vaihtelua? Ruokinta Mush-valmisteilla on vaivatonta! Eikä kahden noutajan ruokintaa varten tarvi edes isoa pakastinta kun ruokaa on saatavilla useammassa lähellä olevassa eläinkaupassa. Huomasitko lemmikissäsi muutoksia…

Eurooppalainen Minttuli

Eurooppalainen Minttuli

Miksi aloititte barffauksen? Ajattelin että on terveellisempää ja Facessa löysin mainoksen Kuinka itse koit BARF-ruokinnan? Oliko se helppoa, työlästä, mukavaa vaihtelua? Helppo ottaa pakkasesta muutama pallero ja lämmittää mikrossa Huomasitko lemmikissäsi muutoksia uuden ruokavalion myötä? Myös ennen ja jälkeen kuvia olisi mukava nähdä jos sellaisia löytyy. Kuvia ei ole. Turkki tuntuu paremmalta Annatko jotain lihojen,…

Polski owczarek nizinny Carina

Polski owczarek nizinny Carina

Miksi aloititte barffauksen? Koiramme sai diabetesdiagnoosin tammikuussa tänä vuonna. En tiennyt mihin kääntyä joten etsin Facebookissa diabetesryhmää koirille. Siellä puhuttiin Mush-ruoasta koko ajan. Ja päätimme kokeilla. Kuinka itse koit BARF-ruokinnan? Oliko se helppoa, työlästä, mukavaa vaihtelua? Ostan isot pakkaukset ja ennen kuin laitan pakastimeen, teen kertaannokset jääpussiin. Huomasitko lemmikissäsi muutoksia uuden ruokavalion myötä? Myös ennen…

Abessinialainen Senni

Abessinialainen Senni

Miksi aloititte barffauksen? Kissani on pennusta lähtien saanut osan ravinnosta raakana. Nyt leikkaamattomalle kollille ei oikeen muu maistu kun raakaruoka. Toinen kissa siirtyi mukana ja sekin pitää raakaruuasta. Kuinka itse koit BARF-ruokinnan? Oliko se helppoa, työlästä, mukavaa vaihtelua? Toki työläämpää kuin teollisen ruuan syöttäminen. Kunnon pakastin tulee äkkiä tarpeeseen. Huomasitko lemmikissäsi muutoksia uuden ruokavalion myötä?…

Bordercollie Ilona

Bordercollie Ilona

Miksi aloititte barffauksen? Koirien turkit oli kuivat ja kiillottomat, anturat kuivat ja halkeilevat. Lisäksi 6-V koira oli kuin pöhössä. Raakaruokaa olin pohtinut jo pidempään mutta epäilin osaamistani. Kun kuulin treenitutulta Mushin raakaruuasta, luin siitä netistä lisää ja päätös aloituksesta syntyi. Kuinka itse koit BARF-ruokinnan? Oliko se helppoa, työlästä, mukavaa vaihtelua? Mushin vaistolla niin helppoa, etten…

Labradorinnoutaja Hanna

Labradorinnoutaja Hanna

Miksi aloititte barffauksen? Koirallani oli jatkuvasti anaalirauhastulehduksia ja hieman ylipainoa. Eläinlääkäri suositteli ja tietoa sain netistä, ystäviltä ja ihanalta eläinkauppiaalta. Kuinka itse koit BARF-ruokinnan? Oliko se helppoa, työlästä, mukavaa vaihtelua? Siirtyminen raakaruokintaan oli yllättävän helppoa. Koirani on labradorinnoutaja, joten ruokahaluistaan tunnettu rotu ei ollut moksiskaan vaihdosta. Päinvastoin. Ajattelin aluksi että en ikinä osaa siirtyä…

Rottweiler Taika

Rottweiler Taika

Miksi aloititte barffauksen? En edes enää muista kun siitä on vuosia. Kuinka itse koit BARF-ruokinnan? Oliko se helppoa, työlästä, mukavaa vaihtelua? Valmiit pötköt tekee homman helpoksi. Huomasitko lemmikissäsi muutoksia uuden ruokavalion myötä? Myös ennen ja jälkeen kuvia olisi mukava nähdä jos sellaisia löytyy. Koirasta ainaki sen huomasin että jätökset muuttu kiinteämmiks ja pienemmiksi ja kaasuvaivat…

Sekarotuinen koira Koirallinen

Sekarotuinen koira Koirallinen

Miksi aloititte barffauksen? Minulle tuli 9,5vuotias kodinvaihtaja koira. Hän oli silloin 3viikkoa sitten todella laiha ja turkki huonossa kunnossa. Kaupassa oltuani päätin kokeilla raakaruokaa ja pojalla paino noussut ja karvanlaatu parantunut huimasti. Kuinka itse koit BARF-ruokinnan? Oliko se helppoa, työlästä, mukavaa vaihtelua? Oikeastaan aika helppoa. Rahaahan siinä menee hieman enemmän mutta koira on paremmassa kunnossa…

Sekarotuinen koira Mirakra

Sekarotuinen koira Mirakra

Miksi aloititte barffauksen? Aloitettiin raaka ruokinta koiralle ja samalla huomasin, että myös kissoille tarjolla valmiita pullia. Luin koiran raaka ruokinnasta teidän sivuilta ja samoilta sivuilta löytyi tietoa myös kissojen raaka ruokinnasta. Kuinka itse koit BARF-ruokinnan? Oliko se helppoa, työlästä, mukavaa vaihtelua? Ruokinta on helppoa. Meillä menee kissoille kaksi pullaa päivässä, saavat lisäksi raksuja. Otan iltaisin…

Sekarotuinen koira Tuikka_

Sekarotuinen koira Tuikka_

Miksi aloititte barffauksen? Ystäväni suositteli nirsolle pennullemme raakaruokaa. Tietoa sain myös netistä sivuiltanne ja muiden kokemuksia lukemalla. Kuinka itse koit BARF-ruokinnan? Oliko se helppoa, työlästä, mukavaa vaihtelua? Helppoa. Valmiit pullat on sekä helppo annostella ja ainakin maistuvat! Huomasitko lemmikissäsi muutoksia uuden ruokavalion myötä? Myös ennen ja jälkeen kuvia olisi mukava nähdä jos sellaisia löytyy. Pentu…

Sekarotuinen koira Tanja

Sekarotuinen koira Tanja

Miksi aloititte barffauksen? Painon hallintaan leikatulle uroskoiralle. Mushin nappuloita ja koiramakkaraa käytin aiemmin, mutta kun tuotanto loppui, ajattelin kokeilla tätä raakaruokintaa. Kuinka itse koit BARF-ruokinnan? Oliko se helppoa, työlästä, mukavaa vaihtelua? Raakaruokinta on helppoa. Joskus naurankin, että koira syö mulla paremmin, kuin emäntä. Huomasitko lemmikissäsi muutoksia uuden ruokavalion myötä? Myös ennen ja jälkeen kuvia olisi…

Schipperke Anne

Schipperke Anne

Miksi aloititte barffauksen? Suositusten perusteella – Salon Koirahallilta ja netistä Kuinka itse koit BARF-ruokinnan? Oliko se helppoa, työlästä, mukavaa vaihtelua? Todella helppoa – "pullia" on helppo annostella ja pussin saa kätevästi suljettua Huomasitko lemmikissäsi muutoksia uuden ruokavalion myötä? Myös ennen ja jälkeen kuvia olisi mukava nähdä jos sellaisia löytyy. Vatsat toimii "tasaisemmin" Miten paljon vaihtelet…

Kääpiövillakoira Anna

Kääpiövillakoira Anna

Miksi aloititte barffauksen? Kääpiövillakoiramme Peetun maha oli pentuaikana jatkuvasti sekaisin ja kakka oli huonolaatuista. Lisäksi lähes mikään kokeilluista laadukkaista nappulamerkeistä ei meinannut mennä koiralla alas, joten paino pääsi putoamaan huolestuttavan alas. Tutustuin raakaruokaan ystävän suosituksesta ja lisätietoa hain netistä esim. Mushin sivuilta. Kuinka itse koit BARF-ruokinnan? Oliko se helppoa, työlästä, mukavaa vaihtelua? Raakaruokinta on itselle…

Sekarotuinen koira Susanna

Sekarotuinen koira Susanna

Miksi aloititte barffauksen? Netistä googlettamalla. Kuinka itse koit BARF-ruokinnan? Oliko se helppoa, työlästä, mukavaa vaihtelua? Helppoa. Ruokaa on pakkasessa, josta sitä on kätevää sulatella haluamia määriä. Se on aina tuoretta. Vatsa toimii hyvin ja lemmikki on selvästi TERVE! Huomasitko lemmikissäsi muutoksia uuden ruokavalion myötä? Myös ennen ja jälkeen kuvia olisi mukava nähdä jos sellaisia löytyy….

Hollanninpaimenkoira Riitta

Hollanninpaimenkoira Riitta

Miksi aloititte barffauksen? Alun perin saimme kasvattajalta Mushin tuotteita hakiessamme pennun kotiin. Hän myös suositteli raakaruokintaa. Lisätietoja saimme niin esitteistä kuin netistäkin. Lisäksi lemmikkikaupan myyjät ovat aina osanneet neuvoa tarvittaessa. Kuinka itse koit BARF-ruokinnan? Oliko se helppoa, työlästä, mukavaa vaihtelua? Raakaruokinta on helppa varsinkin kun käytän annospullia. Niitä on helppo ottaa aina tarvittava määrä. Otan…

Afgaaninvinttikoira Sanna V.

Afgaaninvinttikoira Sanna V.

Miksi aloititte barffauksen? Muistan BARF-lyhenteen koiraharrastuksen alkuajoilta melkoisena hirviönä – siihen aikaan kun puhuttiin laajalti pelkkien lihaisten luiden syöttämisestä. Pikkuhiljaa vuosien varrella tietämys kuitenkin lisääntyi. Minulla on kotona varsin kirjava sakki eläimiä – neljä täysin eri elämänvaiheissa olevaa koiraa ja kaksi frettiä. Whippet joutui nuorena myrkyttäjän kohteeksi ja sen koko ruoansulatuselimistö koki paljon vahinkoa, keskikokoinen…

Sekarotuinen koira Saara

Sekarotuinen koira Saara

Miksi aloititte barffauksen? Tietoa sain facebookin raakaruokinta- ja eläinryhmistä. Tällä hetkellä kaksi koiraa ja yksi kissa syövät raakkaa noin 50/50 mallilla. Tutkin asioita ja halusin lisätä raakaruuan osaksi päivittäistä ruokaa, koska se on sekä koirille, että kissoille luonnonmukaisin ruokinta tapa. Kuinka itse koit BARF-ruokinnan? Oliko se helppoa, työlästä, mukavaa vaihtelua? Päädyin 50/50 malliin, koska koin…

Sekarotuinen koira Enni

Sekarotuinen koira Enni

Miksi aloititte barffauksen? Raakaruokinta kantautui aikoinaan korviini ystäviltäni ja tutusta lemmikkitarvikeliikkeestä. Lisää tietoa löytyi netistä ja eläinkaupan myyjältä. Päätin kokeilla raakaruokaa nyt edesmenneelle seniori-rescuekoiralle iho-ongelmien ja usein toistuvan ripulin vuoksi. Kuinka itse koit BARF-ruokinnan? Oliko se helppoa, työlästä, mukavaa vaihtelua? Koen raakaruokinnan helpoksi ja luonnolliseksi valinnaksi koirayksilöstä riippumatta. Itse tykkäsin annospullista, joita oli helppo napata…

Abessinialainen hollo

Abessinialainen hollo

Miksi aloititte barffauksen? Meillä frettejä ruokitaan raakaruualla, koska se on freteille optimaalisinta ravintoa. Tietoa ruokinnasta sain kasvattajilta ja frettiliiton sivuilta, sekä tuotteista Mushin sivuilta. Kuinka itse koit BARF-ruokinnan? Oliko se helppoa, työlästä, mukavaa vaihtelua? Itse koen frettien raakaruokinnan helpoksi. Siitä usein tehdään vaikemman kuuloista, mitä se oikeasti onkaan. Huomasitko lemmikissäsi muutoksia uuden ruokavalion myötä? Myös…

Papillon Eleonoora Vaho

Papillon Eleonoora Vaho

Miksi aloititte barffauksen? Kaverilla oli hyviä kokemuksia raakaruokinnasta ja minulla oli ongelmana koiran vuotavat silmät, sama kuin hänellä oli ollut. Lisäksi koiralla oli painonhallintaongelma ja hieman suurentuneet imusolmukkeet. Tietoa sain häneltä ja netistä, lopuksi erikoisliikkeestä. Kuinka itse koit BARF-ruokinnan? Oliko se helppoa, työlästä, mukavaa vaihtelua? Hurjan helppoa. Aluksi mietitytti muistanko aina ottaa sulamaan seuraavan päivän…

Ranskanbulldoggi Sanna

Ranskanbulldoggi Sanna

Miksi aloititte barffauksen? Koska koirallamme oli epämääräistä kutinaa. Kuinka itse koit BARF-ruokinnan? Oliko se helppoa, työlästä, mukavaa vaihtelua? Helppoa valmiilla annospullilla. Huomasitko lemmikissäsi muutoksia uuden ruokavalion myötä? Myös ennen ja jälkeen kuvia olisi mukava nähdä jos sellaisia löytyy. Kutinat vähentyi ja koirasta tuli paljon lihaksikkaampi sekä karvanlaatu parani selvästi, koira on myös energisempi. Miten paljon…

Staffordshire Bull Terrier Janita

Staffordshire Bull Terrier Janita

Miksi aloititte barffauksen? Näin Facebookissa mainoksen ja ennen edes koiran hankintaa kiinnostuin raakaruokinnasta. Haluan koiralle vain parasta ruokaa. Kuinka itse koit BARF-ruokinnan? Oliko se helppoa, työlästä, mukavaa vaihtelua? Raakaruokinta on helppoa! Vaisto pusseissa annospullat helpottaa oikean annoksen laskemista. Kuvittelin raakaruokinnan olevan paljon vaikeampaa. Huomasitko lemmikissäsi muutoksia uuden ruokavalion myötä? Myös ennen ja jälkeen kuvia olisi…

Sekarotuinen koira Mira

Sekarotuinen koira Mira

Miksi aloititte barffauksen? Päätin vaihtaa laadukkaampaan ruokaan. Koirani syö nyt 50/50, neuvoja internetin, ystävien ja ammattilaisten kautta Kuinka itse koit BARF-ruokinnan? Oliko se helppoa, työlästä, mukavaa vaihtelua? Alkuun vaikutti kovin hankalan kuuloiselta, mutta kunhan ymmärsi perusasiat kunnolla, homma olikin helppoa. Keittiövaaka kannattaa hankkia, säästyy paljolta päänvaivalta kun ei tarvitse miettiä mikä määrä on oikea. Kuppi…

Chihuahua Päivi Hyvönen

Chihuahua Päivi Hyvönen

Miksi aloititte barffauksen? Uroskoira, todella nirso ja hoikassa kunnossa. Kuinka itse koit BARF-ruokinnan? Oliko se helppoa, työlästä, mukavaa vaihtelua? Helppoa muuten mutta kun kauppaan on matkaa niin hakeminen on työlästä ja kesällä tuotteet tuppaa sulamaan matkalla. Huomasitko lemmikissäsi muutoksia uuden ruokavalion myötä? Myös ennen ja jälkeen kuvia olisi mukava nähdä jos sellaisia löytyy. Kyllä huomasin….

Burma Titiuu

Burma Titiuu

Miksi aloititte barffauksen? Kissallani alkoi ilmestymään karvattomia laikkuja kroppaan, kun teolliset ruuat kutittivat ihoa. Etsin tietoa netistä ja tutuilta kasvattajilta ja aloin kokeilemaan eri ruokia. Kuinka itse koit BARF-ruokinnan? Oliko se helppoa, työlästä, mukavaa vaihtelua? Raakaruokinta on helppoa, jos siitä tekee helppoa. On hyvä ottaa selvää kissalle tarpeellisista vitamiineista, kivennäis- ja hivenaineista, jottei puutostiloja pääse…

Tanskandoggi Sanna

Tanskandoggi Sanna

Miksi aloititte barffauksen? Koirieni vatsat ovat todella herkät, kokeilimme monta eri nappulaa ja vihdoin löytyi sopiva. Se ei valitettavasti riittänyt tyttöjen tarpeisiin. Raaka ruuasta kuulin ystävältäni joka myös barffaa. Siitä se ajatus sitten lähti 🙂 Kuinka itse koit BARF-ruokinnan? Oliko se helppoa, työlästä, mukavaa vaihtelua? Koen sen todella helpoksi, tahdon koirillemme vain parasta joten ei…

Lapinporokoira Aino

Lapinporokoira Aino

Miksi aloititte barffauksen? Olen aina kokenut hieman ikäväksi ja tylsäksi syöttää koiralleni pelkkää nappulaa. Siitä on jo vuosia kun aloin syöttämään koirilleni raakaruokaa, enkä enää muista tuliko tieto netistä vai mistä. Myöhemmin vuosien varrella olen paljon päivittänyt tietojani aiheesta, sillä oppimista on paljon – edelleen. Kuinka itse koit BARF-ruokinnan? Oliko se helppoa, työlästä, mukavaa vaihtelua?…

Karkeakarvainen kettuterrieri Emmi

Karkeakarvainen kettuterrieri Emmi

Miksi aloititte barffauksen? Koirallani oli paha korvatulehduskierre, iho-ongelmia ja epileptisiä kohtauksia. Entinen eläinlääkärimme vain määräsi lääkekuuria lääkekuurin perään ja suositteli jotain RC:n allergiaruokaa.. Korvat alkoivat kasvaa "kukkakaalimaisesti" umpeen ja tässä vaiheessa eläinlääkäri ehdotti vain korvien leikkaushoitoa. Menetelmä kuulosti rajulta jonka vuoksi vaihdoimme eläinlääkäriä, halusimme kuulla muidenkin mielipiteitä. Uusi eläinlääkäri ehdottk heti raakaruokintaa. Se ei ollut…

Novascotiannoutaja Tanja

Novascotiannoutaja Tanja

Miksi aloititte barffauksen? Kuivamuona ei sopinut, joka ikinen aiheutti pahaa kutinaa. Näin jonkun mainoksen jossain Kuinka itse koit BARF-ruokinnan? Oliko se helppoa, työlästä, mukavaa vaihtelua? Pötköt koin työläiksi. Pullat on helppoja tarjoilla. En vaihtaisi enää muuhun Huomasitko lemmikissäsi muutoksia uuden ruokavalion myötä? Myös ennen ja jälkeen kuvia olisi mukava nähdä jos sellaisia löytyy. Näin pian,…

Australian Shepherd Katja

Australian Shepherd Katja

Miksi aloititte barffauksen? Meillä on aina syötetty koirille ja kissoille raakaa lihaa, koska se mielestäni kuuluu niiden perusruokavalioon. Kuinka itse koit BARF-ruokinnan? Oliko se helppoa, työlästä, mukavaa vaihtelua? Todella helppoa, varsinkin jos käyttää annospullia. Huomasitko lemmikissäsi muutoksia uuden ruokavalion myötä? Myös ennen ja jälkeen kuvia olisi mukava nähdä jos sellaisia löytyy. Kissojen turkit paranivat ja…

Tanskandoggi BEEBIS

Tanskandoggi BEEBIS

Miksi aloititte barffauksen? Koirallani on ollut n. 3 kuukauden iästä asti kutiseva iho, näytteitä otettu ja eläinlääkärillä ravattu mutta vastausta ei löytynyt. Ruoka-aine allergiatesti on niin huono että eläinlääkäri ei edes supsitellut sen teettämistä ja koska koirani on tanskandoggi, ei sille voinut kuvitellakkaan eliminaatiodiettiä, sen jalathan olisivat kasvaneet yhtä kieroon kuin korkkiruuvi. Luin netistä raaka-ruuasta…

Sekarotuinen koira MADMONKEY

Sekarotuinen koira MADMONKEY

Miksi aloititte barffauksen? Koska koirani on ylipainonen, ja kuulin että voi auttaa jos vaihtaa raakaruokintaan. Sain tietoa Koirat fb sivulta Kuinka itse koit BARF-ruokinnan? Oliko se helppoa, työlästä, mukavaa vaihtelua? Otin heti käyttöön Barfia ja sen lisäksi annan välillä bataatti sosetta, luita ja raakalihaa. Mielestäni tämä on ollut helppoa! Huomasitko lemmikissäsi muutoksia uuden ruokavalion myötä?…

nan Kuisma

nan Kuisma

Miksi aloititte barffauksen? Päätin aikanaan kokeilla raakaruokaa koirallemme, koska nuorena koirana kasvuiässä nappularuoalla ei kasvanut tasaisesti. Joko lihakset kuihtui kun sai vähän massaa, tai sitten jos lihakset kasvoi, niin kylkiluut alkoivat näkyä. Eli ei saanut tarpeeksi rakennusmateriaalia teininä nappuloista. Kuinka itse koit BARF-ruokinnan? Oliko se helppoa, työlästä, mukavaa vaihtelua? Itse en ole koskaan suostunut…

Venäjänsininen Milja

Venäjänsininen Milja

Miksi aloititte barffauksen? Syötin koiralleni joten halusin myös kokeilla kissallamme Kuinka itse koit BARF-ruokinnan? Oliko se helppoa, työlästä, mukavaa vaihtelua? Helppoahan tämä on en nää mitään ongelmia 🙂 Huomasitko lemmikissäsi muutoksia uuden ruokavalion myötä? Myös ennen ja jälkeen kuvia olisi mukava nähdä jos sellaisia löytyy. Mummosta alkoi löytyä puhtia leikkimiseen ja yleinen hyvinvointi parani Annatko…

Chihuahua Jasmina

Chihuahua Jasmina

Miksi aloititte barffauksen? Olin jo aiemmin katsellut erään lemmikkiliikkeen ohjelehtisiä raakaruokinnasta ja se kuulosti hyvältä. Sillon en kuitenkaan aloittanut sitä, koska nappuloista ei ollut tullut mitään ongelmaa vielä. Hipsulla puhkesi yllättäen allergiaa kasvoihin aiheuttaen karvanlähtöä, turvotusta, vetiset silmät ja punoittavan ihon. Aloin ottamaan selvää raakaruoasta paremmin ja luin paljon hyviä arvosteluja MUSHin nettisivuilta. Päätimme heti…

Sekarotuinen koira Luonnollinen on paras vaihtoehto

Sekarotuinen koira Luonnollinen on paras vaihtoehto

Miksi aloititte barffauksen? Halusin vaihtaa kissani ruuan luonnollisempaan vaihtoehtoon.. Ensimmäisen kerran kuulin tästä lemmikkimessuilla josta sain lahjakortin yhteen pussiin Kuinka itse koit BARF-ruokinnan? Oliko se helppoa, työlästä, mukavaa vaihtelua? Pidän tätä parhaana vaihtoehtona.. Olisihan se helompi heittää nappulat kuppiin, mutta kissani hyvinvointi on kaiken A ja O Huomasitko lemmikissäsi muutoksia uuden ruokavalion myötä? Myös ennen…

nan Kia

nan Kia

Miksi aloititte barffauksen? Raakaruokinta on ollut itselleni tuttu juttu jo pidempään, mutta rajalliset pakastustilat sekä pienet tulot estivät sen aloittamisen. Tietoa olen saanut netistä (Katiska). Kuinka itse koit BARF-ruokinnan? Oliko se helppoa, työlästä, mukavaa vaihtelua? Koen sen helpoksi, vaikka joskus ärsyttää jos olen unohtanut ottaa lihaa sulamaan ja pitäisi ruokkia eläimet. Huomasitko lemmikissäsi muutoksia uuden…

Valkoinenpaimenkoira Gaz

Valkoinenpaimenkoira Gaz

Miksi aloititte barffauksen? Valkoinenpaimenkoirani oli huono syömään ja laihassa kunnossa. Menin kysymään raakaruokinnAsta eläintarvikeliikkeestä ja lainasin kirjastosta kirjan raakaruokinnasta. Kuinka itse koit BARF-ruokinnan? Oliko se helppoa, työlästä, mukavaa vaihtelua? Ei ole työlästä. Aamuruoka otetaan illalla sulamaan ja iltaruoka aamulla. Muistaa hyvin, kun tekee sen ruokinnan yhteydessä. Huomasitko lemmikissäsi muutoksia uuden ruokavalion myötä? Myös ennen ja…

Lyhytkarvainen chihuahua LileCa

Lyhytkarvainen chihuahua LileCa

Miksi aloititte barffauksen? Vanhan kansan eläinkauppa sanoi, että koiraltani puuttuu lihakset, suositteli ensin kunnon protsku nappulaa ja siintä siirtymistä barffaukseen. Kuinka itse koit BARF-ruokinnan? Oliko se helppoa, työlästä, mukavaa vaihtelua? Helppoahan tämä on kuin heinän teko. Pakkasesta pullia sulamaan ja avot se on siinä ! Huomasitko lemmikissäsi muutoksia uuden ruokavalion myötä? Myös ennen ja jälkeen…

Karkeakarvainen mäyräkoira Päivi

Karkeakarvainen mäyräkoira Päivi

Miksi aloititte barffauksen? Koiran toistuvien virtsatulehdusten vuoksi. Tietoa sain eläinten ruokintaan erikoistuneelta henkilöltä. Kuinka itse koit BARF-ruokinnan? Oliko se helppoa, työlästä, mukavaa vaihtelua? Koska lihojen ja luiden lisäksi teemme kasvissoseita ym., niin onhan se aika lailla työläämpää kuin kuivamuona. Ja se, että muistaa ottaa ruokaa ajoissa sulamaan! Huomasitko lemmikissäsi muutoksia uuden ruokavalion myötä? Myös ennen…

Sekarotuinen koira Catarina

Sekarotuinen koira Catarina

Miksi aloititte barffauksen? Kun koirien ruokavalio muutettiin tuntui luontevalta alkaa syöttämään myös kissalle raakaruokaa. Paljon tietoa sai googlettamalla sekä paikallisesta eläinkaupasta. Kuinka itse koit BARF-ruokinnan? Oliko se helppoa, työlästä, mukavaa vaihtelua? Voisi sanoa, että helppoa kuin heinänteko. Helppo ottaa aina tarvittava määrä palleroita sulamaan, eikä niiden sulamisessa kestä kovinkaan kauan. Huomasitko lemmikissäsi muutoksia uuden ruokavalion…

Norjalainen metsäkissa evelynie

Norjalainen metsäkissa evelynie

Miksi aloititte barffauksen? Aloitimme barffauksen, koska toinen kissoistani sairastaa kroonista parodontiittia, jonka vuoksi ikenet punoittivat jatkuvasti ja eläinlääkärin tekemissä hampaiden puhdistuksissa jouduttiin käymään päivittäisestä hammaspesusta huolimatta kahden-kolmen kuukauden välein. Tämä ei luonnollisestikaan ollut halpaa hommaa, koska kissalta jouduttiin väliin poistamaan myös hampaita. Eläinlääkärimme suositteli barffin kokeilemista. Epäröin asiaa pitkään kissojen nirsoilun vuoksi, mutta koska…

Saksanpaimenkoira Sirja

Saksanpaimenkoira Sirja

Miksi aloititte barffauksen? Kokeilimme monia nappuloita, mutta mikään ei sopinut. Bane kutisi ja korviin kerääntyi hiivaa. Kuinka itse koit BARF-ruokinnan? Oliko se helppoa, työlästä, mukavaa vaihtelua? Barf ruokinta on helppoa ja mukavaa vaihtelua. Huomasitko lemmikissäsi muutoksia uuden ruokavalion myötä? Myös ennen ja jälkeen kuvia olisi mukava nähdä jos sellaisia löytyy. Muutoksen huomasi viikossa. Hiiva lähti…

Kääpiöpinseri SS

Kääpiöpinseri SS

Miksi aloititte barffauksen? Koiralla oli jatkuvasti ongelmia mahan ja kurkun kanssa. Koiraa luultavasti närästi, sillä oireiden perusteella ja tutkimusten myötä ei muutakaan selitystä ollut. Koira on myös nirso, eikä mitkään kuivaruoat sille viikkoa pidempään maistuneet. Kuinka itse koit BARF-ruokinnan? Oliko se helppoa, työlästä, mukavaa vaihtelua? Mielestäni ruokinta on melko vaivatonta, varsinkin, kun osittain käyttää tuotteita,…

Sekarotuinen koira tiipe

Sekarotuinen koira tiipe

Miksi aloititte barffauksen? Havahduin kissoilleni ruokaa ostaessa. Pakkauksessa luki kana, mutta tarkemmassa tutkinnassa paljastui tuotteen sisältävän muistaakseni noin 4% kanaa. Mitä olinkaan tähän mennessä kissoilleni syöttänyt? Nyt tiedän 100% varmuudella mitä syötän. Kuinka itse koit BARF-ruokinnan? Oliko se helppoa, työlästä, mukavaa vaihtelua? Aluksi se tuntui hankalalta, mutta kun tietoa jaksoi etsiä niin se ei ollutkaan…

Saksanpaimenkoira Katja

Saksanpaimenkoira Katja

Miksi aloititte barffauksen? Rontila kutisi iho, tulehtui tassut ja korvat,turkki hilseili ja yleiskunto oli huono. Mahaongelmia ilmeni tasaisin väliajoin. Kuinka itse koit BARF-ruokinnan? Oliko se helppoa, työlästä, mukavaa vaihtelua? Alkuun ruokinta vaati paljon perehtymistä (valmiita vaihtoehtoja ei tuolloin vielä ollut) ja tein gramman tarkkuisen kiertävän ruokalistan. Äkkiä kuitenkin opittiin ruokimaan tasapainoisesti ilman ruokalistaa. Nykyään olisi…

Lyhytkarvainen collie Frosty

Lyhytkarvainen collie Frosty

Miksi aloititte barffauksen? Barffasin parin "lainakoiran" kanssa, molemmilla huono ruokahalu, nuoremmalla huono turkki ja henki haisi, sekä jatkuva hiivaongelma korvissa, vanhemmalla järkyttävästi turvotusta. Olen saamassa oman pennun ja se tulee syömään raakaa koko ikänsä. Kuinka itse koit BARF-ruokinnan? Oliko se helppoa, työlästä, mukavaa vaihtelua? Olen ehkä lukenut aiheesta vähän liikaa, joten stressaan turhia, yritän…

Tiibetinspanieli pojat

Tiibetinspanieli pojat

Miksi aloititte barffauksen? Halusin kokeilla,ja hyväksi todettiin. Kuinka itse koit BARF-ruokinnan? Oliko se helppoa, työlästä, mukavaa vaihtelua? Helppoa Huomasitko lemmikissäsi muutoksia uuden ruokavalion myötä? Myös ennen ja jälkeen kuvia olisi mukava nähdä jos sellaisia löytyy. Vaikutti ulosteen määrään,koostumukseen,ei enää ripulia Annatko jotain lihojen, sisäelimien ja luiden lisäksi. Mitä ja miksi? Hieman vihannesta,yrjölön puuroa Miten paljon…

Belgian Shepherd Dog (Tervuren) Lilka

Belgian Shepherd Dog (Tervuren) Lilka

Miksi aloititte barffauksen? Koirat syövät paremmin ja massa pysyy helpommin yllä, lihakset alkoivat kehittymään monipuolisemman ruokailun jälkeen ja koirat käyttävät enemmän aikaa ruokailuun, sekä ovat olleet Turkista ja hampaista terveempiä. Kuinka itse koit BARF-ruokinnan? Oliko se helppoa, työlästä, mukavaa vaihtelua? Barf ruokailu on välillä ollut hankalaa lomaillessa, mutta onneksi nykyään melkein joka kaupasta löytyy liha-allas!…

Sekarotuinen koira Elina

Sekarotuinen koira Elina

Miksi aloititte barffauksen? Piksillä oli ongelmana toistuvat anaalirauhasvaivat. Sain ihmisiltä suositteluja, että heillä vastaavat vaivat loppuivat, kun aloittivat raakaruuan syömisen. Ei muutakuin kokeilemaan siis! Kuinka itse koit BARF-ruokinnan? Oliko se helppoa, työlästä, mukavaa vaihtelua? Alkuun oli totuttelua, mutta pari viikkoa ja siitä tuli rutiini; milloin ottaa pullat sulamaan, Piksi odotti keittössä aina tiettyyn aikaan jne….

Saksanpaimenkoira Suvi

Saksanpaimenkoira Suvi

Miksi aloititte barffauksen? Barffaus aloitettiin sen vuoksi, että kuivamuonat laittoivat koiran vatsan sekaisin eivätkä enää maittaneet koiralle. Koira oli tällöin 6 kk vanha. Kuinka itse koit BARF-ruokinnan? Oliko se helppoa, työlästä, mukavaa vaihtelua? Aluksi jännitti barf-ruokinta, mutta äkkiä sen oppi. Nykyiset valikoimat barf-ruokinnassa ovat monipuoliset ja valmiit sekoitukset sisältävät oikeita aineita oikeassa suhteessa, joten ei…

Papillon Erika

Papillon Erika

Miksi aloititte barffauksen? Dara-papillonrouva saapui perheeseemme ollessaan 7-vuotias. Hän oli silloin jo todella paljon vanhemman oloinen: ei leikkinyt enää ja ulkona ei halunnut lenkkeillä. Ystäväperheemme barffasi heidän koiriensa kanssa ja olin kuullut heiltä barffista pelkkää hyvää. Olin ylpeä ja innokas koiranomistaja ja halusin koiralleni vain hyvää, joten siksi aloitin barffauksen heti myös meidän rouvamme kanssa….

Sekarotuinen koira Carina

Sekarotuinen koira Carina

Miksi aloititte barffauksen? Kissani alkoi laihtua ja ruuat eivät kelvanneet, kaikkea kokeiltiin kunnes päätin kokeilla B.A.R.F tuotteita. Kuinka itse koit BARF-ruokinnan? Oliko se helppoa, työlästä, mukavaa vaihtelua? Helppoa on kun muistaa aamulla otta pakkasesta esiin sulamaan päivän ruuat. Huomasitko lemmikissäsi muutoksia uuden ruokavalion myötä? Myös ennen ja jälkeen kuvia olisi mukava nähdä jos sellaisia löytyy….

Valkoinen länsiylämaanterrieri jessicah

Valkoinen länsiylämaanterrieri jessicah

Miksi aloititte barffauksen? Koirillamme on ollut ihovaivoja säännöllisen epäsäännöllisesti. Toiselta otetiin allergiatestit, joissa varastopunkki oli yhtenä allergeeninä. Barffausta olemme kokeilleet aikaisemminkin mutta jotenkin se aina tuntui hankalalta. Nappuloiden jälkeen koirien läjät oli isoja ja löysiä mutta nyt barffauksen myös pieniä papanoita joita on mukava kerätä kakkapussiinkin. 😉 Kuinka itse koit BARF-ruokinnan? Oliko se helppoa, työlästä,…

Cockerspanieli Alexia

Cockerspanieli Alexia

Miksi aloititte barffauksen? Meillä aloitettiin raakaruokinta n. vuosi sitten,allergioiden puhjettua. Kuinka itse koit BARF-ruokinnan? Oliko se helppoa, työlästä, mukavaa vaihtelua? Raakaruokinta (vaihdellaan barf ja maukas ruokaa sen suhteen missä kaupungissa satumme olemaan, eli mikä kauppa on tarjolla, koska täältä maalta ei saa raakaruokaa koirallemme 🙁 )ei ole tuottanut minkäänlasia ongelmia muuten, kun on pysynyt sallittavissa…

Tosa Katja

Tosa Katja

Miksi aloititte barffauksen? Koska se on koiralle luonnollinen ravinto ja koira pysyy terveempänä raakaruualla. Haluan minimoida koiran tervsyriskejä ja antaa kaiken mahdollisuuden hyvään elämään. Näin säästän myös eläinlääkärikuluissa. Kiinnitänhän itsekin huomioni siihen mitä suuhuni laitan. Kuinka itse koit BARF-ruokinnan? Oliko se helppoa, työlästä, mukavaa vaihtelua? Se on helppoa eikä eroa muidenkaan ruokien syöttämisessä. En koskaan…

Sekarotuinen koira milka

Sekarotuinen koira milka

Miksi aloititte barffauksen? Aloitin alkuvuodesta työharjoittelun koiratarvikeliikkeessä, jonka omistaja on hyvin perehtynyt raakaruokiin ja siellä on yhteensä yli 400L pakastimia täynnä raakaruokia. Omistaja on kertonut paljon, samoin asiakkaat joiden koirilla on ollut ongelmia laidasta laitaan. Barffaus vaikuttaa mielenkiintoiselta, tehdään ihan vaan siksi että koira saa vaihtelua ja ruuansulatus pysyisi tasaisena. Kuinka itse koit BARF-ruokinnan? Oliko…

Siperianhusky Roosa

Siperianhusky Roosa

Miksi aloititte barffauksen? Aloitimme barffauksen, kun koiramme ei suostunut enää syömään mitään ja koska sen vatsa on herkkä viljalle. Kaikki mikä oli ennen maistunut, ei enää maistunutkaan, turkki alkoi mennä huonoon kuntoon, paino pudota ja vireystila laskea. Päätimme kokeilla barffausta, koska olimme siitä kuulleet vain hyviä kokemuksia. Kuinka itse koit BARF-ruokinnan? Oliko se helppoa, työlästä,…

Sekarotuinen koira Nadja89

Sekarotuinen koira Nadja89

Miksi aloititte barffauksen? Haluttiin vaihtelua koiran ruokavalioon ja elämänlaatuun 🙂 Koirani on x-rotuinen, joka on 7 vuotias leikattu narttu. Koirani on jo pennusta asti saannu raakaa lihaa, mutta ajan- ja tilanpuutteen vuoksi, lopetimme lihan syönnin. aloitimme joulukuussa uudestaan raakaruuan syötön ja muutos on ollut valtaisa. Kuinka itse koit BARF-ruokinnan? Oliko se helppoa, työlästä, mukavaa vaihtelua?…

Cockerspanieli Niina

Cockerspanieli Niina

Miksi aloititte barffauksen? Pinjalla todettiin mm. ruoka-aineallergioita, joten teolliset kuivamuonat eivät tulleet kysymykseen. Barffaus oli ainut vaihtoehto. Paras vaihtoehto. Kuinka itse koit BARF-ruokinnan? Oliko se helppoa, työlästä, mukavaa vaihtelua? Aluksi kauhistelin kuinka "työlästä" se on, mutta loppujenlopuksi pötkö tai pullat on helppo annostella ja ne säilyy jääkaapissa hyvin pari-kolme päivää. Jopa hoitopaikassa on pärjätty uuden…

Cavalierkingcharlesinspanieli Miiaminni

Cavalierkingcharlesinspanieli Miiaminni

Miksi aloititte barffauksen? Koirallamme oli erinnäisiä ongelmia terveytensä kanssa (kuten kutinaa, iho-ongelmia, turvotusta, takajalka ongelmia, korvien kutinaa ja silmien rähmimistä) nämä ongelmat siis olivat ihan päivittäisiä ja arvelin että kuivaruuasta siirtyminen barffaukseen auttaisi. Kuinka itse koit BARF-ruokinnan? Oliko se helppoa, työlästä, mukavaa vaihtelua? Onhan se työläämpää kuin kuivaruuan antaminen, muttei kuitenkaan yli voimaista. Itse teen…

Shetlanninlammaskoira http://neajadana.blogspot.fi/

Shetlanninlammaskoira http://neajadana.blogspot.fi/

Miksi aloititte barffauksen? Aloitettiin barffaus sen luonnollisuuden takia. Koirani ansaitsee saada lihaa ja luita. Nappulan vaikutus koiraani ei ollut hyvä. Barffaus on mielenkiintoista ja tiedät mitä koirallesi syötät 🙂 Kuinka itse koit BARF-ruokinnan? Oliko se helppoa, työlästä, mukavaa vaihtelua? Onhan tämä mukavaa, mutta pötköjen pilkkominen pienelle koiralle moneen osaan ja pussittaminen on hiukan työlästä. Varsinkin…

Saksanpaimenkoira inka

Saksanpaimenkoira inka

Kuinka itse koit BARF-ruokinnan? Oliko se helppoa, työlästä, mukavaa vaihtelua? Ensi alkuun pötköjen ja pussukoiden varastointi entuudestaankin täyteen pakastimeen oli inhottavaa. Nykyään meillä on koirille oma pakastinlokero, josta otetaan sulamaan huomattavastu muita nameja maistuvampia herkkuja treenien merkeissä (kivipiirat, sydämet), tai "hammasharjoina" luita noin kerran viikossa. Nyt haaveillaan koirien omasta pakastimesta. Huomasitko lemmikissäsi muutoksia uuden ruokavalion…

Tanskalais-ruotsalainen pihakoira Kirsi

Tanskalais-ruotsalainen pihakoira Kirsi

Miksi aloititte barffauksen? Haluan että koirat pysyvät terveenä. Meillä ei ole ollut koskaan iho/silmä/suolisto tai hammaskivi-ongelmia. Kasvattajana tunnen olevani vastuussa myös pentujen tulevaisuudesta ja terveydestä. Kuinka itse koit BARF-ruokinnan? Oliko se helppoa, työlästä, mukavaa vaihtelua? Helppoa ja helpoksi tekee kun tuotteita saa ostettua lähes mistä vaan! Huomasitko lemmikissäsi muutoksia uuden ruokavalion myötä? Myös ennen ja…

Sekarotuinen koira Jokke

Sekarotuinen koira Jokke

Miksi aloititte barffauksen? Halusin parantaa kissani terveyttä ja ruokkia sitä luonnollisesti ja tervellisesti. Itse harrastan myös ruokailussani luonnollista sen mukaista ravintoa, joten on olennaista, että kissa on mukana nauttimassa luonnollisista ruoista ja ainesosista. Hyvä ruoka ja liikunta takaa pitkän iän meille molemmille! Kuinka itse koit BARF-ruokinnan? Oliko se helppoa, työlästä, mukavaa vaihtelua? Sinänsä haastavaa, sillä…

Siperianhusky Jupiter, Polar & Dachu

Siperianhusky Jupiter, Polar & Dachu

Miksi aloititte barffauksen? Pitkään jo mietitty mutta koettu vaikeaksi. Jokainen koirista söi siihen asti eri nappulamerkkejä ja se alkoi tuntua vaikeammalta kuin raaka. Kun valmissekoitukset tulivat markkinoille lähdettiin heti kokeilemaan. Apua aloittamiseen saatiin täältä Mushin sivustolta. Koettiin myös raakaruoka parhaaksi vaihtoehdoksi huskylle jolle ei tuntunut sopivan mikään ruoka. Kuinka itse koit BARF-ruokinnan? Oliko se helppoa,…

Sekarotuinen koira PR

Sekarotuinen koira PR

Miksi aloititte barffauksen? Kun monirotuinen herrasmies Pontus tuli meille neljävuotiaana, oli hän kovin kranttu kuivaruoastaan. Kun viimein eläinlääkärin kanssa todettiin laihduttamisenkin olevan ajankohtaista, päätimme kokeilla barffausta. Sen aloittamisen jälkeen ei ole Pontus ruokakupin ääressä nirsoillut ja kuola valuu varsinkin pullista! Laihduttaminenkin on kivaa, kun ruokamäärän pienentyminen ei suhteessa kuivaruokaan ole niin suuri. Nyt Pontus on…

Cavalierkingcharlesinspanieli eija

Cavalierkingcharlesinspanieli eija

Miksi aloititte barffauksen? Koirani olivat herkkä vatsaisia koirien kuivaruuista ei löytynyt sopivaa mistä vatsat ei olis menny sekaisin ja siksi päätin kokeilla Barf ruokintaa. Kuinka itse koit BARF-ruokinnan? Oliko se helppoa, työlästä, mukavaa vaihtelua? Barf ruokinta on helppoa oikean määrän annostelu painon mukaan onnistuu sujuvasti. Huomasitko lemmikissäsi muutoksia uuden ruokavalion myötä? Myös ennen ja jälkeen…

Sekarotuinen koira MissRescy

Sekarotuinen koira MissRescy

Miksi aloititte barffauksen? Aktiivi käytössä olevat rescue taustaiset koirat (2kpl). Molemmat leikattuja luonnollisesti joten painonhallinta tuottaa oman haasteensa sekä välipäivät joina nappulat tahtoi aiheuttaa energian patoutumista koirassa varsinkin nuoremmassa (2v.). Vanhemmalla (6v.) ongelmana on väsyminen ja painon kertyminen helposti. Kikkailin kuivamuonien kanssa ja hetken tuntui ettei lihakaan tuota ratkaisua ongelmaan kunnes osaavan myyjän avulla löydetiin…

Mopsi hirsikukka

Mopsi hirsikukka

Miksi aloititte barffauksen? noin Kaksi vuotta sitten aloitin kahdella Norwichin terrierilläni Kuinka itse koit BARF-ruokinnan? Oliko se helppoa, työlästä, mukavaa vaihtelua? Minusta se on helppoa, tällä hetkellä meillä on 3 koiraa ja kaikki syö, myös puolenvuoden ikäinen BARF-ruokaa, Huomasitko lemmikissäsi muutoksia uuden ruokavalion myötä? Myös ennen ja jälkeen kuvia olisi mukava nähdä jos sellaisia löytyy….

Kooikerhondje Elina Voutilainen

Kooikerhondje Elina Voutilainen

Miksi aloititte barffauksen? Nette söi nappuloita 3v ajan hyvälläkin ruokahalulla ja ongelmitta, eikä ongelmia ollut. Kaverit rupesivat puhumaan raakaruokinnasta ja barffauksesta, jolloin mielenkiinto heräsi. Luin paljon tietoa netistä, ja totesin että eipä siinä mitään menetä vaikka koittaakin, ja onpa varmasti parempaa kuin prosessoitu kuivaruoka. Koitin ruveta syöttämään raakaruokapötköjä kokeilumielessä silkasta mielenkiinnosta ja tälle tielle ollaan…

Valkoinenpaimenkoira Tea

Valkoinenpaimenkoira Tea

Miksi aloititte barffauksen? Aloitimme ensimmäisellä koiralla barfauksen koska koiralle ei ollut oikein mitään muutakaan syötäväksi kelpaavaa 18:sta allergian takia. Ja kun toinen koira saapui perheeseemme niin katsoimme luonnolliseksi aloittaa myös hänellä barffauksen jotta on sitten helpompi ruokien kanssa eläminen kun ei tarvitse miettiä että mitä kukin saa syödä. ja nuorempihan sitten loppujen lopuksi olikin sitä…

Labradorinnoutaja Mirka

Labradorinnoutaja Mirka

Miksi aloititte barffauksen? Koiramme korvat töhnivät, kirsu oli kuiva, turkki karkea, vehnä aiheutti rapsuttamista ja laihdutus koettiin helpommaksi raakalihalla. Kuinka itse koit BARF-ruokinnan? Oliko se helppoa, työlästä, mukavaa vaihtelua? Helppoa ja kivaa! On kiva miettiä aina viikon ruoat, minä päivänä annetaan mitäkin. Huomasitko lemmikissäsi muutoksia uuden ruokavalion myötä? Myös ennen ja jälkeen kuvia olisi mukava…

Rottweiler Lattiakaakeli

Rottweiler Lattiakaakeli

Miksi aloititte barffauksen? Ostin kesällä Rottweilerin pennun ja mietin että sille pitää hommata jotain perus nappuloiden lisäksi. pää ajatuksena oli vain että se on sitä luonnollista ruokaa ja mitä ne sudet syö luonnossa niin miksi koira ei voisi syödä sitä. ja aloitimme lihaisilla härän hännillä ja muilla herkulla mm. nakit ja siankorvat tuli ekana….

Affenpinseri Saitzu

Affenpinseri Saitzu

Miksi aloititte barffauksen? Yksi koiristani on hyvin nirso, eikä tuntunut nappuloista tai muusta teollisesta löytyvän sille kelpaavaa ruokaa joten kokeilu mielessä ostin ensin jauhelihaa. Ruoka maistui hienostoi ja pikku hiljaa totuttelin eri vaihtoehtoihin Kuinka itse koit BARF-ruokinnan? Oliko se helppoa, työlästä, mukavaa vaihtelua? Oli helppoa kun kaikki oli valmiina sulatuksen jälkeen annettavaksi. Autottomana kuitenkin hankala…

Lyhytkarvainen collie Merja

Lyhytkarvainen collie Merja

Miksi aloititte barffauksen? Noin 20 vuotta takaperin siirryimme raakalihojen käyttöön osittain. Nykyisin koiramme ovat lähes täysin pelkällä raakaruualle, nappulaa saavat noin desin päivässä. Kuinka itse koit BARF-ruokinnan? Oliko se helppoa, työlästä, mukavaa vaihtelua? Vuosia takaperin se oli hankalampaa, nyt se on helppoa. Huomasitko lemmikissäsi muutoksia uuden ruokavalion myötä? Myös ennen ja jälkeen kuvia olisi mukava…

Lyhytkarvainen collie ’-Ronja-

Lyhytkarvainen collie ’-Ronja-

Miksi aloititte barffauksen? Minulla on 7-8kk vanha lk. collieuros, joka on ollut nihkeä syömään koko ajan ja mitä vanhemmaksi Romeo on tullut, on syöminen vaan vähentynyt, nappulan vaihteluista huolimatta. Siksi aloitin kokeilemaan Mushin pakastepötköjä ja nyt totuttelun jälkeen Romeo ei voisi kuvitellakkaan syövänsä muuta. Kuinka itse koit BARF-ruokinnan? Oliko se helppoa, työlästä, mukavaa vaihtelua? Mush-pötköt…

Amerikankääpiökettuterrieri senefi

Amerikankääpiökettuterrieri senefi

Miksi aloititte barffauksen? Koiralla oli iho ongelmia tai lähinnä raapi ihoa todella todella paljon. Raakaruoan myötä tämä on poistunut ja iho on hyvässä kunnossa. Kuinka itse koit BARF-ruokinnan? Oliko se helppoa, työlästä, mukavaa vaihtelua? Ei mitenkään vaikeeta. Osa koirista meillä syö sekaruokaa ja pari barffia mutta silti se toimii hyvin Annatko jotain lihojen, sisäelimien ja…

Englanninspringerspanieli

Englanninspringerspanieli

Miksi aloititte barffauksen? Jo ihan pennusta asti Sennillä oli ongelmia kuivaruuan sulamisen kanssa. Tuntui että koirasta tuli enemmän tavaraa pihalle, kuin meni sisälle. Lisäksi allergiat ja siten iho-ongelmat vaivasivat. Olin myös alusta asti kiinnostunut BARF-ruokavaliosta, vaikka koiralla ei olisi mitään ongelmia ollutkaan. Mielestäni se on parasta ruokaa koiralle. Kuinka itse koit BARF-ruokinnan? Oliko se helppoa,…

Sekarotuinen koira Inu-tenshi

Sekarotuinen koira Inu-tenshi

Miksi aloititte barffauksen? Barffaus on paljon luonnollisempaa ruokaa. Tiedän mitä ruokaa annan koiralleni raakaruokinnan aikana. On terveellisempää, kuin kuivanappulat. Halusin kokeilla raakaruonkintaa myös senkin takia, koska koirani oireili monista kuivanappuloista. Kuinka itse koit BARF-ruokinnan? Oliko se helppoa, työlästä, mukavaa vaihtelua? En ota turhia tressiä ruokinnan suhteen. Maalaisjärellä menin ja lueskelen paljon raakaruokinnasta edelleenkin. Huomasitko…

Suomenajokoira sarikirsi

Suomenajokoira sarikirsi

Miksi aloititte barffauksen? viime vuonna 2012 Kuinka itse koit BARF-ruokinnan? Oliko se helppoa, työlästä, mukavaa vaihtelua? helppoa ja mukavaa Huomasitko lemmikissäsi muutoksia uuden ruokavalion myötä? Myös ennen ja jälkeen kuvia olisi mukava nähdä jos sellaisia löytyy. kyllä turkissa ja olemuksessa Annatko jotain lihojen, sisäelimien ja luiden lisäksi. Mitä ja miksi? raejuustoa..kun ne tykkää siitä Miten…

Sekarotuinen koira Olivia

Sekarotuinen koira Olivia

Miksi aloititte barffauksen? Aloitimme barffauksen, koska tahdon antaa koiralleni mahdollisuuden syödä hyvälaatuista, luonnollista ruokaa, joka kuitenkin sisältää kaikki sen tarvitsemat ravintoaineet. Lihaa lihansyöjälle! Kuinka itse koit BARF-ruokinnan? Oliko se helppoa, työlästä, mukavaa vaihtelua? Ruokintaan piti keskittyä hiukan enemmän kuin raksujen kuppiin lappaamiseen, mutta minusta on mukavaa koota koirille erilaisia aterioita. Ne tuoksuvat hyvältä omaankin nenään!…

Basenji

Basenji

Miksi aloititte barffauksen? Koirani todettiin monille ruoille allergiseksi. Tällaisia ovat ruoat jotka sisältävät esim. Erilaisia pöly- tai varastopunkkeja, joita esiintyy siis lähes kaikissa kuivamuonissa ja kauppojen "valmiissa" koiranruokapurkeissa. Barfausta oli myös harkittu ennen allergian esiintymistä, mutta oireiden jälkeen muuta vaihtoehtoa ei enään ollut. Minunkin koiralle siis todella onni, että barf-tuotteet ovat olemassa. Kuinka itse koit…

Sekarotuinen koira Annika ja Justiina

Sekarotuinen koira Annika ja Justiina

Miksi aloititte barffauksen? Koirani tuli minulle kodinvaihtajana vuoden ikäisenä; turkki oli likainen, korvat olivat likaiset ja hiivaiset sekä koko vartalo oli turvoksissa eikä nappulat maistuneet. Kuinka itse koit BARF-ruokinnan? Oliko se helppoa, työlästä, mukavaa vaihtelua? Tykkään ostaa erilaisia lihoja ja haluan hemmotella uutuuksilla sekä hyvillä yhdistelmillä niinkuin itsekin tykkäisi syödä eri makuja eikä aina vain…

Kleinspitz Miizi

Kleinspitz Miizi

Miksi aloititte barffauksen? Koska kuulin että ne on hyväksi koiran terveydelle Kuinka itse koit BARF-ruokinnan? Oliko se helppoa, työlästä, mukavaa vaihtelua? Todella mukavaa ja helppo annostella, ei tule annettua liikaa. Huomasitko lemmikissäsi muutoksia uuden ruokavalion myötä? Myös ennen ja jälkeen kuvia olisi mukava nähdä jos sellaisia löytyy. Joo huomasin, karva on paremmassa kunnossa, toinen koirista…

Siperianhusky Katikki

Siperianhusky Katikki

Miksi aloititte barffauksen? Koska koko laumalle sopivaa nappulaa ei tahtonut löytyä. Kokeilin PALJON eri vaihtoehtoja, yhden koiran allergia kuitenkin rajoittaa enkä halunnut jatkaa enää sitä jatkuvaa ruokarallia. Hankalaa. Lauma on aina syönyt nappulan ohella lihoja ja luita, mutta pääpaino raakaruualle koputteli takaraivossa aina kun nappulamerkin vaihto oli edessä. Lopussakin pistin haisemaan ja kyllä kannatti! Nyt…

Sekarotuinen koira Essi

Sekarotuinen koira Essi

Miksi aloititte barffauksen? Awalla oli ongelmia anaalinesteiden kanssa. Lisäksi tahdoin tietää tarkkaan mitä koirani söi, sillä Awasta oli/on edelleen tarkoitus kasvaa monipuolinen harrastuskoira. En myöskään tahtonut painia allergioiden kanssa kuten vanhemman collieni kohdalla jouduin tekemään. Kuinka itse koit BARF-ruokinnan? Oliko se helppoa, työlästä, mukavaa vaihtelua? Ruokinta on helppoa ja yksinkertaista eikä kauaa tarvitse harjoitella, että…

Alaskanmalamuutti Elina

Alaskanmalamuutti Elina

Miksi aloititte barffauksen? Halusin ruokkia koirat mahdollisemman luonnolisella ruualla joka taatusti vastaa luvattua. Kuinka itse koit BARF-ruokinnan? Oliko se helppoa, työlästä, mukavaa vaihtelua? Pienellä lukemisella pärjää mainiosti. Vaikka onkin hiukan työläämpää kuin samasta pussista samojen makujen laittaminen kuppiin, on se todellakin sen arvoista! Huomasitko lemmikissäsi muutoksia uuden ruokavalion myötä? Myös ennen ja jälkeen kuvia olisi…

Valkoinenpaimenkoira Iira

Valkoinenpaimenkoira Iira

Miksi aloititte barffauksen? Angelilla oli 2,5 vuotta jatkuvia ongelmia suoliston ja ihon kanssa kun se söi nappulaa, välillä kaikki oli ok ja sitten ilman mitään muutoksia ruokintaan maha meni niin sekaisin ja jatkuva kirputtelu riivasi. Lisäksi tuntui että mikään nappula ei pysty tarjoamaan niin paljoa mitä tuo koira kuluttaa pienessä annoskoossa ja täten koira oli…

Kultainennoutaja kati

Kultainennoutaja kati

Miksi aloititte barffauksen? narttuni kanssa oli ongelmia kuiva ruuan suhteen ja ystäväni suositteli kokeilemaan ja nyt ei ole ollut mitään ongelmia nartulla ja neiti on timmissä kunnossa. Kuinka itse koit BARF-ruokinnan? Oliko se helppoa, työlästä, mukavaa vaihtelua? barf-ruokinta on helppoa kun siihen tutustuu Huomasitko lemmikissäsi muutoksia uuden ruokavalion myötä? Myös ennen ja jälkeen kuvia olisi…

Itäsiperianlaika Alina

Itäsiperianlaika Alina

Miksi aloititte barffauksen? Halusin, että koirallani on luonnollinen ruokavalio. En halua käyttää ns. markettiruokaa korkeiden vehnäpitoisuuksien vuoksi. Olin myös lukenut paljon barffauksen hyödyistä, joten tässä sitä ollaan! Kuinka itse koit BARF-ruokinnan? Oliko se helppoa, työlästä, mukavaa vaihtelua? Luin aluksi paljon tietoa ja kommentteja netistä. Mielestäni oli helppo aloittaa raakaruokinta ja MUSH-tuotteet ovat helppo ja edullinen…

Whippet Nurkkaniityn

Whippet Nurkkaniityn

Miksi aloititte barffauksen? Sain usein näyttelyissä tuomareilta arvosteluun kommentin että koira on liian muhkeassa kunnossa. Vanhempi whippettini tahtoi olla aina "pulleahko" vaikka nappulan määrä jota annoin oli tosi pieni. Vielä kun wipukka steriloitiin ajattelin että jotain muuta ruokintaa täytyy kokeilla ettei paino nouse vaan edelleen.Tyttäreni suosituksesta päätin kokeilla luonnollista raakaruokintaa. Enkä ole päätöstäni katunut 🙂…

Cairn Terrier Sonya

Cairn Terrier Sonya

Miksi aloititte barffauksen? Barf on monipuolisempaa ruokaa, kun nappulat. Sillon tiedät mitä oikeasti koirasi syö ja kuinka paljon, kun saat itse tehdä annokset. Niissä ei ole ylimääräisiä väri-ja lisäaineita, eikä varastopunkkeja. Barf ruoka sopii myös allergisille koirille. Kuinka itse koit BARF-ruokinnan? Oliko se helppoa, työlästä, mukavaa vaihtelua? Aluksi se on hiukan hankalaa, kun ei oikein…

Siperianhusky Vicious

Siperianhusky Vicious

Kuinka itse koit BARF-ruokinnan? Oliko se helppoa, työlästä, mukavaa vaihtelua? Barf-sika/nauta jauheliha on helppo leikata kiekoiksi ja pistää takaisin pakastimeen. Tällöin valmiita annoksia saatavilla heti eikä tarvitse aina leikata. Pötkö on helppo leikata sahalaitaisella veitsellä ja kiekot leikkautuvat,kuin unelma ainakin toisiin jauhelihapötköihin verrattuna. Huomasitko lemmikissäsi muutoksia uuden ruokavalion myötä? Myös ennen ja jälkeen kuvia olisi…

Venäjänsininen Stella

Venäjänsininen Stella

Miksi aloititte barffauksen? Kissanpentuni oli alipainoinen, johtuen ohutsuolen imeytymishäiriötä eli krooninen ripuli ja lihasten heikkous. Tasapaino heikko jalkojen heikkoutta. Kuinka itse koit BARF-ruokinnan? Oliko se helppoa, työlästä, mukavaa vaihtelua? Erittain helppoa annostella, sulaa huoneenlämmössä nopeasti. Annoskoko 1 pulla x 4 /vrk on helppo annostella kasvavalle kissalle, jolla ennen oli toipilas/penturavitsemus. Raakapullat maistuvat kissalleni paremman, kuin…

Kiinanharjakoira nokitassu

Kiinanharjakoira nokitassu

Miksi aloititte barffauksen? meillä barffaus aloitettiin uuden aikuisen koiran myötä, liikaa painoa oli tälle ahmatti tyttelille kertynyt. sen lisäksi vaivana oli korvien kutina ja rapsuttelu sekä usein vatsa oli sekaisin. nyt kahden kuukauden jälkeen paino on normaali siis pudonnut pienellä koiralla kilon. korvien kutina on mennyttä elämää ja ulkoreissuilla tulee nykyään pötkötavaraa. Kuinka itse koit…

Sekarotuinen koira Jenna

Sekarotuinen koira Jenna

Miksi aloititte barffauksen? Vanhemmalta koiraltani on löydetty virtsakiviä muutama vuosi takaperin, jonka vuoksi se söi struviitteihin tarkoitettua tukiruokaa. Koira on kuitenkin todella nirso, eivätkä nappulat oikein maistuneet. Karva oli ajoittaan kiillotonta, sekä nykyistä ohuempi. Koira oli myös todella hoikka. Tutustuttuani enemmän barffaukseen ja sen puhtauteen päätin eläinlääkärin kannustuksesta kokeilla raakaruokintaa tukiruokana. Kuinka itse koit BARF-ruokinnan?…

Sekarotuinen koira ’-Hiekkis-

Sekarotuinen koira ’-Hiekkis-

Miksi aloititte barffauksen? Barffauksen idea lähti itämään eläinlääkärireissulla. Lääkäri suositteli raakaa lihaa, jotta paino pysyisi kurissa, joten siitä se pikkuhiljaa lähti. Aluksi lopetettiin märkäruokien syönti ja mentiin laadukkailla raksuilla ja raakaruualla. Siitä rupesi pikkuhiljaa raksujen syönti vähentymään ja siirryttiinkin kokonaan raakaruokaan sitä mukaa kun omistaja sai tietoa lisää. Osasyynä täyspäiväiseen raakaruokintaan oli se, että halusin…

Sekarotuinen koira Meri

Sekarotuinen koira Meri

Miksi aloititte barffauksen? Olen ruokkinut koiriani raakaruoalla vaihtelevasti koko niiden elämän ajan, mutta nyt syksyllä 2014 säännöllisesti olemme syöneet raakaruokaa Kuinka itse koit BARF-ruokinnan? Oliko se helppoa, työlästä, mukavaa vaihtelua? Vaatii enemmän kuin esim. kuivaruoan anto, mutta mukavaa vaihtelua… en lähtisi ruokkimaan koiraa vain raakaruoalla, koska pelkään ettei se saa "kaikkea" Huomasitko lemmikissäsi muutoksia uuden…

Eurooppalainen tyttinen

Eurooppalainen tyttinen

Miksi aloititte barffauksen? Minulla on kolme kissaa joista jokaisella oli jonkinlaisia terveysongelmia. Kaksi ylipainoista ja jatkuvista tulehdustiloista kärsivää kissaa (korvatulehduksia, kissaflunssaa, hilseilyä jne) ja yksi alipainoinen tapaus. Olin kyllästynyt juoksemaan eläinlääkärissä ja maksamaan valtavia summia lääkkeistä yms. Lisäksi olin juuri itse alkanut syömään raakaruokaa, joten ajattelin että miksei kissanikin ansaitsisi parasta mahdollista, lajilleen tyypillistä ruokaa?…

Jackrussellinterrieri Sanna

Jackrussellinterrieri Sanna

Miksi aloititte barffauksen? Halusin tarjota koiralleni luonnonläheisempää ja ei teollista ruokaa, joka olisi monipuolista ja maukasta. Kuinka itse koit BARF-ruokinnan? Oliko se helppoa, työlästä, mukavaa vaihtelua? Yllättävän helppoa! Vuoden verran lueskelin tietoa tuoreruokinnasta, ja kuvittelin sen olevan hankalaa ja monimutkaista ja että koko ajan pitäisi olla mittaamaassa, laskemassa ja valmistamassa erilaisia ruokia. Olimme kyllä tarjonneet…

Australian Shepherd Toni

Australian Shepherd Toni

Miksi aloititte barffauksen? Koska koiran kuuluu saada luonnonmukaista ruokaa! Kuinka itse koit BARF-ruokinnan? Oliko se helppoa, työlästä, mukavaa vaihtelua? Helppoa ja kohtuu simppeliä kun ei tee siitä rakettitiedettä. Huomasitko lemmikissäsi muutoksia uuden ruokavalion myötä? Myös ennen ja jälkeen kuvia olisi mukava nähdä jos sellaisia löytyy. Aloitimme barffauksen pentuna, ja pentumme oli selväsi lihaksikkaampi ja vahvempi…

Australian Shepherd Jenny

Australian Shepherd Jenny

Miksi aloititte barffauksen? Aloitin barffaamisen vasta toisen koirani kohdalla. Oli helppo uskaltaa kokeilla kun vierailin asiantuntevassa liikkeessä (Murren murkina) ja ensimmäinen koirani oli suolistosairas. Myös yleisesti koirien lisääntyneet yliherkkyydet ajoivat päätöstä barffiin helpommaksi. Kuinka itse koit BARF-ruokinnan? Oliko se helppoa, työlästä, mukavaa vaihtelua? Se on helppoa kotioloissa. Valitettavasti mökkeillessämme turvaudun kyllä nappulaan edelleen mutta kotona…

Labradorinnoutaja Sarkku

Labradorinnoutaja Sarkku

Miksi aloititte barffauksen? Iho-ongelmian,tulehdusten vuoksi. Kokeilu mielessä kohti luonnellisempaa ravitsemusta Kuinka itse koit BARF-ruokinnan? Oliko se helppoa, työlästä, mukavaa vaihtelua? Vie säilytystilaa enemmän niin pakastimesta kuin jääkaapistakin. Ostettu mm uusi jääkaappi sillä ajatuksella että koiran liha-astiat mahtuu omien eväitten lisäksi. Haastavaa uskoa että koira pärjää niin pienellä ruoka määrällä ja sitähän tuli annettua sitten liikaa…

Partacollie Sinituuli

Partacollie Sinituuli

Miksi aloititte barffauksen? Nuori partacollie-urokseni oli raameiltaan todella hieno, mutta täyte puuttui. Kuivamuonaa koira söi lähinnä pysyäkseen hengissä ja olin sen jaksamisesta melkoisen huolissani aktiivisen agilityn treenaamisemme vuoksi. Lopullinen päätös raakaruokinnan saloihin perehtymisestä syntyi koirani hierojan todetessa, että koirani ei saa ravinnosta tarpeeksi proteiinia, vaan vaikka lihaksilla olisi tilaa kasvaa, ne jäävät ikään kuin tyhjiksi…

Amerikanakita Janna

Amerikanakita Janna

Miksi aloititte barffauksen? Halusin koirille luonnonmukaisen ruokavalion, joka sisältää mahdollisimman vähän mitään ylimääräistä. Kuinka itse koit BARF-ruokinnan? Oliko se helppoa, työlästä, mukavaa vaihtelua? Barffaus on helppoa, kun on niin paljon vaihtoehtoja ja monipuolista tarjontaa mm. mixit, sisäelintä, vaistoateriat. Huomasitko lemmikissäsi muutoksia uuden ruokavalion myötä? Myös ennen ja jälkeen kuvia olisi mukava nähdä jos sellaisia löytyy….

Bokseri Tanja

Bokseri Tanja

Miksi aloititte barffauksen? Kasvattajalta aikoinaan mukaan saadun kuivaruokamerkin hankinta hankaloitui tällä seudulla ja tämän jälkeen siis kokeilin useita muita eri merkkejä ja mikään ei sopinut. Sitten päätin kokeilla kaverin koiran innoittamana tätä barffausta,joka osoittautuikin loppuelämän valinnaksi. Kuinka itse koit BARF-ruokinnan? Oliko se helppoa, työlästä, mukavaa vaihtelua? Sain tosiaan kaveriltani jonka koira jo barffasi, hyviä neuvoja,…

Picardienpaimenkoira Minna

Picardienpaimenkoira Minna

Miksi aloititte barffauksen? Otin vuosi sitten Rescuekoiran Venäjältä ja Lesja (koiran nimi) oli niin huonokuntoinen,varsinkin turkki,ja luin silloin barffauksesta niin päätin kokeilla.Nyt on vuosi raakaruokittu,ja maistuu koiralle. Kuinka itse koit BARF-ruokinnan? Oliko se helppoa, työlästä, mukavaa vaihtelua? joskus työlästä mut koira tykkää,niin ei haittaa onko työlästä vai ei Huomasitko lemmikissäsi muutoksia uuden ruokavalion myötä? Myös…

Eurooppalainen Milla heikkilä

Eurooppalainen Milla heikkilä

Miksi aloititte barffauksen? 7kissan kanssa kuluu todella paljon tölkkiruokaa ja kuivaruokaa siihen päälle,tällä ruokavaliolla kissat ovat pitempää tyytyväisiä. Kuinka itse koit BARF-ruokinnan? Oliko se helppoa, työlästä, mukavaa vaihtelua? Ei sen työläämpää kuin ennenkään,hankkiminen on ainut joka on vähän työlästä,mutta mitäpä ei rakkaiden eteen tekisi 🙂 Huomasitko lemmikissäsi muutoksia uuden ruokavalion myötä? Myös ennen ja jälkeen…

Kiinanharjakoira Sara

Kiinanharjakoira Sara

Miksi aloititte barffauksen? Halusin syöttää myös lemmikeilleni, kahdelle koiralleni ja kissoilleni mahdollisimman luonnonmukaista ja puhdasta ruokaa. Lisäksi koirieni kasvattajalta olen saanut alusta asti vinkkejä ja tukea barffaukseen liittyen. Kuinka itse koit BARF-ruokinnan? Oliko se helppoa, työlästä, mukavaa vaihtelua? Helppoa ja mielenkiintoista. Toki helpommallakin pääsee, mutta olen itse ottanut asioista paljon selvää ja haluan tarjota lemmikeilleni…

Suomenlapinkoira Sini

Suomenlapinkoira Sini

Miksi aloititte barffauksen? Aloitimme barffauksen saatuamme selville koiramme kana-allergian eliminaatiodieetin avulla. Olimme kuulleet barffauksesta vain hyviä kokemuksia sekä sen positiivisia vaikutuksia koiran iho-ongelmiin. Halusimme tarjota koirallemme vaihtelevuutta pelkkiin kuivanappula-aterioihin sekä tarjota lemmikille koiralle luontaista ruokaa. Kuinka itse koit BARF-ruokinnan? Oliko se helppoa, työlästä, mukavaa vaihtelua? Barf-ruokinta on helppoa, kun raakaruokien valikoima on nykyään todella laaja….

Welsh corgi cardigan Nanne

Welsh corgi cardigan Nanne

Miksi aloititte barffauksen? Meillä koirat ovat sekaruokinnalla. Silloin, kun itse ei kerta kaikkiaan ehdi tai jaksa panostaa ruokintaan, niin meidän tytöt syövät hyvälaatuista kuivaa nappulaa, mutta muuten syödään BARFia, toki kaikki makupalat eivät ole sitä, kun suosikkeja löytyy muistakin tuotteista ;) Kiinnostus BARFiin lähti siitä, kun tajusi mitä kaikkea p****a joihinkin kuivamuoniin tungetaan. Aluksi…

Mittelspitz Marika

Mittelspitz Marika

Miksi aloititte barffauksen? Koulutuksen kautta perehdyin koirien kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin. Yksi koiristani oli tukeva, vaikka mitä light ruokaa olisin syöttänyt vähäisiä määriä. Ulosteen laatu ja määrä eivät olleet sitä, mikä ihanne oli. Ystäväni oli barffannut jo pitkään ja häneltä sain hyviä ideoita ja tukea, joten päätin siis itsekkin barffausta kokeilla. Tulokset olivat hyvät ja koirat hyvinvoivia….

Sekarotuinen koira Emäntä

Sekarotuinen koira Emäntä

Miksi aloititte barffauksen? Jotain uutta ja vaihtelua. Kuinka itse koit BARF-ruokinnan? Oliko se helppoa, työlästä, mukavaa vaihtelua? Ei mitään ongelmia. Huomasitko lemmikissäsi muutoksia uuden ruokavalion myötä? Myös ennen ja jälkeen kuvia olisi mukava nähdä jos sellaisia löytyy. Hyvinvointisia ja ennen kaikkea tykkäävät. Annatko jotain lihojen, sisäelimien ja luiden lisäksi. Mitä ja miksi? En. Miten paljon…

Bordercollie Ida Tallqvist

Bordercollie Ida Tallqvist

Miksi aloititte barffauksen? Bortsuni Raisa on todella aktiivinen koira, se söi nappulaa reilun vuoden ikään asti ja vaikka kokeilimme eri nappuloita, ei mikään oikein toiminut. Vatsa oli välillä löysällä ja koira oli hoikka, eikä mikään oikein tarttunut kiinni. Päivittäinen nappulamäärä oli todella iso ja tuntui että se vain tuli suoraan läpi. Päätimme kokeilla raa'an syöttämistä,…

Norfolkinterrieri Serafiina

Norfolkinterrieri Serafiina

Miksi aloititte barffauksen? Meillä on ollut aina ongelmia ruoan suhteen. Jo pienestä pennusta asti Osmo on oksennellut päivällä ja yöllä, on ollut närästystä ja kaikkia mahdollisia vaivoja. Allaergiatesteistä kaikkiin nappuloihin ja puuroihin oli kokeiltu. Vihdoin kuulin, Osmon ollessa vasta 7-vuotias, barffista. Yölliset oksentelut loppuivat melkein kuin seinään. Kuinka itse koit BARF-ruokinnan? Oliko se helppoa, työlästä,…

Petit basset griffon vendeen

Petit basset griffon vendeen

Miksi aloititte barffauksen? Meidän silloin 10v uros Petit Basset Griffon Vendéllä ilmeni virtsakiviä ja en halunnut syöttää kallista ja lihottavaa virtsakivipotilaan ruokaa koko loppu ikää sille. Toinen koiramme harjakoira-snautseri narttu jolla aina ollut huono aineenvaihdunta pääsi myös herkullisen barf ruoan syöjäksi. Oliko sinulla ennakkoluuloja liittyen BARF-ruokintaan? Aluksi olin epävarma minkä verran ruokaa voi ja täytyy…

Sekarotuinen koira Ansku

Sekarotuinen koira Ansku

Miksi aloititte barffauksen? Kissani vaikean allergian takia. Oliko sinulla ennakkoluuloja liittyen BARF-ruokintaan? Lähinnä tuotteiden säilyvyydestä ja siitä suostuuko koko ikänsä teollista ruokaa syönyt kissa syömään raakaruokaa. Oliko ruokinnassa joitakin haasteita ja kuinka niistä selvittiin? Aluksi oli hieman arastelua ja vaikutti siltä ettei kissa oikein tiennyt että mitä tuo on. Tarjosin vain sitkeästi ja ei mennyt…

Pumi Hansku

Pumi Hansku

Miksi aloititte barffauksen? Olen viimeiset viisitoista vuotta pyrkinyt syöttämään koirani luonnonmukaisesti. Barffaukseen olen ikään kuin liukunut pikkuhiljaa tiedon ja taidon lisäännyttä. Oliko sinulla ennakkoluuloja liittyen BARF-ruokintaan? Alkujaan hirvitti syöttää raakoja luita koirilleni, mutta Mushin tuotteiden myötä epäluulo on viimein lähtenyt. Oliko ruokinnassa joitakin haasteita ja kuinka niistä selvittiin? Alkujaan raakaruokinnan haasteena oli tiedon saannin vaikeus,…

Pitkäkarvainen chihuahua Minna

Pitkäkarvainen chihuahua Minna

Miksi aloititte barffauksen? 2014 vuoden alussa alotetiin barffaus koska koin että terveellinen ruokavalio on myös hyvä koiralle . Omistan 4 chihuahua koiraa jotka syövät pieniä määriä joten haluan tarjota vain parasta koirilleni , ilman lisäaineita sun muita ylimäärästä ! Oliko sinulla ennakkoluuloja liittyen BARF-ruokintaan? ajattelin että normi barffaus on vaikeaa , mietin saako…

nan SunCastle

nan SunCastle

Tähti on ostettu papalta joka oli kantanut häntä sylissä 4 vuotta. Koskaan ei ole itse kävellyt pihalla saati tehnyt sinne tarpeitaan. Tytön takajalat oli murtunut ja ei kuntoutettu. Hampaat ruskeat ja suu haiseva. Turkki yhtä huopaa ja kynnet ympäri kasvaneet. Ruokana oli koiranmakkaraa ja hillomunkit. Ekana päivänä yritin tyttöä kävelemään mutta siihen hän jäi minne…

Lyhytkarvainen chihuahua Kati

Lyhytkarvainen chihuahua Kati

”Lihavin koira minkä olen koskaan nähnyt…” Näillä sanoilla alkoi Myyn tarina elämässäni. Myy oli 8-vuotias ja elänyt viimeiset vuodet kahdestaan Mummun kanssa. Valitettavasti Mummun muisti oli huonontunut ja todennäköistä onkin että Myy ja Mummu jakoivat kaiken ruokansa tasan. Ainoa vaan että Myy on chihuahua – ja vieläpä pieni sellainen. Lopulta vuosi sitten keväällä Mummu ei…

Labradorinnoutaja Satu Saine

Labradorinnoutaja Satu Saine

Dina on tavallinen nuori tyttölabbis, väriltään keltainen (tai ainakin pitäisi olla) mutta pieni ”vika” koiruudessa on, nimittäin nivelenkasvuhäiriö ja siksi Dinan tassua on leikattu kahdesti. Menoa se ei hidasta sillä tällä iki-ipanalla riitää virtaa! Lisäksi Dina on peruslabbista hieman pienempi mutta sekään ei menoa haittaa, sillä koko hämää usein koska Dina on pieni ja pippurinen….

Koira tinjuska

Koira tinjuska

Koirani söi ennen nappilaa. Paino ei pysynyt liikunnalla eikä kevyillä ruuillakaan kunnossa. Vaihdoimme vuosi sitten raaka-ruokintaan. Koirani syä nytten mushin parf ruokia. Ennen vaivanneet ihon kutinat, ripuli ja energian puute on mennyttä elämää. koiralla on mahtava turkki, voi hyvin ja kaiken kukkuraksi tulehrukset ja ripulit on poissa. Tinja jaksaa paremmin ja on saanut hurjasti lihasta…

nan Tiia

nan Tiia

Mila tuli meille noin 6kk ikäisenä. Syötimme samaa ruokaa mitä oli edellisessä paikassa myös saanut ja jossain kohtaa alkoi ripulointi. Vaihdoimme merkkiä, mutta sama jatkui. Parin yrityksen jälkeen löysimme sopivan ja niillä nappuloilla mentiin vuosi eteenpäin. Sen jälkeen Mila oli hyvinkin paljon peppu pystyssä leikkiasennossa ja en tajunnut mitään outoa vielä siinä kohtaa. Piakkoin lopetti…

Shetlanninlammaskoira Nea

Shetlanninlammaskoira Nea

Pentuaikoina Dana söi nappulaa kasvattajan aloittamana. Koin nappulan hyväksi ja käteväksi tavaksi ruokkia koiraani. Nappulan vaikutus koiraani ei ollut hyvä. Dana ei tullut innoissaan syömään eikä halunnut syödä koko ateriaa. Paino ei noussut ja Dana oli hieman alipainoisen oloinen. Turkki oli rasvoittunut ja iho hilseilevä ja kuiva. Kävin ostamassa eläinlääkäriltä hilseilevälle iholle tarkoitettua shampoota. Eihän…

Koira Alipainoinen koirani.

Koira Alipainoinen koirani.

Olen kokeillut koiralleni monta erilaista ruokaa, käyttänyt lääkärissä koirani paino-ongelmien takia. Koirani oli todella hoikka, ja pelkäsin että menettäisin hänet ikuisesti. Sain kuulla BARF tuotteesta, enkä kuvitellut, että koirani sitäkään söisi, mutta hän YLLÄTTI minut! Koirani on nyt normaali painoinen, iloinen, leikkikäs ja seurallinen, Barf maistuu paremmin kuin mikään muu ruoka!

Novascotiannoutaja pipsen

Novascotiannoutaja pipsen

Tara, kavereiden kesken Tapsa vain, on kahdeksan vuotta täyttävä reipas noutajaneiti. Se on nähnyt elämässään jos jonkinlaista käännettä ja tärkeimpänä työtehtävänään kouluttanut omistajaansa lempeällä otteella (= armoa antamatta). Se oli nuorena varsinainen vesseli, uhmakas kuin nykynuori ja energinenkin vielä. Kaikki piti tutkia ja kaikki piti kokeilla, mutta vaikka kyseessä oli aktiivinen kulkija, painon kanssa sai…

Saksanpaimenkoira Heidi

Saksanpaimenkoira Heidi

Saksanpaimenkoiramme Mack, nyt 12-vuotias, alkoi saamaan pahoja refluxi oireita pari vuotta sitten, johon eläinlääkärit vain määräsivät lääkkeitä. Mietimme, että tämä voi olla lopun alku, koska olihan Mack jo 10-vuotias, joka on Saksanpaimenkoiralle jo se ikä jolloin elämänkaari lähenee loppuaan. Hankimme Saksanpaimenkoiran- ja Valkoisen Paimenkoira-mix pennun, Kodien. Halusimme että Mack kouluttaisi meille uuden ”fiksun ja filmaattisen”…

Schipperke Oili Harri

Schipperke Oili Harri

Koirani on vähän yli viisivuotias, ja monenlaisten kokeilujen kautta olemmme päätyneet Mushiin. Ruoka maittaa ja sen antaminen on helppoa. Sopii mainiosti kiireiselle kaupunkiaiselle, joka haluaa koiran ruokkimisesta päästä mahdollisimman helpolla. Olemme perheessäni kiinnostuneita niin ihmisten kuin eläintenkin ravinnosta. Ruoan pitäisi olla mieluiten luomua, mutta ainakin pääosin suomalaista ja tuotettu mahdollisimman lähellä. Koirien teollisten kuivaruokien tuoteselosteita…

Koira "Hyvän Elämän Kärpäslätkä"

Koira "Hyvän Elämän Kärpäslätkä"

Koirani sai kasvuaikanaan lähinnä vain kotiruokaa; muun muassa maksalaatikkoa, teollista lihahyytelöä, kuivamuonaa… ei siis sisällöltään kovin terveellistä ja luonnonmukaista. Meillä asustaa myös 14-vuotias kotikissa, joka vuonna 2011 sairastui haimatulehdukseen ja olimme jo päättäneet viedä lopetuspiikille tulehduksesta aiheutuvien vakavien ongelmien vuoksi. Kunnes eräänä kauniina päivänä tapasin tuttavan, joka ehdotti, että yrittäisimme vielä homeopatiaa. Yritimme ja onnistuimmekin:…

Havannankoira Tyytyväinen koiranomistaja

Havannankoira Tyytyväinen koiranomistaja

Meidän Simba söi nappuloita 6 kk ikään asti, mutta sitten tuli stoppi. Ruoka maistui todella huonosti ja koira laihtui. Vaikka nappulan sekaan lisäsi mitä hyvää, ei ruokahalu palannut. Meillä oli syötetty aina eläinkaupan laadukkaimpia nappuloita, mutta ne eivät olleet koirasta mieluisia. Vaihdoin nappulamerkin toiseen erittäin kehuttuun tuotteeseen, jossa makua ylistettiin ylivertaiseksi ja nirsollekin maistuvaksi. Sisällysluettelon…

Shetlanninlammaskoira Tia

Shetlanninlammaskoira Tia

Herään tiiviisti tapittavaan katseeseen jossain tyynyni tasolla. Yöpöydällä kello näyttää puoli neljää aamulla, mutta levoton vinkuminen ei anna valinnan varaa. Taas mennään, ei auta. Ticon vatsa alkoi oireilla vähitellen. Pennusta asti koira oli saanut ruuaksi nappuloiden ohella jauhelihaa, kananmunaa ja hapanmaitotuotteita. Suunnilleen vuoden ikään asti koira voikin hyvin. En välittänyt nappuloista varmasti paljoa Ticoa enempää,…

Australian Shepherd Hinni

Australian Shepherd Hinni

Tai näin ainakin vastaisi Jumi jos häneltä kysyttäisiin. Tuo pienoisesti ahne karvakasani on jo elämänsä alkutaipaleella huomannut sen, mikä on päivän kohokohta, elämän valo, olemassaolon tarkoitus sekä kaiken keskipiste. Ruoka. Eikä sitä voi ikinä olla liikaa. Nuorempana, silloin joskus alle vuotiaana, kun herrasmies eli vielä nappulalla, Jumi ihmetteli että miten sitä ruokaa on niin vähän…

Lyhytkarvainen chihuahua Pojat

Lyhytkarvainen chihuahua Pojat

Teppo pieni chihuahua, ei kelvannut alkuunkaan ruoka tai edes herkut. Painoa piti saada lisää ja energiaa, olin jo aika epätoivoinen. Tuli kotiin Otso toinen chihu ja tarkoituksena oli jatkaa nappuloiden syöntiä. Otsolla vuotivat silmät ja ruokahalu oli kohdillaan. Mietin syöttämistä kahdella eri ruualla, kunnes ystävä kertoi barffauksesta, pikkuhiljaa muutin ruokaa ja aluksi koirat katsoivat minua…

Labradorinnoutaja

Labradorinnoutaja

Alfie tuli minulle puolivahingossa vanhalta omistajaltaan jolle hänen päätähuimaava energian määränsä oli liikaa. Yhdentoista kuukauden iässä tämä ikuisesti irvistävä poika oli jo kolmannella omistajallaan, hetken löytöeläintalollakin vietettyään. En kuitenkaan voinut vastustaa hänen Pepsodent hymyään. Alfie oli ylipainoinen ja ainoa asia joka osoitti että hänestä oltiin välitetty oli hänen kirkkaat hampaat joita hänen vanha omistajansa oli…

Kissa

Kissa

Tämä tarina ei kerro lastenelokuvan mustasta lohikäärmeestä, eikä myöskään kirjaimellisesti hampaattomasta kissasta. Otsikko kuitenkin kertoo paljon, kun sen osaa oikein tulkita. Selventääksemme asiaa palataan hiukan ajassa taaksepäin. Minttu on kissoistamme se vanhempi ja karvaisempi. Ikää on nyt hiukan yli kolme vuotta, ja Minttu saapuikin kotiimme vasta tänä syksynä, eli oli jo aikuinen meille tullessaan. Edelliseltä…

Kissa

Kissa

Kissamme Penni tuli meille ensimmäiseksi kissaksi loppuvuodesta 2012, tätä kirjoittaessa Penni on noin vuoden ja neljä kuukautta. Ensimmäisen lemmikin kanssa on helppo joutua hakoteille, kun tietoa lemmikin hoidosta ja ravitsemuksesta on saatavilla niin monenlaista, niin monesta lähteestä. Itseni kohdalla sattui myös, ainakin alkuun, harmittavaisesti niin, että työskentelen tavaratalon lemmikkiosastolla. Siellä eri ruokavalmistajien esittelijöiden myyntipuheita kuunnellessani aloin…

Bokseri

Bokseri

Divaan iski aivokalvontulehdus vuosi sitten 9 kk iässä . Kortisonia syötiin isot määrät ja koira turposi kun ilmapallo ja lihakset kuivuivat olemattomiksi. Tämän kuurin aikana syötin Divalle lähes pelkkää kuivaruokaa. Diva sai olla terveenä 3kk, jona aikana sai lihaksiston treenattua hyvään kuntoon. Pikkuhiljaa oireet palasivat ja jouduttiin aloittamaan kortisonilääkitys uudestaan. Virheestä oppineena päätin tehdä muutoksia…

Shetlanninlammaskoira

Shetlanninlammaskoira

Ruffe on minulle kaikki kaikessa. Ja koiran silmin kaikki kaikessa taitaa olla ruoka. Kirjoittaessani tätä, sain raksittaa jokaisen, (paitsi allergia) kohdan ”Meillä barffauksesta on ollut hyötyä”-laatikoista. Energisyys – koira jaksaa ja jaksaa. Sen fyysinen kuntokin on noussut älyttömästi, kun pojalla riittää energiaa tulla mukaani 20km lenkeille ja pyöräreissuille. Tietenkin uni maittaa jälkikäteen, mutta energia ei…

Siamese

Siamese

Aku saapui minulle loppukesästä 2012. Pian sain huomata, että kaikki ei ollutkaan kunnossa. Aku ripuloi, eikä tälle näyttänyt tulevan loppua. Eläinlääkärissä poika kävi välillä nesteytyksessä ja kehoitettiin madottamaan, tästä ei ollut apua. Tuli taas eläinlääkärireissuja, kokeiltiin uusia kuureja, ei mitään. Kokeilin useita eri ruokia, myös kalliita eläinlääkärin ruokia, niistä ei ollut apua. Oli raskaita aikoja,…

Picardienpaimenkoira

Picardienpaimenkoira

Petteri on ollut pienestä asti huono syömään ja oireillut aina milloin mitenkin, maha on tullut kipeäksi erilaisista asioista mutta mitään varsinaisesti yhdistävää tekijää ei ikinä löydetty. Petteri jäi kasvussa muista pennuista jälkeen ja oli aina vähän surkea. Ei mennyt paria viikkoa etteikö jotain ruokaongelmia olisi ollut. Söimme sitten erään mahaepisodin jälkeen useita kuukausia Royal Caninin…

Suomenlapinkoira

Suomenlapinkoira

Meidän barffitarina alkaa jo viimevuodesta, kun ruokavalio oli tarkoitus pistää remonttiin allergisen borderterrierimme kanssa. Oman epävarmuuteni takia en sitten kuitenkaan koskaan uskaltanut raakaruokintaa oikein aloittaa, kaikki oikeasta ruokintasuhteesta lisäravinteisiin ja muuhun vaikutti niin vaikealta. Bortsumme kuoltua tämän kesän lopusta ja uuden pennun saavuttua hieman sen jälkeen, aloin miettimään raakaruokintaa uudestaan. Saatuani myös paljon neuvoja ruokinnan…

Kääpiösnautseri

Kääpiösnautseri

Olen aiemmin suhtautunut barffaamiseen skeptisesti, enkä ole ikinä ajatellut syöttäväni koiralleni pelkkää raakaruokaa. Välillä ostin raakaruokia koirilleni makupaloiksi ruuan sekaan, jotta ruoka pysyisi kiinnostavana. Koiravanhukseni suolisto alkoi jo muutama vuosi sitten temppuilemaan ja koira oli kokonaisuudessaan vuoden toistuvasti ripulilla. Välillä vatsa toimi normaalisti kuukaudenkin ja siksi en reagoinut oireiluun heti. Lopulta kuitenkin vein koiran eläinlääkärille…

Kääpiövillakoira

Kääpiövillakoira

Amanda on ollut nirso ihan pennusta asti. Emännällä meni hermot ja yöunet kun koiralle ei kelvannut mikään ruoka. Ruoka ei vaan ollut kiinnostavaa, välillä jokin uusi ruoka kiinnosti hetken kunnes sekään ei kiinnostanut enää. Koira oli hyvin laiha ja vatsan kanssa oli usein ongelmia. Koska koira oli pirteä ja reipas niin sairauttakaan ei epäilty, tosin…

Pitkäkarvainen chihuahua

Pitkäkarvainen chihuahua

Hei! Olen leikattu pitkäkarvainen Chihuahua uros Pepe ja sairastan epilepsiaa. Emäntäni syötti minulle ennen vain kaupasta ostettuja koiranmakkarapötköjä – niitä syötyäni minulla alkoi vuotamaan silmät, iho oli kuivaa ja paino vain nousi eikä pysynyt hallinnassa. Mush:lta emäntäni sai koodin sähköpostiin, jolla hän pystyi lunastamaan ilmaisen mush barf vaisto aterian, joten hän päätti kokeilla sitä ruokaa…

Picardienpaimenkoira

Picardienpaimenkoira

Hain Boun Itävallasta 18 kk vanhana, pitovaikeuskoirana, joka ei vanhassa kodissaan syönyt kunnolla, turkki oli huono, helposti väsähtänyt nuori koira. Painoakin oli vaivaiset 25 kg; vain luut ja nahka. Meillä ruoka alkoi maittamaan vallan mainiosti; turkki kasvoi, lihakset kehittyi ja ei mitään ongelmia ruoansulatuksen kanssa. Bousta kehittyi äkkiä reipas, riehakas flikka, jonka energisyys kestää aamusta…

Bostoninterrieri

Bostoninterrieri

Bertalle alettiin pentuiässä syöttämällä raakaruokaa, jotta sille saataisiin lisää massaa ja tukea lihasten kasvuun. Nykyään massaa tulee vähän liiankin helposti, joten raakaruuan määrää on pitänyt pienentää. Raakaruoka on myös mielestäni vaikuttanut Bertan ihon ja turkin hyvinvointiin, turkki pysyy kiiltävänä ja kauniina.

Dalmatiankoira

Dalmatiankoira

Moro kaverit! Mä olen Ada. Ette varmaan usko, mutta mä olen jo 10-vuotias. Tiedetään tiedetään, hyvin säilynyt ja silleen. Mä ja mun lauma syödään kaikki lihaa. Saadaan me joskus murojakin, jos mutsi on unohtanut ottaa lihat sulamaan. Onneksi niin käy harvoin. Sen jälkeen kun mutsi alkoi antaa meille oikeaa ruokaa, on meidän kaikkien vatsat toimineet…

Basenji

Basenji

Olen Ani, kohta 5 vuotias basenji neitokainen. Omistajani on tahkonut suloisen vartaloni kanssa jo vuosia jotta pysyisin kunnossa, nappuloilla tunnun koko ajan turvonneelta vaikka määrät olivat minimaalisia. Mielestäni olen kunnossa ollut aina, ruokahalu minulla on ollut ja on yhä pohjaton. Koskaan en ole nirsoillut ruoan suhteen. No se sitten näkyy ja tuntuu varsinkin syksyisin juoksujen…

Koira

Koira

Mä oon Pontus, tuttavallisemmin Ponu, ja sanoo välillä jotkut nallekarhuksi. Oon syöny jo aika kauan lihapötköjä ja useita laatikoita luita. Eniten tykkään kuitenki Vaistosta, kuola valuu kuppiin jo kun nään pussin rapisevan emäntäni kädessä. Mä oon nauttija luonteeltani ja hifistelen pienten jäisten kanansiipienkin kaa pitkän aikaa, mut Vaisto menee pikajunavauhtia meikäläisen pötsiin. Oon usein aika…